Kategoria: Blogi

Lähihistoria se nostattaa tunteita. Jukka Seppisen uusin kirja Mies joka sanoi KGB:lle ei on saanut melkoisen ryöpytyksen. Hesarin jutussa kerrotaan, miten Seppinen ei sympatioitaan ja antipatioitaan peittele. Samoin mainitaan, miten Juhani Suomi haukkuu Seppisen lyttyyn ja penää historiantutkimukselta kuluttajansuojaa.
Lähihistorian tutkimus saa minut välillä kummeksumaan. Roomalaisen antiikin tutkijana on tässä tietysti helppo arvostella, kun omat tutkimusaiheet ovat ajallisesti aikamoisen paljon kauempana. Sekä Seppinen että Suomi ovat entisiä ulkoministeriön virkamiehiä (Seppinen myös Suomen entinen alainen) ja siis uraansa myöten mukana tutkimissaan asioissa. Miten puolueetonta tutkimusta he tekevät asioista ja ilmiöistä, joissa he olivat itse tekijöinä mukana? Herää myös kysymys, miten Hesarin arvostelun kirjoittanut Veli-Pekka Leppänen on kuvioissa mukana?
Kreikkalaisessa historiankirjoituksessa arvostettiin autopsiaa (”olin itse mukana ja näin kaiken”). Suomalaisen lähihistorian tutkimukselta odottaisin kuitenkin edes puoluettomuuden varjoa.

Maailmalla on ollut synkkää. Mutta positiivisesti ajattelemalla sitä löytää kaikenlaista, mistä tulee hyvälle mielelle. Näistä olen iloinnut:
Eilen piti mennä Nuorten luontotalon Aurinkojuhlaan, mutta perillä selvisi, että tapahtuma olikin jo viikko sitten. No, mukavassa seurassa illasta tuli hauska, vaikka mitään juhlaa ei ollutkaan.
Toissapäivänä Likka siivosi ruokapöydän käskemättä.
Tiistaina (muistaakseni) luin Erkkoverkosta, että Iranin presidentti oli käynyt puhumassa Columbian yliopistossa New Yorkissa ja vakuuttanut, että Iranissa ei ole olleenkaan sellaista ilmiötä kuin homoseksuaalisuus. Selkäpiitä karmi. Mutta sitten luin eteenpäin: yleisö oli täysin häpeilemättä ratkennut nauramaan. Ajattelin helpottuneena naurun vapauttavaa voimaa. Nauru tuo toivoa.
Ja viime viikonloppuna Rakkautta & anarkiaa. Norjalainen elokuva Kunsten å tenke negativt muistuttaa, miten tärkeää ja vapauttavaa on myös osata ajatella negatiivisesti!

Tänään avattiin virallisesti suomalainen filosofian verkkoportaali filosofia.fi. Se on mahtava kokoelma filosofisia tekstejä ja linkkejä. Samalla siinä tiedotetaan filosofiaan liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista ja nykyfilosofien kannanotoista maailman menoon.
Linkkikokoelma filosofian klassikoihin on melkoinen aarteaitta! Samoin galleriat, joissa pääsee suomalaisen filosofian esittelyihin ja teksteihin. Latinisteille tärkeitä ovat Turun Akatemian filosofiasta tehdyt väitöskirjat, jotka on skannattu tallennearkistoon.

On syytä lähteä viikonlopun viettoon. Aika on selvästi kypsä. B. Altaner, Kleine patristische Schriften = 620 sivua rämähti juuri muistitikkuni päälle. Siitähän tikku levisi. Ihan kaikkea sekään ei kestä.

Kirjan hiominen on alkanut nahkeasti. Olen yrittänyt editoida johdantolukua, vaikka yleensä se rykäistään kauhealla kiireellä viimeiseksi. Juutuin käsitteeseen ”suvaitsevaisuus” ja sen myötä upposin pariksi viikoksi teoriasuohon.
Mitä on suvaitsevaisuus? Yhden määrittelyn mukaan, suvaitsevaisuus on sietämistä, sitä, että sietää jotakin suuntausta, mielipidettä, toiminta, ryhmää, vaikka ei tätä hyväksyisikään. Siis, minä siedän kaiken maailman idioottimaisuuksia vaikka en niistä pidäkään enkä niitä hyväksy.
Mitä tekemistä tällä on antiikin roomalaisten kanssa? Roomalaisilla ei ollut sinänsä sellaista ihannetta kuin uskonnollinen suvaitsevaisuus nykyään. Ihanteena uskonnollinen suvaitsevaisuus taitaa olla reformaation kauden perua. Silloin tätä asiaa ruvettiin toden teolla pohtimaan. Joku antiikintutkija on väittänyt, että antiikin polyteistisessa maailmassa ei ollut edes tarpeen pohtia tällaista asiaa. Homma ei kuitenkaan ole näin yksinkertaisen suoraviivainen. Ihmisiä ne olivat antiikissakin 🙂 eikä polyteistinen maailma mikään Elysion ollut. Miten olikaan sen Bacchuksen kultin kanssa vuonna 186 e.a.a.? Ja druidiuskonnon, ja juutalaisten ja kristittyjen kanssa, aika ajoin?
Päätin heittää sanan suvaitsevaisuus pois kirjasta (otsikkoa ja johdantoa lukuun ottamatta). Mitähän tästä nyt tulee?

Antiikin tanssin tutkimus ja Marjaana Vesterisen tänään tarkastettu väitöskirja ovat komeasti esillä tänään Ylen kulttuurisivuilla: ”Uusi tutkimus syventää kuvaa antiikin tanssista”. Onneksi olkoon, Manna!

Nyt kun yliopistojen syyslukukausi taas alkaa, on syytä muistuttaa mieliin, miksi kannattaa opiskella kreikkaa ja latinaa. Thomas Gaisford (1779-1855), kreikan Regius professori muinoin Oxfordissa, on perustellut asian niin tyhjentävästi, ettei siihen ole paljon lisättävää 🙂

”Klassisen sivistyksen edut ovat kahdenlaiset. Sen avulla voimme katsoa alas halveksien niitä, joilla ei ole sen etuja. Se myös ajaa ja auttaa meidät edullisiin asemiin, ei ainoastaan tässä maailmassa vaan myös tämän jälkeen tulevassa”.
(”The advantages of a classical education are twofold – it enables us to look down with contempt on those who have not shared its advantages, and also fits us for places of emolument not only in this world but also in that which is to come.”)

Klassisten kielten asema on muuttunut sitten arvoisan Gaisfordin päivien. Joten jäljellä ovat tuonpuoleisen edut!

Minulle syksy on usein jonkinlainen uuden alku. Siksi teen syksyllä ”uuden vuoden” lupauksia.
Tämän syksyn lupauksiin kuuluu töiden vähentäminen. Kyllä. Ruuhkaisen elokuun jälkeen on pakko höllentää tahtia. Ettei tarvitse jättäytyä sairaslomalle.
J. totesi, että kukaan ei huomaisi mitään eroa, vaikka en puoleen vuoteen tekisi mitään. Hmm, ei niin mairittelevaa. Kyllä erinäisiä määräpäiviä taitaisi jäädä välistä. Mutta globaalisti ei varmaan kovin suuri katastrofi 🙂 P. sanoi, että jos nyt lakkaan ottamasta mitään uusia hommia, niin ehkä ensi kesään mennessä olen päässyt pahimmasta sumasta eroon ja voin pitää oikeata kesälomaa. Hmm, lohduttavaa sekin.
Syksyn lupaukseen kuuluu pyhä kolminaisuus: kahdeksan tuntia töitä, kahdeksan tuntia vapaata, kahdeksan unta. Vaikka minun unentarpeeni taitaa olla vähintään kymmenen tuntia!

Tänä iltana suuntaan Ouluun konferenssiin nimeltä Imagology and Cross-cultural Encounters in History. Konferenssin yhteinen nimittäjä on kuvatutkimus eli siellä pohditaan, millaisia kuvia ja käsityksiä ihmisryhmistä, valtioista, instituutioista yms on eri aikoina esitetty (ja esitetään).
Itse sukellan aiheessani myöhäisantiikin kristittyjen kirjoittajien kuviin hyvistä pakanoista. No, kyllä niitä hyviäkin pakanoita kirkkoisien vuodatuksista löytyi. Vaikka suuri osa kirkkoisien energiasta kyllä suuntautuu pakanoiden mollaamiseen. (Ja jos ollaan oikein tarkkoja, niin valtaosa negatiivisesta energiasta kohdistuu eri tavalla ajatteleviin kristittyihin – joita kutsutaan kerettiläisiksi).
Kun olin saanut esitelmän valmiiksi, huomasin, että suurin osa esimerkeistäni tuli (taas) Augustinukselta. Jaaha, vieläkään en ole päässyt hänestä eroon.

Olen luvannut Likalle, että ensi sunnuntaina ei lueta eikä kirjoiteta mitään. Tosin yritin selittää, että ei se niin helppoa ole. Kun on näsäviisas tutkija, alkaa hiusten halkominen: ei saa lukea edes vahingossakaan maitopurkin kyljestä mitään; voiko tietää bussin numeroa, jos sitäkään ei saa lukea; sitten ei varmaan saa lukea tekstareitakaan; voiko pelata pelejä, joissa on kirjaimia; entäs iltasadun lukeminen, jne.
Jos jättää saivartelun sikseen, on lupauksen henki tärkeämpi kuin kirjain. Ei siis kirjaimia sunnuntaina. Ei tietokoneella ja netissä roikkumista. Tiukkaa tekee, mutta varmasti hyvää. Vain ulkoilua, yleistä löntystelyä, pelailua, piirtämistä, olemista. Siivousta!