My book Barbariahttps://edinburghuniversitypress.com/book-barbarians-as-the-religious-other-in-the-late-roman-world.htmlns as the Religious Other in the Late Roman World has just been published by Edinburgh University Press.
In a post on the Edinburgh University Press blog, I reflect on the book’s central arguments and on how it came to be written. Find out here.
I am happy to announce that the Companion to Rome (c. 400–c. 1050), edited by Caroline Goodson and Julia Hillner, has just been published. The volume appears with Brill in the series Brill’s Companions to European History. Caroline and Julia have accomplished a remarkable feat: two volumes, 33 chapters, and 32 contributors. Macte virtute! I am happy and honoured to be among the contributors to this opus magnum. My own contribution is Chapter 19, on religious communities in Late Antique Rome.
The rationale of the Companion to Rome: “The city of Rome had a remarkable and complex urban continuity even after antiquity and it provided a model of urban living for other cities throughout the Middle Ages. Much existing research has nevertheless focused instead on Rome as the seat of papal power or as an influential idea rather than a real place. This volume radically refocuses our attention on Rome’s inhabitants, their identities, relationships, institutions, experiences, agencies, and spaces, and on how these local aspects interacted with the city’s universal character. It also bridges two periods of the history of Rome that are typically separated, namely late antiquity and the early Middle Ages, through a unique design of mirrored essays on key themes of Rome’s urban history. This volume brings to an Anglophone audience new scholarship from scholars across Europe and America.”
Contributors are: Margaret Andrews, Shane Bobrycki, Giulia Bordi, François Bougard, Samuel Cohen, Marios Costambeys, Joseph Dyer, Clemens Gantner, Caroline Goodson, Robert Heffron, Julia Hillner, Mark Humphries, Paul Johnson, Maijastina Kahlos, Paolo Liverani, Markus Löx, Carlos Machado, Federico Marazzi, Maya Maskarinec, Silvia Orlandi, Riccardo Santangeli Valenzani, Kristina Sessa, Lucrezia Spera, Francesca Romana Stasolla, Michela Stefani, Francesca Tinti, Dennis Trout, Andrea Verardi, Massimiliano Vitiello, Giorgia Vocino, Veronica West Harling, and Sarah Whitten.
Tämän Antiikki nyt1 podcastjakson aiheena on mahtisormus, neito hädässä ja sankarille luvattu puoli valtakuntaa. Vai miten tarina lopulta menikään? Länsi-Rooman keisarin sisar Justa Grata Honoria oli mukana ulkopoliittisessa selkkauksessa, jonka seurauksena hunnien johtaja Attila hyökkäsi Länsi-Rooman alueille Galliassa (nyk. Ranskassa). Onko tarina Honoriasta edes totta vai onko kyse hovijuorusta?
Podcast on kuunneltavissa Spotifyssä, Apple podcasteissa ja suoraan täällä:
Blogin aloituskuvassa Justa Grata Honoria Ravennassa 430-445 välillä lyötetyssä rahassa (lähde: wikicommons). Kolikon etupuolella on Honorian kuva ja teksti D(omina)N(ostra) IVST(a) GRAT(a) HONORIA P(ia)F(elix) AVG(usta), ”meidän valtiattaremme, Justa Grata Honoria, hurskas onnellinen Augusta”. Kääntöpuolella Victoria, voiton jumalatar, pitää kädessään ristiä, ja teksti BONO REI PUBLICAE, ”valtion hyväksi”.
Tässä jaksossa kerron Galla Placidian monivaiheisesta elämästä Länsi-Rooman sotaisissa vaiheissa. Hänen uransa alkoi keisarillisena prinsessana. Vuonna 410 Alarikin johtamat gootit valtasivat Rooman kaupungin ja samalla veivät Galla Placidian panttivankina mukanaan. Mitä sen jälkeen tapahtui? Miten gootit kohtelivat häntä ja muita roomalaisia sotavankeja? Kuinka Galla Placidia lopulta päätyi Länsi-Rooman sijaishallitsijaksi?
Galla Placidian elämä oli niin vaiheikas, että siitä saisi tosipohjaisen seksiä ja väkivaltaa tihkuvan sarjan ”Galla”, neljä tuotantokautta. Olen vapaaehtoinen konsultoimaan käsikirjoittajia. Athaulfin osaa voisi esittää Chris Hemsworth.
Podcast on kuunneltavissa Spotifyssä, Apple podcasteissa ja suoraan täällä:
Aloituskuvassa on Galla Placidiaa esittävä raha vuodelta 422 (kuvan lähde: wikicommons).
Unohdin aivan lopussa tarkentaa Galla Placidian ja Athaulfin vauvana kuolleen lapsen hautauksesta Rooman kaupunkiin: Vuonna 450, hieman ennen omaa kuolemaansa, Galla Placidia järjesti Theodosiuksen uudelleen hautauksen Pietarinkirkon (siis nykyistä Pietarinkirkkoa edeltävän basilican) läheisyyteen keisarilliseen mausoleumiin. Mausoleumi muutettiin 700-luvulla Pyhän Petronillan kappeliksi; sieltä paljon myöhemmin, 1400-luvulla esiin kaivettu sarkofagi avattiin, ja sen sisällä oli kaksi arkkua, joista toisessa oli aikuisen ja toisessa lapsen jäänteet. Oliko arkuissa Galla Placidian ja hänen pienen poikansa jäänteet?
Christmas is a time for presents, and this year we have a particularly welcome one. A forthcoming volume of articles, Women in Late Antiquity and the Early Middle Ages: Studies from Western Europe and North Africa, edited by Éric Fournier and me, will be published early next year.
The volume will appear in the prestigious series Cultural Encounters in Late Antiquity and the Middle Ages (CELAMA), volume 44, published by Brepols. It is a gift not only to us as editors, but also to all the contributors who made the project possible.
This collection of essays examines the lives of women of all classes during the centuries during and after the ‘fall of Rome’ across the various ‘Barbarian’ kingdoms of the Western Mediterranean and Europe. In order to address an important gap in current scholarship on women and gender in the post-Roman Western kingdoms, these contributions were assembled based on a series of panels presented at the Leeds International Medieval Conference in 2022. The volume focuses particularly on a bottom-up perspective, to analyse the place, role, and experiences of women in the daily life of the period, and on how such an approach might alter our view of the social, cultural, and religious history of these kingdoms. Limited by our sources, however, we also investigate the absence of women and gender concerns in our texts, and look for alternative fonts of knowledge, such as material culture, archaeology, poetry and epigraphy.
The collection enriches our knowledge of women and gender in early medieval Western Europe and North Africa, especially by paying close attention to the social and cultural realities of lower-class women during this period.
TABLE OF CONTENTS
Women in Late Antiquity and the Early Middle Ages: An Introduction
MAIJASTINA KAHLOS AND ÉRIC FOURNIER
‘Forced Mobility’ of Servants and Slave-Girls in Late Antique Christianity
JESSICA VAN’T WESTEINDE
Has geminas artes: Textiles and Poetry in the Work of Attusia Lucana Sabina
HOPE WILLIARD
Women in Vandal Africa
ERIC FOURNIER
Seeking Female Experience in the Verse of Vandal-Era Carthage
MARK TIZZONI
Some Preliminary Evidence from the Letters of Avitus of Vienne on Women and Gender in the Burgundian Hegemony
BECCA GROSE
Grace, Free Will, and ‘Unavoidable’ Sex: Women in Service in the Early Medieval West
LISA BAILEY
Images of Women Dissident Ritualists in the Post-Roman World: Comparisons and Continuities
MAIJASTINA KAHLOS
The Late Antique Widow: Liberalitas, Exemplarity and Conflict
MICHAEL HANAGHAN
Memories of Women Martyrs in Late Antique and Visigothic Iberia
MAR MARCOS
Threshold Spaces: Making Female Ascetic Communities in Visigothic-Era Baetica
JAMIE WOOD
Material Perspectives on Women’s Monasticism in Visigothic Iberia
GRACE STAFFORD
Secular Women in the Lombard Kingdom
LAURY SARTI
Conclusions
BONNIE EFFROS
Historiasta tunnemme kaksi merkittävää kaulakoruskandaalia. Kuuluisin on vuoden 1785 kaulakoruskandaali, suuri vedätys, johon Ranskan kuningatar Marie Antoinette tahtomattaan sotkettiin. Kuningatar itse asiassa ei ollut osallinen, mutta hänen maineensa kärsi silti.
Toinen vähemmän tunnettu kaulakoruskandaali tapahtui 300-400-lukujen vaihteessa ja liittyy Serenaan, keisari Theodosius I:n veljentyttäreen, josta tuli Länsi-Rooman vaikutusvaltaisin nainen. Tässä jaksossa kerron Serenan elämäntarinan.
Blogin aloituskuvassa on ns. Monzan diptyykki, josta kerron myös podcastissa. Oletettavasti diptyykin vasemmalla puoliskolla kuvattu nainen on Serena, ja oikealla puoliskolla hänen puolisonsa Stilicho.
Podcast on kuunneltavissa Spotifyssä, Apple podcasteissa ja suoraan täällä:
Julkisessa keskustelussa tutkimus ja tietokirjat menevät usein sekaisin. Korkeatasoinen tietokirja tietenkin perustuu tutkimukseen, mutta se ei yleensä ole varsinainen tutkimus. Tosin raja ei ole aina selkeä; on aloja, jossa suomenkielinen tietokirja voi olla samalla kirjoittajan tekemä tutkimus (alaviitteineen kaikkineen), esimerkiksi näin on usein Suomen historian ja kotimaisessa kirjallisuuden kohdalla.
Omalla kohdallani ero on selkeä. Varsinainen työni on antiikintutkimus, jonka tuotokset, vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit ja monografiat, julkaisen englanniksi kansainväliselle tiedeyleisölle.
Tietokirjojen kirjoittaminen on rakas harrastukseni, jota teen vapaa-aikanani, samoin kuin kirjoitan blogikirjoituksia ja äänitän podcasteja. Välillä mietin, kumpi elämänala on ominta itseäni. En tiedä ihan varmasti, mutta tietokirjojen kirjoittaminen on minulle valtava ilo.
Tutkimus ja tietokirjat limittyvät yhteen elämässäni, koska tietokirjojeni aiheet nousevat tietysti tutkimuksistani. Esimerkkinä tästä kaksoiselämästäni ovat barbaarit. Muutama vuosi sitten ilmestyi tietokirjani Roomalaiset ja barbaarit (Otava 2020), ja se syntyi monivuotisen tutkimushankkeen ohessa.
Varsinaisesta tutkimuksestani on nyt ilmestymässä tieteellinen opus Barbarians as the Religious Other in the Late Roman World (Edinburgh University Press).
Siis barbaareja odotellessa …
Rooma tuhoutuu jälleen kerran! Tällä kertaa YLE:n Elävä historia -podcastissa ”Imperiumin tuhon kaava: Miten länsi voisi välttää antiikin Rooman kohtalon?”.
”Miksi imperiumit kaatuvat? Näyttää väistämättömältä, että imperiumit aina ennen pitkää romahtavat. Mikä on imperiumin tuhon kaava ja onko nykyiselle lännelle käymässä samalla tavalla kuin antiikin Roomalle? Voisiko Rooman kohtalosta ottaa jotain opiksi ennen kuin käy huonosti? Tätä pohtivat tutkijat Peter Heather ja John Rapley kirjassaan Why Empires Fall – Rome, America and the Future of the West. Haastateltavina antiikintutkija Maijastina Kahlos ja taloushistorian professori Jari Eloranta. Toimittajana Harri Alanne.”
Kuunneltavissa täällä.
Yllättävien sattumusten kautta teimme syyskuussa pikavisiitin yhdessä myöhäisantiikin merkittävistä kaupungeista, nimittäin Augusta Treverorumissa. Kaupunki tunnetaan nykyään Trierin kaupunkina Saksassa. 300-luvun alussa siellä piti hovia tetrarkkikeisari Constantius Chlorus ja hänen jälkeensä keisari Konstantinus, jolle jälkimaailma on antanut lisänimen Suuri. Tetrarkia eli neljän keisarin hallinto oli 200–300-luvun vaihteen yrityksistä vakauttaa keisarivaltaa ja estää vallananastajien nousut. Myös keisari Konstantinus oli alkuaan yksi tetrarkkikeisareista, tosin kuitenkin armeijan keisariksi huutama ehdokas ja siten muiden tetrarkkien silmissä vallananastaja. Konstantinus lopulta romutti koko neljän keisarin systeemin ja voitettuaan kilpailevat tetrarkit hallitsi koko Rooman valtakunnan yksinvaltiaana.
Trierissä kuljimme Konstantinuksen ja hänen äitinsä Helenan jalanjäljissä. Konstantinuksen ja hänen isänsä hallitusaikana kaupunkiin rakennetuista mahtirakennuksista on säilynyt hätkähdyttävän hyvin ns. Aula Palatina eli Konstantinuksen basilika. Nykyään rakennus on luterilainen kirkko ja sisältä hyvin yksinkertainen. Tässä on kuviteltava mosaiikein ja marmorein koristellut seinät ja lattiat. Rakennuksen alta on löydetty hypokausti eli lattian alla kulkeva lämmityssysteemi. Basilika oli aikoinaan yhteydessä keisarilliseen palatsiin. Nyt basilikan kyljessä on 1500-1700-lukujen aikana rakennetu ja laajennettu vaaliruhtinaan palatsi.
300-luvun alussa rakennettiin myös keisarillinen kylpylä:
Augusta Treverorum oli Rooman valtakunnan länsiosan tärkeimpiä kaupunkeja, jo ennen kuin siitä tuli keisarillinen kaupunki eli pääkaupunki. Myöhäisantiikissa pääkaupunki oli siellä, missä keisari kulloinkin piti hovia, ja niitä olivat Arelate (Arles), Mediolanum (Milano), Ravenna, joskus jopa Rooma (!), Thessaloniki, Nikomedeia, Konstantinopoli ja Antiokia. Trierin tärkein maamerkki on hyvin säilynyt komea kaupunginportti, Porta Nigra, joka rakennettiin jo 100-luvun lopussa. Samoin 100-luvulta on amfiteatteri (huomaa: siis oikea amfiteatteri, jonka muoto on ovaali).
Juuri kun vierailimme amfiteatterissa, olivat innokkaat urheilijat juuri harjoittelemassa gladiaattoritaistelua. Se olikin kunnon bootcamp 27 asteen helteessä. Kaksi kaveria taisteli, ja kolmas ohjasi. Amfiteatterin alle pääsee katsomaan kellaria, jossa on vielä jälkiä puisista nostolavoista. Amfiteatterista on löydetty myös kiroustauluja.
Konstantinuksen äiti Helena on myös läsnä Trierissä, vaikka ei ole täysin varmaa, asuiko hän koskaan Augusta Treverorumissa Konstantinuksen tai puolisonsa Constantiuksen pitäessä siellä hovia. Myöhemmän paikallisen ehkä 800-luvulta alkaneen tradition mukaan Helena olisi ollut kotoisin Trierin seudulta ja hänen kuolemansa jälkeen hänen maalliset jäänteensä olisi siirretty Trieriin. Myöhäisantiikin lähteiden mukaan Helena kuitenkin kuoli Roomassa ja haudattiin sinne. Hänen jäänteinään pidettyjä reliikkejä sitten kyllä siirreltiin Roomassa sarkofagista ja kirkosta toiseen. Helena on sen verran maineikas pyhimys, että Trier sitkeästi pitää kiinni traditiosta: Trierin tuomiokirkon kryptassa esitellään Helenan pääkalloa. Alla olevassa kuvassa pääkallo on suljettuna pyhäinjäännösrasiaan. Konstantinuksen äidistä voit kuunnella lisää podcastistani.
Tänään 22. elokuuta vuonna 408 surmattiin Stilicho, sotapäällikkö, joka oli käytännössä hallinnut Länsi-Roomaa keisari Honoriuksen aikana.
Stilichon isä oli roomalaistunut vandaali, ratsuväen upseeri, ja hänen äitinsä oli roomalainen. Hän oli Rooman kansalainen. Stilicho eteni sotilasuralla jalkaväen komentajaksi, ja Theodosius I:n kuoleman jälkeen hän luotsasi lapsikeisari Honoriusta. Stilichon solmima avioliitto Honoriuksen serkun Serenan kanssa oli osa liittoa keisarillisen perheen ja Stilichon välillä. Keisari Honorius meni naimisiin Stilichon ja Serenan tyttären Marian kanssa, ja kun Maria kuoli, vielä heidän toisen tyttärensä Thermantian kanssa. Käytännössä Stilicho oli Länsi-Rooman johtaja. Stilichon johtamat roomalaiset pysäyttivät Alarikin johtamat gootit Pohjois-Italiassa (Pollentian taistelussa vuonna 402 ja ja Veronan taisteluissa vuonna 403) ja tunkivat gootit joksikin aikaa pois Italiasta.
Kun Itä-Rooman keisari Arcadius kuoli keväällä 408, Länsi-Rooman hovissa alkoi kiihkeä juonittelu Itä-Rooman keisarin valinnasta. Sekä Honorius että Stilicho halusivat vaikuttaa valintaan. Ilkeiden kuulopuheiden mukaan Stilicho yritti saada Itä-Rooman keisariksi oman poikansa Eucheriuksen, joka oli äitinsä Serenan puolelta keisarillista sukua. Huhuttiin myös, että Stilicho oli salaliitossa Alarikin goottien kanssa.
Valtataistelu päättyi Stilichon tappioon. Hovimies Olympiuksen johdolla hänet syrjäytettiin. Olympiuksen aloitteesta sotilaat nousivat kapinaan Ticinumissa ja alkoivat surmata upseereita, joiden tiedettiin olevan Stilicholle lojaaleja. Stilichon hunnihenkivartiokaarti surmattiin salaa yöllä. Stilicho uskollisine sotilaineen pakeni Ravennaan, mutta keisari Honorius määräsi hänet vangittavaksi. Historiankirjoittaja Zosimos kertoo, että Ravennassa Stilicho etsi turvapaikkaa läheisestä kirkosta. Häntä hakemaan tulleet sotilaat vannoivat, ettei heitä ollut määrätty tappamaan vaan pidättämään hänet. Mutta kun Stilichoa tuotiin kirkosta ulos, tuotiinkin toinen keisarillinen käskykirje, jossa hänet tuomittiin kuolemaan ”rikoksista valtiota vastaan”. Näin Zosimos kuvasi Stilichon mielen lujuutta, kun tämä vietiin teloitettavaksi:
”Barbaarit, orjat ja muut perheenjäsenet, jotka seurasivat häntä ja joita oli suuri määrä, valmistautuivat pelastamaan hänet teloituksesta. Mutta Stilicho kaikin mahdollisin tavoin uhkaillen kielsi heitä ryhtymästä mihinkään yritykseen. Hän laski tyynesti niskansa miekan alle. Hän oli hyveellisempi kuin muut aikansa mahtimiehet.”
Otsikkokuva on yksityiskohta Monzan diptyykistä (400-luvun alku), jonka arvellaan esittävän Stilichoa, Serenaa ja heidän poikaansa Eucheriusta.