Ei vieläkään oikovedoksia

Olen odotellut koko kesän kärsimättömänä oikovedoksia. Kustantaja lupasi ne kesäkuun lopussa eikä mitään ole kuulunut.
Salvaa haavoille: ennakkotiedot kirjasta sentään löytyvät kustantajan tulevien kirjojen listalta. Sieltä löytyy myös tieto, että kirja ilmestynee toukokuussa 2007. Vasta ensi vuonna! Kylläpä kirjojen toimittaminen kestää.
Ei voi mitään, nyt on vain keskityttävä tulevien kirjojen tekemiseen 🙂

Jumala ja jumalat avaruusoopperassa

Kun valmistaa konferenssiesitelmää heinäkuun helteessä, tulee tehneeksi merkillisiä huomioita. Onko kukaan muu huomannut samaa kuin minä? Nimittäin että uudessa Galacticassa ihmisten suku palvoo monia jumalia (Oh, gods!). Cylonien uskonnossa taas on yksi ainoa jumala.
Yleensä asetelmat kirjallisuudessa ja viihteessä ovat yleensä olleet päinvastaisia. Pahikset ovat olleet kurjia monien jumalien palvojia. Ehkä cylonit eivät olekaan pahiksia perinteisessä mielessä? Kaikenlaista lupaavaa siihen suuntaan on sarjassa vihjailtu. (Tosin moni lupaavasti alkanut tarina on ehtinyt tuottaa minulle pettymyksen).
Voi olla, että en kuitenkaan käy esittelemään näitä mietteitä esitelmässäni.
Konferenssi Exeterissä Pagan Monotheism in the Roman Empire

KUNNON KANSALAISET KÄYVÄT MUSEOSSA

museologo.gif
Museokokemuksistani traumaattisimpia on käynti Villa Giuliassa (Roomassa joskus 90-luvun alussa). Yritin urheasti (edellisen illan juhlinnasta väsähtäneenä) käydä läpi toinen toisensa kaltaisia, loppumattomia rivejä antiikin keramiikkaa.
Onneksi museoissa voi olla toisenlaista, kuten Helsingin kaupunginmuseon näyttely ”Kunnon kansalainen”. Näyttely esittelee, miten kunnon kansalaista tai normaalia ihmistä on määritelty, mittailtu ja ohjailtu Suomessa eri aikoina. Ja tätä ei näyttelyssä tehdä tosikkomaisesti analysoiden tai osoitellen. Kävijä saa itse tehdä omia oivalluksia ja liikuttua kaikesta oudosta ja tutusta.
Kansalaisten arjen historiaa käydään teemottain läpi. On kasvatusta, terveyttä, alkoholin käyttö, vapaa-ajan viettoa, työtä, köyhäinhoitoa, vanhuutta, säästämistä ja kuluttamista. Mukana on vaikuttavia valokuvia helsinkiläisten elämästä. Kasvatushuoneessa voi kuunnella tekstinäytteitä, joissa annetaan nuorille tytöille ohjeita siveelliseen elämään.
Näyttelyn lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa oma kansalaiskuntonsa netissä 🙂
Oletko kunnon kansalainen?
Minulle selvisi, että olen 44 % sosiaalinen, 39 % poliittinen ja 17 % tieteellinen.

PILKUN VIILAUSTA

Miten voi olla mahdollista, että vaikka olen TUHAT KERTAA tarkistanut tekstini, sieltä pomppaa TUHANSIA uusia pikkuvirheitä. Tyyliin: toisaalla komeilee Neptunus ja toisaalla pomppaa englantilainen muoto Neptune (joka valitettavasti täytyy laittaa, koska britit tyhmästi vääntävät kaiken). Tai Salvianus ja Salvian iloisesti vuorottelevat (samoin Theodoretos ja Theodoret), vaikka olevinaan kävin nekin kaikki läpi. Aivan kuin nuo kaikki tekisivät minulle kiusaa. Enhän voi kuitenkaan korjailla näitä iän kaiken! Alan selvästikin olla loman tarpeessa.

Brittien (kuin myös italialaisten ja ranskalaisten) tapa vääntää kelvolliset latinan- ja kreikankieliset nimet on ärsyttävä. Miksi Livius ei voi olla Livius, vaan viäntyy muotoon Livy tai Livio tai Live? Tai Vergiliuksesta tulee Vergil, Vergilio tai jopa Virgil tai Virgilio. Naurettavaa!

Suomalainen tapa lausua latinaa ja kreikkaa on tietysti ylivertainen ja ainoa oikea (sanoo suomalainen 🙂). Brittien tapa lausua joitakin nimiä on merkillinen. Muinoin kuuntelin englanniksi pidettyä opetusta myöhäisantiikin naisista. Luennolla toistui salaperäinen nainen nimeltä Haipeisha. Vasta kun opettaja mainitsi, että kristityt munkit lynkkasivat Haipeishan, minulle valkeni. Kyseessä oli (uus)platonilainen filosofi Hypatia.    

VOIHAN GRAALIN MALJA

Graalinmalja.jpg
Nyt ei ole kyse Da Vinci -koodista, vaan Wagnerin Parsifalista, jota olin katsomassa Kansallisoopperassa pari viikkoa sitten. Parsifalin esitys väliaikoineen kesti viisi ja puoli tuntia (ensimmäisellä väliajalla tankkasin kannullisen kahvia; toisella väliajalla tarvittiin jo tuikeampaa terästystä).
Wagnerin musiikki kyllä rokkaa. Kun aikoinaan tutustuin Wagnerin musiikkiin paremmin, alkoi joku Mozart kuulostaa aivan liian kepeältä. Mutta Wagnerin libreton suhteen tuli kiusaantunut olo. Oopperan miehet tuskailevat lihallisissa himoissaan. Uskon puhtaus on vaarassa. Naiset ovat viettelijättäriä, jotka tuhoavat miesten elämän. Oopperan lopussa monia Graalin ritareita viekoitellut Gundry laitetaan Maria Magdalenan tapaan järjestykseen.
Kiusaantunutta oloani lievitti Kansallisoopperan mainio lavastus ja yleensä koko toteutus, joka ironisoi Parsifalin miesten fallosentristä maailmaa. Tai näin minä ainakin näyttämöllepanon tulkitsin :). Esimerkiksi Graalin malja tuodaan veljeskunnan nähtäväksi piikkinä törröttävän laitteen päällä. Gundry on laitettu sananmukaisesti matelemaan näyttämön lattialla.
Historioitsijana minua tietysti kiinnostaa Parsifalin ikivanha tarina ja myytin monenlaiset tulkinnat. Voimme löytää Wagnerin oopperassa syviä merkityksiä elämän tien kulkemisesta, rikkomuksesta ja sovituksesta, lähimmäisenrakkaudesta, veljeydestä (ei niinkään sisaruudesta?) jne. Mutta hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, puhtaan ja saastaisen erottelu käy kyllä tunkkaiseksi. Näiden ikuisten vastakkainasettelujen purkamista tai edes kyseenalaistamista en kyllä löytänyt Parsifalista (vaikka yritin).
Tämän vuodatuksen vastapainoksi toisenlaisia tulkintoja Parsifalista

Richard Wagner -Kulttuuriyhdistys

VIHREÄT JÄLLEEN EDELLÄ

Vihreän Liiton puoluekokous päätti viime viikonloppuna puolueen periaateohjelmasta. Tiedotusvälineissä on kiinnitetty erityistä huomiota tavoitteeseen kahden kirkkokunnan lainsäädännöllisen erityisaseman poistamisesta. (Kyseinen tavoite on itse asiassa yksi pieni osa isoa periaateohjelmaa). 

On mielenkiintoista, että tiedotusvälineet otsikoivat tavoitteen nimenomaan kirkon ja valtion erottamiseksi. Periaateohjelmassa tavoitteena on yhdenvertaisuus eri uskontoja tunnustaville ja uskonnottomille. Tämä yhdenvertaisuus saavutetaan purkamalla luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan erityisasema Suomessa. 

Jos tämä tavoite joskus saavutettaisiin, Suomesta tulisi vihdoin ja viimein todellinen sivistysvaltio. Todelliseen sivistysvaltioon valtion ja jonkin uskontokunnan erityissuhde ei kuulu. Todellinen sivistysvaltio ei suosi mitään uskontokuntaa. Vastaavasti ei ole minkään itseään kunnioittavan uskontokunnan arvon mukaista kuherrella valtiovallan kanssa. 

Esittäessään kahden kirkkokunnan lainsäädännöllisen erityisaseman poistamista Vihreä Liiton puoluekokous osoittautuu liberaalin yhteiskunnan edelläkävijäksi. Siksi on harmillista ja vähintäänkin outoa, että puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoutui heti irti puolueen korkeimman päättävän elimen päättämästä kannasta. Vihreän Liiton periaateohjelma 2006: tiedote

Kohti yhdenvertaisuutta Vihreässä Langassa   
 
 

Uskonnolliset konfliktit Tanskassa

Århusin yliopisto järjestää seminaarin uskonnollisista konflikteista ja kohtaamisista. Tällä ei ole mitään tekemistä taannoisen pilakuvajupakan kanssa, koska seminaaria suunniteltiin jo kaksi vuotta sitten. Seminaari on ajankohtainen nytkin. Nämä ongelmat kun eivät jää koskaan pois muodista …
Tiedossa esitelmiä ja keskustelua kristittyjen ja muslimien suhteista ja kristittyjen ja ns. pakanoiden suhteista, suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta.
Seminaarin ohjelma
http://www.relnorm.au.dk/tema1/arrangementer/26052006.pdf

EDISTYS EDISTYY

ashgate1.gif

Uskomatonta, mutta totta!

Helpotuksen huokaus. Käsikirjoitukseni kustantajalla jatkaa etenemistään. Sisältötoimittaja ilmoitti, että nyt käsikirjoitus lähtee eteenpäin seuraavalle osastolle (desk-editorial department). Tämä tarkoittaa sitä, että tekstini oikoluetaan ja taitetaan. Huh! seuraava vaihe taitaa olla sitten oikovedos.

 
 
 

SARASVATIN HIEKKAA

sarasvati.jpg
Nukuin levottomasti. Ilmeisesti näin unta ilmastonmuutoksen aiheuttamasta megatsunamista ja siitä, miten elimme katastrofin jälkeisessä maailmassa. Heräsin aamulla kelloradion ääneen ja hämmästelin, että tuhotulvan jälkeisessä maailmassa olikin vielä sähköä.
Ei ihme, että näin painajaista. Luin juuri loppuun Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa (2005). Sitten vielä viime sunnuntain Hesarissa oli aukeaman kokoinen juttu ilmastonmuutoksesta ja jäätiköiden sulamisesta.
Sarasvatin hiekkaa ravisti minut, toivottoman Eurooppa-keskeisen ihmisen, tarttumaan karttaan, tutkailemaan Intian valtamerta ja miettimään ihmiskunnan historiaa vähän laajemmasta näkökulmasta. Kirja yhdistelee kiehtovasti salapoliisiromaanin tavoin asioita, joilla ei aluksi näytä olevan mitään tekemistä keskenään.
 
On myönnettävä, että kaunokirjallisuutena arvioituna Sarasvatin hiekkaa on kyllä vaatimaton. Henkilökuvaus on aika ankean ohutta. Henkilöiden keskustelut ovat aika puisevia ja kaikkea muuta kuin luontevia (eivät edes tutkijat keskenään puhu näin kuivakasti!). Kun on ennen tätä kirjaa lukenut esim. Helena Sinervon Runoilijan talossa, tuntuu Sarasvatin hiekan kieli kovin kankealta. Mutta tätä kirjaa ei kannattakaan lukea kaunokirjallisuutena, vaan eräänlaisena dekkarina tai taidokkaasti tehtynä tieteen popularisointina (tällaisena itse luin sitä).
 

Kirjan loppuvisio on pessimistinen. Tuho tulee. Tosin katastrofinkin jälkeen (henkiin jääneet) päähenkilöt aloittavat alusta.
 

Kun tuo kaikki olisikin vain pahaa unta.

NÄIN TEHDÄÄN YLIOPPILAITA

Vapun kunniaksi ylioppilaiden valmistusohje:

”Valitaan paksupohjainen keittoastia. Sen pohjalla sulatetaan voi. Maito lisätään ja kuumennetaan hyvällä tulella. Mannasuurimot ripotellaan huuhtomatta kiehuvaan nesteeseen voimakkaasti vatkaten.
Puuroa keitetään hiljaisella tulella 20–30 min. silloin tällöin hämmentäen. Puuro maustetaan sokerilla, suolalla sekä huuhdotulla ja raastetulla sitruunan kuorella. Kahvikupit huuhdotaan kylmällä vedellä ja pohjalle jätetään hiukan vettä. Huuhdotut rusinat asetetaan renkaaksi kupin pohjalle. Kuuma maustettu puuro lisätään ja pinta tasoitetaan. Jälkiruoka jäähdytetään lumessa tai kylmässä vedessä.

Jäähtyneet ylioppilaat kumotaan puurovadille. Tämän jälkeen ne koristetaan kermavaahdolla ja vadille kaadetaan kylmää mehukastiketta. Tarjotaan jälkiruokana.”
(Lähde: Alli Oksanen – Liisi Harmio, Kodin keittokirja, Gummerus Jyväskylä 1986, 5. painos, s. 179)
HAUSKAA VAPPUA!