Tytär aloitti tänään elämänsä ensimmäisen koulupäivän. Ja heti sotkeuduimme uskonnonopetuksen ihmeellisiin kiemuroihin, kun tyttö ei osallistu ”normaaliin” uskonnonopetukseen. 2000-luvun Helsingissä elämänkatsomustiedon opetus ei järjestynyt muuten kuin luokkaa vaihtamalla.
Ymmärrän miten hankalaa koulun on järjestää asiaa kaikkia tyydyttävällä tavalla. Koulut ovat todella helisemässä uskonnonopetuksen kanssa. Helsingissä on järjestettävä monen eri uskontokunnan opetusta, ja siinähän riittää monenmoista käytännön pulmaa. Ikään kuin ei kouluilla olisi tarpeeksi huolta ja resurssiongelmia muutenkin. Pienemmillä paikkakunnilla, jossa olo on homogeenisempaa (lue: kulttuurisesti harvapiirteisempää), tämä ei ole niin suuri ongelma kuin pääkaupunkiseudulla. 
Tästä pääsemmekin lempiaiheeseeni.

Miksi uskonnonopetuksen kuuluu yhteiskunnan tehtäviin? Erilaisten uskontokuntien (siis myös evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon) mukaisen uskonnonopetuksen pitäisi olla uskontokuntien oma huolenaihe. Yhteiskunnan ja koulujen tehtävänä on antaa uskontoihin sitoutumatonta opetusta erilaisista uskonnoista, elämänkatsomuksista ja uskonnollista ja kulttuurisista traditioista – kaikille samaa elämänkatsomustietoa – riippumatta siitä, mihin ja miten ihmiset uskovat tai ovat uskomatta. Uskonnonopetus ei kuulu sivistysvaltion kouluihin.  
 
 

Recommended Posts

4 Comments

  1. Jeah, uskonnonopetus pois valtiolta ja käytetään resurssit uuden oppiaineen, antropologian, perustamiseen.
    Antropologia olisi oppiaineena perusteltu, koska:
    1. Tapojen, lakien, rituaalien ja maailmankuvien peruuttamattoman ja radikaalin suhteellisuuden ymmärtäminen opettaa kansalaisista aktiivisia, eli demokratisoi yhteiskuntaa.
    2. Se tukisi monikulttuurisuuspyrkimyksiä, jotka ovat arvokkaita sekä kamppailussa rasismia vastaan että yritettäessä kouluttaa kansainvälisesti toimintakykyisiä kansalaisia.
    3. Toisin kuin parempi ymmärrys uskonnoista, parempi ymmärrys ihmisenä elämisestä on relevanttia jokaiselle Suomen kansalaiselle, koska jokainen meistä on ihminen.

  2. Pöh – Luulen että on jopa hiukka vaarallista opettaa liian nuorille lapsille kaiken suhteellisuutta. Ajattelu kypsyy sitten pikku hiljaa, niillä joilla kypsyy. Ja sikäli mikäli se olisi spesifisesti monikulttuurikasvatusta, siinä vain vaihdettaisiin yksi oppirakennelma toiseen.
    Minä käyttäisin vapautuvat uskonnontunnit luonnollisesti historian opetuksen laajentamiseen. Siinä ehtisi käydä läpi suppean katsauksen maailman uskontohistoriaan sekä siihen, miten uskonnot ovat muovanneet maailmaa.

  3. Millä tapaa vaarallista?
    Tuo on toki totta, että monikulttuurisuus on normi. Enkä soisi kuvittelemani antropologian opetuksen sisällön määrittyvän sen kautta. Yritin kakkoskohdalla vain sijoittaa antropologiaa suomalaisen opetusjärjestelmän aktuaalisiin kiinnostuksenkohteisiin. Eri kulttuurien hötkyilemätön tarkasteleminen tukee ainakin laajassa kaavassa monikulttuurista ajattelua myös ilman erityistä sisällöllistä painotusta sen suuntaan.
    Historia on tietty hyvä sijoituskohde samassa mielessä.

  4. Ehkä sillä tavalla vaarallista, että minun mielestäni ala-asteella pitäisi opettaa niitä välttämättömiä perustietoja: 2+2=4, Ruotsin naapurimaa on Norja, ilmastovyöhykkeet ovat tällaiset ja kasvit lisääntyvät näin. Ennen kuin päästään siihen kulttuurirelativismiin asti pitäisi olla valmiiksi aika hyvät pohjatiedot.
    Sanotaan muuten, että arkeologia on historiallista antropologiaa – onhan siinä tutkimuskohteena menneen ajan ihminen ja hänen kulttuurinsa.


Comments are closed for this article!