Veera Antsalon esikoisrunokokoelma Sähkökatkoksen aikaan (Teos, 2012) on sopivan absurdi minun makuuni. Kokoelman proosarunot ovat näennäisen kepeitä ja sadunomaisia (esimerkiksi neljäs osio ”Ne sudet” leikittelee usean perinteisen sadun kuvastolla).
Erityisesti ihastuin osioon ”Lapset tulevat hämärästä”, jossa tiivistyy lasten ja aikuisten maailman välinen kuilu. Lapset puuhaavat aikuisille käsittämättömiä asioita, ja aikuisten tärkeät tekemiset taas ovat lasten silmissä järjettömiä:
 

 
Lapsilla on reiät housuissa ja reiät polvissa. Arvet avautuvat ja sulkeutuvat kuin vetoketjut. Lapsia paikataan. Niille laitetaan suojuksia polviin ja kyynärpäihin, liukumattomat sukat, kypärät päähän, laastareita. Lapset karistavat suojukset yltään … (s. 28)
Aikuiset neuvottelevat. Heidän huolenaiheensa on lapsikysymys. Aikuiset pitävät kokouksia ja seminaareja. Aikuiset venyvät kokonaiseen pituuteensa ja siitä yli, kun he ilmaisevat mielipiteensä. Lapsille on tehtävä jotain. … (s. 25).

Kaiken kaikkiaan, pitäisi lukea enemmän runoja.

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.