Aalloilla

uimhalli.gif
Innostuin maanantaina uimaan oikein toden teolla. Puolen tunnin kuluttua olin saavuttanut sen ylimaallisen tilan, jonka takia liikuntaa harrastetaan. Ikään kuin ei olisi tarvinnut itse tehdä enää mitään. Minä ja vesi olimme yhtä. Tuntui kuin olisin muuttunut delfiiniksi ja kasvattanut itselleni pyrstön, tai vähintään räpylät.
Olen opetellut kirjoittamaan taas suomeksi. Aluksi takkusi ja pahasti. Miksi sanat eivät asettuneet oikeille paikoilleen? Tuntui kuin olisin vain epätoivoisesti räpiköinyt, vatkannut ja välillä niellyt vettä. Nyt alkaa taas sujua. Ei tarvitse ponnistella, kun kirjoittaminen kantaa. Itse asiassa teksti jo virtaa itsestään ja minä sen mukana. Tätä kai kutsutaan flow’ksi. Mikä olisi suomenkielinen vastine? Virta? Virtaus? Aallot?

Maailman paras museo?

vasa.jpg
Talvilomalla päädyimme Tukholmaan ja siellä Vasa-laivan museoon. Mietin edelleenkin, voisiko Vasamuseetin julistaa maailman parhaimmaksi museoksi, sen verran inspiroiva kokemus se oli.
Jo nostettu ja kunnostettu laiva sinänsä on kiinnostava. Lisäksi laivan ympärille on koottu teemakokonaisuuksia ja elävöitetty niitä pedagogisella otteella. Laivan avulla rakennetaan kuvaa aikakaudesta, Ruotsista, merenkulusta ja ihmisten arjesta. Museo on seitsemässä kerroksessa, jotka ovat kuin laivan kansia. Viidenteen kerrokseen on tehty laivan ruuma, jossa saa eläytyä entisajan laivamatkaan ja kosketella esineitä (tietysti replikoita). Neljännessä kerroksessa kerrotaan laivan nostamisesta vuonna 1961. Suomalaisten teekkareiden pilasta ei tosin kerrota sanaakaan.
Minulla on tietty heikkous museokauppoihin, ja Vasamuseetin kauppa on oma lukunsa. Vasa-laivan epäonninen neitsytmatka on tuotteistettu menestyksekkäästi. Vasa koristaa, paitsi noita tavanomaisia muistikirjoja ja mukeja, niin myös saunapyyhkeitä, tuopinalustoja, lautasliinoja, viinilaseja, pullonavaajia ja tulitikkuaskeja. Mutta miksi mukana ei ole Vasa-pelastusrenkaita?

Tyttökerho

tyttokerho.jpg
Kun Sari Malkamäen Urheat pienet naiset kertoo nelikymppisten naisten tuskailuista, niin Laura Honkasalon Tyttökerho (2005) käy kolmikymppisten naisten elämässä. Sekin on yhtä kriisiä ja kamppailua.
Kolmekymppisenä kun pitäisi olla ”aikuinen”, järjestää elämänsä valmiiksi, ihmissuhteet, hankkia perhe ja kaikki nuo oletetut kuviot, asunnot, sisustukset ja kaikki tavarataivas. Honkasalo kuvaa empaattisen ironisesti päähenkilön Katrin tuskailua elämän odotuksissa. Mistä tietää mitä itse haluaa elämältä ja mikä on ulkoapäin tulevia odotuksia siitä, miten elämä on järjestettävä? Ja voiko näitä erottaa toisistaan? Isoja kysymyksiä ja paljon ahdistusta.
Kirjan loppu tuo katharsiksen. Päähenkilö on tajunnut jotakin.

Feministi katsoo Jane Austenia

janeausten.jpg
Tänä keväänä TV 1:ssä on hemmoteltu sarjalla Jane Austen -filmatisointeja. Viime viikon Kasvattitytön tarina (Mansfield Park) ei ollut kovin vakuuttava, mutta eilisen Emma vaikutti kelvolliselta toteutukselta.
Jane Austen -intoiluni se jaksaa ihmetyttää kotona. Miksi feministi töllöttää Jane Austen -elokuvia ja -sarjoja, joissa yläluokkaiset naiset huokailevat ja keskittyvät avioliittohaaveisiin.
Mitähän tuohon vastaisi? Että feministille on vapauttavaa irtaantua nykyajan ponnisteluista. Voi katsoa menneisyyden fantasiaa, jossa naiset ovat kirkasotsaisia ja miehet ritarillisia. Vähän samaan tapaan kuin pasifisti naapurihuoneessa rentoutuu pelaamalla Rome Total Waria.

Rahamuseo on ilmainen

Snellu.jpg
Olin melko epäluuloinen Senaatintorin liepeillä olevan Rahamuseon suhteen. (Paikalla oli ennen posti, joka lakkautettiin). Sunnuntaina iltapäivällä olimme ensimmäiset (ja melkein ainoat) kävijät, vaikka museossa käynti oli ilmaista.
Museon mielenpainuvimpia vitriinejä on tietysti se, missä roikkuu rahaa, siis oravannahkoja.
Toinen kiinnostava huomio oli huomattavasti myöhemmältä ajalta: kun Tapio Wirkkala suunnitteli vuonna 1955 rahaliikenteeseen lasketut setelit, hän kehitteli kuvitukseksi kulttuurihenkilöitä. Suomen Pankin miehet kumminkin päätyivät valtiomiesten naamoihin. Nuo samat pärstät kummittelivat sitten aika pitkään, itse Snellman satasessa. (Itse muistan lapsuudesta lähinnä sinisen vitosen setelin).
Kolmas huomio oli Kekkonen, jonka 75-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1975 painettiin viidensadan markan seteli. Näyttelytekstissä mainittiin, että Kekkonen oli ainoa virassa oleva valtiomies, joka pääsi komeilemaan seteliin. Niinpä.

Vainojen uhrien muistopäivänä

theodosiusI.jpg
Tänään on vainojen uhrien muistopäivä. Kaikki olemme lukeneet ja kuulleet vainojen juutalaisista uhreista, joten ei tästä tällä kertaa enempää. Samoin kristityistä vainojen uhreina Rooman valtakunnassa saa lukea aivan riittämiin.
Sen sijaan kristittyjen vainojen uhrit Rooman valtakunnassa eivät ole saaneet kovinkaan paljon huomiota. Tarkoitan roomalaisen maailman ei-kristillisiä uskontoja harjoittaneita ihmisiä, joita yleisesti kutsutaan pakanoiksi. 300-luvun lopulta lähtien, varsinkin yllä olevassa rahassa komeilevan Theodosius I:n ajasta lähtien, ei-kristillisiä uskontoja harjoittavien asema kävi aina vain tukalammaksi. 300- ja 400 -lukujen vaihteessa kirkolliset johtajat järjestivät varsinkin itäisissä provinsseissa hävitysretkiä, joissa tuhottiin kulttipaikkoja ja ryöstettiin temppeleitä.
Miksi emme yleensä kuule näistä vainoista? Jos näistä vainoista saamme yleensä jotakin tietää antiikin lähteistä, niistä ovat kirjoittaneet nuo hävitysretkissään menestyksekkäät kirkonmiehet. Ja näkökulma on ollut voittajien. Näin oli myös myöhemmissä Itä-Eurooppaan suunnatuissa pakkokäännytyksissä. ’Pakanoiden’ osa historiassa on yleensä ollut hiljaisuus.

Hyödyn aikakausi

Kulttuurilehtikatsaus jatkuu. Uusimman Helikonin (2/2007) sivuilla pohditaan, mitä hyötyä on latinasta ja kreikasta. Jokunen kuukausi sitten kerroin Thomas Gaisfordista (1779-1855), joka muinoin perusteli tyhjentävästi klassisten kielten kiistämättömän hyödyllisyyden 🙂
Helikonissa Miika Sillanpää kirjoittaa K.A. Wegeliuksesta, joka vaikutti Joensuun klassillisessa lyseossa 1900-luvun alussa. V. 1913 Wegelius julkaisi teoksen Mitä Hyötyä on meidän päivinämme vanhojen kielten Latinan ja Kreikan Lukemisesta oppikouluissamme. Jos Gainsfordin visiot tuntuvat vanhentuneilta, niin Wegeliuksen ajat tuntuvat huomattavasti läheisemmiltä:

”Ei siis ihme, jos yhä useimmat meidän aikanamme huutavat: ’klassillinen koulusivistys ei merkitse mitään’, sillä he ovat tottuneet arvostelemaan tietoja vain välittömän hyödyn kannalta.”

Yhteistä 1900-luvun alkupuolelle ja 2000-luvun alulle näyttää olevan tuo ”välitön hyöty”.

Antiikki on pop

nihil.jpe
Tuli & Savun viime vuoden viimeinen numero on omistettu antiikille ja populaarikulttuurille. Tutkijat ja runoilijat keskustelevat antiikin kirjallisuuden perinnöstä ja populaarikulttuurista (”Rome is very Hollywood”). Antiikintutkijoita edustaa Sari Kivistö, joka toteaa (s. 24) mm. ettei juuri koskaan kehota vakavuuteen, varsinkaan antiikin tekstien kohdalla. Hyvä huomio! Otammekohan joskus liian tosissaan antiikin tekstit? Esimerkiksi Historia Augustan kirjoittaja (vai kirjoittajat, kuinka vaan – kiista jatkuu …) varmaan hykertelisi innoissaan tietäessään, miten monta hyllymetriä on pohdittu hänen jymäytystään.
Lisäksi lehdessä on valikoima Sampo Vesterisen ja Aki Salmelan tekemiä käännöksiä Anthologia Graecan hautarunoista.

Urheat pienet naiset

malkamaki.jpg
Luin joululomalla Sari Malkamäen kirjan Urheat pienet naiset (Otava 2004). Romaani kertoo entisistä luokkakavereista, neljästä naisesta nyt keski-iän kynnyksellä. Kerronta on tehokasta ja näkökulma vaihtuu tiuhaan neljän naisen välillä (mikä välillä sotkee).
Neljä naista ovat kukin omanlaisiaan ja erilaisissa elämäntilanteissa. Kiiltomadon analyysissa henkilöitä verrataan kreikkalaisen mytologian jumalattariin, Heraan, Afroditeen, Hestiaan ja Atheneen. Mikä ettei, analogia toimii.
Malkamäki on saanut yhteen 200-sivuiseen romaaniin mahtumaan uraputket, urasta luopumiset, väitöskirjahaaveet, avioliitot ja erot pettämisineen, syövän, teini-ikäiset lapset, rasittavat sukulaiset, lapsettomuushoidot, ylipainon, koulukiusaamisen ja ties mitä. Paljon teräviä huomioita arjesta ja pätevää kerrontaa, mutta lopussa minusta tuntui, että kehittely jäi kesken.