Kategoria: Blogi

Antiikki nyt! podcast jatkaa keskustelulla Vergiliuksen eepoksesta Aeneis. Vierainani keskustelemassa ovat Marja-Leena Hänninen, antiikin historian tutkija, joka on tutkinut Vergiliuksen aikaa, aikakautta, jolloin Rooma siirtyi myöhäisestä tasavallasta keisarivaltaan, ja Elina Pyy, antiikin historian tutkija, joka on tutkinut roomalaisia sotaeepoksia, sukupuolta ja roomalaista identiteettiä. Vergilius (70-19 eaa.) on varmastikin roomalaisen antiikin tunnetuin runoilija, ja hänen eepoksensa Aeneis oli roomalaisten eräänlainen kansalliseepos. Keskustelemme siitä, kuinka Roomassa käydyt sisällissodat näkyvät eepoksessa. Pohdimme myös sitä, millainen oli roomalaisen miehen ideaali. Oliko sankari Aeneas ihannemies? Millaiset suhteet Vergiliuksella oli vallanpitäjiin? Oliko tarina Aeneaasta keisari Augustuksen propagandaa? Miksi Aeneas hylkäsi Didon ja mitä siitä seurasi? Puhumme siitä, miten Vergiliuksen eepoksen sisältyy eri tasoja, yhtäältä pakolaisuuden kuvausta ja toisaalta Rooman maailmanvallan ylistystä.

Antiikki nyt! -podcast-sarja on saanut tukea Tieteen tiedotus ry:ltä.

Podcast on kuunneltavissa Spotifyssä, Anchorissa, Apple podcasteissa ja suoraan täällä:

Osallistuin tällä viikolla keskiajan tutkimuksen kongressiin, jonne tuli satoja osallistujia ympäri maailmaa. Konferenssi pidettiin Leedsissä, mutta maanantaina teimme retken Yorkiin. Leeds on hyvin moderni kaupunki. Sen sijaan Yorkissa keskiaika on läsnä rakennuksissa, erityisesti katedraalissa (York Minster), kaduilla, erityisesti Shamblesilla, ja hyvin säilyneissä kaupunginmuureissa. York oli täynnä turisteja.

Mutta Yorkilla on myös antiikin aikainen historia. Roomalaiset perustivat paikalle vuonna 71 kaupungin nimeltä Eboracum. Kun keisari Constantius Chlorus kuoli Eboracumissa vuonna 306, armeija huusi hänen poikansa Konstantinuksen keisariksi. Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa oli tetrarkian eli neljän keisarin hallintojärjestelmä. Konstantinus oli vallantavoittelija, joka haastoi tetrarkian ja lopulta kukisti kaikki kilpailijansa. Konstantinuksen muistoksi Yorkissa on pystytetty katedraalin kupeeseen häntä esittävä moderni patsas (vuodelta 1998). Keisari poseeraa muhkeasti kaikkien aikojen manspreading-asennossa:

Patsaan jalustassa moderni piirtokirjoitus, jonka termi ”civil liberties” kummastuttaa historioitsijaa. Jos tällä viitataan ns. Milanon ediktiin, jossa julistettiin Rooman valtakuntaan jonkinlainen uskonnonvapaus, vie ”civil liberties” aika lailla harhaan.

Museokirjeenvaihtajalle Yorkin hienoin nähtävyys oli York Castle Museum. Alun perin paikalla oli keskiaikainen linna; 1700-luvulla tilalle rakennettiin velkavankila, joka myöhemmin oli naisten vankilana. Nykyinen museo syntyi John L. Kirkin keräämän valtaisan esinekokoelman pohjalta. Museossa näyttelyitä arkielämästä mm. ruuasta, muodista, urheilusta, leluista ja työkaluista. Mutta kaikkein sykähdyttävin on museoon rakennettu kaupunki, jonka kaduilla voi itse kävellä, ihmetellä kauppojen näyteikkunoita ja käväistä kodeissa ja pajoissa. Kirkin keräämät tavarat on hienosti sijoitettu kauppoihin ja koteihin.

Kesäkuun 1. päivä (Kalendae Iuniae) oli roomalaisessa kalenterissa omistettu Carna-nimiselle jumalattarelle. Ovidius kertoo Fasti-runoelmassaan (Ovidius, Fasti 6.101-182) syyn juhlaan.

Tarinan mukaan Alba Longan kaupungin vastasyntyneen prinssin Procan henkeä uhkasivat strix-henget, jotka kävivät juomassa hänen vertaan. Ovidiuksen mukaan strixit olivat vanhoja naisia, jotka osasivat magian avulla muuttaa itsensä yölinnuiksi.

Ovidius kertoo, kuinka nymfi Carna kuitenkin osasi torjua strix-henget sopivalla rituaalilla. Hän kosketti mansikkapuun oksilla kolme kertaa kynnystä ja ovenpieliä ja pirskotti vettä. Sitten hän uhrasi porsaan ja jätti sen sisälmykset houkuttelemaan ahnaita strixejä lausuen:

”Yön linnut, lapsen sisälmykset jättäkää: pieni uhri tulee pienen lapsen tilalle. Sydän sydämestä, pyydän, ottakaa sisälmykset sisälmyksistä. Tämän hengen teille annamme paremman hengen tilalle.”

Henget jättivät lapsen rauhaan ja lapsi parani. Ovidiuksen kertoma tarina heijasteli roomalaista perinnettä, jossa strix (myös striga, stria) oli kammottava olento, joka söi ihmisen sisälmyksiä, imi ihmisestä verta tai nappasi vastasyntyneitä vauvoja. Latinan sana strix tarkoitti pöllöä ja erityisesti yöllä kirkuvaa pöllöä, mutta yöllisestä linnusta sanan strix (mon. striges) merkitys laajeni yöllä liikkuviin verta ja elinvoimaa imeviin naispuolisiin henkiin.

Vastasyntyneitä väijyvät näkymättömät strix-henget kuvastavat pelkoja antiikin yhteisöissä, joissa imeväiskuolleisuus oli korkea ja lapset kuolivat ilman näkyvää syytä. Eräs roomalainen lääkäri neuvoi sitomaan vauvan kaulaan valkosipulista tehdyn amuletin strixejä vastaan.

Ovidius ammensi varmasti kansantavoista mutta lisäsi omiaan. Hän yhdistää nymfi Carnan ja jumalatar Cardean yhdeksi ja samaksi hahmoksi. Carnan osaamisaluetta oli liha (caro, gen. carnis) ja sisälmykset, kun taas Cardea suojeli ovia ja saranoita (cardo, mon. cardines). Ovidiuksen kertomassa tarinassa yhdistyvät molempien jumalattarien vaikutusalueet possun lihassa ja ovenpielissä. Ovidius selittää, miksi kesäkuun 1. päivänä syötiin rasvaista pekonia ja spelttipuuroon sekoitettuja papuja. Entisinä aikoina ihmisillä oli vain sianlihaa, spelttivehnää ja papuja. Ovidiuksen mukaan

”ne, jotka syövät samaan aikaan näitä sekoitettuina kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä, estävät näin mitään vahingoittamasta sisälmyksiään.”

Roomalaisen oppineen Varron mukaan kesäkuun 1. päivää kutsuttiin tämän takia nimellä Kalendae Fabariae, ’Papupäiväksi’.

Muistatteko vielä Game of Thrones -sarjan, jota koko maailma innolla seurasi? Ei sitä olisi tarvinnut sijoittaa minnekään mielikuvitusmaailmaan.

Aivan Game of Thronesin vertaisia käänteitä ja häikäilemätöntä valtataistelua nähtiin Bysantin valtakunnan 1000-vuotisen historian aikana. Neniä, kieliä ja käsiä (muista ruumiinosista puhumattakaan) katkottiin kuin fantasiasarjassa konsanaan.

Tervetuloa Bysantin tutkimuksen seuran tilaisuuteen kuuntelemaan esitystä Paavo Hohdin kirjasta Bysantti: Tuhat draaman vuotta. Haastattelen Paavo Hohtia kirjan teemoista.

Tilaisuus on tiistaina 31.5.2022 kello 18.00–19.00. 

Paikkana on Aalto-yliopisto, Töölö (entinen Kauppakorkeakoulu), tarkempi osoite Runeberginkatu 14–16; 00100 Helsinki ja 3. krs A-siipi.

Tervetuloa!

Voisi luulla, etteivät lyhenteet herätä kiihkeitä tunteita. Olen kuitenkin seurannut some-keskusteluja, joissa päivitellään yleistymässä olevia lyhenteitä eaa. (ennen ajanlaskun alkua) ja jaa (jälkeen ajanlaskun alun). Viimeisin puheenvuoro on Itä-Suomen yliopiston historian professorin Jukka Korpelan kirjoitus Agricola-verkossa. Siinä Korpela harmittelee lyhenteitä eaa. ja jaa. ja puhuu perinteisten lyhenteiden eKr. ja jKr. (ennen Kristusta – jälkeen Kristuksen) puolesta.

Korpelan kirjoitus herätti paljon kysymyksiä, joita haluan tässä pohtia. Lisäksi mietin, miten kannattaisi mennä eteenpäin. Samalla oikaisen professori Korpelan kirjoituksessa olevan asiavirheen.

Näissä suomen lyhenteissä, samoin kuin niiden muunkielisissä vastineissa, ei ole kyse pelkistä lyhenteistä, vaan pelissä on paljon muuta: länsimaiden kulttuuri, kristinusko, kolonialismi ja (Korpelan sanoin) kulttuuri-imperialismi.

En voi sanoa, että lyhenteiden valinnat olisivat minulle henkilökohtaisesti erityisen tärkeitä. Olen käyttänyt ja käytän vaihtelevasti molempia lyhenneyhdistelmiä. Olen tietoinen molempien ongelmallisuudesta: niissä häpeilemättömällä tavalla käytetään länsimaista ajanlaskua. Viime vuosina olen päätynyt käyttämään eaa.-jaa.-pakettia. Miksi? Koska eKr.-jKr.-lyhenteet ovat mielestäni nurkkakuntaisia ja suorastaan lahkolaisia julistaessaan ’Kristusta’.

Korpelan kirjoituksessa ja joissakin somekeskusteluissa on valveutuneesti nostettu esiin eaa.-jaa.-paketin kolonialistinen painolasti. Olen täysin samaa mieltä. Lyhenteet eaa. ”ennen ajanlaskun alkua” – jaa. ”jälkeen ajanlaskun alun” ja varsinkin niiden englanninkieliset vastineet BCE ”before common era” – CE ”common era” tunkevat länsimaisen ajanlaskun kaikkien yhteiseksi ajanlaskuksi.

Olen kuitenkin ymmälläni. Eivätkö lyhenteet eKr.-jKr. ja ilmaisut niiden takana ole yhtä lailla kolonialistisia tai kulttuuri-imperialistisia? Kyse on samasta länsimaisesta ajanlaskusta. Haiskahtaako tässä kaksinaismoralismi? Vai onko syynä se, että eKr.-jKr.-paketti on avoimen kolonialistinen kristillistä taustaansa julistaessaan? Eaa.-jaa.-paketti verhoaa kolonialisminsa. Korpela puhuu ”rikosten piilottamisesta”.

Molemmat paketit ovat huonoja, eikä täydellistä ratkaisua ole. Siellä se länsimaisuus vaan jyrää koko ihmiskunnan kiusaksi. Eri tahot eri puolilla maailmaa ovat kuitenkin halunneet korvata esimerkiksi ilmaisun AD, ”Anno Domini”, ”Herran vuonna” jollakin muulla ilmaisulla. Motiiveja on ollut erilaisia, eivätkä ne kaikki ole suinkaan olleet amerikkalaista villitystä tai neuvostovaikutteista kommunismia, jotka Korpela mainitsee. En myöskään usko, että monenkaan motiivina on ollut piilottaa kolonialismin rikoksia. Varhaisimpia mainintoja on latinaksi 1600-luvulta ja englanniksi 1700-luvulta. Sittemmin 1900-luvulla juutalaiset kirjoittajat halusivat korvata Kristus-ilmaisun neutraalimmalla muodolla. On ymmärrettävää, etteivät ei-kristityt tai uskonnottomat tai ihan vain maallistuneet kristityt ole tunteneet erityistä vetoa Kristus- tai Herra-ilmaisuihin.

Eaa.-jaa.-paketti ei todellakaan ole ongelmaton. Parhaassa mahdollisessa maailmassa voisimme uudistaa ajanlaskun niin, että koko ihmiskunta yhdessä päättäisi juuri tänä vuonna aloittaa uuden ajanlaskun. Nyt olisi vuosi yksi. (Samalla voisivat häipyä seitsenpäiväinen viikko, 24-tuntinen vuorokausi ja 12-kuukautinen kalenterivuosi, nekin ovat lopulta peräisin jostakin kulttuurista ja nyt nekin on tungettu kulttuuri-imperialistisesti koko maailman käyttöön). Valitettavasti maailma on epätäydellinen. Länsimainen ajanlasku on käytössä ympäri maailmaa, ja se on nyt ihmiskunnan yhteistä perintöä. Yritetään mennä sillä mahdollisimman säädyllisesti ja tyylikkäästi.

Sitten se oikaisu: Korpela kirjoittaa, että ”nykyisin noudatetaan Kristuksen ympärileikkaamisen juhlan mukaan määräytyvää kalenteria, joka alkaa tammikuun ensimmäinen päivä”. Tammikuun 1. päivä, roomalaisittain Kalendae Ianuariae oli kyllä vakiintunut valtiollisen vuoden aloitukseksi jo kauan ennen kuin Jeesuksen ympärileikkaus (fiktiivisesti, kuten Korpelakin toteaa) yhdistettiin tammikuun 1. päivään. Roomassa oli kolme vuoden alkua: tammikuussa astuivat virkamiehet tehtäviinsä, maaliskuussa alkoi sotakausi ja syyskuussa juhlistettiin satokautta. Rooman konsulit astuivat virkoihinsa tammikuun 1. päivänä vuodesta 153 ennen Kristusta lähtien.

Katastrofia ja kärsimystä myöhäisantiikissa! Olin Tiedeykkösessä puhumassa Justinianuksen rutosta ja vuoden 536 tomupilvestä. Ohjelma on nyt kuunneltavissa täällä.

Ohjelman esittely Tiedeykkösessä:

”Myöhäisantiikin ihmiset kokivat kummia, kun taivas hämärtyi oudon sumuharson taakse peräti vuoden tai puolentoista ajaksi. Vuoden 536 luonnonilmiön syytä ei ole vieläkään pystytty varmuudella selvittämään. Tapahtumista on säilynyt useita aikalaiskuvauksia Välimeren maista. Myös auringon pimentymistä välittömästi seuranneina vuosina sekä Itä- että Länsi-Rooman asukkaat kokivat useita vitsauksia. Monin paikoin nähtiin nälkää ja lisäksi mahtavan imperiumin ovella kolkutteli keisari Justinianuksen mukaan nimetty rutto. Mikä luonnontieteellinen ilmiö aiheutti nk. vulkaanisen talven? Olisiko se tulivuori, koska onhan jokaisella tulivuoren purkauksella oma sormenjälkensä. Toisaalta arkeologit ja humanistit vaikuttavat olevan kiinnostuneempia kyseisestä vuodesta ja sen seurauksista kuin luonnontieteilijät. Haastateltavina ovat historioitsija ja antiikintutkija Maijastina Kahlos, joka on tällä hetkellä vierailevana tutkijana Cambridgen yliopistossa sekä tulivuoritutkija, geologi Paavo Nikkola. Toimittajina ovat Riikka Suikkari ja Teija Peltoniemi.”