Yliopistolainen –lehti (1/2011) pohtii tutkimusrahoitukseen liittyvää byrokratiaa. (Kyllä, lehden ilmestymisestä on siis jo aikaa – minulla on aika hidas sytytys). Tutkimusrahoituksen hakeminen, hallinnointi ja siitä raportointi on työlästä. Tämän olen minäkin jo kokenut. Sen Tuhannen kerran on taas raportoitu tekemisistä ja aikaansaannoksista.
Minulla oli vuosia sitten tapana marista (ja ehkä vähän vielä nykyäänkin). Mutta marinani keskellä muistan erään keskustelun erään entisen tutkijan kanssa näistä ikuisista raportoinneista. Hän kertoi  myös suhtautuneensa nihkeästi näihin raportointeihin, kunnes tutustui Etelä-Afrikan tiede-elämään. Vanhan vallan jälkeen halutaan korostaa rahoituksen, päätöksenteon ja raportoinnin välttämättömyyttä ja läpinäkyvyyttä. Kaikenlainen nepotismi vähenee. Ajatuksena on, että mitä julkisempaa ja näkyvämpää kaikki toiminta on, sitä vähemmän väärinkäytöksiä kehiytyy.
Byrokratia on toisinaan raivostuttavaa. Sitä on ehdottomasti tehostettava. Mutta  byrokratia parhaimmillaan vahtii tehokkaasti, mitä veronmaksajien rahoilla tehdään ja mitä niillä saadaan aikaan. Toivottavasti hyvä veli -suhmurointi vähenee. Tähän tarvitaan ulkopuolista valvontaa.
Mieluummin iso veli kuin hyvä veli 🙂

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.