Kategoria: Blogi

Vesa Haapalan runokokoelma Termini (Otava 2009) tarjoaa antiikista ja Roomasta kiinnostuneille monenlaisia herkullisia täkyjä ja kiinnostavia silmäyksiä.
Terminissä ollaan matkalla monella tasolla, Roomassa, ihmiskunnan historiassa, kirjallisuudessa, ihmiskehossa, runokokoelman synnytyksessä.
Kokoelman yksi parhaimmista runoista on ”Sokrates”, jossa selviää (vihdoin) mitä historia on:

”Mitä on historia? Esineitä, joita kannetaan taitsemme, ja jotkut kantajista puhuvat ja toiset ovat vaiti.” (Vesa Haapala, Termini, 2009, s. 45)

Eilen tarkastettiin Joonas Sipilän väitöskirja myöhäisantiikin hallinnosta (Helsingin yliopisto, historian laitos). Aiheena ovat provinssien alueelliset uudelleenjärjestelyt keisarillisen päätöksenteon näkökulmasta: myöhäisroomalainen Arabia ja Tres Palaestinae tapaustutkimuksina (The Reorganisation of Provincial Territories in Light of the Imperial Decision-Making Process – Later Roman Arabia and Tres Palaestinae as Case Studies). Vastaväittäjänä oli Ariel Lewin (Universitá della Basilicata, Potenza).
Paljon onnea!
Maijastina Kahlos

Kuulin eilen järkyttävän ja surullisen uutisen Tapani Hietaniemen kuolemasta. Tapani oli  polymathes sanan todellisessa merkityksessä: hän tutki kaikkea mahdollista Max Weberistä ja historianfilosofiasta feodalismin historiaan ja sivilisaatioiden vaiheisiin.
Tapani oli terävä, hauska ja ärsyttävä kommentaattori keskustelulistoilla ja tietysti facebookissa.
Tapani oli myös isosti mukana vihreässä liikkeessä. Hän oli mm. mukana jo myyttiseksi muodostuneella Koijärvellä.
Sit tibi terra levis, Tapani!
Maijastina Kahlos

Helpotusta syksyn kurkkukipuun, nuhaan ja yskään ovat tuoneet teatteri ja ooppera.
Kokoteatterin uusin tuotos on Teemu Kaskisen kirjoittama Syktyvkarin piru. Aikamoista seurattavaa: koko nyky-Venäjä absurdiudessaan. Tiukka esitys, vaikka ei kokonaisuus ei ihan täysin vakuuttanut. Kokoteatterin paras ja kaikkien aikojen (minun elämässäni) vaikuttavin esitys on ollut Riihiukko (Andrus Kivirähkin romaanin pohjalta). Siihen kun vertaa, valitettavasti kaikki muu kalpenee.
Kansallisooppera esittää vähemmän tunnettua Umberto Giardinon oopperaa Andrea Chénier. Ooppera on sävelletty vuonna 1895, mutta se kertoo Ranskan suuresta vallankumouksesta. Andrea Chénier (1762-1794) oli runoilija ja vallankumousmies, joka teloitettiin giljotiinilla.
Maijastina Kahlos

Viime vuodet ovat olleet melkoista suomenkielisen tietokirjallisuuden buumia: antiikkia ja keskiaikaa käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt paljon. Samoin on tullut runsaasti käännöksiä. Joissakin käännöksissä on käännöksen ja mittavan selitysosuuden lisäksi vieläpä teksti alkukielellä! Näin esimerkiksi Tuulikki Elon käännöksessä Phaedruksen faabeleista (2006) tai Pekka Tuomiston suomennoksessa Augustuksen res gestae -itseylistyksestä, Yksinvaltiaan elämä ja teot (2009).
Tämän vuoden antiikkiaiheisten tietokirjojen sato on jo tähän mennessä melkoinen. Keväällä julkaistiin Antero Heikkisen Vallan tulkit, joka käsittelee historiankirjoitusta antiikissa ja varhaiskeskiajalla. Loppukesästä ilmestyi Veikko Litzenin odotettu synteesi myöhäisantiikista, Tie Nikeaan. Ja syksyn aikana on tiedossa vielä lisää …
Olen onnellinen ja ylpeä, että saan elää tällaista aikaa, jolloin suurella innolla, hellyydellä ja oppineisuudella tehdään tietokirjoja ja käännetään kirjallisuutta suomeksi. Omakielinen tietokirjallisuus on sivistysmaan merkki.
Maijastina Kahlos

Viime aikojen kiehtovimpia löytöjä on ollut Sfairopoiia. Pallojen ja ympyröiden koneistot vanhalla ajalla, Ursan julkaisuja 114, 2009. Kirjoittaja on tähtitieteen historian tuntija Raimo Lehti (1931-2008), ja hänen teoksensa ilmestyi postuumisti.
Sfairopoiiassa käydään läpi antiikin kreikkalaisten käsityksiä maailman synnystä, tähtitaivaasta ja planeettojen liikkeistä. Samoin käsitellään kreikkalaisten ja roomalaisten käsityksiä Maasta. Useat oppineet pitivät Maata pallonmuotoisena.
Antiikin teorioissa Maa jaettiin usein ilmastovyöhykkeisiin: kuumaan, sopivaan ja kylmään, ja ihmisiä ja kansoja luokiteltiin vastaavasti näiden vyöhykkeiden mukaan.
Kreikkalaisten ja roomalaisten tuntemien seutujen vastineeksi oletettiin maapallon alapuoli, antipodien maa. Plinius vanhempi toteaa Luonnonhistoriassaan, että ihmiset ihmettelevät, miksi antipodit eivät putoa maan pinnalta, ja huomauttaa, että yhtä järkevää olisi ihmetellä, miksi me tällä puolella emme putoa.
Ihmetystä ja ihailua herättää se, että tämä kirja on julkaistu suomeksi.
Maijastina Kahlos

Mainospala syksyn opetuksestani Helsingin yliopistossa:

Antiikin historian peruskurssi (Dar120 osa)
8.9-22.10.2009 ti 10-12, to 12-14, sali 10 (yliopiston päärakennus, uusi puoli)

P.S. Luentojen materiaali alkaa (vihdoin) ilmestyä tänne.
Maijastina Kahlos

Lisää rientoja ensi viikolla. Klassisten kielten tutkijat ympäri maailmaa kokoontuvat konferenssiin Berliiniin.
Nämä ovatkin aikas isot kokoontumisajot. Paneeleita järjestetään samaan aikaan parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) yhdeksäntoista. Itseään kiinnostavat aiheet voi valita ja yrittää sukkuloida istunnosta toiseen.
Oma esitelmä on paneelissa ”Jatkuvuus ja muutos myöhäisantiikissa”. Puhun siitä, miten jumalallista suosiota ja vihaa käytettiin perusteluna eri yhteyksissä myöhäisantiikissa. Otsikolla ”Pax deorum and pax dei – Changes and Continuities in mental framework in Late Antiquity”.
Konferenssin mammuttimainen ohjelma on täällä.
Maijastina Kahlos

Huomenna alkavat antiikin ja keskiajan tutkijoiden kokoontumisajot Tampereen yliopistossa. Passages from Antiquity to the Middle Ages järjestetään jo neljännen kerran, nyt 20-22.8.2009. Teemana tänä vuonna on uskonto, yhteiskunta ja osallistuminen.
Oma esitelmäni käsittelee myöhäisantiikin ihmisten käsityksiä saastumisesta ja keskittyy kristittyjen kirjoittajien pelkoihin. Otsikkona Polluted by Sacrifices: Christian Repugnance at Sacrificial Rituals in Late Antiquity.
Passages-konferenssin ohjelma täällä.
Maijastina Kahlos

Jälleen kerran palaan siihen, miten vaikeaa kirjoittaminen on. Kaikkein hankalinta on kirjoittaa omasta alastaan yleistajuisesti.
Olen lukenut taas suuren ihailun vallassa sujuvasti kirjoitettua asiaproosaa – suomeksi. Luetusta tulee vaikutelma, että teksti on syntynyt ketterästi. Eikä näin yleensä ole, vaan vaivattomalta näyttävä teksti on synnytetty tuskalla ja väännöllä. Taitoluistelijatkin hymyilevät kepeästi kesken esityksen.
Olen yrittänyt lyhentää ja karsia, korvata kuivia yhtäältä – toisaalta -kääntelyt reippaiksi päälauseiksi. Mutta miten tiivistää tutkijoiden vuosikymmenien kiistat jostain asiasta muutamaan virkkeeseen? Kaikki ”on todennäköistä”, ”ei ole varmaa” tai ”jossakin määrin voidaan puhua” -lätistelyt täytyy ruimia pois. Mutta miten sitten tuoda esiin monien huomioiden epävarmuus?
Mutkat vaan suoriksi! Pitää olla selkeä, mutta kumminkaan ei saa yksinkertaistaa niin, että asiat vääristyvät. Tämä on vaivalloinen laji.
Maijastina Kahlos