Miehen muotoisesta aukosta tulee mieleen kaikenlaista, mutta kyse on Aila Meriluodon kolmannestatoista runokokoelmasta (2005).
Aila Meriluodon Kootut runot julkaistiin vuonna 2004 (wsoy) runoilijan 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Mutta runoilijapa uhmaa monumentalisointia ja julkaisee pian sen jälkeen tuoreen kokoelman. Miehen muotoinen aukko mainitaan surutyön ja luopumisen kirjana. Rakastettu on kuollut, ja ihmisen löydettävä taas takaisin itseensä ja elämään:
”Olen eksynyt aivoihini, / räpistelen pöheikössä, / teen uusia polkuja. / Hirvittäviä polkuja /joilla on silmät, / ne avautuvat äkisti hämärässä. / Juoksen sisemmäksi / vaikka yritän ulos. / Pysähdyn äkkiä: / siinähän minä olenkin! / / Vieras.” (s. 34)
Surun skaala vaihtelee kaipuusta raivokkuuteen ja epätoivosta hämmennykseen:
”Me olemme putoamaisillamme, / me jäljelle jääneet. / Horjumme huteralla sillalla, / tavoittelemme tasapainoa – / itse asiass haluamme heittää varovaisuuden kuin kiven: / pudota, vain pudota … // Ja äkkiä olemme toisessa päässä, / hengästyneinä, vähän hämillämme. // Tekemässä runoa.” (s.63)
Adamsberg-dekkareissa on tärkeä sivuhenkilö Camille. (Lupaan, että tämä on viimeinen blogaus Adamsbergista …). Camille säveltää musiikkia televisiosarjoihin, mutta pääasiallinen tienesti tulee putkimiehen töistä. Voimaa elämän kriisihetkissä hän saa lukemalla Ammattilaisen työkalukuvastoa. Asiantuntevat kuvaukset hydraulisista puristimista, iskumutterivääntimistä ja kulmahiomakoneista rauhoittavat levottoman mielen.
Minä ammennan rauhaa ja voimaa käsityö- ja askarteluoppaista. On nautinto lukea asiantuntevasti kirjoitettua tekstiä ja huolella piirettyjä rakennekuvia.Esimerkiksi:
”Nitomakehän heftauslankaa vaihtamatta voi hyvin neuloa useampia kirjoja samalla kertaa. Tämä käy esim. työntämällä jokaisen neulottavan kirjan väliin puristuslevyn.” (Riberholt & Drastrup, Käsikirjansidonta, Kirjateos 1986, s. 39)
”Kuvasta näet, että kiilakavennusosa on suunnilleen yhtä pitkä kuin sukan terän suora osa. Joissakin mallisukissa kiilakavennukset on neulottu nurin silmukoin.” (Mitronen & Vilkkumaa, Sukkasillaan, Tammi 2005, s. 45)
”Arrotondate il dorso passando all’interno una bacchetta rotonda, esercitate dall’esterno una pressione con il palmo della mano per imprimere l’arrotondamento sul cartoncino.” (Ferrari & Fiorucci, Manuale di cartonaggio, Fabbri editori 1995, s. 78)
”The press is then screwed tightly and turned on its side to provide access for gluing. The pages of the clamped book can also be dropped down into a finishing press so that the spine is held upward for work.” (Johnson, Creative bookbinding, Dover 1990, s. 53).
Asiantuntevaa ja ammattimaista tekstiä lukiessa palaa usko maailmaan ja sen hyvyyteen.
Palataan vielä edellisen blogauksen aiheeseen eli Fred Vargasin Adamsberg-dekkareihin. Löytyi nimittäin kohta, jossa oivallisesti kuvataan Adamsbergin ”metodia” eli epämääräistä lillumista kuvissa ja tuntemuksissa. Niistä kuitenkin lopulta syntyy oivallus:
“Silloin Adamsberg, joka muuten tuskin koskaan oli levoton tai altis voimakkaille tunteille, oli kireä kuin siima ja yritti kädet nyrkissä tavoittaa sitä mitä oli nähnyt näkemättä tai ajatellut ajattelematta. Ei ollut olemassa menetelmää, joka olisi auttanut erottamaan helmen ajatusten muodottomasta kasasta. Hän tiesi vain sen, että oli toimittava nopeasti, muuten helmi uppoaisi saavuttamattomiin hänen mielensä syvyyksiin. Joskus hän oli onnistunut nappaamaan helmen pysytellessään täysin liikkumattomana ja odottaessaan hentoisen kuvan huojuvaa nousua pintaan, toisinaan taas nukkuessaan ja antaessaan painovoiman lakien tehdä tehtävänsä. Hän pelkäsi, että saalis karkaisi, jos hän valitsisi menettelytavan ennakkoon.” (Fred Vargas, Normandialainen tapaus, suom. Marja Luoma, Gummerus Helsinki, 2013, 381-382).
Ehkä tämä kohta vetoaa minuun juuri nyt, kun tunnen lilluvani epämääräisissä tunnelmissa Rooman keisareiden kuviin liittyen. Toivoa voi, että kohta tulisi jokin oivallus ja feeniks-linnun lailla nousisi esitelmä ”The Emperor’s New Images – How to Honour the Emperor in the Christian Empire?” Vai pitäisikö turvautua Danglardin logiikkaan?
En yleensä ole ollut mikään dekkareiden ystävä. Ennen tätä joululomaa en ollut lukenut kuin neljä tai viisi dekkaria. Nyt kuitenkin löytyi riittävän outo ja sopivan sympaattinen tapaus: Fred Vargasin komisario Adamsberg. Ensimmäisenä luin Jalattomat, elottomat, jonka juonessa tarinat vampyyreista ovat oleellisia. Joululomalla seurana olivat Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin ja Painu tiehesi ja pysy poissa. Sinisten ympyröiden mies on sarjan ensimmäinen. Merkilliset juonikehittelyt ovat tietysti tärkeitä (vaikka loppuratkaisut ovat välillä vähän päkistettyjä). Kurittomassa miehessä tarina pyörii ihmissuden ympärillä ja Painu tiehesi ja pysy poissa käsittelee ruttoa. Minulle olennaisinta ovat kummalliset ihmiset, Adamsberg läheisineen ja työtovereineen, joiden vaiheita ihmissuhdesotkuineen seurataan kirjasta toiseen. Adamsberg on hajamielisen oloinen haaveilija, joka hakee ratkaisuja intuitionsa avulla. Hänen vastaparinaan on hänen työtoverinsa Danglard, joka turvaa logiikkaan. Intuition ja loogisen päättelyn yhteispeli tietysti vetoaa minuun tutkijana.
Tutkijaan vetoavat myös tarinat ja myytit, joita kirjoissa kehitellään. Painu tiehesi ja pysy poissa on jännittävä juuri ruttoon liittyvien historiallisten kerrostumien vuoksi. Rutto eri aikoina kiehtoo minua, vaikka en haluaisi tutustua Yersinia pestikseen henkilökohtaisesti. Ruttooon liittyvien murhatutkimusten takia Adamsberg tutustuu keskiajan tutkijoihin:
”Adamsberg poistui pyörällä päästään rue Chaslen talosta kesannolla olevan puutarhan kautta. Maan kamaralla asusti ihmisiä jotka tiesivät koko joukon hämmästyttäviä asioita. He olivat ensinnäkin kuunnelleet koulussa ja sitten vielä ammentaneet tietoa isolla kauhalla. Tietoa kokonaan toisista maailmoista. Oli ihmisiä jotka viettivät elämänsä tutkimalla ruton kylväjien, voitelijoiden, latinankielisten kirppujen ja kirjainyhdistelmien saloja. Komisario oli varma, ettei tässä ollut kuin pieni lusikallinen kaikista niistä kauhallisista, joita Marc Vandooslerin päähän mahtui. Kauhallisista jotka eivät näköjään auttaneet häntä pärjäämään elämässä sen paremmin kuin muutkaan.” (Painu tiehesi ja pysy poissa, Gummerus, Helsinki, 2006, suom. Marja Luoma, s. 202)
Vargas itse on taustaltaan keskiajan arkeologiaan erikoistunut tutkija, siviilinimeltään Frédérique Audoin-Rouzeau, ja tutkinut paiseruttopandemioita keskiajan Euroopassa.
Seuraavana vuorossa Normandialainen tapaus.
Kuten tunnettua, roomalaiset viettivät iloista Saturnaliaa December– kuukauden lopussa (17-23. joulukuuta). Juhlinta oli riehakasta ja juhlakausi saattoi kestää aina uuteen vuoteen saakka. Uutena vuotena (Kalendae Ianuariae) jatkettiin juhlimista vuoden vaihtumisen merkeissä.
Kaikki eivät olleet ilahtuneita Saturnalian juhlakaudesta. Plinius nuorempi kertoo eräässä kirjeessään (2.17), että hän pakenee perhekuntansa, palvelusväkensä ja orjiensa juhlintaa omasta huvilastaan ja asettautui erilliseen puutarharakennukseen. Siellä hän saa olla rauhassa, sinne ei meluisa juhlinta kuulu:
”Kun olen vetäytynyt tähän rakennukseen, tunnen olevani poissa huvilastani. Se on minulle suuri ilo erityisesti Saturnalia-juhlien aikaan, kun talon muu osa kaikuu päivien vallattomuudesta ja juhlahuudoista. Siten en itse häiritse perheen ilonpitoa, eivätkä he minun töitäni.”
Emperors and the Divine: Rome and its Influence Symposium at Helsinki Collegium for Advanced Studies, University of Helsinki
In the course of history, the divine sphere has often been harnessed to serve the needs of political leaders. Political power has frequently been legitimized as authorized of the divine forces. In pre-modern societies, and especially in the Roman Empire, phenomena that we call religion and politics were closely intertwined, indeed inseparable. This can be perceived at its clearest in the relationship of the Roman emperors to the divine – in their support of different divinities, in their role as the mediators between the divine and humankind, and in their religious policies. The closeness to the divine was a way of legitimization of imperial power.
The purpose of the symposium is to bring together scholars from different disciplines to discuss the mutual problems of the research of Roman emperors – that is, scholars of history, classics, comparative literature, archaeology, comparative religion, Biblical studies, church history and Roman law. The symposium aims at connecting scholars working on the earlier imperial period and late antiquity, research fields that often tend to remain as separate.
The symposium will combine the scholarly discussions on the emperors as the protégés of particular gods, the emperors as the representatives of the divine sphere and even as (more or less) divine beings themselves. One of the aims of the symposium is to discuss the phenomenon of emperors and the divine in a wide-ranging perspective, also bringing Christian material into the larger context of the Roman Empire. The programme
Suurella ilolla tiedotan Päivi Kuosmasen väitöksestä Turun yliopistossa ensi perjantaina 13.12.2013.
Väitöskirjan nimi on The Nature of Nomadic Power. Contacts between the Huns and the Romans during the Fourth and Fifth Centuries (Paimentolaisvallan luonne. Hunnien ja roomalaisten väliset kontaktit 300–400-luvulla).
Virallisena vastaväittäjänä toimii Dr. Thomas Brüggemann(Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg) ja kustoksena professori Auvo Kostiainen.
Väitöskirjan elektroninen versio on luettavissa täällä.
Turussa väitellään harva se viikko. Tällä kertaa vuorossa on Marika Räsänen, jonka väitöskirja The Restless corpse. Thomas Aquinas’ remains as the centre of conflict and cult in late medieval southern Italy (Rauhaton ruumis. Tuomas Akvinolaisen pyhäinjäännökset kamppailun ja kunnioituksen kohteena myöhäiskeskiajan Etelä-Italiassa) tarkastetaan Turun yliopistossa 7.12.2013.
Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Constant Mews Monash-yliopistosta Australiasta ja kustoksena kulttuurihistorian professori Hannu Salmi.
Onnea väitökseen!
Suurella ilolla tiedotan Antti Lampisen väitöksestä Turun yliopistossa ensi lauantaina. Antin väitöskirjatutkimus Istae contra omnium religiones. Characterizing Northern Barbarian Religiosity in the Graeco-Roman Literary Tradition from Hellenism to the Later Empire selvittää pohjoisten kansojen uskonnollisuuden kuvauksia kreikkalais-roomalaisessa kirjallisuudessa hellenistiseltä kaudelta
myöhäiselle keisariajalle.
Vastaväittäjänä on professori Greg Woolf St. Andrewsin yliopistosta Skotlannista ja kustoksena professori Jyri Vaahtera.
Väitöskirjan elektroninen versio on luettavissa täällä.
Miehen muotoisesta aukosta tulee mieleen kaikenlaista, mutta kyse on Aila Meriluodon kolmannestatoista runokokoelmasta (2005).
