Tekijä: maijastina

#Me too -kampanja on rohkaissut naiset maailmanlaajuisesti nostamaan esiin heihin kohdistunutta seksuaalista häirintää. Kampanjan myötä vaiettuja tapauksia on tullut päivänvaloon kulttuurielämän, erityisesti elokuvan ja teatterin piiristä ja jopa koulumaailmasta. Nyt myös yliopistoista on tuotu esiin useita ahdistelutapauksia, näin ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi viime syksynä Columbian yliopiston antiikin historian professori William V. Harris oli syytettynä seksuaalisesta häirinnästä.
Harrisin ja muutamien muiden professorien tapaukset ovat herättäneet keskustelua akateemisen maailman ongelmista. Samalla tavalla kuin kouluissa, myös yliopistoissa opettaja on valtasuhteessa opiskelijoihin. Yliopistossa opiskelijat ovat tietysti täysi-ikäisiä, mutta useimmiten hyvin nuoria aikuisia. Jos häikäilemätön opettaja käyttää valta-asemaansa hyväkseen, on opiskelija yleensä aika avuton.
Entä Suomessa? Eduskunnassa jo kartoitettiin seksuaalisen häirinnän yleisyyttä. Olen tässä pari kuukautta odotellut, että myös yliopistoissa käytäisiin keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Toivon, että ongelmat otetaan nykyään reippaasti esiin, toisin kun menneinä vuosina. Viikko sitten Anna-Stina Nykänen muisteli Helsingin Sanomissa 1990-luvun ei-niin-korrektia ilmapiiriä. ”Ajan henki oli härskimpi 1990-luvulla kuin nyt #metoo-kampanjan aika¬kautena – kun virka¬miehet lähettivät tasa-arvo¬tutkijalle ’kikkelikortin’, kansa raivostui feministeille”.
Aika 1990-luvulla todellakin oli toisenlainen. Helsingin yliopistossa 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun puolella erään miespuolisen professorin epäasiallinen käytös naisopiskelijoita ja -tutkijoita kohtaan oli julkinen salaisuus. Professorin kourimiset olivat kaikkien työntekijöiden ja opiskelijoiden tiedossa. Puuttuivatko esimiehet tai professorikollegat asiattomaan käytökseen? Yliopiston rehtori piti professorille puhuttelun, mutta professori pysyi virassaan ja jäi sitten kaikessa rauhassa eläkkeelle.
Todella toivon, että ajat ovat muuttuneet ja muuttuvat vauhdilla. Toivon, että nyt ihmiset uskaltavat nostaa vaietut epäkohdat esiin ja tehdä valituksia ja että esimiehet puuttuvat ongelmiin heti.
 
 
 

Sanna Joska väittelee ensi lauantaina Tampereen yliopistossa roomalaisten keisarien perheistä. Tarkemmin sanoen väitöskirjan aihe ovat Antoninus-sukuisten keisarien tyttäret ja pojat, otsikolla Augusti filii et filiae: The Role of Antonine Offspring in Negotiations of Roman Imperial and Local Power. 
Väitöskirjassaan Joska pohtii sitä, miten keisariperheen jälkeläisiä rahoissa, mitaleissa, julkisissa piirtokirjoituksissa ja veistoksissa ja kirjallisissa lähteissä. Joska pohtii, ”kuinka Rooman keisari rakensi ja oikeutti valtaansa ja asemaansa valtakunnan huipulla kuvaamalla lapsiaan, ja kuinka keisarin alamaiset kaikkialla valtakunnassa määrittelivät omaa asemaansa suhteessa keisarikunnan valtarakenteisin keisarin lapsista tehtyjen kuvausten kautta”.
Vastaväittäjänä on Tim Parkin Melbournen yliopistosta ja kustoksena Katariina Mustakallio. Väitöskirjan esittely on luettavissa täällä.
Onnea väitökseen!

Uskonnollinen poikkeavuus kulttuurihistoriallisena ilmiönä antiikissa
Maijastina Ritva Kahlos
Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
12.03.-30.04.18
Kurssin sisältö:

• Kurssilla pohditaan kreikkalais-roomalaisen antiikin ja varhaisen kristinuskon uskontoelämää ja uskonnollisten ryhmien suhteita uskonnollisen poikkeavuuden (engl. deviance) näkökulmasta. Käymme läpi moderneja poikkeavuus(deviance)teorioita ja identiteettiteorioita, mutta pääpaino on antiikin käsitteissä (esim. ’heresia’ ja ’superstitio’) ja niiden vaiheissa. Käymme läpi poikkeaviksi leimattuja uskonnollisia ryhmiä, käytäntöjä ja oppeja klassisesta Kreikasta Rooman viimeisille vuosisadoille saakka.

Suoritustavat:

• Opettajan luennot, alkuperäistekstien analyysia käännöksinä (myös kotitehtävinä), opiskelijoiden lyhyet alustukset (à 5-10 min).
  Opiskelija kirjoittaa kurssista oppimispäiväkirjan (luentopäiväkirjan), jossa tulee kattaa ainakin 80 % kurssista.

Osaamistavoitteet:

• Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa selittää keskeisimpiä antiikin uskontoihin ja erityisesti uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen ja suvaitsemattomuuteen liittyviä ilmiöitä ja käsitteitä (esim. ‘heresia’ ja ‘superstitio’). Hän osaa analysoida ja arvioida kriittisesti antiikin uskonnoista kertovia lähteitä. Hän osaa vertailla ja arvioida erilaisia antiikin ja varhaisen kristinuskon historiasta tehtyjä tulkintoja.

Tarkemmat tiedot opetusajoista ja -paikoista Helsingin yliopiston Hae opetusta -sivuilta.

J.M. Coetzeen Nuoruus (Otava 2003, Youth, Scenes from Provincial Life II, 2002, suomentanut Seppo Loponen, ) on omaelämäkerrallinen romaani. Coetzee kertoo John-nimisen nuoren miehen opinnoista ensin Etelä-Afrikassa, sitten työelämästä Lontoossa, ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunteista, rakkauden etsinnästä, kaipuusta Suuren Taiteen tekemiseen.
Nuori John opiskelee matematiikkaa ja siinä samassa kirjallisuutta. Osana tutkintoa hän opiskelee myös latinaa. Kreikkaa hän tyytyy ihailemaan:

Kreikan kieli ja puhdas matematiikka ovat hänestä jaloimmat aineet, mitä yliopistossa voi opiskella. Hän kunnioittaa kaukaa kreikan kielen lehtoreita, joiden kursseja hän ei voi käydä …

Sen sijaan latinan opintoihin kuuluvat Rooman historia osoittautuu kompastuskiveksi:

Ilman faktoja ei ole historiaa, eikä John ole koskaan ollut etevä faktoissa; kun koittaa tenttiaika ja häntä kehotetaan esittämään käsityksiään, mikä aiheutti mitäkin Rooman imperiumin loppupuolella, hän tuijottaa onnettomana tyhjää paperia.

1960-luvun alussa John pakenee Etelä-Afrikan ahdistavaa tilannetta Lontooseen. Siellä hän haikailee kirjailijan urasta, mutta käytännön pakosta on mentävä töihin. John päätyy ohjelmoijaksi IBM:lle, reikäkorttien pariin. Samalla hän tekee kirjallisia kokeiluja, opinnäytettä kirjallisuudesta,
Kun lukee Coetzeen muisteluita, miettii, miksi nuoruutta niin kovasti ihannoidaan. Ihminen on kokematon, epävarma ja haavoittuvainen. John yrittää kaikkea, sopeutua, kirjoittaa, tavata naisia, saada ystäviä. Hän ihailee Lontoon ihmisvilinässä vastaantulevia sulavan salamyhkäisiä naisia ja erityisesti pitkiä, hunajaihoisia ruotsalaisia.
Nuoruus on tuskallista ja nautinnollista luettavaa, Nautinnollista tietysti, koska proosa soljuu kauniisti (suomennos on erinomainen), tunnelmat ja oivallukset on kiteytetty tiiviisti. Tuskallista on lukea Johnin tragikoomista sätkyilyä sinne tänne. Coetzee ei anna armoa nuorelle minälleen, vaan repii auki hämillisimmätkin tilanteet (esimerkiksi kuvaukset muutamasta naisseikkailusta ovat eeppisen noloja) ja typerimmät luulot (Coetzee ruotii Johnin yleviä käsityksiä kärsivistä boheemeista taiteilijoista ja näiden kiihottavista, vaistojensa varassa elävistä naisista). Omaelämäkerrallisuuteen kannattanee suhtautua lavealla mielellä: ennen kaikkea tämä on kaunokirjallisuutta. Ulkopuolisuutta ja epävarmuutta kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa Coetzee kuvaa näin:

Varmasti on olemassa jokin ele, jokin yksinkertainen vastavuoroisuus, mutta hän ei keksi sitä, tai ehkei tahdo keksiä, ja pian alkaa olla myöhäistäkin. Mikä häntä vaivaa? Miksi hän tekee arkisimmatkin asiat itselleen niin vaikeiksi? Jos vastaus kuuluu, että se on hänen luontonsa, niin mitä iloa sellaisesta luonnosta on? Miksi hän ei muuta luontoaan?

 

Viime tiistaina Kansalliskirjasto myönsi minulle Vuoden Asiakas -tunnustuspalkinnon. Olen tästä valtavan iloinen ja ylpeä. Tästä saan voimaa taas tehdä tutkijantyötään, joka on suureksi osaksi yksinäistä puurtamista.
Vuoden Asiakas -tunnustuspalkinto jaettiin kuudetta kertaa, ja tänä vuonna vuorossa oli tutkijan palkitseminen. Olen hyvin iloinen kaikkien Kansalliskirjastoa käyttävien puolesta. Tieteelliset kirjastot ovat tutkijan työn elinehto. Ilman tieteellisiä kirjastosja tutkijan työstä ei tulisi yhtään mitään.
Kiitospuheessanin muistelin, että olen saanut käyttää Kansalliskirjaston palveluita jo kolme vuosikymmentä, suunnilleen vuodesta 1987 lähtien, ensin opiskelijana, sitten väitöskirjan tekijänä, ja nyttemmin eri vaiheissa tutkijana. Olen viihtynyt Rotundassa eri kerroksissa ja etelä- ja pohjoissalin yläkerroksissa (joissa on ollut rauhallista, tosin talvella kylmää). Kirjaston hiljainen, intellektuaalinen ja työteliäs ilmapiiri on ollut nostattavaa. Kirjastosta tuli arkipäivää, mutta kun vastikään remontin jälkeen etelä- ja pohjoissalit ovat olleet taas nähtävillä, olen tajunnut jälleen myös kirjastorakennuksen ainutlaatuisen ja häkellyttävän kauneuden.
Muistelin myös, miten nykyistä tehokasta tiedonhakua edelsivät kortistot. Seminaaritöitä ja gradua tehdessä pläräsin kortistoja, jotka olivat konkreettisesti kortteja. Ja koska olin nuorena kovin perusteellinen, etsin myös vanhoja opuksia, tietysti saksankielisiä. Ne piti hakea vihreäkantisista Repertorium-kansioista. Nyttemmin tiedonhaku on kaikkiaan helpompaa ja nopeampaa. Kirjasto tulee myös e-kirjojen ja digitaalisen aineiston muodossa suoraan tutkijan omaan työhuoneeseen. Siitä huolimatta myös perinteisiä kirjoja päätyy lainoina työhuoneelle, tällä hetkellä minulla on noin sata kirjaa lainassa.  Suurin osa on lähdejulkaisuja, joita tarvitsee kaiken aikaa.
Kiitokset Kansalliskirjastolle näistä vuosista!
 

Call for papers for the panel “Citizens and Aliens in Greco-Roman Antiquity” to be organised at the international conference of Society of Biblical Literature (SBL) and European Association of Biblical Literature (EABS) in Helsinki, July 30 – August 3, 2018.
Citizenship is one of the most debated issues in the present-day Europe, and therefore we wish to open up a contextualized discussions on its roots in the Greco-Roman Antiquity. Citizenship and its criteria were redefined many times during the Roman rule in the Mediterranean area. In the conquests and crises, new ideas of defining the good members of Roman society emerged. The Constitutio Antoniniana by Emperor Caracalla in 212 granted citizenship to all free provincials. Philosophers and orators cherished the idea of cosmopolitan citizenship. Recognition of loyal Roman citizens/subjects in terms of religion became more emphatic from the early 3rd century CE onwards and this continued in the course of the Christianization of the Empire.
We welcome papers on the theme “Citizens and Aliens in the Roman Empire”. The theme is widely understood with topics ranging from the Roman citizenship, the intertwining of ‘political’ and ‘religious’ spheres, and the markers of loyalty to early Christian and Jewish discourses of citizenship, also the heavenly citizenship, philosophical and juridical discourses of local and universal citizenships, as well as discussions on the altering religious criteria of citizenship and exclusion and alienation.
The dead line of proposals is Feb 14, 2018. For instructions for sending the proposal, please, see the conference homepage.
Further information of our panel.
For inquiries of the panel, please, contact the organisers of the panel:
Maijastina Kahlos, Centre of Excellence “Reason and Religious Recognition”, Faculty of Theology, University of Helsinki, maijastina(dot)kahlos(at)Helsinki(dot)fi ; Ph.D., docent in Latin language and Roman literature.
Joona Salminen, Centre of Excellence “Reason and Religious Recognition”, Faculty of Theology, University of Helsinki, joona(dot)salminen(at)Helsinki(dot)fi ; Th.D.

Tuskin mikään pysyy kunnossa, ellei siitä jatkuvasti huolehdita, ellei sitä korjata ja paikata. Tällä viikolla Ateenassa olen nähnyt aivan konkreettisesti, miten Akropoliin temppeleitä jatkuvasti huolletaan, tuetaan ja vaalitaan. Parthenonin temppelin ympärillä häärii nostokurkia.

Kaikkialle on pystytetty rakennustelineitä. Dionysoksen teatterilla ovat työnaiset ja -miehet vauhdissa.

Kulttuuriperintöä on pidettävä kunnossa. Antiikin Kreikan ja Rooman kulttuuriperintö kuuluu yhtä lailla suomalaisille kuin kreikkalaisille ja italialaisille. Yleisradio aikoo lopettaa latinankieliset uutiset. Nuntii Latini on kansainvälisesti maineikas radio-ohjelma, ja sen lopettaminen olisi suuri tappio Suomen kulttuurimaineelle. Vetoomuksen latinankielisten uutisten jatkumisen puolesta voi kirjoittaa täällä.

The next days will be a bit busy. I will take part in the mammouth twin conference of the Society of Biblical Literature (SBL) and the American Academy of Religion (AAR).
I will give two papers, the first one will be part of the AAR panel ”Recognition, Religious Identities, and the Recognition-Failures of Theodicies”, organised by researchers of our centre Reason and Religious Recognition. The second paper is part of the SBL panel ”Religious World of Late Antiquity”, organised by Todd Berzon and Moulie Vidas.
Before the Boston conferences, next Thursday our Recognition team will be introducing its research themes at the University of Columbia.
 
The panels in AAR and SBL:
Recognition, Religious Identities, and the Recognition-Failures of Theodicies (AAR)
Heikki J. Koskinen, University of Helsinki, ”Religious Identities and Theodicist Pathologies of Mediated Recognition”
Ritva Palmén, University of Helsinki, ”Shame and Recognition in the Middle Ages”
Maijastina Ritva Kahlos, University of Helsinki, ”Recognizing the Road: Graeco-Roman Appeals for Religious Diversity in the Late Roman Empire”
Sami Pihlström, University of Helsinki, ”Failing to Recognize: Theodicy and Metaphysical Realism”
Sari Kivistö, University of Tampere, ”Unmerited Suffering as the Destruction of Meaning in Joseph Roth’s Hiob”
Panu-Matti Pöykkö, University of Helsinki, ”Levinasian Sincerity and the Immorality of Theodicies”
Religious World of Late Antiquity Section
Karen Connor McGugan, Harvard University, ”‘Nourished on God Alone’? Food, Drink and the Resurrection Body in Tertullian’s ‘De resurrectione carnis’”
AJ Berkovitz, Princeton University, ”Practice, Performance and the Place of Psalm Piety in Ancient Judaism”
Robert M. Royalty, Jr., Wabash College, ”Building Walls and Setting Boundaries: Hadrian and Heresy”
Maijastina Kahlos, University of Helsinki, ”How to be a good Christian and perform sacrifices/ritualistic slaughters in Late Antiquity?”
Evgenia Moiseeva, Center for the Study of World Religion, Harvard, ”The Manichaean rejection of the Old Testament in the works of early Christian authors”

Meillä on Suomi 100 ja Reformaatio 500. Juhlavuosien listaan on syytä lisätä myös Ovidius 2000. Jos olemme tarkkoja, juhlistus pitää merkitä muotoon Ovidius noin 2000, sillä roomalaisen runoilijan Publius Ovidius Nason kuolinvuodeksi merkitään joko vuosi 17 tai 18 jaa. Oxfordissa European Humanities Research Centre on päättänyt muistaa Ovidiusta juhlaseminaarilla jo tänä vuonna, ja samoin Ovidius-projekti Trondheimin yliopistossa järjestää bimillenniaalisen seminaarin Ovidiuksen eroottisesta runoudesta.
Ovidius oli tuottelias runoilija ja hänen teoksensa on säilyneet hyvin jälkipolville. Hänet tunnetaan ennen kaikkea Rakastamisen taidosta (Ars amandi, myös muodossa Ars amatoria) ja Muodonmuutoksista (Metamorphoses); molemmista on ansiokkaat suomennokset. Monien muiden runoteosten lisäksi Ovidius kirjoitti Kirjeitä Pontokselta (Epistulae ex Ponto). Keisari Augustus oli karkottanut hänet Mustanmeren rannikolle Tomiin kaupunkiin. Ovidius liitettiin juoruissa keisariperheen piirissä syntyneeseen skandaaliin; todellisista syistä kiistellään edelleen tutkimuksessa. Joka tapauksessa Ovidius kirjoitti surumielisiä valitusrunoja Pontokselta.
Ovidius 2000 -juhlavuoden kunniaksi tässä ote hänen teoksestaan Fasti, jossa hän esittelee roomalaisen kalenterin uskonnollisia juhlia. Fasti on antiikintutkijalle valtaisa tietolähde roomalaisesta elämästä, uskonnollista tavoista ja käsityksistä. Paljon on muuttunut, mutta Ovidiuksen valitus kuulostaa:

Ja vaikka heillä on jo kaikkea, he haluavat lisää.
He hankkivat, jotta voisivat kuluttaa, kulutettujen tilalle kiirehtivät hankkimaan lisää.
…
Arvoa on nyt rahalla: omaisuus tuo kunniaa
omaisuus tuo suhteita; kaikkialla köyhä makaa maassa.
et, cum possideant plurima, plura petunt.
quaerere ut absumant, absumpta requirere certant,
…
in pretio pretium nunc est: dat census honores,
census amicitias; pauper ubique iacet.
(Ovidius, Fasti 1.212-213, 217-218)