Olin pikavisiitillä stadissa (ratikan kolketta, ihmisiä!). Joka lehdessä rummutettiin Harry Potterista, joko Feeniksin killan ensi-iltaa tai kirjakauppoihin tullutta Deathly Hallowsia. Jossakin vaiheessa HP-kiintiöni alkoi olla täynnä. Siitä huolimatta jotenkin kummasti päädyin lippujonoon pulittamaan 11 euroa Feeniksin killasta. Ikään kuin ei maailmassa olisi muita elokuvia tarjolla. Ikään kuin ei olisi muita kirjoja luettavaksi. Ikään kuin Rowling ja Warner Bros. eivät jo saisi riittävästi tuloja ilman minun osuuttani.
Niin, huomaatte varmaan, että kesän pohjanoteeraus kuvaa lähinnä kesäisten kulttuuririentojeni tasoa …

Recommended Posts

4 Comments

  1. Juu, esimerkiksi Stirb langsam 4.0 on ihan hyvä vaihtoehto elokuvaksi (kyseessä on siis Bruce Willisiä saksaksi). Münchenissä maksoi vain 9 euroa 🙂

  2. No joo, tuo menee kyllä samalle kesäkulttuuritasolle kuin Harry Potter -elokuva 🙂

  3. Ei ollut Potter kummoinen. Lapsetkin hehkuttivat enemmän kirjaa.

  4. Näin on. Ainakin tähän asti lukemani kirjat (joita ei ole vielä kuin kolme) ovat eri sfäärissä kuin elokuvat, jotka ovat sitä ainaista Hollywood-tyyppistä tuubaa.


Comments are closed for this article!