Lissabonin antiikin aikainen nimi oli Olissipo, esiintyi myös muodoissa Olisipo, Olisippo ja Ulisippo. Antiikin kirjoittajat (mm. Strabon ja Plinius vanhempi) väittivät, että Olissipo olisi saanut nimensä myyttisestä sankarista Odysseuksesta. Kreikan Odysseus tunnetaan latinaksi nimellä Ulixes tai Ulysses. Odysseus olisi kuuluisien harharetkiensä aikana käynyt Atlantin rannoilla saakka ja perustanut kaupungin. Monista muista paikkakunnista kerrottiin vastaavaa. Antiikin aikainen Meninks (nyk. Djerban saarella) ylpeili Odysseuksen pystyttämällä alttarilla. Monet Italian rannikon paikkakunnat myös väittivät Odysseuksen käväisseen seuduilla. Rooman kaupungista liikkui huhu, että sen olisivatkin perustaneet Odysseus ja Aeneas yhdessä. Vastaavanlaisia tarinoita kerrottiin muistakin mytologian sankareista. Jokaisella itseään kunnioittavalla antiikin kaupungilla piti olla myyttinen heeros historiassaan. Troijan sodasta palaavat ja harhailevat heerokset olivat sopivia tähän tehtävään. Ahkerin perustajasankareista oli kuitenkin Herakles, joka ehti retkillänsä käydä perustamassa mm. Tarasin eli Tarentumin kaupungin Etelä-Italiassa ja Abderan kaupungin Traakiassa.

Nykyään tutkijat arvelevat, että Olissipo-nimi olisi tartessoksen kieltä, jota nykyisen eteläisen Portugalin ja eteläisen Espanjan alueilla puhuivat tartessolaiset. Roomalaisten kirjoittajien mainitsemat turdetaanit olivat ehkä heidän jälkeläisiään. Tartessoksen kieltä tunnetaan lähes sadasta piirtokirjoituksesta, jotka on ajoitettu 600-luvulle eaa., ja sitä kirjoitettiin foinikialaisista aakkosista kehitetyillä kirjaimilla. Kieli oli ehkä kelttiläinen kieli, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole.

Kun uppouduin selvittelemään Olissipo-nimeä ja törmäsin alueen salaperäiseen historiaan kauan ennen roomalaisia, tartessoslaiset ja turdetaanit olivatkin paljon kiehtovampia kuin Pliniuksen, Strabonin ja kumppanien Odysseus-etymologiat. Atlantin rannoilla kävi varmasti monia odysseuksia, kaikenlaisia kulkijoita, kauppiaita ja merirosvoja. Foinikialaiset perustivat paikalle kauppapaikan, ja Lissabonin alueen kaivauksissa on tehty foinikialaisia esinelöytöjä. Karthago levitti aikanaan valtaansa Iberian niemimaalle. Puunilaissotien aikana Rooma ja Karthago taistelivat myös Iberian niemimaalla.

Artikkelikuvan kartta on noin vuodelta 1572 (Museu de Lisboa, Palácio Pimenta)

Recommended Posts

1 Comment


Comments are closed for this article!