Täällä Lusitanian museokirjeenvaihtaja. Syksyn aikana ehdin koluta muutaman Lissabonin museon. Rooman ajan löytöjä on nähtävillä esimerkiksi Casa dos Picos-museossa, roomalaisen teatterin museossa (Teatro Romano), São Jorgen linnassa ja Museu Palácio Pimentassa.

Casa dos Picos eli Piikkien talo on saanut nimensä julkisivussa käytetystä koristelusta. Palatsi rakennettiin jo 1500-luvulla, mutta se vaurioitui osittain vuoden 1755 maanjäristyksessä. Talo on entisöity museoksi 2000-luvulla, ja piikkikoristelu tekee talosta näyttävän. Rakennuksen alta on kaivettu esiin 200-luvun lopun rakenteita, osia muurista ja tornista, jotka myöhemmin liitettiin osaksi keskiaikaista muuria. Museossa voi kävellä roomalaisten ja keskiaikaisten rakenteiden keskellä.

Museossa esitellään roomalaisen Lissabonin – Felicitas Iulia Olisipo – tärkeätä elinkeinoa eli kalakastikkeen (garum) valmistusta. Nykyisen Lissabonin alueelta on löydetty kymmenkunta paikkaa, joissa garumia ja kalasäilykkeitä tehtiin. Tagus-joki (nyk. Tajo) oli kuuluisa kaloistaan ja ostereistaan, kuten kreikkalainen maantieteilijä Strabon ensimmäisellä vuosisadalla mainitsi.

Roomalaisten vallasta Lissabonin alueella ovat muistona myös teatterin rauniot, joiden ympärille on rakennettu museo. Kukkulan rinteeseen rakennettu teatteri avautui suoraan Tagus-joelle. Voi vain kuvitella miten komea näkymä on ollut, se on sitä edelleen.

Kukkulan laella on nykyään São Jorgen linna. Linnavuorelta on löydetty asutus- ja esinelöytöjä jo 700-luvulta eaa. Ennen roomalaisia alueen kauppaa hallitsivat foinikialaiset ja karthagolaiset, ja roomalaisten jälkeen visigootit ja 900-luvulla maurit. São Jorgen linnan valtasi vuonna 1147 Afonso Henriques eli Alfonso I – valtaus oli yksi toisen ristiretken monista vaiheista. Kun kiipeää São Jorgen linnavuorelle, ymmärtää, miten erinomaisesti paikka on valittu ja miksi kaikki valtaa pitäneet sinne päätyivät: linnavuorta on erittäin hyvä puolustaa.

Palácio Pimentan museossa on näytteillä roomalaisaikaista keramiikkaa, lasia ja hautapiirtokirjoituksia. Museossa voi tutustua myös Lissabonin myöhempään historiaan. Palatsin puistossa voi ihailla hauskaa keramiikkaa, jota on siroteltu pensaiden joukkoon. Puistossa voi ihailla eläviä otuksia, riikinkukkoja, jotka tuntuivat koreilevan ihmisyleisölle mielellään.

Recommended Posts