Joskus kauan sitten ajattelin, että kun minusta tulee tutkija, sulkeudun kammiooni ja kaikessa yksinäisyydessä vain tutkin ja kirjoitan.
Mitäs tässä on tehty viimeisten viikkojen aikana? Kävin toistamiseen Perugian yliopistossa, tällä kertaa pitämässä vierailuluennon. Kun palasin, olivat vuorossa esiintymiset kirjamessuilla ja siihen liittyvä jännitys ja täpinä. Rooman viimeiset päivät pääsi jopa Kanava-tietokirjapalkintoehdokkaaksi.
Viimeiset pari viikkoa olen ollut mukana järjestämässä kahta kansainvälistä seminaaria Helsingin yliopistossa. Being Pagan, Being Christian in Late Antiquity and early Middle Ages järjestettiin Tutkijakollegiumissa, Finnish Symposium on Late Antiquity: Slavery in Late Antiquity perinteiseen tapaan Tvärminnen biologisessa tutkimusasemalla. Molemmat seminaarit olivat mielettömän antoisia ja hauskoja, mutta järjestäjän vastuu ja hermoilu ovat aika uuvuttavia. Jossakin välissä kävin pitämässä luennon vihapuheesta myöhäisantiikissa osana luentosarjaa ”Pelkoa ja inhoa. Kielteisiä tunteita kirjallisuudessa, kielessä ja kulttuurissa”.
Ensi viikonloppuna tiedossa lisää. Minä lähden Pohjois-Karjalaan. Käyn esittelemässä Rooman viimeisiä päiviä lapsuuden kotikaupunkini Lieksan kaupunginkirjastossa.
 
 

Recommended Posts