Tekijä: maijastina

Bacalhau (turska) on portugalilaisen keittiön perusaines. Sitä syödään monenlaisissa muodoissa, paistettuna sellaisenaan, paloina kastikkeessa pastan tai riisin kanssa, jauhettuna uppopaistetuissa kalapullissa. Jouluna ostetaan kuivattua ja suolattua turskaa, jota sitten liotetaan pari päivää ennen ruoanlaittoa.

Erityisesti pidän etäisesti janssoninkiusausta muistuttavasta paistoksesta nimeltä bacalhau espiritual. Portugalilainen versio on kyllä parempaa kuin janssonin kiusaus. Olin hämmästynyt, kun luin ruokalajin nimen ruokalistasta. Mitä henkistä tai hengellistä (espiritual) turskassa mahtaa olla? Mistä tämä hyvinkin perinteisenä pidetty ruokalaji on peräisin? No, pieni tutkailu netissä ei vienyt vuonna 1947 kauemmas. Esimerkiksi portugalinkielisestä wikipediasta selviää, että Almeida Araújon kreivitär kehitteli reseptin omistamaansa ravintolaan Cozinha Velha (’Vanha keittiö’). Tämä luksusravintola sijaitsi Queluz-palatsissa Lissabonissa. Kreivittären kehitelmän esikuvana oli ranskalainen la brandade de morue, paistos, jossa on turskaa, oliiviöljyä, maitoa ja usein perunaa. Etelä-Ranskan joka seudulla näyttää olevan oma versionsa, samoin Kataloniassa ja Liguriassa.

Portugalilaisen bacalhau espiritualin reseptejä on monenlaisia. Ainesten osalta ruoka kaikkea muuta kuin henkinen, pikemminkin hyvin aineellinen: siihen tulee turskan ja perunan lisäksi kermaa, voita, juustoa ja kananmunia. Kun on vetänyt annoksen bacalhau espiritualia, aivotoiminta alkaa hidastua siinä määrin, että kaikki henkevyys haihtuu.

Suureksi ilokseni voin tiedottaa, että Jasmin Lukkari väittelee antiikin historian alalta Helsingin yliopistossa ensi perjantaina, 3.2.2023.

Lukkarin väitöskirja ”Exemplary Others – Virtus, Roman Identity, and Hellenistic Kings in Republican and Augustan Historical Narratives” selvittää ”miksi ja miten hellenistisiä kuninkaita ihaillaan, puolustellaan tai vertaillaan roomalaisiin johtajiin Rooman tasavallan ja Augustuksen aikaisissa historiallisissa narratiiveissa” (kuvaus väitöskirjan suomenkielisestä tiivistelmästä). Lukkari osoittaa, että historiankirjoittajien (Polybios, Sallustius, Livius, Pompeius Trogus) kuvauksissa toistuvat moraalihyveitä, erityisesti virtus ja pietas. Ne olivat hyvinä pidettyjen hellenististen hallitsijoiden tunnusmerkkejä, ja ne tekivät kuninkaista arvokkaita liittolaisia roomalaisille, toisaalta myös vahvoja vastustajia. Historiankirjoittajien mukaan roomalaisten oma miehinen hyve, virtus, pysyi voimakkaana, kun heillä oli tarpeeksui vahvoja vastustajia. Väitöskirja on luettavissa täällä.

Vastaväittäjänä on Gary D. Farney (Rutgers University), ja väitöstilaisuus järjestetään 3.2.2023 kello 15.15 Helsingin yliopistossa osoitteessa Porthania, sali PIII, Yliopistonkatu 3, mutta väitöstä voi seurata myös etänä striimattuna.

Macte virtute!

Évoran kaupungista sanotaan, että se on kesällä Portugalin kuumin paikka (keskimääräinen päivälämpötila 31 astetta). Siksi kävimmekin siellä nyt tammikuussa. Évora on sisämaassa puolentoista tunnin junamatkan päässä Lissabonista.

Évoran kuuluisin roomalaisaikainen nähtävyys on temppeli, joka pitkään tunnettiin Dianan temppelinä, mutta on myöhemmin identifioitu jumalaksi julistetun keisari Augustuksen temppeliksi.

Évoran roomalaisaikainen nimi oli Ebora Liberalitas Iulia, mutta Ebora on alueella asuneiden kelttien antama nimi. Aivan Augustuksen temppelin naapurissa on keskiaikainen goottilaistyylinen katedraali, jonka katolle voi kiivetä tutkailemaan seudun näkymiä. Katedraalin yhteyteen rakennettiin 1300-luvulla luostari.

Évoran museossa on hieno kokoelma roomalaisia veistoksia, reliefejä ja piirtokirjoituksia. Tämä Dionysoksen eli Bacchuksen kulttiin kuuluva mainadi on ensimmäiseltä vuosisadalta

Tämä hieno tynnyrin muotoinen hautakivi on 200-luvulta. Tynnyrin muotoisia hautakiviä, cupae, on löydetty muualtakin Iberian niemimaalta. Toisinaan on ehdotettu ja sitä mielellään kuvittelisi, että tynnyrin muoto viittaisi vainajan ammattiin viininvalmistajana, mutta tämä ei ole ollenkaan varmaa. Tutkimuksen tynnyrin muotoisista hautakivistä voi lukea täältä.

Évoran museossa esitellään kaupungin varsin myrskyisiä vaiheita. Vuonna 584 Évora siirtyi visigoottien vallan alle ja vuonna 715 maurien vallan alle. Vuonna 1165 Geraldo, lisänimeltään Sem Pavore, ”Ilman pelkoa” eli Peloton, joukkoineen valtasi kaupungin maureilta. 1500-luvulla kaupunki oli Portugalin kuninkaiden erityisessä suosiossa, ja se näkyy edelleen komeissa historiallisissa rakennuksissa. Mutta Napoleonin valloitussotien aikaan vuonna 1808 Évorassa käytiin verinen taistelu ranskalaisten ja yhdistyneiden portugalilais-espanjalaisten välillä. Veristä historiaa on vaikea kuvitella, kun ihailee vehreää tammikuista maaseutua katedraalin katolta.

Täällä Lusitanian museokirjeenvaihtaja. Syksyn aikana ehdin koluta muutaman Lissabonin museon. Rooman ajan löytöjä on nähtävillä esimerkiksi Casa dos Picos-museossa, roomalaisen teatterin museossa (Teatro Romano), São Jorgen linnassa ja Museu Palácio Pimentassa.

Casa dos Picos eli Piikkien talo on saanut nimensä julkisivussa käytetystä koristelusta. Palatsi rakennettiin jo 1500-luvulla, mutta se vaurioitui osittain vuoden 1755 maanjäristyksessä. Talo on entisöity museoksi 2000-luvulla, ja piikkikoristelu tekee talosta näyttävän. Rakennuksen alta on kaivettu esiin 200-luvun lopun rakenteita, osia muurista ja tornista, jotka myöhemmin liitettiin osaksi keskiaikaista muuria. Museossa voi kävellä roomalaisten ja keskiaikaisten rakenteiden keskellä.

Museossa esitellään roomalaisen Lissabonin – Felicitas Iulia Olisipo – tärkeätä elinkeinoa eli kalakastikkeen (garum) valmistusta. Nykyisen Lissabonin alueelta on löydetty kymmenkunta paikkaa, joissa garumia ja kalasäilykkeitä tehtiin. Tagus-joki (nyk. Tajo) oli kuuluisa kaloistaan ja ostereistaan, kuten kreikkalainen maantieteilijä Strabon ensimmäisellä vuosisadalla mainitsi.

Roomalaisten vallasta Lissabonin alueella ovat muistona myös teatterin rauniot, joiden ympärille on rakennettu museo. Kukkulan rinteeseen rakennettu teatteri avautui suoraan Tagus-joelle. Voi vain kuvitella miten komea näkymä on ollut, se on sitä edelleen.

Kukkulan laella on nykyään São Jorgen linna. Linnavuorelta on löydetty asutus- ja esinelöytöjä jo 700-luvulta eaa. Ennen roomalaisia alueen kauppaa hallitsivat foinikialaiset ja karthagolaiset, ja roomalaisten jälkeen visigootit ja 900-luvulla maurit. São Jorgen linnan valtasi vuonna 1147 Afonso Henriques eli Alfonso I – valtaus oli yksi toisen ristiretken monista vaiheista. Kun kiipeää São Jorgen linnavuorelle, ymmärtää, miten erinomaisesti paikka on valittu ja miksi kaikki valtaa pitäneet sinne päätyivät: linnavuorta on erittäin hyvä puolustaa.

Palácio Pimentan museossa on näytteillä roomalaisaikaista keramiikkaa, lasia ja hautapiirtokirjoituksia. Museossa voi tutustua myös Lissabonin myöhempään historiaan. Palatsin puistossa voi ihailla hauskaa keramiikkaa, jota on siroteltu pensaiden joukkoon. Puistossa voi ihailla eläviä otuksia, riikinkukkoja, jotka tuntuivat koreilevan ihmisyleisölle mielellään.

Emilia Kujalan Suorittajan mielen (Otava 2022) alkusivuilta luen kuvauksen suorittajasta:

”Olen aina valmis yrittämään enemmän ja teen kaikkeni suoriutuakseni paremmin. Pikkulapsesta saakka olen ollut reipas, kiltti ja itseohjautuva, kuten hyvän ihmisen nykyään kuuluu olla. Hoidan säntillisesti ensin työt, sitten huvit, myös vapaa-ajalla. Olen luotettava, enkä koskaan jätä tehtäviä viime tippaan.” Ja vielä: ”Minua voi myös kuvata ihmiseksi, jonka on äärimmäisen vaikea rentoutua ja tehdä vähemmän. Myönnän auliisti olevani perfektionismiin taipuvainen suorittaja. … Siedän huonosti sitä, että asiat ovat kesken tai epävarmoja.”

Apua, onko Emilia Kujala käynyt vakoilemassa juuri minua?

No, Emilia Kujala kuvaa tässä itseään. Omakohtainen avautuminen tekee kirjasta erityisen lähestyttävän. Luin Suorittajan mielen viime vuoden alkupuolella, mutta palaan siihen aika ajoin – jonkinlaisena uskonvahvistuksena. Tuntuu kuin kirja olisi kirjoitettu juuri minua varten.

”Itseltään paljon vaativa ihminen tietää äärimmäisen hyvin, että pitäisi olla itselleen armollinen. Siitä muistuttaminen on usein sama kuin käskisi masennusta sairastavaa piristymään.”

Kujala ilmoittaa, ettei Suorittajan mieli ole harjoituskirja tai opas, josta löytäisi käänteentekevän oivalluksen ja ratkaisun elämäänsä. Jos kirja olisi self-help-kirjallisuutta, se olisi todella lajin aatelia. Kujala ei väitä, että kirjan lukemalla saisi ratkaistua elämänsä kerta heitolla. Asiat eivät ratkea.

”Tästä kirjasta et löydä sankaritarinoita siitä, miten joku, tahdonvoiman tai suuren oivalluksen siivittämänä, lopetti suorittamisen loppuelämäkseen. En halua kertoa sellaisia tarinoita, koska ne vastaavat harvoin todellisuutta ja luovat epärealistisia odotuksia. … Tavalliset, inhimilliset tarinat ovat aina monisyisempiä ja mutkikkaampia kuin silotellut ja julki kerrotut.”

Mutta suorittamisensa kanssa voi elää, riittämättömyyden tunteen hyväksyä, murehtia viisaasti. Suorittajan mieli käydään läpi suorittamisen ja ylikontrollin juuria, reippauteen sairastumista, koko elämän epävarmuutta, ihmisen emotionaalista yksinäisyyttä. Kirjan lopussa Kujala kysyy: ”Kuka olisin, ellen suorittaisi?” Erityishuomiona vielä: kirjan kieli on nautinnollisen hyvää suomea – hyvin ja koskettavasti kirjoitettu asiaproosa ei ole mitenkään itsestään selvää. Huippusuoritus, Emilia Kujala!

Vuoden vaihtuessa voisin taas tehdä uuden vuoden lupauksia. ­Osaisinko tästä lähtien ottaa rennommin, elää kuin pellossa ja muuta huoletonta? Voisin tehdä tästä itselleni projektin, suorittaa sitä täysillä ja seurata edistymistä!

The end of this year has been a real harvest time. The volume Writing History in Late Antique Iberia edited by Purificación Ubric Rabaneda has just been published (Amsterdam University Press). The volume is based on papers held at the University of Granada in 2018.

I am contributing with the article ”Orosius, Barbarians, and the Christian Success Story”, that examines how the figures of barbarians function in Orosius’s narrative of Christian triumph.

For the contents, see the photos below:

Okeanos on näyttänyt voimansa tämän viikon alussa Lissabonissa. Atlantilta tulleet sateet vain jatkuivat ja jatkuivat, ja osa Lissabonin alueesta oli tulvien vallassa. Portugalin valtio lähetti tekstiviestejä, joissa asukkaita kehotettiin pysyttelemään kotona. Loppuviikosta vaara oli ohi, ja aurinko jälleen paistaa.

Okeanos oli kreikkalaisessa mytologiassa yksi titaaneista. Titaanit olivat Gaian (Maa) ja Uranoksen (Taivas) jälkeläisiä ja alkuaikojen muinaisia jumalia ennen olympolaisten jumalten valtaannousua.

Antiikin kirjallisuudessa Okeanos ja hänen puolisonsa Tethys mainitaan toisinaan kaikkien jumalien esivanhempina. Useimmiten Okeanos tunnettiin kaikkien jokien isänä ja okeanidien eli jokien, lähteiden ja muiden vesien nymfien, isänä.

Kreikkalaisten ja roomalaisten maailmankuvassa Okeanos, latinaksi Oceanus, oli koko tunnettua asuttua maailmaa ympäröivä virta tai meri. Okeanos vakiintui tarkoittamaan nimenomaan nykyisin Atlanttina tunnetun valtameren vesiä. Blogin artikkelikuvassa oleva kartta on piirretty Strabonin kuvausten mukaan ja alla oleva kartta Pomponius Melan kuvausten mukaan. Iberian niemimaa ja Olissipo (nyk. Lissabon) ovat juuri tunnetun maailman reunalla Okeanoksen syleilyssä.

Antiikin maantieteellisten kirjoittajien tekstien perusteella piirretyissä kartoissa Okeanos-Oceanus komeili pitkään aina uudelle ajalle saakka, ja nimi vakiintui tarkoittamaan valtamerta yleensä.

I am glad to inform that my article ”The Handmaid’s Tale in a Fourth-Century Format: Ausonius and Bissula” just came out in Jahrbuch für Antike und Christentum 63 (2020). The volume was supposed to be published in 2020 but was delayed because of Covid pandemic (as so many other publications throughout the world).

Articles has long histories in other ways, too My article is based on presentations I have given in the conferences “Forced Movement in Late Antiquity”, organised by Julia Hillner at the German Historical Institute, London in 2017, in the panel ”Migration: Rhetoric and reality in Late Antiquity” organised by Samuel Cohen and András Handl in the 18th International Conference on Patristic Studies in Oxford in 2019, and the seminar in the Helsinki Collegium for Advanced Studies in 2020. Thank you for all colleagues who gave comments!

Samuel Cohen and András Handl edited the panel papers for this volume, so there are also splendid articles by Felicity Harley-McGowan, Jennifer Wright Knust, András Handl, Samuel Cohen, and Éric Fournier.