Velho Cyprianus, pyhä Justina ja #metoo

Kristillisissä pyhimyselämäkerroissa esiintyy pahoja velhoja, jotka taistelevat hyviä kristittyjä vastaan. Ei ole mikään yllätys, että maagit kärsivät aina tappion ja tuhoutuvat tai kääntyvät kristityiksi.

Yksi näistä velhoista on Cyprianus, joka esiintyy pyhimystarinassa Justina-neidosta. Suositusta sadusta liikkui jo 300–400-luvuilla useita versioita. Jopa Itä-Rooman keisarin Theodosius II:n puoliso, oppinut Eudocia (401–460) kirjoitti oman runomuotoisen versionsa Justinan ja Cyprianuksen tarusta. Eudocia oli alkuperäiseltä nimeltään Athenaïs, platonilaisen filosofin Leontioksen tytär, joka mentyään naimisiin keisarin kanssa ja käännyttyään kristinuskoon otti nimen Aelia Eudocia.

Justinan pyhimystarinassa antiokialainen ylimys Aglaides ihastuu kristittyyn neitoon Justinaan. Justina on kuitenkin pyhittäytynyt selibaattiin ja torjuu Aglaideen kosinnan. Tästä Aglaides suuttuu ja hyökkää miesjoukon kanssa Justinan kotiin. Justinan palveluskunta ajaa hyökkääjät ulos, mutta Aglaides itse jatkaa riehumista ja käy Justinaan käsiksi.

Justina ei kuitenkaan ole lainkaan avuton, vaan puolustautuu ripeästi Aglaidesta vastaan. Justina tekee ristinmerkin ja iskee Aglaideen maahan, kynsii tämän hiuksia ja kasvoja ja repii tämän hienon viitan. 300-luvun versiossa kuvataan, miten Justina iskee miestä nyrkein naamaan. Keisarinna Eudocian versiossa 450-luvulta mainitaan, että Justa/Justina nauraa ’kaikelle’ kuten Thekla, 300-luvun versiossa todetaan, että Justina toimi opettajansa eli esikuvansa Theklan tapaan. Thekla on viittaus toiseen, vielä kuuluisampaan pyhimykseen, jonka kerrottiin tarttuneen kosijaansa, repineen tältä viitan ja nakanneen tältä seppeleen päästä.

Tappion jälkeen Aglaides päättää turvautua magiaan ja ottaa yhteyttä maagi Cyprianukseen. Seuraava ottelu käydään siis magian tasolla. Cyprianus kutsuu luokseen demonin, jonka hän lähettää viekoittelemaan Justinaa.

Mutta Justina ei jää neuvottomaksi tässäkään tapauksessa. Kun demoni yöllä saapuu rukoiluun uppoutuneen Justinan kammioon, neito tuntee kivun sisuksissaan, mutta tekee ristinmerkin ja lausuu mahtavan rukouksen. Demoni pakenee. Demoni yrittää uudestaan nuoren naisen valeasussa, mutta Justina tajuaa juonen ja karkottaa demonin rukouksella ja ristinmerkillä. Justina siis antaa Cyprianuksen demonille symbolisesti turpaan.

Justinan kristillinen vastamagia on siis osoittautunut Cyprianuksen magiaa voimakkaammaksi. Cyprianus on niin vaikuttunut, että polttaa taikakirjansa ja kääntyy kristityksi; myöhemmin hänestä tulee piispa.

Justinan ja Cyprianuksen tarina oli huippusuosittu keskiajalla ja uuden ajan alussa. Myöhemmissä versioissa Cyprianus on sekä ahdistelija että maagi. Cyprianusta on myös pidetty tohtori Faustuksen esikuvana.

Varsinaisten tutkimusteni (roomalaiset ja barbaarit) ohessa kirjoitan suomenkielistä kirjaa magiasta antiikin Kreikassa ja Roomassa. Cyprianuksesta ja ja muista antiikin velhoista voi lukea lisää tulevasta kirjastani.

Dealing with Difference

I just my author’s copy of this great volume edited by Geoffrey D. Dunn and Christine Shepardson: Dealing with Difference: Christian Patterns of Response to Religious Rivalry in Late Antiquity and Beyond, published by Mohr Siebeck.

The prehistory of this volume is the 17th International Conference on Patristic Studies held in Oxford 2015 and the workshops organised there. The volume, as the editors write, these articles, ”individually and collectively, add something original to what we know of religious rivalry within Christianity in late antiquity and beyond and between Christians and others, whether in the religious or political spheres.”

I am so proud to be in this volume. My contribution is ”Heresy Test and the Barbarian Other”, looking at the different ways in which mainstream church leaders dealt with the notion that Goths were Christians but not the Christian version that these church leaders represented.

The contents:

Part One: Strategies of De-escalation

Silke-Petra Bergjan: From Rivalry to Marginalisation: Tomus ad Antiochenos and the Paulinus Group in Antioch
Maijastina Kahlos: Heresy Test and the Barbarian Other
Jesse A. Hoover: »A City Founded in a Brother’s Blood«: Connecting Augustine and the Donatist Church
Geoffrey D. Dunn: Ecclesiastical Rivalry between Rome and Constantinople in the Early Fifth Century: Boniface I’s Diplomatic Efforts to De-escalate the Competition and Conflict about Perigenes of Corinth
Wendy Mayer: Using the Past to Reconcile the Present: The Diplomatic Correspondence Presented in Theodore of Trimithous’ Vita Iohannis
Chiara Tommasi: Early Christianity in the Celestial Empire: A Foreign Religion between Acceptance and Competition

Part Two: Strategies of Escalation

Chris L. de Wet: Cain’s Disease: Murder, Medicine, and Pedagogy in John Chrysostom’s Reading of the Cain and Abel Story
Pauline Allen: Post-mortem Polemics: The Literary Persecution of Severus of Antioch (512–18)
Bronwen Neil: Rivalries in Rome: Damnatio memoriae and Forbidden Books in the Letters of Pope Hormisdas (514–23)
Christine Shepardson: Remembering the Saints: John of Ephesus’ Commentarii and the Polarisation of the Chalcedonian Conflict
Hajnalka Tamas: Hagiography, Liturgy, and Christian Identity in Aquileia from the Sixth to the Eighth Centuries
Alan H. Cadwallader: The Devil’s Rap Sheet: Protean Descriptions in the Story of St Michael of Chonai

Konstantinus ja joulu

Luin suurella innolla Helsingin Sanomien (23.12.2021) joulujutun (”Hyvää saturnaliaa!”). Erityisesti minua ilahdutti Hannu Pesosen jutussa roomalaisten saturnalian vietosta se, että hän mainitsee myöhäisantiikin kirjoittajan Macrobiuksen teoksen Saturnalia. Siinä keskustelevat vanhoista roomalaisista tavoista senaattorit ja oppineet. Porukan jutustelua johtaa vanha kunnon Vettius Agorius Praetextatus, josta tein väitöskirjani. Ah, nostalgiaa.

Lukiessani Hesarin joulujuttua jäin kummeksumaan yhtä kohtaa. Keisari Konstantinus Suuresta mainitaan, että “hän antoi myös ensimmäisen julistuksen siitä, että joulua tuli viettää kristittyjen juhlana”. En millään muista mitään tällaista, ja siksi oli pakko ruveta tonkimaan asiaa.

Meille on säilynyt kaksi Konstantinuksen määräystä Auringon päivän (Solis dies) eli nykyisen sunnuntain viettämisestä vapaapäivänä (Codex Iustinianus III 12, 2 ja Codex Theodosianus II 8, 1, molemmat vuonna 321). Mutta ei ole säilynyt mitään tietoja siitä, että Konstantinus olisi määrännyt mitään päivää vietettäväksi Jeesuksen syntymäjuhlana.

Tutkailin, mitä Martin Wallraff kirjoittaa massiivisessa tutkimuksessaan antiikin kristityistä ja aurinkokultista (Christ versus Sol. Sonnenverehrung und Christentum in der Spätantike, Münster 2001). Hänen tutkimuksestaan en löydä mainintaa Konstantinuksen määräyksestä.

Ei ole mahdotonta, etteikö 25.12 olisi voinut vakiintua Rooman kaupungissa Jeesuksen syntymäjuhlan ajankohdaksi. (Tässä valtakunnan länsiosan kristityt olivat jonkin aikaa eri linjoilla kuin itäisen osan kristityt, jotka suosivat tammikuun kuudetta). Lähteet 25.12 ajankohdasta Konstantinuksen aikana tosin eivät ole aivan yksiselitteisiä ja vakuuttavia. Depositio episcoporum-lista roomalaisten piispojen hautauksista aloittaa vuoden 25.12 jälkeen; lista alettiin pitää vuodesta 336; onko tämä todiste Jeesuksen syntymäjuhlasta 25.12 on toinen asia. Toinen lähde on 700-luvun kronikka, jonka mukaan 25.12 vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana; tämä lähde on paljon myöhäisempi, joten todistusarvoa voi epäillä.

On toki mahdollista, että Konstantinus olisi antanut määräyksen Jeesuksen syntymäjuhlasta (kuten Auringon päivästä), mutta siitä ei ole meille säilynyt tietoa. Ja lähteet ovat historiantutkijalle kaikki kaikessa.

Sutrin kaupungin monet jumaluudet

Museokirjeenvaihtajan retket Laziossa jatkuvat. Käynti Sutrissa oli antoisampi kuin osasimme odottaakaan. Sutri oli roomalaiselta nimeltään Sutrium; antiikissa uskottiin, että Sutrium-nimen takana oli Saturnus-jumala, kaupungin myyttinen perustaja.

Sutrissa on arkeologinen alue, jonka kierros alkaa amfiteatterista. Se on ajoitettu 1. vuosisadalle eaa. Se on osittain rakennettu kaivertaen luonnonkallioon. Vaikka amfiteatteri ei enää ole aivan parhaimmassa kuosissa – tuffikivi on jo paikoitellen hyvin kulunut – on se silti komea. Vaikuttavuutta lisäsi se, että aamupäivällä olimme ainoat ihmiset amfiteatterin areenalla.

Amfiteatterin jälkeen voi ihailla kiveen kaiverrettuja hautoja, jotka on ajoitettu 1. vuosisadalta eaa. aina 300-luvulle jaa.

Saturnuksen lisäksi Sutrissa on muita jumaluuksia. Arkeologisella alueella pääsee seitsemäksi minuutiksi ihailemaan maanalaista pyhäkköä. Antiikin aikana se on ollut mithraeum, Mithran pyhäkkö. Keskiajalla paikalle pyhitettiin kirkko Neitsyt Marialle, Chiesa della Madonna del Parto. Maanalaisen kirkon seinämaalaukset ovat vaikuttavia. Kirkon eteishuoneen maalauksiin on kuvattu pyhiinvaeltajia. Osa maalauksista viittaa arkkienkeli Mikaelin kulttiin Monte Garganossa.

Nykyinen Sutrin kaupunki on pienen kävelymatkan päästä antiikin Sutriumista, ja monien alueen muiden kaupunkien (Mazzano, Calcata, Nepi) tapaan sekin on rakennettu vuoren laelle. Nämä nousut Lazion kaupunkeihin kasvattavat kuntoa!

Museokirjeenvaihtaja koluaa Laziota

Vietämme ”joululomaa” eli kirjoitusretriittiä Mazzano Romanossa, Väinö Tannerin säätiön kirjailijaresidenssissä. Mazzanon keskiaikainen kaupunki sijaitsee Laziossa, antiikin Latiumissa, 40 km Roomasta pohjoiseen. Vanha kaupunki on kukkulan laella, kuten monet muutkin tämän alueen keskiaikaiset kaupungit kuten Calcata ja Nepi. Vuoren päälle rakennettu borgo on ollut puolustuksellisesti erinomainen ratkaisu. Mazzanon toisella puolella avautuu jyrkkä rotko, jonka pohjalla kohisee Treja-joki. Kirjailijakodin ikkunoista ja terassilta on huimaavat näkymät rotkoon. Tottuukohan siihen koskaan? Tänä aamuna rotkoa ja jokea ei voinut nähdä, koska tienoo oli sumun peitossa.

Mazzanon ja Calcatan välinen Valle di Treja on luonnonpuisto. Osa luonnonpuistoa ovat vähän matkan päässä Mazzanosta sijaitsevat putoukset, Cascate di Monte Gelato. Tässä metsäisessä koskimaisemassa ymmärtää roomalaisen sanonnan, numen adest, jumalallinen on läsnä. Voi melkein nähdä vilaukselta muutaman vedenneidon ja satyyrin, ehkä jopa dryadin. Valokuva ei tietenkään välitä kaikkea …

Keskiaikaisissa rakennuksissa asumisessa omat haasteensa. Lämmitys ja sähkö, viemäröinti ja jätehuolto, kaikki nykyajan arki täytyy järjestää jotenkin. Mazzanon talot ovatkin täynnä erilaisia virityksiä, ja talojen yllä menee kaikenlaista johtospagettia, kuten tässä kotikadulla,

Vaikka Mazzano on niinkin tuore kuin keskiajalta (vanhin maininta on 900-luvulta), on lähiseudulta tehty myös merkittäviä roomalaisten, faliskien ja etruskien asutuslöytöjä. Muutamien kilometrien päässä sijaitsee Nepi, jonka keskiaikaisten kaupunginmuurien kylkeen kulkee roomalainen akvedukti.

Nepi tunnetaan myös Borgia-mahtisuvun omistuksista. Paaviksi noussut Rodrigo Borgia lahjoitti Nepin tyttärelleen Lucrezia Borgialle, ja tämän muistoksi nepiläisten kesäjuhlassa pukeudutaan renessanssiasuihin ja luovutetaan Lucrezialle kaupungin avaimet. Nepissä on mukava pieni arkeologinen museo, jossa esitellään erityisesti seudun historiaa ennen roomalaisia. Faliskien ja etruskien vaiheita ihmetellessä tajuaa, kuinka Rooman piskuinen tuppukylä kasvoi osana tätä Latiumin kukoistavaa kulttuuria. Kuvissa kreikkalainen tuontituote 400-luvulta eaa. ja faliskien omaa tuotantoa 300-luvulta eaa (lasin takaa kuvattu):

Väitös keskiajan sodankäynnistä

Väitösuutisia! Juho Wilskman väittelee 4.12.2021 kello 12.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Hänen väitöskirjansa aihe on ”Comparing Military Cultures: Warfare in the Aegean Region from the Fourth Crusade to the Early Fifteenth Century”. Väitöstilaisuus järjestetään Porthaniassa sali 674, mutta sitä voi seurata myös striimattuna. Vastaväittäjänä on professori Jukka Korpela, Itä-Suomen yliopisto, ja kustoksena on professori Heikki Mikkeli.

Väitöskirjan voi tutustua täällä.

Paljon onnea väitökseen!

Arki on kaikkialla

Talvi saapuu Cambridgeen, collegeiden laitumien lehmätkin ovat siirtyneet sisätiloihin. Talven tullessa kaipaan suomalaisia tiiviitä ikkunoita. Olemme ostaneet ylimääräisiä vilttejä, joiden suojiin voi kääriytyä kirjoittamaan. Vähitellen on työhön ja arkeen kehkeytynyt rutiini. Päivää rytmittää collegen lounas puolen päivän aikaan. Illalla on mahdollista syödä kuudelta päivällinen, mutta useimmiten yksi lämmin ateria riittää istumatyöläiselle.

Visiting fellow’n sähkölaitteet on nyt hyväksytty.

Arki on täynnä yllätyksiä. Muutama viikko sitten maanantai alkoi kello seitsemältä paloharjoituksella. Meitä oli kyllä varoitettu etukäteen, mutta ajankohtaa ei paljastettu etukäteen. Äkkiherätys, ulkotakki yöpuvun päälle ja unisena ja kiukkuisena ulos. Tiedossa on lisää paloharjoituksia, joten nämäkin kuuluvat collegen rutiineihin. Saimme myös palautetta, että meidän olisi pitänyt olla ripeämpiä. Paloharjoitukset nostattavat nostalgisia tunteita Erasmus-opiskelijavaihtoajoilta Lontoosta lukuvuonna 1993-94. Silloin tosin paloharjoitukset olivat aamuyöllä. Toinen tämän saarivaltakunnan perinne on electric testing: collegen sähkönasentaja tarkastaa asukkaiden sähkölaitteet ja kiinnittää niihin hyväksymistarran.

*

Ei kaikki Cambridgessä ole tavattoman vanhaa. Antiikintutkimuksen laitos eli Faculty of Classics sijaitsee uudella yliopistoalueella Sidgwick Sitella. Faculty of Classics -sateenvarjon alle on koottu kaikki antiikin voimat, ei vain latinan ja kreikan kielen opetusta ja tutkimusta, vaan myös antiikin historian, filosofian, kirjallisuuden, taidehistorian ja arkeologian opetus ja tutkimus. Tuloksena on elinvoimainen ala.

Kaikki latinankileliset piirtokirjoitukset eivät ole antiikin ajalta.

Yksittäisten esitelmien ja konferenssien lisäksi Cambridgen Classics järjestää säännöllisesti kokoontuvia seminaareja. Tarjonta on häkellyttävä. Jotta ehtisi tehdä muutakin (kuten sitä omaa tutkimusta!), olen päättänyt keskittyä kolmeen seminaarisarjaan maanantaisin ja tiistaisin.  

Luentosalin pulpeteista voi lukea moderneja graffitteja, joihin opiskelijat ovat kuvanneet senhetkisiä tunteitaan.

Käyn vuorotellen eri kirjastoissa. Classics Library on tietysti paras. University Library (blogin otsikkokuva) on valtava ja siellä eksyy. Collegen oma Ashby-kirjasto on viihtyisä ja lämmin ja lisäksi collegen opiskelijoiden ja tutkijoiden käytössä 24/7.

Kateuden voima

Kateus vie kalatkin vedestä, kuuluu vanha sanonta. Mutta kateudessaan ihmiset saattoivat myös syyttää toisiaan taikuudesta. Vanhoissa yhteisöissä eli uskomus, että sopivat taikakeinot osaava saattoi viedä naapurilta sadon tai karjalta maidon. Suomalaisessa perinteessä tunnetaan para, apuolento, jonka saattoi valmistaa taikakeinoin ja joka sitten kävi salaa lypsämässä naapurin lehmät tai vohkimassa naapurilta kananmunia. Taustalla oli vanhan maailman ajattelutapa vaurauden rajallisuudesta. Maasta sai satoa ja karjasta ruokaa aina vain tietyn saman määrän. Jos yksi onnistui saamaan paremman vuodentulon, sen täytyi olla muilta pois.

Samanlainen ajattelutapa näkyy myös antiikin lähteissä. Roomalaisten ikivanhassa lakikokoelmassa, ns. Kahdentoista taulun laissa (400-luvulta eaa.) kiellettiin loitsimasta pois toiselta satoa. Kyseinen kohta on säilynyt fragmentaarisena myöhempien kirjoittajien maininnoissa (erilaisissa muodoissa Qui fruges excantassit … neve alienam segetem pellexeris; Ne quis alienos fructus excantassit… mutta idea on sama: toisen satoa ei saa anastaa taikakeinoin).

Keisarikauden kirjoittaja, yleisnero Plinius Vanhempi kertoo opettavaisesta tapauksesta tasavallan ajalta, 100-luvulta eaa (Historia naturalis 18.41-43). Tarinan sankari on Furius Chresimus, jota syytettiin naapureiden sadon loitsimisesta itselle. Chresimus oli vapautettu orja, joka vapaaksi päästyään viljeli maata pienellä tilalla. Hän onnistui saamaan pienestä tilastaan runsaammat sadot kuin naapurinsa, suurtilojen omistajat. Nousi valtaisa kateus (invidia magna). Häntä vastaan nostettiin syyte taikakeinojen käytöstä, ilmeisesti juuri Kahdentoista taulun lain perusteella. Chresimus joutui vastaamaan julkisessa oikeudenkäynnissä Forumilla.

Chresimus saapui oikeudenkäyntiin mukanaan maatyökalunsa ja orjansa, jotka olivat vahvoja, hyvin voivia ja hyvin vaatetettuja (kuten Plinius korostaa, lähteenään tasavallan ajan historiankirjoittaja Calpurnius Piso). Siinä hän esitteli erinomaisia rautatyökaluja, tukevia kuokkia, raskaita auroja ja hyvin ruokittuja kyntöhärkiä. Hän lausui: ”Rooman kansalaiset, tässä ovat minun taikakeinoni (veneficia mea). Enkä voi teille edes esitellä tai tuoda Forumille näytille töissä valvomiani öitä enkä vuodattamaani hikeä.”

Chresimus vapautettiin syytteestä.

Religious Polemics and Encounters in Late Antiquity

This nice volume just arrived: Religious Polemics and Encounters in Late Antiquity, Boundaries, Conversions, and Persuasion, edited by Timo Nisula, Anni Maria Laato and Pablo Irizar, published by Brill. In 2018, I took part in the conference organised by Timo Nisula and Anni Maria Laato in Åbo Akademi, and this volume is the offspring of this meeting.

The articles discuss the encounters, peaceful and polemical, between Jews and Christians, between Christians and pagans, between various Christian groups, between various philosophers. My own contribution is ”Mimus Religionis, Mimicry, and Deviance: Late Antique Polemic against Religious Others”. Mimus religionis is the expression of the Christian writer Lactantius.

Museokirjeenvaihtaja Fitzwilliam Museumissa

Edellisestä blogauksestani voi saada sen kuvan, että Cambridgessä on lähinnä bukolista idylliä. Nyt siirrymme Fitzwilliam Museumiin. Museo on ilmainen, mutta käynti pitää varata etukäteen, ei vain vaihtuviin näyttelyihin, vaan myös museon vakiokokoelmiin. Museossa on juuri avattu ”Gold of the Great Steppe”, jossa esitellään 2500 vuoden takaista Saka-kulttuuria Keski-Aasiassa (nykyisen Kazakstanin alueella). Täksi viikonlopuksi näyttely oli jo varattu täyteen. Saimme liput seuraavaksi viikonlopuksi. Tänään nautimme museon vakinaisista kokoelmista, tai oikeastaan lähinnä alakerrasta, koska nähtävää ja sulateltavaa oli niin paljon. Yläkerta sitten jollain toisella kerralla…

Museon rakennus valmistui vuonna 1834 ja on 1800-luvun uusklassista tyyliä, komeaa ja täyteläistä, ehkä vähän pompöösiä. Alakerrassa on eurooppalaista ja itäaasialaista esineistöä ja taidetta. Myönnetään, että etenin aika lailla suoraviivaisesti katsomaan Kreikan ja Rooman kokoelmia. Esillä on vaasimaalauksia, reliefejä, piirtokirjoituksia ja veistoksia. Esineistöä on paljon, mutta ei silti liian täyteen ahdetusti.

Tämä viehättävä Kybeleä esittävä pienoisveistos on Attikasta, ajoitettu 100-200-luvuille jaa, ja tämä Makedonian Aleksanteria (Aleksanteri Suuri) esittävä patsas Hermopoliksesta Egyptistä, roomalaisajalta (ajoitettu 50-150 jaa). Kreikka ja Rooma -osaston näyttävin esine on ns. Pashley-sarkofagi (n. 125-150 jaa.). Siinä esitetään viininjumala Dionysoksen riehakas voittokulkue satyyreineen ja mainadeineen. Myös blogin otsikkokuvan elefantti on Dionysoksen kulkueesta.

Egyptikokoelma on myös hyvin vaikuttava. Siellä ovat tietysti pakolliset sarkofagit ja muumiot. Tässä muumioituja krokotiilejä (ajoitus 30 eaa-100 jaa) ja muumioitu kissanpentu (600-luvulta eaa):