Kategoria: Blogi

Meter ja Demeter (suom. Anu Laitila, Wsoy 2009) on virolaisen Hasso Krullin eepos äitijumalattaresta ja maailman synnyttämisestä.
On kansanperinnettä ja maailman luomismyyttejä, suomalais-ugrilaista, Australian aboriginaalien, Pohjois-Afrikan intiaanien ja kreikkalaista mytologiaa, Prometheusta ja Pandoraa. Näistä Krull kehittelee vedenpaisumusta ja maailman uudelleen syntymisen. Meterissä ja Demeterissä maailman syntymyytit ovat myös tapa miettiä ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuutta.

Tänään tutustuin Amos Andersonin taidemuseossa Stiina Saariston näyttelyyn ”Ein kleines Monster”.
Useimmat Stiina Saariston työt näyttelyssä ovat lyijykynä- ja värikynätöitä. Melkoisia taidonnäytteitä, yksityiskohtia myöten. Tärkeintä on tietenkin idea, sarja äkäisiä, suorastaan aggressiivisia, ja groteskeja prinssesoja.
Vaikuttavin on Kalevalan kumpuava ”Last Man Standing”, joka kuvaa Pohjan akkaa. Myös kolmen teoksen sarja ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä” on pysäyttävää katsottavaa. Tässä vähän sulattelemista naisen malleista.

Pitkän ja virkistävän joululoman jälkeen palaan taas hommiin, eli myös bloggailemaan. Loman aikana ehtii myös lukea, mm. Tuuve Aron Yöstä aamuun (WSOY 2009).
Yöstä aamuun on samalla ahdistavaa ja voimaannuttavaa luettavaa. Päähenkilö Saara kadottaa mystisesti miesystävänsä, ja pitkin tarinaa vihjaillaan, että se kaikki on lopulta hänen vikansa.
Päähenkilön mielessä alkaa viirata ja siristä. Saara hankkiutuu sietämättömiin ja nolostuttaviin tilanteisiin (empaattisella lukijalla meinaa mennä hermot).
Toisaalta muutamat Saaran tempauksista, esim. entisellä työpaikalla ja ratikassa, ovat terapeuttisia (lukija haluaisi joskus vetäistä jotain vastaavanlaista).
En spoilaa loppuratkaisua, mutta vihjaan että siinäkin on jotain vapauttavaa. Ja elokuvilla on tarinassa tärkeä osa.

Seuraan säännöllisesti myöhäisantiikkia käsittelevää blogia, Research News in Late Antiquity. Se päivittää varsin kattavasti kaikenlaista myöhäisantiikin tutkimuksen ympärillä tapahtuvaa, konferensseja, seminaareja, näyttelyitä ja tutkimuspaikkoja.
Nytkin selviää, että tulossa on seminaaria ja tutkijatapaamisia mm. keskiajan tutkijoiden kesken yksityisistä tunteista, ystävyydestä ja perheestä, ja antiikintutkijoiden kesken homoseksuaalisuudesta antiikissa. Tuloillaan on hyvinkin erikoistuneita kollokvioita, esim. Sidonius Apollinariksesta.
Research News in Late Antiquity -blogissa on linkkejä muihin antiikintutkimuksen sivuihin. Bread and Circuses raportoi, että Brian Ward-Perkins tekee Financial Timesissa vertailua 400-luvun ja 2000-luvun taloudellisesta tilanteesta.
Maijastina Kahlos

Taasko tätä Hieronymusta? Syynä on se, että käyn läpi hänen kiistakirjoituksiaan, joita riittää. Tekeillä siis artikkeli Hieronymuksen polemiikista.
Ja sitä riittää. Hieronymus kärhämöi koko aikuiselämänsä ajan milloin kenenkin kanssa ja milloin mistäkin aiheesta. Kirjoituksia syntyi mm. Helvidiusta, Jovinianusta, Vigilantiusta, Rufinusta ja Pelagiusta vastaan. Kaikkein muhkeimmat kahnauskirjoitukset syntyivät, kun Hieronymus onnistui riitaantumaan vanhan ystävänsä Rufinuksen kanssa, ja molemmat kirjoittajat heittivät syytöksiä ja vastasyytöksiä puolin ja toisin. Asia-argumenttien lisäksi mentiin myös henkilökohtaisuuksiin, joissa pilkattiin toisen ulkonäköä ja surkeaa kirjoitustyyliä.
Kerran Hieronymus ihmetteli, miten kiihkeitä tunteita hän onnistui herättämään ihmisissä, ja kysyi eräältä ystävältään: ”Olenko koskaan loukannut ketään ankarin sanoin?”

Tämä viikko on ollut minulle poikkeuksellisen vauhdikas: kaksi teatteri-iltaa osui samalle viikolle.
Tiistaina oli Teatterikorkeakoulun Ilias eli oppilastyönä tehty esitys Troijan sodasta. Mainoslehdykän mukaan kyseessä on sukupolvitulkinta, ja mukana onkin kekseliäitä, hauskoja ja oivaltavia tulkintoja Akhilleuksesta, Agamemnonista, Helenasta, Pariksesta ja jopa jumalista. Mukaan on ympätty kaikkia mahdollisia teatterin muodikkaita (ja myös kyllästyksiin asti ryöstöviljeltyjä?) tehokeinoja taustalla vyöryvistä video-otoksista sukupuolten sekoittamiseen. Jumalatarten kiista omenasta oli toteutettu hauskasti varjoteatterina. Hektorin ja Akhilleuksen kaksintaistelu on jotain kung-fu -kamppailua.
Koko-teatterin Lipusta revitty tähti perjantaina luotti tekstiin ja tarinaan. Tai tarinoihin, joissa käydään läpi 1900-luvun veristä historiaa. Tarinat limittyvät toisistaan, vuoden 1918 Yrjö Kallisesta hypätään vuoden 2006 Anna Politkovskajaan. Teatteri liikuttaa myös ilman kikkailua.

Touhuan edelleen Hieronymuksen parissa.
Hieronymus tunnetaan ennen kaikkea Raamatun tekstien latinantajana (myös myöhäisantiikissa uudet käännökset Raamatun teksteistä herättivät suuria intohimoja ja kiistoja).
Hieronymus kirjoitti roomalaisia esikuvia seuraten kristillisen version suurmiesten elämäkerroista. Hän kirjoitti teokseensa De viris illustribus 135 lukua eli listasi 135 merkkihenkilöä (osa luvuista on muutaman lauseen mainintoja). Ja jotta totuus ei unohtuisi, 135. eli viimeiseen lukuun Hieronymus laittoi selonteon itsestään.

Raahauduin tänään body pumppiin. Mutta jostakin syystä ohjaaja ei ilmaantunut paikalle. Turhautuneena ajattelin, että tässäkö tämä ja alkoipa lauantaiaamu lupaavasti.
Mutta reippaat kanssajumppailijat päättivät, että vedetään treeni omin päin, kun useimmat muistavat miten tuttu ohjelma menee. Vahtimestarilta saatiin levy, sitten aina joku vuorollaan hihkui, mitkä liikkeet milläkin tahdilla oli menossa. Koko ohjelman kaikki osiot käytiin kunnialla läpi. Tavanomainen hiki ja uupumus saatiin aikaan yhdessä.
Saan allergisia oireita, kun kuulen juhlapuheissa sanan ’yhteisöllisyys’. Tässä treenissä nautin yhteisöllisyydestä, käytännössä. Niin, kansalaiset voivat ottaa aloitteen ja hoitaa hommat itse – ilman ohjaajia.

Olen rustaamassa luentoa myöhäisantiikin kristittyjen suhteesta kreikkalais-roomalaiseen kirjallisuuteen ja taiteeseen. Suhtautuminen oli hyvin mutkikas ja tuotti tuskaa monille kristityille oppineille.
Kuuluisin tuskailijoista oli tietysti Hieronymus, jonka syyllisyydentunnot tunkeutuivat uniin saakka. Unessa häntä syytettiin siitä, että hän oli enemmän Ciceronianus kuin Christianus.
Hieronymus kertoo itse unestaan eräässä kirjeessään (ep. 22). Unessa hän sai armon vain vannottuaan, ettei enää koske ”pakanoiden” kirjoihin.
Myöhemmin Hieronymuksen suhtautuminen pehmeni. Hän löysi sopivan oikeutuksen klassisen kirjallisuuden lukemiseen. Mooses, profeetat ja Paavali olivat lukeneet ”pakanoiden” kirjallisuutta, joten se sopi muillekin.

Äskettäin satavuotiaana kuollut Claude Lévi-Strauss (1908-2009) kirjoitti, että antropologia on kulttuurin tutkimista ulkopuolelta tarkasteltuna. Voidakseen tutkia on oltava ulkopuolella.
Lévi-Strauss totesi jo klassikoksi muuttuneessa Race et histoire -kirjoituksessaan vuodelta 1952:

”Mitä enemmän yritämme erotella kulttuureja tapojen perusteella, sitä enemmän samastumme siihen, mitä yritämme kieltää. Kun ihmisyys kielletään niiltä, jotka vaikuttavat ’villeiltä’ tai ’barbaareilta’, heiltä itse asiassa vain lainataan yksi heidän tyypillisistä piirteistään. Barbaari on se, joka uskoo barbaareihin.” (Rotu, historia ja kulttuuri, suom. Jussi Träskilä, Gaudeamus 2004, s. 26).