IAHR conference on History of Religions in Erfurt

Next week I will take part in the huge international conference on History of Religion in Erfurt – with some 1300 other participants … The conference is organised by IAHR (International Association for the History of Religions). This means that the variety of research papers range from Antiquity to modernity. Antiquity is well presented, there will be many panels on Greco-Roman and Christian stuff going on at the same time.
I will give my paper in the panel ”Defining religious minorities in a pre-global world (Antiquity and Late Antiquity)” which has been convened by Alessandro Saggioro (Sapienza Università di Roma) and Mar Marcos (Universidad de Cantabria):

Santiago Montero Herrero, Diego M. Escámez de Vera, Universidad Complutense, Madrid (Spain)
Minorities and divination practices in the Roman Empire
Luca Arcari, Università di Napoli Federico II (Italy)
’Minority’ as a practice of self-definition in Second Temple Judaism (Dead Sea Scrolls, 1 Enoch)
Mar Marcos, Universidad de Cantabria (Spain)
When Christians claimed for Religious Freedom: the Rhetoric of the “New Race”
Emiliano Rubens Urciuoli, Università di Torino Silent majorities claiming “minority rights”. Weakness and strength of small numbers in Tertullian’s rhetorical strategy
Maijastina Kahlos, University of Helsinki (Finland)
Minority Report – ‘Minorities’ and ‘majorities’ in argumentation in the Late Antique inter-religious and intra-religious disputes
Alessandro Saggioro – Sapienza Università di Roma (Italy)
Sine suffragio. Exclusion of religious minorities in the Theodosian code
Gian Franco Chiai, Freie Universität Berlin (Germany)
Christiani adversos Christianos in late antique Asia Minor

  • The abstract of my paper Minority Report – ‘Minorities’ and ‘majorities’ in argumentation in the Late Antique inter-religious and intra-religious disputes:

In course of the fourth century, Christianity was gradually shifted from a minority position to the majority one or at least to the strong minority in the Roman Empire. Greco-Roman religions (called ‘paganism’ by Christian writers) were gradually shifted to the minority position or the weakened majority. It is impossible to define the proportions of religious groups in the Roman Empire; at best we can speak of guesstimates. The same applies to the proportions and power relations between the Nicene and other Christian groups (e.g., Homoians or ‘Arians’ as they were called by the Nicene Christians). In certain areas and at specific times, the Homoians held the upper hand while the Nicene Christians were at risk of being marginalized. Nevertheless, for the most part of the fourth century, the Nicene Christians were setting the boundaries for the normative orthodoxy.
This paper will discuss the argument of the majority position in the inter- and intra-religious disputes in the fourth and fifth centuries. Jerome of Stridon, for instance, rejoices the expansion of Christianity in the city of Rome. Augustine of Hippo derides ‘pagans’ who according to him were a small minority living in fear and shame. Isidore of Pelusium and Theodoret of Cyrrhus declared that ‘paganism’ no longer existed. Furthermore, the triumph of Christianity over paganism was exulted in the imperial legislation. I will not take any stand on which religious group or sect was in majority or minority in the Empire at a particular moment. Instead, I will study, for instance, for what purposes was the majority position argued for and what kinds of arguments and rhetorical techniques were used. What was the background of these claims and who were the audience?

Varhaisten kristittyjen tutkimusta Oxfordissa

Tällä viikolla Oxfordissa on käynnissä patristiikan tutkimuksen konferenssi (Seventeenth International Conference on Patristics Studies). Patristiikka on antiikin kristinuskon tutkimusta. Englanniksi olisi nykyään kohdallisempaa käyttää termiä early Christian studies. Käytännössä tutkittava aikakausi on myöhäisantiikkia (200-800). Meneillään on valtava määrä yksittäisiä esitelmiä ja työpajoja. Osallistujia on kuulemma liki tuhat.
Itse osallistun työpajaan ”Religious Conflict and Diplomacy”, jonka on ideoinut ja koonnut Wendy Mayer:

Religious Conflict and Diplomacy Workshop
Session 1 – Wednesday August 12
Chair: Christine Shepardson
1. Silke-Petra Bergjan
“The Tomus ad Antiochenos and its context: A document of religious conflict in Antiochia”
2. Chris De Wet
“Religious Conflict, Zealotism, and Masculinity in John Chrysostom”
3. Wendy Mayer
“Ordinary sermons for extraordinary times: Preaching, the subconscious, and the exacerbation of conflict”
4. Justin Pigott
“The Role of Conflict and Authority in the Genesis of Canon 28”
Session 2 – Thursday August 13
Chair: Maijastina Kahlos
1. Pauline Allen
“Post-mortem polemics: the literary persecution of Severus of Antioch (512-518)”
2. Christine Shepardson
“Representing the Saints: John of Ephesus’s Lives and the Polarization of the Chalcedonian Conflict”
3. Marek Jankowiak
”Reading between the lines: Diplomacy and Conflict at the Sixth Ecumenical Council (680-1)”
4. Damien Casey
“Mohammad the Eschatological Prophet”
Session 3 – Friday August 14
Chair: Wendy Mayer
1. Maijastina Kahlos
“Heresy Test and the Barbarian Other: Fourth-century Bishops and Goths”
2. Hajnalka Tamas
“Hagiography, Liturgy, and Orthodoxy in 5th and 6th Century Aquileia”
3. Geoffrey Dunn
“Ecclesiastical Conflict between Rome and Constantinople in the Early Fifth Century: Diplomatic Efforts to Resolve the Dispute about Perigenes of Corinth”
4. Chiara Tommasi
“Early Chinese Christianity and its Diplomatic Strategies (7th-8th cent.)”
 
 

Kirjalöytöjä

Kirjoja ilmaantuu salaperäisellä tavalla kotiin. Eräänä päivänä hyllyssä komeili tällainen kirjasarja, kaikesta päätellen täysin korkkaamattomia kaikki osat. Sarja oli tuotu kirjaston kierrätyspisteeseen, ja nuore(hko)n miehen oli pakko pelastaa se hyvään kotiin.
Suomen kirjallisuuden antologia Jäin lukemaan ensimmäistä osaa. Sieltä löytyi helmi 1700-luvulta, tuntemattoman runoilijan kirjoittama ylistyslaulu viinalle, samalla valituslaulu viinanpolton kieltämisestä (”Winasta walitus wirsi runo raukan kuolemasta”). Vaikka juhannuksesta on jo aikaa, laitetaan siitä muutama säe näytteeksi:

Suru särkepi sydämet
Murhe mieltä murtelepi;
Kosk’ on piput pinan alla
Kaicki pannut kahleissa;
Kuin on wina kuoletettu
Kadotettu kaunis juoma;
Jok’ oli joukosa ilona,
Rawindona rahwaassa;
Hywä Herrain howissa,
Talonpoikaingin talossa
Paras kaickein parissa:
Lohdutti suruiset mielet,
Ilahutti itkewäiset.
Soi se mielen, andoi kielen;
Toi se puhen toimellisen.
Wilusti wäristyneitä,
Wäristi wilustuneita
Teki wielä taitawasti
Ystäwät wihollisixi,
Wihamiehet ystäwäxi.
(Suomen kirjallisuuden antologia 1, Helsinki: Otava, 1963, s.  394).

Sitten on myönnettävä, että minäkin toin hyllyntäytettä. Tämä sarja oli kirjaston poistokirjoissa:

Kirjoilla on kohtalonsa

"Wulfila Bibel". Licensed under Public Domain via Wikimedia Commons

Roomalaisten kanssa tuttavuutta tehneet gootit omaksuivat 300-luvun kuluessa kristinuskon sen ns. homoiaanisessa muodossa (kilpailevat suuntaukset nimittivät tätä areiolaisuudeksi). Gootteja käännytti piispa Wulfila (Ulfila, Ulfilas, n. 310–383), itsekin ainakin osittain goottisukuinen. Hän kehitti gootin kieltä varten oman (latinan ja kreikan kirjaimiin perustuvan) aakkoston ja käänsi Raamatun gootiksi.
Myöhäisantiikin historiankirjoittaja Filostorgios mainitsee, että Wulfila käänsi Raamatun kirjat gootiksi, lukuunottamatta Kuningasten kirjoja, ”koska nämä kirjat sisältävät sotien historiaa, ja sotaa rakastavat gootit tarvitsivat pikemminkin jotakin hillitsemään himoaan taistelemiseen kuin innostamaan siihen”.
Gootinkielisestä Raamatusta on säilynyt osia muutamissa käsikirjoituksissa, joista näyttävin on Uppsalan yliopiston kirjastossa säilytettävä Codex Argenteus (’Hopeinen koodeksi’).
Codex Argenteuksen vaiheet ovat kiinnostavat: se luultavasti kopioitiin itägoottien kuninkaalle Theoderikille. Teksti on kirjoitettu kulta- ja hopeakirjaimin purppuralla värjättyyn pergamenttiin. Koodeksi on ajoitettu 500-luvulle.
Keskiajalla koodeksi päätyi Werdenin benediktiiniläisluostariin, josta se siirrettiin Prahan keisarilliseen kirjastoon. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana vuonna 1648 ruotsalaiset veivät koodeksin sotasaaliina Tukholmaan. Siellä se päätyi kuningatar Kristiinan kirjastoon. Kristiinan käännyttyä katolilaisuuteen ja luovuttua kruunusta kirja päätyi Kristiinan entisen kreikan opettajan Isaac Vossiuksen mukana Hollantiin. Sieltä sen 1660-luvulla osti takaisin Magnus Gabriel De la Gardie ja lahjoitti Uppsalaan.
Vuonna 1995 Uppsalassa pidetystä näyttelystä ryöstettiin osia koodeksista. Varastetut osat kuitenkin löydettiin kuukautta myöhemmin Tukholman rautatieaseman säilytyksestä.
Koodeksia voi selata on-line täällä.
Habent fata sua libelli, todella, kirjoilla on kohtalonsa. Miten tähän päädyttiin? Tämä oli sivupolku. Pitäisi kirjoittaa muutamaa konferenssiesitelmää …

Rooman tuho tällä viikolla (osa 2)

Tällä viikolla Rooman tuhon selityksistä on vuorossa itsevaltius (Absolutismus). Rooman keisarivalta on useaan otteeseen nähty siemenenä koko valtakunnan tuhoon.
Italian renessanssin humanistioppineet Francesco Petrarca, Lorenzo Valla ja Machiavelli ihannoivat Rooman tasavallan aikaa ja näkivät sen ihanteena, jota heidän oman aikansa olisi pitänyt seurata. Keisarikausi oli suunta huonompaan ja lopulta tuhoon.
Ranskalainen Charles de Saint-Denis Seigneur de Saint-Évremond (k. 1703) piti Rooman keisareiden itsevaltiutta syynä Rooman häviöön. Saint-Évremond oli arvostellut oman aikansa itsevaltiasta, Ranskan aurinkokuningasta Ludvig XIV:a ja jatkoi sen vuoksi kirjallista toimintaan maanpaossa Englannissa. Vuonna 1663 hän julkaisi tutkielman ”Réflexions sur les divers Génies du Peuple Romain”. Saint-Évremond esitti, että keisari Tiberiuksen myötä alkoi dekadenssi. Keisarien johtama hallinto oli despoottista ja alamaiset vaipuivat orjamaiseen olotilaan. Muutamasta hyvästä keisarista huolimatta Roomaa odotti alamäki. Saint-Évremond analysoi Rooman keisarivaltaa tuomitakseen oman aikansa itsevaltiaat. Näin teki myös mm. Louis de Jaucourt vuonna 1765 Rooman valtakuntaa käsittelevässä artikkelissaan, joka julkaistiin Diderot’n Encyclopédiessa. Siinä Rooman tuho lähti liikkeelle keisarien itsevaltiudesta. Roomasta jokainen löytää tukea omiin kamppailuihinsa.
Tästä tarkemmin kertoo vanha kunnon Demandt, Der Fall Roms. Die Auflösung des römischen Reiches im Urteil der Nachwelt (1984).

Rooman tuho tällä viikolla (osa 1)

Rooman tuho palaa tuon tuosta argumenttina milloin missäkin yhteydessä. Vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien taloussivuilla sivuttiin taloushistorioitsija Niall Fergusonin näkemyksiä Rooman romahduksesta.  Ja kuten useimmiten näissä keskusteluissa, Rooman tuho liitetään oman ajan ongelmiin ja intohimoihin.
Mihin Rooma sitten tuhoutui? Miksi meille ei anneta kunnon selitystä asiasta? kansalainen tuskailee.
Rooman tuhoa on mietitty vuosisatojen ajan. Alexander Demandt käy läpi tutkimuksessaan Der Fall Roms. Die Auflösung des römischen Reiches im Urteil der Nachwelt (1984) reilun 600 sivun verran eri aikakausien selityksiä myöhäisantiikista 1900-luvun loppupuolelle. Kirjan lopussa on liite, johon hän on listannut 210 selitystä. Selityksiä riittää siis, kristinuskosta polyteismiin, byrokratiasta barbaareihin, seksuaalisuudesta asketismiin, orjuudesta orjien vapauttamiseen. Syyt voi jakaa sisäisiin ja ulkoisiin. Sisäisistä selityksistä tunnetuimpia ovat valtakunnan heikentyminen sisältäpäin ja talouden taantuminen, ulkoisista selityksistä tavallisimpia ovat ns. kansainvaellukset.
Aloitetaan taikauskosta, koska Demandtin listassa se on ensimmäisenä (Aberglaube). Yksi tämän selityksen esittäjistä oli Carlo Antonio Pilati di Tassullo (1733-1802), aatelismies ja kirjailija, joka muun yhteiskunnallisen kirjoittelunsa ohella pohti pohti myös myöhäisantiikkia (Histoire des révolutions, 1783). Hän piti Rooman alamäen syynä Konstantinuksen myötä levinneitä ’uusia ajattelutapoja, uusia elämänohjeita ja uusia tapoja, joita korruptoitunut papisto levitti”. Tämä johti tämän maailman halveksuntaan, lopunajan odotukseen, taikauskoon ja fanaattisuuteen. Pilati de Tassulon kommentti on osa valistusajan kirjailijoitten uskontokritiikkiä, joissa nämä arvostelivat oman aikansa katolista kirkkoa. Pilati de Tassulo toteaa, että ”kristinusko sinänsä ei tuhonnut valtakuntaa, vaan sen tekivät kristityt”.

Kohudosentti sekakäyttäjänä

Lue kohudosentin paljastava tilitys Arduum-blogin yksinoikeudella. Katso kuvat!
– Aluksi kaikki rajoittui vain viikonloppuihin eikä edes joka viikonloppuun, kohudosentti tilittää. – Sitten oli pakko saada arkisinkin, ehkä kerran viikossa tai harvemminkin. Nyt on homma lähtenyt aivan lapasesta,  sitä saattaa retkahtaa kolmekin kertaa viikossa, pahimmillaan, kun tulee vedettyä överit, neljä kertaa viikossa.
– Tilanne ei ole enää hallinnassa, dosentti myöntää. – Aluksi aloitin aivan kevyesti, nyt vain haluaa aina vain vahvempaa. Melkein kaikki käy, on body pumpia, circuit trainingiä, kuntonyrkkeilyä, pilatesta, uintia … Enkä olisi aikaisemmin ajatellut meneväni niin pitkälle, että ihan juoksemista.

 
 
Kaikkien Asioiden Asiantuntija Ajatusten Tonava -hautomosta pudistelee päätään:  – Tämä on selvä osoitus porttiteorian paikkansapitävyydestä. Kevyemmistä lajeista päädytään kohti rankempia lajeja.
– Tämä on kyllä hyvin hälyttävä ilmiö nyky-yhteiskunnassa, Asiantuntija analysoi. – Ennen olivat asiat paremmin. Pysyttäydyttiin kotimaisessa tarjonnassa: oli hiihtoa ja pesäpalloa. Ennen myös ihmiset tiesivät oman paikkansa: dosentit tyytyivät punaviiniin Punavuoressa.  Sosiologit kävivät Kallion baareissa, nyt käydään kuntonyrkkeilyssä. Kirjastonhoitajat olivat kumaraselkäisiä, nyt treenataan jalkakyykkyjä. Nyt runoilijatkin illanvietoissa kilpailevat siitä, kuka tekee eniten punnerruksia.
Haastattelun lopuksi kohudosentti tekee vielä paljastuksen:
– Kahvi urheilun päälle kruunaa nautinnon. Kirjoittaminen alkaa sujua.
Ajatusten Tonava -hautomon Asiantuntija pitää tätä valitettavana:
– Tällainen sekakäyttö on erittäin huolestuttavaa. Seuraukset voivat olla arvaamattomia.

 

Magical Spring Part three

The Cambridge History of Magic and Witchcraft in the West From Antiquity to the Present (ed. David J. Collins) already came out quite many weeks ago. However, my author’s copy that had been duly sent by the publisher weeks ago mysteriously Disapparated. Now, luckily, after some detours, it has Apparated to my office!
It looks fine indeed! Fascinating articles, for example, by Kimberly B. Stratton (”Early Greco-Roman Antiquity”), Kyle A Fraser (”Roman Antiquity: The Imperial Period”) and Yitzhak Hen (”The Early Medieval West”).
My own contribution is on the Early Church. It led me to some sideways in the research of Late Antiquity but it has turned out very useful because it led me to think more thoroughly about the variety of late antique and early medieval religious life. Sideways may sometimes be more beneficial than the direct highways.

Magical Spring Part two

The Clock Tower in Exeter
My magical spring continues with a visit to the University of Exeter, to the conference organised by Morwenna Ludlow and Richard Flower, Rhetoric and Religious Identity in Late Antiquity.

Speakers include: Nic Baker-Brian (Cardiff), Douglas Boin (Saint Louis University), Barbara Borg (Exeter), Raffaella Cribiore (NYU), Jennifer Ebbeler (University of Texas at Austin), Mark Humphries (Swansea), Robin Jensen (Vanderbilt), Aaron Johnson (Lee University, Cleveland TN), Maijastina Kahlos (Helsinki), Carlos Machado (St Andrews), Neil McLynn (Oxford), Karla Pollmann (Kent), Shaun Tougher (Cardiff), Peter van Nuffelen (Universiteit Gent) and Michael Stuart Williams (Maynooth).  I am happy to be along. I will give a paper on the Christian magicless self-image (”Nec posse hominem Christianum uti magicis artibus – Rhetoric on Magic and the Christian self-image”).
Yesterday I spent a day in London (nostalgic – it has been a while since I have been in London centre).
London Embankment