Tekijä: maijastina

Tänään tasan kymmenen vuotta sitten tein ensimmäisen kirjoituksen blogiini. Jonkinlaista sitkeyttä tässä on ollut, sillä kun katson blogauksiani taaksepäin, on niitä kertynyt suhteellisen tasaiseen tahtiin, yksi blogaus viikossa. Joskus harvemmin, toisinaan useammin.
Ensimmäinen blogaukseni oli vain lyhyt ilmoitus siitä, että kirjoituksia tulee, kun ehtii. Sen jälkeen olen kirjoittanut lähinnä antiikin historiasta, välillä kirjallisuudesta, mainostanut antiikkia ja keskiaikaa sivuavia tapahtumia ja väitöksiä ja tiedottanut omista julkaisuistani. Periaatteena on ollut kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, yleensä vain muutaman kappaleen verran.
Mitä tekisin toisin, jos aloittaisin blogini nyt? Laittaisin blogilleni ymmärrettävämmän, suomenkielisen nimen. Arduum res gestas scribere ei aivan heti aukene ulkopuolisille. ”Historian kirjoittaminen on vaikeaa” on Rooman tasavallan ajan maineikkaimmalta historiankirjoittajalta Sallustiukselta (86-34 eaa), ja hän totisesti on oikeassa! Historian tutkiminen ja kirjoittaminen on tuskastuttavan vaikeaa, mutta samalla mahtavinta mitä tähän mennessä olen keksinyt.
Suunnitelma seuraavalle kymmenvuotiskaudelle on jatkaa tätä eteenpäin.

Yle Teemalla näytetään nostalgista sarjaa Heimat (”Kotiseutu”). Kaihoisan siitä tekee sen omanlainen Sehnsucht-tunnelma. Sehnsuchtia on vaikea kääntää, mutta jotain kaipuun, kaihon ja ikävöinnin tapaista se on. Nostalginen sarja on siksi, että sitä näytettiin 1980-luvulla.
Heimat-sarjan muutamassa jaksossa esiintyy tärkeänä ruokalajina Quarkkäulchen, jotka suomentaja kääntää rahkasiivuiksi. Berliinistä Hunsrückin seudulle länteen tulleet Lucie ja hänen ystävättarensä valmistavat niitä saksilaisena eli itäisenä erikoisuutena. Heimatin innoittamana etsin Quarkkäulchen-reseptejä netistä, ja niitähän löytyi. Reseptejä on äidin, mummon, tädin ja ties kenen nimiin laitettuja, ja niiden yhteydessä käydään vilkasta keskustelua siitä, mikä on oikea ja alkuperäinen.
Kokeilin kahden ohjeen mukaan makeaa ja suolaista versiota. Yleensä ohjeissa tehdään makea taikina, mutta sitä voi soveltaa myös vaihtamalla sokerin ja rusinan vaikkapa sipuliin ja sieniin. Rakkaalla ruokalajilla on monta nimeä: se esiintyy myös muodossa Quarkkeulchen, Kliess, Klopse ja Quarkkliessle.

Suolainen versio:
250 g rahkaa
500 g kypsytetty perunaa muhennettuna
50 g fetajuustoa pieneksi pilkottuna
1 sipuli pieneksi pilkottuna
8 mustaa oliivia pieneksi pilkottuna
suolaa, pippuria
Perunat keitetään ja muhennetaan. Sipuli kuullotetaan erikseen. Sen jälkeen kaikki ainekset sekoitetaan taikinaksi. Kannattaa lisätä 1 kananmuna ja vähän vehnäjauhoja, jos taikina ei pysy kunnolla koossa. Taikinasta nostellaan isolla lusikalla klönttejä paistinpannulle ja paistetaan runsaassa öljyssä pinnalta rapeiksi.
Makea versio:
250 g rahkaa
500 g kypsytetty perunaa muhennettuna
200 g vehnäjauhoja
2 kananmunaa
3 rkl sokeria
hyppysellinen jauhettua muskottipähkinää
(rusinoita)
Samaan tapaan kuin suolainen versio. Siivujen päälle pöllytetään tomusokeria ja ne tarjoillaan esim. omenahillon kanssa.

 

 

Antiikin filosofeihin erikoistunut jättihanke Dictionnaire des philosophes antiques on edennyt kuudenteen osaansa. Sain kirjasta hienon tekijänkappaleen, koska kirjoitin sinne hakusana-artikkelin Symmachuksesta.

No, ei Symmachusta varsinaisesti voi filosofina pitää, mutta joitakin populaarifilosofisia ajatuksia hän esitti vetoomuksessaan Victorian alttarin puolesta. Quintus Aurelius Symmachus (n. 345 – 402) oli roomalainen senaattori, joka pysytteli vanhojen jumalien kultissa kristillistyvässä Rooman valtakunnassa. Hänet tunnetaan puheistaan ja kirjeistään, mutta ennen kaikkea ns. 3. relaatiosta eli hallintoraportista, jossa hän vetosi keisariin vanhan roomalaisen uskonnon puolesta ja samalla puhui uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolesta:

”Me katselemme samoja tähtiä, taivas on meille yhteinen, sama maailma ympäröi meidät kaikki. Sen tähden, mitä väliä on sillä, millä opilla kukin pyrkii totuuteen? Niin suurta salaisuutta ei voi saavuttaa vain yhtä tietä kulkemalla” (Symm. rel. 3.2).

Olo oli nostalginen, kun Dictionnaire des philosophes antiques -paketti saapui. Keväällä 1988 eli lähes kolmekymmentä vuotta sitten tein proseminaariesitelmän Symmachuksesta ”pakanallisen senaattoriaristokratian edustajana vuosina 384-385”. Esitelmä on tallella, ja aiheuttaa säälinsekaista hilpeyttä, mutta myös armollista myhäilyä.

Kuten sisällysluettelosta näkyy, on kirjoittaja lähtenyt perusteellisesti liikkeelle aina keisareista ja senaatin asemasta Rooman valtionkulttiin ja kaupunginprefektin tehtäviin saakka. Itse asiaan päästään vasta luvussa 7. Kuten korjausmerkeistä voi päätellä, olen naputtanut esitelmän sellaisella muinaismuistolla kuin kirjoituskone. Se ei ollut edes sähkökirjoituskone.
Olisiko tämä Dictionnairen Symmachus-artikkeli nyt vihoviimeinen kirjoitus Symmachuksesta? Tuskin.

 

Olen alkuvuodesta onnistunut näkemään kaksi myöhäisantiikkiin sijoittuvaa teosta. Ensimmäinen oli Jules Massenet’n ooppera Thaïs, jota edelleen esitetään Kansallisoopperassa. Toinen oli oratorio, G.F. Händelin Theodora, josta oli kaksi Metropolia ammattikorkeakoulun esitystä.
Molempien teosten libretot pohjautuvat löyhästi myöhäisantiikin pyhimystarinoihin. Molemmissa pyöritään minkäpä muun kuin naisen seksuaalisuuden ympärillä. Tämä oli myöhäisantiikin hagiografioiden (pyhimyselämäkertojen) perushuolenaihe.
Massenet’n oopperan taustalla on tarina kurtisaani Thaïksesta, jonka munkki Paphnutius käännyttää asketismiin. Lopulta Thaïs askeettisen kilvoittelun tuloksena kuolee, mutta pääsee paratiisiin. Tämän pohjalta Anatole France kirjoitti romaanin Thaïs (1891), jossa munkki rakastuukin Thaïkseen, ja tätä tarinan juonnetta seuraa myös Massenet’n ooppera. Entinen kurtisaani osoittautuukin hengellisesti vahvemmaksi kuin himoihinsa kaatuva munkki.
Händelin oratorion Theodora pohjautuu marttyyrikertomukseen Theodorasta ja Didymuksesta. Tästä kertoo Milanon piispa Ambrosius (340-397) traktaatissaan neitsyydestä (De virginitate 2.4). Tarinassa Theodora on antiokialainen kristitty neito, joka vangitaan Diocletianuksen aikaisten vainojen aikaan ja pakotetaan bordelliin. Sieltä hänet kuitenkin pelastaa pois Didymus, kristitty sotilas. Tärkeintä on säilyttää neidon koskemattomuus – siihen verrattuna kuolema ei ole mikään ongelma ja molemmat palaavat kärsimään marttyyrikuoleman.
Molempien teosten tekstit ovat, ah, niin pateettisia. Theodoran ohjannut Iko Raatikainen kuvaa esitteessä librettoa nykypäivänä tarkasteltuna naiiviksi ja yksioikoiseksi. Mutta musiikki onkin sitten aivan eri tasoa.
Seksuaalisesta kieltäymyksestä ja asketismista tuli muoti-ilmiö myöhäisantiikin kristillisen eliitin piirissä. Piispa Ambrosius ei ollut ainoa kirkollinen johtaja, joka kehotti kirjoituksissaan elämänpituiseen selibaattiin. Myöhäisantiikin kristityt kirjoittajat laativat valtavan määrän opaskirjoja aiheesta. Esimerkiksi Johannes Khrysostomos kirjoitti teokset Neitsyydestä, Nuorelle leskelle, Toista avioliittoa vastaan ja lukuisan määrän saarnoja avioliitosta ja perhe-elämästä. Augustinus kirjoitti teokset Pidättäytymisestä, Hyvästä avioliitosta, Leskeyden hyvyydestä, Pyhästä neitsyydestä, Siveettömistä liitoista ja Avioliitosta ja himosta. Paulinus Nolalainen ylisti runoissaan kieltäymystä ja neitsyyttä. Monissa kehotuskirjoituksissa neitsyet kuvattiin eroottisin sävyin kaihoamassa yhteyttä Kristukseen. Askeettien elämäkerturit kuvasivat sankarinsa taistelemassa demoneita ja näiden lähettämiä kiusauksia vastaan. Antiikin filosofit olivat myös pohtineet seksiä ja itsehillintää, mutta ei koskaan vastaavalla antaumuksella. Nämä intoilijat myöhäisantiikissa olivat kuitenkin pieni, joskin sitäkin kovaäänisempi kirjallinen eliitti.

Slavery in Late Antiquity

Tvärminne, Finland
11–12 November, 2016

The multidisciplinary Finnish Symposium on Late Antiquity will be organized on 11–12 November 2016. The symposium brings together scholars and postgraduate students of Late Antiquity from a variety of universities and academic disciplines.
The theme of this year’s symposium is Slavery in Late Antiquity. Research on slavery in the late Roman Empire and in the post-Roman kingdoms has been expanding and evolving in the recent decades. The theme will be approached from a wide perspective, including social, economic, political, legal, ideological and religious levels. We welcome papers that discuss slavery from the point of view of landowning, local differences, changes in rural and urban settings, alterations in ideas and attitudes, and modifications in status and everyday life. Papers that analyse scholarly approaches to late antique slavery are also welcome.
The keynote speakers of the symposium are:

• Chris De Wet: Emancipating the Spirit: Late Ancient Slavery in/and the Religious Thought of Eunomius and Basil of Caesarea. Prof. De Wet (New Testament and Early Christian Studies, University of South Africa), is specialist of slavery in early Christianity and early Christian Greek and Latin literature, especially John Chrystostom. His next book The Unbound God: Slavery and the Making of Early Christian Theology will be published this year.

• Marianne Bjelland Kartzow: The Paradox of Slavery in Early Christian Discourse: An Intersectional Approach. Prof. Kartzow (New Testament Studies at the University of Oslo) has worked with theories of gossip and other types of oral communication in the ancient world, and written books and articles related to gender and slavery in early Christian texts.

• Marja Vierros: Slaves in the Sixth Century Palestine in the Light of Papyrological Evidence. Dr Vierros (Classics, University of Helsinki) is specialist of Greek papyrology and linguistics. She is author of Bilingual Notaries in Hellenistic Egypt. A Study of Greek as a Second Language (2012) and has been involved in publishing the Byzantine papyrus dossier found in Petra, Jordan.

Please send a short abstract of 250–300 words along with your name, institution, e-mail and title by 2nd May 2016 to Dr. Ville Vuolanto: ville.vuolanto(at)uta.fi. Applicants will be informed by 1st June 2016 whether they have been accepted. 20 minutes is reserved for each presentation, plus 10 minutes for discussion.
The symposium is free, but the number of participants we can take is limited. It will be organized at the Tvärminne Zoological Station on the southern coast of Finland. We offer transportation from Helsinki to Tvärminne and the return journey, as well as accommodation (one night) and meals in Tvärminne. However, we are not able to cover any travel costs to or accommodation in Helsinki. Registration for the symposium starts on 1 October and closes on 26 October 2016.
The symposium is organised by Maijastina Kahlos, University of Helsinki, Ulla Tervahauta, University of Helsinki and Ville Vuolanto, University of Tampere / University of Oslo.
The Symposium is funded by the Centre of Excellence “Reason and Religious Recognition”, Faculty of Theology; Jaakko Frösen Fund; and Department of World Cultures, Faculty of Humanities, University of Helsinki.

 

Marttiina Fränti-Pitkäranta väittelee ensi keskiviikkona 17.2.2016 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Mittayksiköistä, maa-alojen mitoista ja arkkitehtonisista mittasuhteista antiikin Roomassa – Metrologis-terminologinen tutkielma latinankielisten lähteiden ja arkeologis-arkkitehtonisen kuva-aineiston pohjalta”. Väitös kuuluu antiikin kielten ja kulttuurien alaan.
Väitöskirjassa selvitetään antiikin roomalaisten mittayksikköjä ja mittausmenetelmiä. Lähteinä on käytetty ennen kaikkea Vitruviusta, mutta myös  Varroa, Pliniusta, Columellaa, Frontinusta, Balbusta, Pseudo-Balbusta, Festusta, Boëthiusta, Isidorusta, Pseudo-Boethiusta ja Gerbertusta. Väittelijä kuvaa menetelmäänsä  kielellis-matemaattis-visuaaliseksi ja näkökulma on arkkitehdin.
Vastaväittäjänä on dosentti Jorma Kaimio, Helsingin yliopisto, ja kustoksena on professori Olli Salomies.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa täällä.
Paljon onnea väitökseen!
 

Kaikki kirjoittajat ovat varmasti kokeneet saman kuin minäkin: vaeltavan sielun ongelman. En puhu nyt sielunvaelluksesta, josta monet antiikin kreikkalaiset filosofitkin spekuloivat.
Tarkoitan sitä tilannetta, kun pitäisi jaksaa työstää tekstiä ja se alkaa puuduttaa. Silloin kirjoittajan mieli halajaa tuleviin kirjoitusurakoihin, jotka tuntuvat paljon houkuttelevammilta kuin tuo edessä oleva sepustus. Ja silti tietää, että teksti paranisi, kun vain jaksaisi vielä hioa sitä vielä hetken. Juuri sillä hetkellä uusia ideoita sinkoilee enemmän kuin ikinä muulloin. Viime viikon tekstien editoinnin lomassa useammankin artikkelin ideat vilahtivat ohi – osa ehkä jäi mieleenkin.
Keisari Hadrianus (76-138) runoili pienestä levottomasta sielusta runossaan Animula vagula blandula, mutta se ei liity näihin kirjoitusongelmiin. Mutta rauhaton sielu oli keisarikin.
 

Perjantaina 15.1.2016 Timo Korkiakangas väittelee aiheesta ”Subject
Case in the Latin of Tuscan Charters of the 8th and 9th Centuries” eli
subjektin sijamuodosta 700- ja 800-luvun toscanalaisten asiakirjojen
latinassa. Vastaväittäjänä on Francesco Rovai Pisan yliopistosta.
Väitöskirja on luettavissa täällä.
Onnea väitökseen!

Kohudosentti oli paluumatkalla Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden varjojuhlasta, kun hän tapasi Kansalaisen.
Kansalainen: Mistä olet tulossa noin kiihtyneenä?
Kohudosentti: Olin osoittamassa mieltäni yliopiston varjojuhlassa akateemisen sivistyksen ja tutkimuksen puolesta ja kaiken maailman dosentteja vihaavia idiootteja vastaan.
Kansalainen: Eikö dosentin pitäisi olla tekemässä tutkimustöitänsä? Vai onko mielenosoituksissa juokseminen kohudosenttien työtä?
Kohudosentti: Tämä on nyt niin tärkeä asia, että haluan olla osoittamassa mieltäni, vaikka tässä olisi vielä viisi dead linea odottamassa ennen joulua. Tämä on sitä yhteiskunnallista vaikuttamista.
Kansalainen: Vai niin. Eikö tuo ole vain dosenttien laiskuutta?
Kohudosentti: Kuule, olen tehnyt 15-tuntisia työpäiviä, mutta olen luvannut puolisolleni, että tästä eteenpäin lyhennän työpäivät 10 tuntiin. Lupasin, että ensi vuonna jopa pidän kesäloman.
Kansalainen: Ai sen kesä-, heinä- ja elokuun? Onhan teissä dosenteissa niitäkin, jotka väsäävät yhtä artikkelia kuudetta vuotta.
Kohudosentti: No, on myönnettävä, että näitä on. Mutta ei kaikkia dosentteja voi leimata muutaman saamattoman takia.
Kansalainen: Ja ylimielisiä kyllä dosentit ovat ja koko yliopistoväki.
Kohudosentti: Miten niin muka?
Kansalainen: Eikö tuolla teidän yliopistolaisten varjojuhlassa juuri julistettu sitä, miten erinomaisia te olette? Olette niin täynnä itseänne, mukamas joku kansakunnan valiojoukko ja etuvartio ja mitä kaikkea.
Kohudosentti: Mutta mehän olemme, valo tässä maailmassa, sivistämme ihmisiä, jos he vain antaisivat meidän sivistää itseään. Ja olemme kriittisiä.
Kansalainen: Tosi kriittisenä etuvartiona yliopistolaiset olivatkin silloin 70-luvulla. Yliopisto täynnä taistolaisia idiootteja.
Kohudosentti: No, ne olivat niitä äänekkäimpiä mellastajia …
Kansalainen: Ja 30-luvulla varsinaisia äärioikeistolaisia valopäitä koko yliopisto.
Kohudosentti: No, eivät suinkaan kaikki, vaan ne äänekkäimmät …
Kansalainen: Ja entäs nyt? Tosi kriittinen oli sekin teidän mielenilmauksenne, jossa toivotettiin innovaatiot jonnekin ruumiinonkaloihin. Olisi luullut, että yliopistolaiset olisivat älykkäitä, sivistyneitä ja turvautuisivat argumentointiin, eikä alatyyliseen herjanheittoon.
Kohudosentti: No, juu, myönnetään, että se oli infantiilia, mutta emme me kaikki ole niin lapsellisia. Ne olivat taas niitä äänekkäitä kiivailijoita.
Kansalainen: Kaikkialta muualta leikataan, mutta yliopistoista ei sitten saisi leikata mitään. Oletteko niin etuoikeutettuja? Miksi juuri teiltä ei saisi vähentää mitään?
Kohudosentti: Mutta meiltä vähennetään aivan valtavasti. Meidät on ajettu todella ahtaalle. Suuri määrä ihmisiä menettää työpaikkansa … Se on aivan kohtuutonta.
Kansalainen: Eivätkö muka muutkin ihmiset ole menettämässä työpaikkojaan? Vai oletteko te jossain erikoisasemassa? Ja sitten te valitatte, kun teidän täytyy raportoida tekemisistänne. Miksi te saisitte puuhailla omianne ilman, että teidän työntekoanne valvottaisiin? Kaikki muutkin ihmiset tekevät selkoa siitä, mitä saavat töissänsä aikaan palkkansa eteen.
Kohudosentti: Hei, se on akateemista vapautta. Ei tutkimus voi kukoistaa, jos on joku isoveli valvomassa. Sellainen näivettää tutkimuksen täysin.
Kansalainen: Akateeminen vapaus erikseen, mutta kyllä minulla on veronmaksajana oikeus tietää, miten minun maksamiani veroja käytetään. Ettei niillä vain hengailla henkevästi jossain Pariisin kahviloissa, ja sitten ei synny mitään muuta tulosta kuin jotain pubiretoriikkaa.
Kohudosentti: Mutta minä olen aivan kyllästynyt raportoimaan kaiken aikaa tuloksistani. Miten voi muka tutkimusta tai taidetta mitata? Se on aivan naurettava ajatus. Samoin ne julkaisujen pisteyttämiset ja yliopistojen kansainväliset rankingit ovat aivan absurdeja.
Kansalainen: No, eivät ne olekaan mikään totuus. Kyllä minä sen tajuan. Mutta onko sinulla joku parempi vaihtoehto? Se, että teidän tutkijayhteisönne eli te kavereiden kesken sopisitte, kuka on missäkin nyt saanut aikaan eniten ja on pätevin työnhaussa?
Kohudosentti: Älä viitsi, sellaista en todellakaan halua, se vain johtaisi kavereiden suosimiseen!
Kansalainen: Se kai olisi sitä kuuluisaa yliopiston yhteisöllisyyttä. Hyvä veli -verkostot ja kaveria ei jätetä, eikö niin, ja sopivin ohittaa pätevän. Ja poliittisesti kunnon kaveri on parempi kuin joku, jonka poliittiset mielipiteet ei ole teille sopivia. Saunakaveri pääsee töihin, vaikka ei ole julkaissut mitään mainittavaa pariin kymmeneen vuoteen. Joku sopiva nokkelikko pääsee töihin, koska kavereiden mielestä hänellä on edessä loistava tulevaisuus. Ajattele esimerkiksi Etelä-Afrikkaa, siellä siirryttiin yliopistoissa raportointiin juuri sen takia, että haluttiin kitkeä pois korruptio ja nepotismi. Tuollaisissa sisäänlämpiävissä instituutioissa kuin yliopisto on aina suuri vaara, että päädytään kavereiden suosimiseen.
Kohudosentti: Tuo on kyllä julmetun totta. Mutta ei sen parempi ole sekään, että ulkopuolelta tulevat, yliopistoasioista täysin tietämättömät ihmiset tulevat huseeraamaan yliopistolle ja sotkevat asiat.
Kansalainen: Joskus kyllä voi olla parempi, että tulee joku ulkopuolinen, joka ratkoo teidän yliopistolaisten hiekkalaatikkotappeluitanne. Ulkoa tulevalla kontrollilla olisi voitu välttää monet väärinkäytökset, kuten sellaiset tilanteet, joissa jotkut tutkijat savustetaan ulos joltakin laitokselta vain sen takia, että he tutkivat jotakin ei-sopivaa aluetta tai aikakautta.
Kohudosentti: Mutta emme halua tänne mitään typeriä innovaatioita ja konsultteja. Olen kyllästynyt tähän loputtomaan uudistamiseen, haluan työrauhaa!
Kansalainen: Jos työrauha tarkoittaa sitä, että saatte kähmiä asioitanne rauhassa keskenänne, niin sellaista työrauhaa en veronmaksajana voi hyväksyä. Ja mitä pahaa on innovaatioissa? Luuletko, että mikään olisi kehittynyt paremmaksi, jos ei mitään ikinä muutettaisi. Vai olisitko jäänyt mieluummin 1800-luvun tilanteeseen, kun naisilla ei ollut yliopistolle mitään asiaa.
Kohudosentti: Öh, no, tuossa tapauksessa muutos oli tietysti hyvä. Mutta muutos voi johtaa myös huonompaan. Ei muutos sinänsä ole mikään itseisarvo.
Kansalainen: No, ei tietenkään. Mutta kun te yliopistolaiset olette niin hemmetin sisäänlämpiävää vanhakantaista porukkaa, jolle perinteet ovat jokin itsestään selvä perustelu. Tuossakin teidän varjojuhlassanne vain hehkutettiin, miten erinomaisia te olette olleet sukupolvesta toiseen. Muistatteko te koskaan sitä, kuka on maksanut viulut, teidän elitisminne ja teidän akateemiset juhlanne? Luuletteko te, että teidän erinomainen tietoon ja viisauden tavoitteluun pohjautuva kulttuurinne liikuttaa ketään teidän yliopistonne ulkopuolella, jos te vain hymisette sitä keskenänne eikä kukaan saa teidän mutinoistanne tolkkua? Teillä on velvollisuuksia teitä ylläpitävää yhteiskuntaa kohtaan.
Kohudosentti: Tuo on kyllä totta. Mutta on kohtuutonta väittää, että me vain hymisemme keskenämme. Me popularisoimme tiedettä, tervetuloa vain lukemaan dosenttien kirjoittamia kirjoja.
Kansalainen: Teidän pitää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ymmärrettävällä tavalla, eikä vain jäädä lipittämään punaviiniä Punavuoreen.
Kohudosentti: Punaviiniä Punavuoressa, höpö höpö. Cavaa Kruununhaassa! Emmekö muka ole osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun? Mutta ei ole kovin palkitsevaa, jos sitten some-keskusteluista saa lukea, että tällaisista dosenteista pitäisi hankkiutua eroon.
Kansalainen: Tuollainen on tietenkin täysin sopimatonta ja tuomittavaa. Minulla ainakaan ei ole mitään dosentteja vastaan, jotkut parhaista ystävistänikin ovat dosentteja. Mutta kun kerta te yliopistolaiset olette niin kriittisiä, niin miksi ette kohdista kriittistä tarkastelua itseenne? Mikä se sellainen intellektuelli on, joka ei pysty itsekritiikkiin?
Kohudosentti: Siinä olet kyllä oikeassa. Yliopistolaisten olisi syytä katsoa itseään peilistä.