Lue kohudosentin paljastava tilitys Arduum-blogin yksinoikeudella. Katso kuvat!
– Aluksi kaikki rajoittui vain viikonloppuihin eikä edes joka viikonloppuun, kohudosentti tilittää. – Sitten oli pakko saada arkisinkin, ehkä kerran viikossa tai harvemminkin. Nyt on homma lähtenyt aivan lapasesta,  sitä saattaa retkahtaa kolmekin kertaa viikossa, pahimmillaan, kun tulee vedettyä överit, neljä kertaa viikossa.
– Tilanne ei ole enää hallinnassa, dosentti myöntää. – Aluksi aloitin aivan kevyesti, nyt vain haluaa aina vain vahvempaa. Melkein kaikki käy, on body pumpia, circuit trainingiä, kuntonyrkkeilyä, pilatesta, uintia … Enkä olisi aikaisemmin ajatellut meneväni niin pitkälle, että ihan juoksemista.

 
 
Kaikkien Asioiden Asiantuntija Ajatusten Tonava -hautomosta pudistelee päätään:  – Tämä on selvä osoitus porttiteorian paikkansapitävyydestä. Kevyemmistä lajeista päädytään kohti rankempia lajeja.
– Tämä on kyllä hyvin hälyttävä ilmiö nyky-yhteiskunnassa, Asiantuntija analysoi. – Ennen olivat asiat paremmin. Pysyttäydyttiin kotimaisessa tarjonnassa: oli hiihtoa ja pesäpalloa. Ennen myös ihmiset tiesivät oman paikkansa: dosentit tyytyivät punaviiniin Punavuoressa.  Sosiologit kävivät Kallion baareissa, nyt käydään kuntonyrkkeilyssä. Kirjastonhoitajat olivat kumaraselkäisiä, nyt treenataan jalkakyykkyjä. Nyt runoilijatkin illanvietoissa kilpailevat siitä, kuka tekee eniten punnerruksia.
Haastattelun lopuksi kohudosentti tekee vielä paljastuksen:
– Kahvi urheilun päälle kruunaa nautinnon. Kirjoittaminen alkaa sujua.
Ajatusten Tonava -hautomon Asiantuntija pitää tätä valitettavana:
– Tällainen sekakäyttö on erittäin huolestuttavaa. Seuraukset voivat olla arvaamattomia.

 

Recommended Posts