Vihreän Liiton puoluekokous päätti viime viikonloppuna puolueen periaateohjelmasta. Tiedotusvälineissä on kiinnitetty erityistä huomiota tavoitteeseen kahden kirkkokunnan lainsäädännöllisen erityisaseman poistamisesta. (Kyseinen tavoite on itse asiassa yksi pieni osa isoa periaateohjelmaa). 

On mielenkiintoista, että tiedotusvälineet otsikoivat tavoitteen nimenomaan kirkon ja valtion erottamiseksi. Periaateohjelmassa tavoitteena on yhdenvertaisuus eri uskontoja tunnustaville ja uskonnottomille. Tämä yhdenvertaisuus saavutetaan purkamalla luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan erityisasema Suomessa. 

Jos tämä tavoite joskus saavutettaisiin, Suomesta tulisi vihdoin ja viimein todellinen sivistysvaltio. Todelliseen sivistysvaltioon valtion ja jonkin uskontokunnan erityissuhde ei kuulu. Todellinen sivistysvaltio ei suosi mitään uskontokuntaa. Vastaavasti ei ole minkään itseään kunnioittavan uskontokunnan arvon mukaista kuherrella valtiovallan kanssa. 

Esittäessään kahden kirkkokunnan lainsäädännöllisen erityisaseman poistamista Vihreä Liiton puoluekokous osoittautuu liberaalin yhteiskunnan edelläkävijäksi. Siksi on harmillista ja vähintäänkin outoa, että puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoutui heti irti puolueen korkeimman päättävän elimen päättämästä kannasta. Vihreän Liiton periaateohjelma 2006: tiedote

Kohti yhdenvertaisuutta Vihreässä Langassa   
 
 

Recommended Posts

5 Comments

  1. Suomalainen valtionkirkkosysteemi on johtanut mielenkiintoisiin tilanteisiin. Valtion tarvii esim. tietää mihin uskontokuntaan kuuluu vai eikö mihinkään verotuksellisista syistä.
    Uskontojen tasapuolinen kohtelu joutuu nykyisessä systeemissä koetukselle. Esim. ehtoollisviinit ovat verovapaita. Mutta entä juutalaiset, joiden uskonnonharjoitukseen viini kuuluu olennaisesti, eikö heidänkin tulisi saada verovapaa viini? 😉

  2. Tai entäs me dionyysisten menojen harjoittajat? Libaatiot verovapaasti, kiitos! 🙂
    Tässä uskontokysymyksessä Suomi, jota on joskus amerikkalaisuudestaankin pilkattu, on kyllä ihan USA:n vastakohta. Siellä Jumalaan vedotaan joka käänteessä, ja väki on muutenkin hyvin uskonnollista – mutta minkäänlaista valtionkirkkoa ei ole.

  3. Eihän tuossa vihreiden linjauksessa oikeastaan nyt mitään niin uutta ole, onhan vaatimus kirkon erityisaseman purkamisesta ollut mukana jo SDP:n Forssan ohjelmassa vuodelta 1903 (vanhastaan tuttu perusasia, jota en osannut yhdistää vihreisiin ennen, kuin Jyrki Kasvi mainitsi asiasta internetsivujensa kirjoituksessa). Jostain syystä demarit vain ovat tainneet poistaa tavoitteidensa joukosta tuon ihan kannatettavan päämäärän.
    Kirkon asema taitaa vielä olla niin vahva, etteivät vanhat puolueet halua heikentää sen asemaa, eikä pienemmilläkään ole puheenjohtajaansa myöten varaa ajaa tätä asiaa ennen eduskuntavaaleja.
    Se, että vihreät ovat tällä hetkellä käsittääkseni ainoa eduskuntapuolue, joka ajaa tätä asiaa, ei kerro niinkään vihreiden edistyksellisyydestä kuin muiden poliittisten puolueiden jälkeenjääneisyydestä.
    ”Todelliseen sivistysvaltioon valtion ja jonkin uskontokunnan erityissuhde ei kuulu.”
    Näin tietysti on, ainakin jos sivistysvaltion suhteelliseen käsitteeseen sisällytetään vaatimus tasa-arvosta. Mutta onko muiden sivistysvaltion elementtien syntyminen mahdollista ilman valtion ja jonkin uskontokunnan erityissuhdetta? Suosimalla tiettyä uskontokuntaa voidaan luoda yhtenäisyyttä kansan keskuudessa ja aikaansaada vakaat olot yhteiskunnalliselle kehitykselle.

  4. Suurkiitokset kommenteista!
    Sivistysvaltio on tietysti suhteellinen käsite, joka eri ihmisille tarkoittaa eri asioita. Minun käsitykseni mukaan sivistysvaltiossa uskonnon tunnustaminen tai uskonnottomuus on yksityisasia. Sivistysvaltio puutu siihen eikä suosi tiettyä uskontoa tai maailmankatsomusta toisten kustannuksella.
    Uskonto ja kansallinen yhtenäisyys tai valtakunnan yhtenäisyys … hmm … tämä on ollut jo kauan ja usein käytetty perustelu, jolla on oikeutettu kaikenlaista toimintaa. Sillä on saatu aikaan pelottavaa jälkeä. (No, tietenkin kaikenlaista on tehty oikean, hyvän ja kauniin nimissä. Jumalat varjelkoot meitä hyvää tarkoittavilta intoilijoilta!)
    Miksi yhtenäisyyttä ja yhteiskuntarauhaa pitäisi rakentaa juuri uskonnolla? Minusta se kuulostaa vaaralliselta ja arveluttavalta. Minun mielestäni täytyy olla muita asioita, joilla voi rakentaa yhteenkuuluvuuden, solidaarisuuden ja välittämisen tunnetta erilaisten ihmisten välille kuin uskonto.

  5. Vihreät eivät ole edellä, vaan vasemmalla. Puolue on OK vaikka ihmettelen vasemmistolaisen retoriikan piilottamista kummajaisuuksiin. Esimerkiksi: vihreät ajavat ”reilua” maailmaa, vasemmisto ”oikeudenmukaista” maailmaa.
    Sitäpaitsi tämä tilaamatta ja yllätyksellä tullut Tapanin ehdotus puoluohjelmaan muistuttaa aika lailla Vasemmistliiton ohjelmasuunnitelmaa:
    >Uskontoihin puolue suhtautuu neutraalisti. Uskonnon harjoittaminen >tai uskonnottomuus on kunkin kansalaisen yksityisasia. Kansalaisilla
    >pitää olla yhtäläiset oikeudet riippumatta uskonnollisesta tai muusta >maailmankatsomuksesta. Valtiolla ei pidä olla erityissuhdetta >mihinkään uskontoon tai uskontokuntaan.
    Ystävällisin terveisin,
    Mikko
    (PS. Milloinkas tuutte meille syömään??!!)


Comments are closed for this article!