SARASVATIN HIEKKAA

sarasvati.jpg
Nukuin levottomasti. Ilmeisesti näin unta ilmastonmuutoksen aiheuttamasta megatsunamista ja siitä, miten elimme katastrofin jälkeisessä maailmassa. Heräsin aamulla kelloradion ääneen ja hämmästelin, että tuhotulvan jälkeisessä maailmassa olikin vielä sähköä.
Ei ihme, että näin painajaista. Luin juuri loppuun Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa (2005). Sitten vielä viime sunnuntain Hesarissa oli aukeaman kokoinen juttu ilmastonmuutoksesta ja jäätiköiden sulamisesta.
Sarasvatin hiekkaa ravisti minut, toivottoman Eurooppa-keskeisen ihmisen, tarttumaan karttaan, tutkailemaan Intian valtamerta ja miettimään ihmiskunnan historiaa vähän laajemmasta näkökulmasta. Kirja yhdistelee kiehtovasti salapoliisiromaanin tavoin asioita, joilla ei aluksi näytä olevan mitään tekemistä keskenään.
 
On myönnettävä, että kaunokirjallisuutena arvioituna Sarasvatin hiekkaa on kyllä vaatimaton. Henkilökuvaus on aika ankean ohutta. Henkilöiden keskustelut ovat aika puisevia ja kaikkea muuta kuin luontevia (eivät edes tutkijat keskenään puhu näin kuivakasti!). Kun on ennen tätä kirjaa lukenut esim. Helena Sinervon Runoilijan talossa, tuntuu Sarasvatin hiekan kieli kovin kankealta. Mutta tätä kirjaa ei kannattakaan lukea kaunokirjallisuutena, vaan eräänlaisena dekkarina tai taidokkaasti tehtynä tieteen popularisointina (tällaisena itse luin sitä).
 

Kirjan loppuvisio on pessimistinen. Tuho tulee. Tosin katastrofinkin jälkeen (henkiin jääneet) päähenkilöt aloittavat alusta.
 

Kun tuo kaikki olisikin vain pahaa unta.

NÄIN TEHDÄÄN YLIOPPILAITA

Vapun kunniaksi ylioppilaiden valmistusohje:

”Valitaan paksupohjainen keittoastia. Sen pohjalla sulatetaan voi. Maito lisätään ja kuumennetaan hyvällä tulella. Mannasuurimot ripotellaan huuhtomatta kiehuvaan nesteeseen voimakkaasti vatkaten.
Puuroa keitetään hiljaisella tulella 20–30 min. silloin tällöin hämmentäen. Puuro maustetaan sokerilla, suolalla sekä huuhdotulla ja raastetulla sitruunan kuorella. Kahvikupit huuhdotaan kylmällä vedellä ja pohjalle jätetään hiukan vettä. Huuhdotut rusinat asetetaan renkaaksi kupin pohjalle. Kuuma maustettu puuro lisätään ja pinta tasoitetaan. Jälkiruoka jäähdytetään lumessa tai kylmässä vedessä.

Jäähtyneet ylioppilaat kumotaan puurovadille. Tämän jälkeen ne koristetaan kermavaahdolla ja vadille kaadetaan kylmää mehukastiketta. Tarjotaan jälkiruokana.”
(Lähde: Alli Oksanen – Liisi Harmio, Kodin keittokirja, Gummerus Jyväskylä 1986, 5. painos, s. 179)
HAUSKAA VAPPUA!

YKSI JUMALA JA MONTA JUMALAA

Lukaisin artikkelikokoelman One God or Many? Concepts of Divinity in the Ancient World, ed. B.N. Porter (Chebeague, Maine: Casco Bay Assyriological Institute, 2000). http://www.cba-inst.org/Pages/Pubs.html
Ilmeisesti kirja on kurssikirjana Helsingin yliopistolla, koska kirja on opiskelijakirjaston kokoelmissa.

Kirjan artikkelit pohtivat monoteismia ja polyteismia ja kaikkea siltä väliltä muinaisessa Egyptissä, Mesopotamiassa, antiikin Kreikassa ja muinaisessa Israelissa. H.S. Versnel kirjoittaa käsityksistä yhdestä jumalasta ja monista jumalista kreikkalais-roomalaisen antiikissa. Versnel on kirjoittanut aikaisemminkin (oivallisia jännittäviä pohdintoja!) monoteismista, henoteismista ja polyteismista, mm. kirjassaan Ter unus. Isis, Dionysos, Hermes. Three Studies in henotheism, Inconsistencies in Greek and Roman religion I (Leiden: Brill, 1990) kolminkertaisista jumaluuksista ja jumaltriadeista.
Mainiota One God or Many? –kirjassa on se, että se esittelee erilaisia, melkoisesti toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Esimerkiksi kaksi tutkijaa, Simo Parpola ja Barbara Nevling Porter, pohtivat Assyrian uskonnon olemusta ja päätyvät eri johtopäätöksiin. Parpola korostaa assyrialaisen uskonnon syvän monoteistista olemusta, kun B.N. Porter on paljon  varovaisempi.
 
Tällaista myös suomeksi!