Kategoria: Blogi

Kirjoilla on kohtalonsa, kun ne ilmestyvät ja matkaavat maailmalle lukijoiden käsiin. Elokuussa ilmestynyt kirjani Taikakirja – Magia antiikin Kreikassa ja Roomassa on ehtinyt saada mukavasti huomiota. Elokuussa ehdin Kalle Haatasen haastatteluun YLE:llä ja Jussin Mankkisen haastatteluun YLE:n juttua varten.

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla (24.9) Vesa Sisättö arvioi Taikakirjaa asiantuntevasti ja mukavan positiivisesti.

Kerron myös Taikakirjasta ja erityisesti antiikin kirouksista Karoliina Kakon haastattelussa Anna-lehdessä: luettavissa täällä.

Tänä viikonloppuna on vietetty juutalaista uutta vuotta eli rosh hashanaa. (Suomalaisessa translitteroinnissa myös roš hašana). Rosh tarkoittaa päätä ja ha shana on vuosi, eli rosh hashana on uuden vuoden pää eli alku. En väitä, että osaisin hepreaa, muinaista tai nykyistä, vaan opettelen sitä vähän.

Juutalaisen ajanlaskun mukaan juuri alkoi vuosi 5784. Vuosia lasketaan ei mistään sen vähäisemmästä kuin maailman luomisesta lähtien.

Rosh hashanaa juhlitaan vanhaa vuotta muistellen ja kaikkea hyvää toivotellen, kuten otsikkokuvan kortissa, jossa instituuttimme Israel Institute for Advanced Studies toivottaa työntekijöille hyvää uutta vuotta. Mukaan oli laitettu söpö hunajapurkki. Hunaja, omenat, granaattiomenat ja viini ovat rosh hashanan vertauskuvia. Hunajaan kastettu omena symbolisoi alkavan vuoden makeutta. Ne kuvaavat hyvin sitä, että vanhan ajan maatalousyhteisöjen tapaa jakaa aikaa vanhan satokauden loppumisen ja uuden satokauden aloittamisen mukaan. Lehtien ruokasivuista päätelleen juhlintaan valmistaudutaan samanlaisella antaumuksella kuin Suomessa jouluun. Juutalaiseen uuteen vuoteen liittyy myös taskujen tyhjentäminen vanhan vuoden roskista. Rosh hashanan jälkeen alkavat kymmenen katumuspäivää.

Olemme seuranneet rosh hashanan juhlintaa kaupunginosassamme Katamonissa. Perjantaina alkoi iloinen juhlinta, perheet kokoontuivat, väkeä vaelsi Kirja kainalossaan synagogaan. Eilen eli sapattina ei ollut juuri mitään autoliikennettä, vaan parvekkeella saattoi nauttia hiljaisuudesta. Edes bussit eivät kulkeneet. Tänään törähtelevät shofar-torvet, yksi aivan naapurin parvekkeella.

Leshana tova tikatevu! Kirjoitettakoon sinulle hyvä vuosi!

Tällä viikolla aloitin tutkimuskauden Jerusalemissa. Olen seuraavan lukuvuoden tutkijana, research fellow’na tutkimusinstituutissa Israel Institute for Advanced Studies (IIAS) Jeruslemin heprealaisessa yliopistossa.

Tänä vuonna siis Jerusalemissa! Blogin otsikko kaipaa hieman selitystä. Juutalaisessa perinteessä on tapana laulaa pääsiäisaterialla sanat ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Eri puolilla maailmaa asuneet juutalaiset ovat vuosisatojen ajan laulaneet ja toivottaneet näillä sanoilla ajatusta siitä, että he voivat joskus tulevaisuudessa (”ensi vuonna”) viettää pääsiäisjuhlaa Jerusalemissa. Muuten, tästä ja monesta muusta juutalaiseen traditioon liittyvistä kiinnostavista tavoista ja teksteistä voi kuunnella YLE:n mainiosta ohjelmasarjasta ”Pyhiä juutalaisia tekstejä”, jossa Tapani Harviainen, Riikka Tuori ja Simon Livson selittävät juutalaisia tekstejä.

Jerusalem tietysti viittaa maantieteelliseen paikkaan, mutta vuosisatojen kuluessa se on myös tarkoittanut toivetta ja haavetta kotimaasta ja kotikaupungista, jossakin lähes tavoittamattomassa tulevaisuudessa. Kristillisessä perinteessä Jerusalemista tuli transsendentti, taivaallinen Jerusalem.

Minä olen tässä ja nyt Jerusalemissa. Siksi blogini otsikko ”Tänä vuonna Jerusalemissa”. En aio enää elää sitten-kun-tulevaisuudessa, huomenna tai ensi vuonna, vaan tässä ja nyt.

Goethen Faustissa Helena ja Faust yhdessä päätyvät siihen, että nykyisyys vain on meidän onnemme.

Faust: Nun schaut der Geist nicht vorwärts nicht zurück, / Die Gegenwart allein –
Helena: Ist unser Glück.

Minulla ei ole täällä Otto Mannisen suomennosta mukana, joten näperrän itse käännöksen:

Faust: Niin ei henki enää katso eteenpäin eikä taaksekaan, / Vain nykyhetki
Helena: on meidän onnemme.

Ja jos Goethen Faust on liian korkeakirjallista, niin otetaan esimerkki kultaisen optimistisen 1990-luvun avaruusooppera-tv-sarjasta Babylon 5 (jaksosta Objects in Motion, kausi 5):

Delenn: It occurs to me I have never walked the length of this place, end to end.
Sheridan: Well, Delenn, it’s 5 miles long.
Delenn: I know. Coming?
Sheridan: Now?
Delenn: Now is all we have

Kerron juuri ilmestyneestä kirjastani Taikakirja: Magiaa antiikin Kreikassa ja Roomassa YLE:llä Kalle Haatasen ohjelmassa. Ilo suuri ilo kertoa magiasta antiikissa.

Kuunneltavissa täällä!

Kerron Taikakirjasta myös Jussi Mankkisen jutussa YLE:n kulttuurisivuilla 2.9.

Luettavissa täällä!

Hurjaa! Taikakirja: Magia antiikin Kreikassa ja Roomassa (Otava) on nyt ilmestynyt ja lähtenyt maailmalle!

Taikakirja palauttaa magian antiikkiin ja pureutuu Kreikan ja Rooman magiaan vuosisatoina 400 eaa. – 600 jaa. Silloin elettiin maailmassa, jossa luonnontiede oli kehittymätöntä eikä mikrobeja tunnettu. Aikalaiset yrittivät kuitenkin parhaansa mukaan, usein epätoivoisesti ja suorastaan traagisesti, selviytyä vaarallisessa maailmassa. Loitsut, kiroukset, rohdot, ennustukset ja parantajat olivat arkipäivää. Näistä etsittiin ratkaisua lapsivuodekuolemiin, malariakuumeisiin, rasittaviin anoppeihin, erektiohäiriöihin, tungetteleviin ihailijoihin, saavuttamattomiin naisiin, sadon tuhoaviin raekuuroihin, tulviin ja mitä ihmeellisimpiin ongelmiin. Toisaalta noitia myös pelättiin ja vahingollinen magia oli ankarasti kielletty. 

Kirja on saatavilla myös e-kirjana ja sähkökirjana. Tilattavissa täällä.

Lisätietoja täällä.

Meillä on Helsingissä Oodi, Rikhardinkadun kirjasto ja ihana Kallion kirjasto. Lissabonissa kaupunginkirjasto (biblioteca municipal) on vanhassa palatsissa Palácio Galveias. Palatsi rakennettiin 1600-luvun puolivälissä maaseutupalatsiksi. Nyttemmin vilkas kaupunginosa oli tosiaan 1600-luvulla maaseutua.

1700-luvulle saakka palatsi kuului Távoran suvulle. Ennen kuin Távoroille kävi kehnosti, he olivat yksi Portugalin mahtavimmista suvuista. Oli nimittäin niin, että Távoran suvun perijän Luis Bernardon vaimo Teresa oli kuninkaan rakastajatar. Kuningas Jose I ei ollut erityisen paneutunut hallitsemiseen, ja Portugalissa valtaa piti Pombalin markiisi (jolla oli pitkä nimi Sebastião José de Carvalho e Melo, joten kutsukaamme häntä vain Pombaliksi).

Kuningas José yritettiin murhata vuonna 1758. Epäiltiin aatelissukujen salaliittoa. Pombal ryhtyi tutkimaan asiaa. Syyllisiksi löydettiin Távoran perheen isä, äiti ja perijäpoika sekä muita suvun jäseniä. Halusiko Luis Bernardo kostaa kuninkaalle, koska hänen vaimonsa oli kuninkaan rakastajatar? Vai halusivatko Távorat syrjäyttää kuningas Josén ja toimittaa oman ehdokkaansa valtaistuimelle? Vai olivatko Távorat syyttömiä? Joka tapauksessa Pombal vangitutti koko perheen ja lähisukulaisia ja teloitutti kaikki vuonna 1759. Näin hän pääsi eroon liian vaikutusvaltaiseksi nousseesta suvusta. Palatsi takavarikoitiin kruunulle. Kovaotteisuudessaan Pombal ei ollut sen kummempi kuin muutkaan aikansa vallasta taistelevat ylimykset, mutta hän oli hyvin aikaansaapa. Pombalin tehokkuudesta koitui jotakin yhteistä hyvää vuonna 1755, kun hän ryhtyi järjestämään Lissabonin kaupungin oloja tuhoisan maanjäristyksen jälkeen.

Palatsi siirtyi Lissabonin kaupungin omistukseen (v. 1929), ja siitä tehtiin kaupugin kirjasto. Nyt siellä on tietysti kirjoja, monitoimitiloja, lastenosasto ja lukusaleja täynnä pöytien ääressä lukevia nuoria. Seiniä peittävät tietysti upeat kaakelit eli käsinmaalatut ja lasitetut keramiikkalaatat. Parvekkeellakin voi istua lukemassa, ja sieltä voi ihailla puistikkoa ja nurmikenttää.

Yllä oleva kuva on S. Antónion kirkosta Lissabonista. Kristityt eri puolilta maailmaa ovat osoittaneet kiitollisuuttaan pyhimykselle lahjoittamalla jonkin tekstin, kuvan tai koristeen alttarille.

António Padovalainen (n. 1191–1231) oli syntyään lissabonilainen Fernando Martins de Bulhões, mutta hänestä tuli munkki ja hän otti nimekseen António. Nuori António keksi lähteä käännytystyön Marokkoon – portugalilaiset olivat kiinnostuneita levittämään valtaansa Pohjois-Afrikkaan. Käännytystyö ei kuitenkaan sujunut, António sairastui ja päätti palata Portugaliin, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen päätyikin Italiaan.

Lisänimen Padovalainen hän sai, koska hän toimi suuren osan elämästään Italiassa Padovassa, jossa hän myös kuoli. Pian kuolemansa jälkeen raportoitiin ihmeitä, ja jo vuonna 1232 paavi julisti hänet pyhimykseksi. Pyhästä Antóniosta tuli hyvin suosittu pyhimys, varsinkin Portugalissa ja myöhemmin Brasiliassa. Lissabonissa häntä kutsutaan Sant’Antoninhoksi, ’Pikku-António’, muoto, joka kertoo läheisyyden tunteesta; pyhimys on erityisesti kotien ja liiketoimien suojelija. Kesäkuussa Lissabonissa vietetään juhlia pyhimyksen kunniaksi; ajankohta on myös suosittu häiden viettämiseen – vähän kuin suomalaisten juhannus.

S. Antónion kirkon vieressä on pyhimykselle omistettu museo, yksi Lissabonin kaupunginmuseon pisteistä. Museon esittelyt ovat ihannoivia, yhtään kritiikin sanaa en kyllä selostuksista löytänyt. Pyhimykselle omistettu alttari, johon ihmiset ovat tuoneet lahjojaan on hyvin vaikuttava. Antiikintutkijana tietenkin vertaan pyhimykselle osoitettua kiitollisuutta antiikin roomalaisten tapaan osoittaa kiitollisuuttaan jumalille – he toivat hyvin samaan tapaan votiivilahjoja, kun olivat parantuneet jostakin sairaudesta, selvinneet hengissä synnytyksestä tai jollain muulla tavalla kokeneet jumalallista apua. Vaikka olen uskonnoton, tunnen pientä liikutusta katsoessani nykyihmisten votiivilahjoja.

Tämä alkuvuosi on selvästikin yhtä juhlaa antiikin ja sen jälkivaikutuksen tutkimuksessa. Nyt vuorossa on Outi Kaltion väitös Constantinus Africanuksen (1000-luvulla) lääketieteen oppikirjasta Pantegni.

Outi Kaltio kertoo väitöskirjansa ”The Pantegni, Theorica of Constantine the African: A Text-Historical Study of the First Medical Compendium in the Latin West” suomenkielisesssä tiivistelmässä seuraavaa: Pantegni oli ”ensimmäinen latinan kielellä kirjoitettu lääketieteellisen tiedon laaja yleisesitys, joka mullisti länsimaisen lääketieteen ja nosti sen uudelle tasolle”. Pantegnin pohjana on arabiankielinen alkuteksti, Haly Abbasin ’al-Kitāb al-Malak’ 900-luvulta sekä muita arabialaisia kirjoituksia. Pantegnia käytettiin oppi- ja käsikirjana Euroopassa 1100-luvulta lähtien uudelle ajalle asti.

Kaltio analysoi väitöskirjassaan Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvan Pantegnin käsikirjoitusversion. Se on yksi varhaisimmista säilyneistä Pantegnin käsikirjoituksista.

Väitös järjestetään Helsingin yliopistossa lauantaina 29.4. klo 12, Porthania (Yliopistonkatu 3, Helsinki), luentosali PIII. Opponenttina on prof. Charles Burnett (The Warburg Institute, London). Tilaisuutta voi seurata myös striimattuna. Väitöskirja on luettavissa täällä.

Onnea väitökseen!