Joel Haahtelan Lumipäiväkirjan (Otava 2008) tyyli on aika poikkeuksellinen. Kun moni muu nykyromaani on pyrkii minimalistiseen ilmaisuun, Haahtela viipyilee kiireettä pitkissä lauseissa ja pysähtyneissä tunnelmissa.
Lumipäiväkirjan päähenkilö, suomalainen oikeustieteen professori, päätyy muistelemaan nuoruuttaan. Hänen saksalainen nuoruuden rakastettunsa Sigrid, joka 1970-luvun kuohunnassa päätyi terroristiksi, on juuri vapautunut vankilasta. Lopulta päähenkilö lähtee Saksaan selvittelemään elämäänsä. (Kirjaa lukiessa päässä pyöri tietysti muutama kuukausi sitten nähty Baader Meinhof Komplex).
Nuoruuden selvittely on vain tarinan kehys, ja siihen kutoutuu muistelujen lisäksi koko päähenkilön hiljainen surumielinen elämä. Ja sitten on tuo Haahtelan polveileva kerronta.
Maijastina Kahlos