Kävin lauantaina katsomassa Kansallisoopperan Peer Gynt -baletin. Pohjana on tietysti Henrik Ibsenin klassikkoteksti ja Edvard Griegin musiikki, mutta mukana on myös modernia musiikkia. Tarinasta muokattu baletti on Heinz Spoerlin luomus.
Tällaiselle sanoista elävälle ihmiselle on (jälleen kerran) avartavaa nähdä, miten tarina kerrotaan musiikin ja tanssin keinoin. Mukana on kyllä myös vuorosanoja ja laulua, mutta pääosin kerronta etenee tanssin keinoin.
Erityisen taidokkaasti toteutettuja ovat Peer Gyntin sekoilut tunturityttöjen ja keitä muita naisia Peer Gynt matkan varrella ehtikään kaataa ja tietysti kohtaus vuorenpeikkojen luona. Vuorenpeikot olivat oikein kunnon mömmiäisiä (ks. kuvastoa täällä). Peer Gyntin kohkailuista minulle nousi heti mieleen viime vuoden elokuva Wolf of Wall Street. Siinä Leonardo di Caprion esittämä pörssimeklari kavereineen örveltää ja elostelee kyllästyksiin saakka.
Muutenkin Peer Gyntin tarinan voi hyvin siirtää tähän päivään. Tämä on tällainen miehen vaellustarina. Toisessa näytöksessä Peer Gynt käy varsinaiseen maailmanvalloitukseen, hoitaa bisneksiä (ja naisia siinä sivussa), kunnes romahtaa. Ainoa ero 1800-luvun Peer Gyntiin taitaa olla se, että nykyajan Solveig tuskin odottaisi häntä. Vai odottaisiko? Toivottavasti ei.
Menu
No comment yet, add your voice below!