Maaliskuun 30. päivänä käytiin Milviuksen sillan taistelu. Tällä kertaa ei ole kuitenkaan kyse keisari Konstantinuksen joukkojen yhteenotosta keisari Maxentiuksen joukkojen kanssa, vaan eräs toinen, pari sataa myöhemmin käyty taistelu.
Tämä Milviuksen sillan taistelu oli Rooman kaupungin piirityksen päättänyt yhteenotto vuonna 538. Itä-Rooman keisari Justinianus halusi valloittaa takaisin vanhan Rooman valtakunnan alueet Italiassa. Siispä vuonna 535 keisari lähetti sotapäällikkönsä Belisariuksen joukkoineen ensin Sisiliaan, josta ne etenivät Italiaan. Italiaan oli vakiintunut itägoottien kuningasvalta. Seurasi monivaiheinen sota, josta historiankirjoittaja Prokopios kertoo teoksessaan Goottisota.
Belisariuksen joukot saivat Rooman kaupungin haltuunsa, mutta gootit palasivat piirittämään kaupunkia. Piiritys kesti yli vuoden. Gootit pitivät hallussaan Rooman satamaa, joten kaupungin ruokahuolto vaikeutui. Roomassa vallitsi nälänhätä, ja pian riehuivat kulkutaudit. Keväällä 358 kuitenkin saapuivat kauan odotetut apuvoimat Konstantinopolista Napoliin. Gootit, jotka olivat yhtä lailla tautien ja nälän heikentämiä, suostuivat aselepoon. Pian taistelut puhkesivat kuitenkin uudestaan. Gootit joutuivat vetäytymään, ja Roomasta perääntyessään he yrittivät ylittää Tiber-joen Milviuksen sillan kohdalla. Belisariuksen joukot kiirehtivät paikalle ja saattoivat goottien joukot sekasortoon ja pakenemaan.

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *