Tekijä: maijastina

Tänään elokuun 22. päivänä vuonna 408 sotilaskomentaja Stilicho teloitettiin. Valtansa huipulla Stilicho oli ollut Länsi-Rooman vaikutusvaltaisin mies, joka oli naimisissa keisarin serkun, Serenan kanssa.

Stilichon isä oli roomalaistunut vandaali, ratsuväen upseeri, ja hänen äitinsä oli roomalainen. Stilicho eteni sotilasuralla jalkaväen komentajaksi, ja keisari Theodosius I:n kuoleman jälkeen vuonna 395 hän käytännössä oli kymmenvuotiaan keisari Honoriuksen sijaishallitsija. Stilichon solmima avioliitto Honoriuksen serkun Serenan kanssa oli osa liittoa keisarillisen perheen ja Stilichon välillä, samoin se, että Honorius meni naimisiin heidän tyttärensä Marian kanssa, ja kun Maria kuoli, vielä heidän toisen tyttärensä Thermantian kanssa.

Stilichon johtamat roomalaiset pysäyttivät Alarikin johtamat gootit Pohjois-Italiassa ja tunkivat nämä joksikin aikaa pois Italiasta. Pollentian (nyk. Pollenzo, vuonna 402) ja Veronan taisteluissa (vuonna 403) saavuttamiensa voittojen jälkeen Stilicho oli suuri sankari. Goottien hyökkäysten varjossa alkoi kuitenkin pitkä valtataistelu, joka päättyi Stilichon tappioon.

Länsi-Rooman hovissa vaikuttaneen Olympiuksen johdolla Stilicho syrjäytettiin. Olympiuksen aloitteesta sotilaat nousivat kapinaan Ticinumissa (nyk. Pavia) ja surmasivat Stilicholle lojaaleja upseereita. Stilicho pakeni Ravennaan, mutta keisari Honorius määräsi hänet vangittavaksi. Historiankirjoittaja Zosimos kertoo, että Ravennassa Stilicho etsi turvapaikkaa läheisestä kirkosta. Häntä hakemaan tulleet sotilaat vannoivat, ettei heitä ollut määrätty tappamaan vaan pidättämään hänet. Mutta kun Stilichoa tuotiin kirkosta ulos, tuotiinkin toinen keisarillinen käskykirje, jossa hänet tuomittiin kuolemaan ”rikoksista valtiota vastaan”. Zosimos kuvaa Stilichon mielen lujuutta, kun tämä vietiin teloitettavaksi:

Barbaarit, orjat ja muut perheenjäsenet, jotka seurasivat häntä ja joita oli suuri määrä, valmistautuivat pelastamaan hänet teloituksesta. Mutta Stilicho kaikin mahdollisin tavoin uhkaillen kielsi heitä ryhtymästä mihinkään yritykseen. Hän laski tyynesti niskansa miekan alle. Hän oli hyveellisempi kuin muut aikansa mahtimiehet.

Useimmat suomalaiset palaavat kesälomilta juuri tällä viikolla. Koulutkin alkavat ensi viikolla. Millainen syksy on tulossa? Miten kannattaa varautua tulevaisuuteen?

Kun antiikin ihmistä huolestutti tulevaisuus, hän turvautui erilaisiin varatoimenpiteisiin. Hän meni ennustajien luo kyselemään neuvoja tulevan varalta. Ja näitä kaikenkarvaisia selvänäkijöitä riitti, yksityisistä yrittäjistä virallisempiin tahoihin.

Yksi suosituimpia ennustamisen muotoja oli arvonta, kreikaksi kleromanteia (kr. kleros, ’arpa’) ja latinaksi sortilegium (lat. sors, ’arpa’). Suosion syynä oli todennäköisesti yksinkertaisuus ja huokeus. Arpomalla annetaan kohtalolle, Fortunalle, kaitselmukselle tai jumalille päätös. Arpominen monissa eri muodoissaan on suosittua nykyäänkin, oli sitten kyse noppakuutioista, pitkän tikun vetämisestä tai tarot-korteista.

Yksityinen ihminen saattoi heitellä noppia ihan omin päin, mutta jonkin jumaluuden pyhäkössä suoritetulla arvonnalla oli enemmän arvovaltaa. Arpomiseen perustuivat myös Homeroksen säkeiden satunnainen noukkiminen oraakkelilauseiksi. Raamatunlauseiden käyttö oraakkelilauseina yleistyi sittemmin myöhäisantiikissa. Yhteistä Homerokselle ja Raamatulle oli se, että ne olivat aikanaan arvovaltaisia tekstejä.

Homeromanteion oli Homeroksen säkeiden kokoelma, josta kolmella kuusisivuisella nopalla arpomalla saatiin säkeistä vastauksia asiakkaiden kysymyksiin. Tutkijat ovat onnistuneet rekonstruoimaan kokoelman melkein kaikki 216 säettä kolmesta Egyptistä löytyneestä papyrusfragmentista; kymmenen säettä on jäänyt papyrusten fragmentaarisuuden takia tunnistamatta. Papyrukset ovat 100–300-luvuilta: Bolognan papyrus 100/200-luvulta, Oksyrhynkhoksen papyrus 200/300-luvulta, Lontoon papyrus 300/400-luvulta.

Suomenkielisen version selityksin varustettuna Homeromanteionista on toimittanut Reko Tikka, Homeromanteion, Poesiavihkojen osassa 27 (2020). Homeroksen suomennokset ovat Otto Mannisen runomittaisista käännöksistä, Iliaasta vuodelta 1919 ja Odysseiasta vuodelta 1924.  Jos vaikka miettii elämänohjeita syksyn sosiaalisiin rientoihin ja heittää nopilla numerosarjan 4, 6, 4, saa hyödyllisen vastauksen:

”Houkkio, seis, pysy paikoillas sekä kuuntele muita.” (suom. Otto Manninen),

tai heittämällä sarjan 3, 6, 3 tämän oivallisen neuvon:

”malttuva ehkä sä liet? Jalon eip’ ole maltiton mieli.” (suom. Otto Manninen).

Tai jos suunnittelee matkaa ja heittää numerosarjan 4, 3, 3, saa tietää seuraavan huomion:

”siksipä tyhjiin ei mene matkasi eik’ ole turha.” (suom. Otto Manninen).

Antiikki nyt! podcast jatkaa keskustelulla Vergiliuksen eepoksesta Aeneis. Vierainani keskustelemassa ovat Marja-Leena Hänninen, antiikin historian tutkija, joka on tutkinut Vergiliuksen aikaa, aikakautta, jolloin Rooma siirtyi myöhäisestä tasavallasta keisarivaltaan, ja Elina Pyy, antiikin historian tutkija, joka on tutkinut roomalaisia sotaeepoksia, sukupuolta ja roomalaista identiteettiä. Vergilius (70-19 eaa.) on varmastikin roomalaisen antiikin tunnetuin runoilija, ja hänen eepoksensa Aeneis oli roomalaisten eräänlainen kansalliseepos. Keskustelemme siitä, kuinka Roomassa käydyt sisällissodat näkyvät eepoksessa. Pohdimme myös sitä, millainen oli roomalaisen miehen ideaali. Oliko sankari Aeneas ihannemies? Millaiset suhteet Vergiliuksella oli vallanpitäjiin? Oliko tarina Aeneaasta keisari Augustuksen propagandaa? Miksi Aeneas hylkäsi Didon ja mitä siitä seurasi? Puhumme siitä, miten Vergiliuksen eepoksen sisältyy eri tasoja, yhtäältä pakolaisuuden kuvausta ja toisaalta Rooman maailmanvallan ylistystä.

Antiikki nyt! -podcast-sarja on saanut tukea Tieteen tiedotus ry:ltä.

Podcast on kuunneltavissa Spotifyssä, Anchorissa, Apple podcasteissa ja suoraan täällä:

Osallistuin tällä viikolla keskiajan tutkimuksen kongressiin, jonne tuli satoja osallistujia ympäri maailmaa. Konferenssi pidettiin Leedsissä, mutta maanantaina teimme retken Yorkiin. Leeds on hyvin moderni kaupunki. Sen sijaan Yorkissa keskiaika on läsnä rakennuksissa, erityisesti katedraalissa (York Minster), kaduilla, erityisesti Shamblesilla, ja hyvin säilyneissä kaupunginmuureissa. York oli täynnä turisteja.

Mutta Yorkilla on myös antiikin aikainen historia. Roomalaiset perustivat paikalle vuonna 71 kaupungin nimeltä Eboracum. Kun keisari Constantius Chlorus kuoli Eboracumissa vuonna 306, armeija huusi hänen poikansa Konstantinuksen keisariksi. Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa oli tetrarkian eli neljän keisarin hallintojärjestelmä. Konstantinus oli vallantavoittelija, joka haastoi tetrarkian ja lopulta kukisti kaikki kilpailijansa. Konstantinuksen muistoksi Yorkissa on pystytetty katedraalin kupeeseen häntä esittävä moderni patsas (vuodelta 1998). Keisari poseeraa muhkeasti kaikkien aikojen manspreading-asennossa:

Patsaan jalustassa moderni piirtokirjoitus, jonka termi ”civil liberties” kummastuttaa historioitsijaa. Jos tällä viitataan ns. Milanon ediktiin, jossa julistettiin Rooman valtakuntaan jonkinlainen uskonnonvapaus, vie ”civil liberties” aika lailla harhaan.

Museokirjeenvaihtajalle Yorkin hienoin nähtävyys oli York Castle Museum. Alun perin paikalla oli keskiaikainen linna; 1700-luvulla tilalle rakennettiin velkavankila, joka myöhemmin oli naisten vankilana. Nykyinen museo syntyi John L. Kirkin keräämän valtaisan esinekokoelman pohjalta. Museossa näyttelyitä arkielämästä mm. ruuasta, muodista, urheilusta, leluista ja työkaluista. Mutta kaikkein sykähdyttävin on museoon rakennettu kaupunki, jonka kaduilla voi itse kävellä, ihmetellä kauppojen näyteikkunoita ja käväistä kodeissa ja pajoissa. Kirkin keräämät tavarat on hienosti sijoitettu kauppoihin ja koteihin.

Kesäkuun 1. päivä (Kalendae Iuniae) oli roomalaisessa kalenterissa omistettu Carna-nimiselle jumalattarelle. Ovidius kertoo Fasti-runoelmassaan (Ovidius, Fasti 6.101-182) syyn juhlaan.

Tarinan mukaan Alba Longan kaupungin vastasyntyneen prinssin Procan henkeä uhkasivat strix-henget, jotka kävivät juomassa hänen vertaan. Ovidiuksen mukaan strixit olivat vanhoja naisia, jotka osasivat magian avulla muuttaa itsensä yölinnuiksi.

Ovidius kertoo, kuinka nymfi Carna kuitenkin osasi torjua strix-henget sopivalla rituaalilla. Hän kosketti mansikkapuun oksilla kolme kertaa kynnystä ja ovenpieliä ja pirskotti vettä. Sitten hän uhrasi porsaan ja jätti sen sisälmykset houkuttelemaan ahnaita strixejä lausuen:

”Yön linnut, lapsen sisälmykset jättäkää: pieni uhri tulee pienen lapsen tilalle. Sydän sydämestä, pyydän, ottakaa sisälmykset sisälmyksistä. Tämän hengen teille annamme paremman hengen tilalle.”

Henget jättivät lapsen rauhaan ja lapsi parani. Ovidiuksen kertoma tarina heijasteli roomalaista perinnettä, jossa strix (myös striga, stria) oli kammottava olento, joka söi ihmisen sisälmyksiä, imi ihmisestä verta tai nappasi vastasyntyneitä vauvoja. Latinan sana strix tarkoitti pöllöä ja erityisesti yöllä kirkuvaa pöllöä, mutta yöllisestä linnusta sanan strix (mon. striges) merkitys laajeni yöllä liikkuviin verta ja elinvoimaa imeviin naispuolisiin henkiin.

Vastasyntyneitä väijyvät näkymättömät strix-henget kuvastavat pelkoja antiikin yhteisöissä, joissa imeväiskuolleisuus oli korkea ja lapset kuolivat ilman näkyvää syytä. Eräs roomalainen lääkäri neuvoi sitomaan vauvan kaulaan valkosipulista tehdyn amuletin strixejä vastaan.

Ovidius ammensi varmasti kansantavoista mutta lisäsi omiaan. Hän yhdistää nymfi Carnan ja jumalatar Cardean yhdeksi ja samaksi hahmoksi. Carnan osaamisaluetta oli liha (caro, gen. carnis) ja sisälmykset, kun taas Cardea suojeli ovia ja saranoita (cardo, mon. cardines). Ovidiuksen kertomassa tarinassa yhdistyvät molempien jumalattarien vaikutusalueet possun lihassa ja ovenpielissä. Ovidius selittää, miksi kesäkuun 1. päivänä syötiin rasvaista pekonia ja spelttipuuroon sekoitettuja papuja. Entisinä aikoina ihmisillä oli vain sianlihaa, spelttivehnää ja papuja. Ovidiuksen mukaan

”ne, jotka syövät samaan aikaan näitä sekoitettuina kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä, estävät näin mitään vahingoittamasta sisälmyksiään.”

Roomalaisen oppineen Varron mukaan kesäkuun 1. päivää kutsuttiin tämän takia nimellä Kalendae Fabariae, ’Papupäiväksi’.

Muistatteko vielä Game of Thrones -sarjan, jota koko maailma innolla seurasi? Ei sitä olisi tarvinnut sijoittaa minnekään mielikuvitusmaailmaan.

Aivan Game of Thronesin vertaisia käänteitä ja häikäilemätöntä valtataistelua nähtiin Bysantin valtakunnan 1000-vuotisen historian aikana. Neniä, kieliä ja käsiä (muista ruumiinosista puhumattakaan) katkottiin kuin fantasiasarjassa konsanaan.

Tervetuloa Bysantin tutkimuksen seuran tilaisuuteen kuuntelemaan esitystä Paavo Hohdin kirjasta Bysantti: Tuhat draaman vuotta. Haastattelen Paavo Hohtia kirjan teemoista.

Tilaisuus on tiistaina 31.5.2022 kello 18.00–19.00. 

Paikkana on Aalto-yliopisto, Töölö (entinen Kauppakorkeakoulu), tarkempi osoite Runeberginkatu 14–16; 00100 Helsinki ja 3. krs A-siipi.

Tervetuloa!