Miehen muotoisesta aukosta tulee mieleen kaikenlaista, mutta kyse on Aila Meriluodon kolmannestatoista runokokoelmasta (2005).
Aila Meriluodon Kootut runot julkaistiin vuonna 2004 (wsoy) runoilijan 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Mutta runoilijapa uhmaa monumentalisointia ja julkaisee pian sen jälkeen tuoreen kokoelman.
Miehen muotoinen aukko mainitaan surutyön ja luopumisen kirjana. Rakastettu on kuollut, ja ihmisen löydettävä taas takaisin itseensä ja elämään:

”Olen eksynyt aivoihini, / räpistelen pöheikössä, / teen uusia polkuja. / Hirvittäviä polkuja /joilla on silmät, / ne avautuvat äkisti hämärässä. / Juoksen sisemmäksi / vaikka yritän ulos. / Pysähdyn äkkiä: / siinähän minä olenkin! / / Vieras.” (s. 34)

Surun skaala vaihtelee kaipuusta raivokkuuteen ja epätoivosta hämmennykseen:

”Me olemme putoamaisillamme, / me jäljelle jääneet. / Horjumme huteralla sillalla, / tavoittelemme tasapainoa – / itse asiass haluamme heittää varovaisuuden kuin kiven: / pudota, vain pudota … // Ja äkkiä olemme toisessa päässä, / hengästyneinä, vähän hämillämme. // Tekemässä runoa.” (s.63)

 

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.