Kategoria: Blogi

Olen seurannut torstaisin Teemalta Richard Dawkinsin dokumenttisarjaa Lajien synnystä. Sarjaa esitetään tietysti Charles Darwinin juhlavuoden kunniaksi. Darwinin ja evoluution juhlistamiseksi Tieteen päivien teemana viikko sitten oli myös evoluutio.Tämä herätti tietysti vanhan kouluaikaisen innostukseni evoluutiobiologiaan ja paleontologiaan. Jos kirjoitettu historia ei olisi vienyt voittoa, olisin halunnut tutkia ihmisen esi-isiä ja hääriä kallojen kanssa.
Kun Likka joku aika sitten oli vielä päiväkodissa, hänelle tuli iso riita kaverinsa kanssa. Kiista koski sitä, mistä ihminen on syntynyt. Likka intti, että apinasta. Kaveri vänkäsi, että äidistä.
Samoihin aikoihin kysyin Likalta, haluaisiko hän katsoa vanhoja valokuvia esi-isistämme. Likka oli aivan innoissaan, mutta kun kaivoin kellastuneet valokuvat ja aloin esitellä isoisäni isoisää ja isoisäni isoäitiä, hän näytti jotenkin vaisulta ja pettyneeltä. Syy selvisi: ne eivät olleet karvaisia esi-isiä!
Darwinista on muuten erinomaisen kattava wikipedia-artikkeli.

Olin varannut joululoman lukemisiksi Riitta Latvalan Taivaanrantojen maalari (Otava 2008) ja Stephen Mitchellin A History of Later Roman Empire (Blackwell 2007). Molemmat tukevia opuksia.
Turha luulla, että Later Roman Empire olisi lomalla edistynyt 26 sivua pidemmälle. Taivaanrantojen maalarin ihmisten elämänkohtalot 1920-30 -luvuilla veivät voiton. Historiaan kun eläytyy paremmin tarinan kautta.
Taivaanrantojen maalari kertoo maalari (monessa mielessä) Jaakosta, ravintolanpitäjä Mandista ja tämän siskosta Huldasta. Ensin eletään Helsingissä 20-luvun nousukautta ja sitten kohta 30-luvun lamaa. Ihmiset yrittävät ja ponnistelevat, välillä on käydä tosi huonosti. Alkaa ymmärtää katkeruutta, joka valtaa mielet, samoin ihmisten haaveiluja jostakin – tällä kertaa idän – kultamaasta, jossa kaikki on paremmin. Ne unelmat sitten romahtavat.
Kirjailija Joel Lehtonen vilahtaa pari kertaa kirjassa. Jaakko tapaa hänet ja miettii:

”Myötäilen ja nyökkäilen, en ehkä ihan ymmärrä Lehtosen suunnitelmia, mutta ilo leimahtaa sisälläni kuin joskus maalatessa. Kirjailija näyttää niin innostuneelta – onnelliselta. Tuollaista se on.
Hän kastuu, räntä sulaa silmälaseille ja puvulle, ja minä ajattelen, että hänen suurin halunsa elämässä on kirjoittaminen. Siinä on hänen olemisensa peruste. Ja samalla tavalla minä olen olemassa maalaamista varten. Sittenkin.” (Riitta Latvala, Taivaanrantojen maalari, s. 194).

Joululomalla kävimme Tampereen taidemuseon näyttelyssä ”Africa / Now – Nykytaidetta Afrikasta”. Ennakko-odotuksena mielessä oli niitä ”tyypillisiä” veistospäitä, joita myydään matkamuistoiksi.
Näyttely oli ihan muuta. Kolme kerrosta monenmoista uutta taidetta eri puolilta maanosaa. Maalauksia, kollaaseja, valokuvia, veistoksia. Kaikkein vaikuttavimpia olivat Arms to Arts – hankkeessa syntyneet teokset: aseet oli muokattu uusiksi,  soittajia ja kapellimestaria esittäviksi veistoksiksi, kuten Mathen Maestro.
Kiitokset myös erinomaisesta opastuksesta!

Eräs tuntemattomaksi jäänyt kirjoittaja teki mielenkiintoisen jouluun liittyvän reunamerkinnän syyrialaisen kristityn Dionysios bar Salibin (k. 1171) tekstiin.
Reunamerkintä kuuluu seuraavasti:

”Syy, jonka takia kirkon isät siirsivät tammikuun 6. päivän juhlan joulukuun 25. päivään, oli seuraava. Pakanat nimittäin viettivät joulukuun 25. päivänä Auringon syntymäpäivää ja sytyttivät juhlan kunniaksi valoja. He antoivat kristittyjen osallistua tähän juhlintaan ja näihin esityksiin.
Koska kirkon opettajat nyt tajusivat, että nämä (pakanalliset juhlat) vetivät kristittyjä puoleensa, ryhtyivät he vastatoimiin: He viettivät tästä lähtien joulukuun 25. päivänä Kristuksen todellisen syntymän juhlaa, mutta tammikuun 6. päivänä Kristuksen ilmestymisen juhlaa.
Ja niin he ovat pitäneet kiinni tästä käytännöstä aivan tähän päivään saakka, ja samalla tavasta sytyttää valoja.”

Kaunista valon juhlaa kaikille, missä muodossa kukin sitä sitten viettääkin!
—
Tekstin käännös M. Wallraff, Christus verus Sol. Sonnenverehrung und Christentum in der Spätantike, Jahrbuch für Antike und Christentum 32, Münster 2001, 174, mukaan.

Eilen alkoi Teemalla Terry Jonesin juontama Roomalaiset ja barbaarit. Ensimmäisen, kelteistä kertovan jakson perusteella se vaikuttaa lupaavalta. Roomalaisten suurta kertomusta valloituksistaan kyseenalaistetaan.
Sympaattista on myös, että Terry Jones käy haastattelemassa arkeologeja ja piirtokirjoitustutkijoita ja vierailee kaivauksilla, mm. Bibractessa. Myös salaperäistä Colignyn kalenteria esitellään.
Välillä mutkia suoristellaan rohkein vedoin. Kuuluu kai tiettyyn popularisoimisen tyyliin. Kannattaako keskiaikaisesta irlantilaisesta kirjallisuudesta tehdä pitkälle meneviä päätelmiä antiikin gallialaisten yhteiskunnallisista oloista ja naisen asemasta?
Odotan innolla mitä neljännessä osassa kerrotaan. Se käsittelee Rooman valtakunnan loppua.

Merkillisimpiä kiirjoja, mitä olen lukenut. Tiina Raevaaran Eräänä päivänä tyhjä taivas (Teos 2008). Se kertoo nuoresta naisesta, joka pakenee suuronnettomuutta, ehkä ydinkatastrofia. Hän palaa muistinsa menettäneenä entiseen kotiinsa jonnekin korpeen.
Kotitalo onkin yhtä sokkeloa ja uhkaa. On pelottava isä, jokin muisto äidistä ja epämääräinen joukko ”veljiä”. Koti ei olekaan turva. Aloin lukea kotitalon labyrintteja kuvauksena ihmismielestä.
Kaiken muun ohella Raevaara on väitellyt perinnöllisyystieteestä tohtoriksi. Hänellä on blogi Kaiken teoria.

400-luvun alussa Gazassa oli piispana Porfyrios (jota ei pidä sekoittaa kuuluisampaan Porfyriokseen!).
Piispa Porfyrios ryhtyi voimallisin ottein kristillistämään Gazan kaupunkia. Hän halusi tuhota kaupungin ’pakanalliset’ temppelit. Saadakseen siihen valtuudet hän kävi Konstantinopolissa keisarin puheilla.
Keisari Arcadius (keisarina 395-408) ei oikein innostunut ajatuksesta. Hän myönsi, että Gaza oli täynnä idoleita, mutta lisäsi siihen heti, että kaupunki maksoi uskollisesti veroja, ja niistä tuli rapsakasti tuloja. Jos kaupungin asukkaita alettaisiin yhtäkkiä ahdistella, niin he pakenisivat ja keisari menettäisi huomattavat määrät verotuloja. Keisari ehdotti, että edettäisiin vähitellen, sillä äkkiväärä muutos on alamaisille liian raskas kestää.
Porfyrios sai tahtonsa lopulta läpi, mutta se on toinen tarina. Lähteenä on Marcus Diaconuksen Porfyrios-elämäkerta (Marc le Diacre, Vie de Porphyre, ed. H. Grégoire & M.A. Kugener, Paris: Les Belles Lettres, 1930).
Maijastina Kahlos

Loppusyksy on mennyt erilaisten riippuvuuksien eli addiktioiden kanssa taistellessa. Kyse ei ole ollut sen dramaattisemmasta asioista kuin suklaa ja pelihimo. Suklaa on saatu hallintaan.
Sen sijaan mahjong on vienyt turhan ison palan elämästä. (Tarkoitan siis mahjongin netissä pelattavaa yksinpeliversiota).
Huolestuttavaa on, jos kesken työpäivän (kun olisi kiire!) on pakko nollata hermostumistaan muutamalla pelillä (lue: ei vain muutamalla, vaan vähän useammalla). Rasittavaa on, kun nappulat alkavat suhista öisin unissa, joissa maailmankaikkeuden kohtaloa selvitetään mahjongin säännöin.
Latinasta tuleva sana addiktio on kuvaava: addicere tarkoittaa mm. luovuttaa, myydä, julistaa jonkun omaksi,  huutokaupata orjuuteen. Riippuvuuden vallassa oleva on addictus, velkaorja.
Maijastina Kahlos

Tämä ei ole mikään uutinen, vaan runsaan kuukauden takainen juttu. Otan tämän esille, koska siitä tullut hyvä mieli jatkuu edelleen. Suomen Akatemia jakoi palkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Sen sai Helsingin kauppakorkeakoulun tutkija Minna Halme.
Halme tutkii kestävää kehitystä edistävää liiketoimintaa. Hänellä on ympäristö- ja yhteiskuntavastuun tutkimusryhmä, joka tekee yhteistyötä eri yritysten kanssa. Yhdessä kehitetään ympäristöystävällisiä ja sosiaalisesti reiluja tuotteita, palveluita ja toimintamalleja.
Mahtavaa. Juuri tällaista lisää. Vähemmän käninää ja narinaa, lisää pohdittua ja tutkittua toimintaa.
Maijastina Kahlos

On taas perinteisen (noin 20 vuotta!) myöhäisantiikin seminaarin aika Tvärminnessä.
Tällä kertaa vuorossa on sekä ulkomaisia että kotimaisia puhujia. Luvassa on seuraavia jännittäviä esitelmiä:
Perjantai 21.11.

Benjamin Isaac (Tel Aviv), Ammianus on Foreigners
Kaius Tuori (Helsinki), Archaisms, magic and memory in the Roman legal tradition
Jesse Keskiaho (Helsinki): Gregory the Great on Dreams
Isabella Sandwell (Bristol), Emperor Julian on religious identity
Ulla Lehtonen (Helsinki), The ’Oriental’ of the Oriental religions revisited
David Natal Villazala (León), Defining for blurring: community and social identities in Ambrose’s De Nabuthae

Lauantai 22.11.

Francois Villeneuve (Paris), What happened to the Nabataeans in Late Antiquity? Disappearance or survival?
Ulla Rajala (Cambridge), Nicolas Beaudry and Philip Mills, The late antique church at Ras el Bassit: surveying its spatial and economic context
Heini Ynnilä (Helsinki), The shops of P. Paccius Clarus and C. Catius Scithus and the houses of Marcus Lucretius and Philocalus. Looking at the identification of owners, functions and status of properties at insula IX, 3 in Pompeii
Kai Juntunen (Helsinki): The Epitome of Ioannes Xiphilinus, Asinius Quadratus and the Parthian War of Lucius Verus (162-166 C.E.)