500-luvulla Rooman piispa Gregorius I (jota kutsutaan myös Suureksi) oli huolestunut Sardinian tilanteesta. Sardinian maaseuduilla oli ihmisiä, joita ei ollut pakotettu kristinuskon piiriin riittävällä teholla.
Gregorius valittaa Sardinian maalaisista, jotka ”vielä palvovat idoleita uhreilla kirottuun pakanalliseen tapaan” (kirje 5.41). Hän painostaa Sardinian piispoja tehokkaampaan painostukseen (esim. kirje 9.65).
Maanomistajien tehtävänä oli kovistella alustalaisiaan. Gregorius määräsi varmasti tepsivän keinon: jos joku alustalaisista itsepäisesti vastusti kristillisen jumalan luo tulemista, oli hänen maanvuokraansa nostettava sen verran paljon, että hän miettisi asiaa uudestaan ja ”kiiruhtaisi oikeamielisyyteen” (kirje 4.26).
Maijastina Kahlos
Menu
4 Comments
Tunnet kai samalta aikakaudelta olevan Martinus de Bragan tekstin De correctione rusticorum?
Joo, olen lukenut Martinusta. Se on oikea aarreaitta tutkijalle, täynnä hauskoja yksityiskohtia ja kaikenlaisia hämäryyksiä.
Kiinnostava juttu.
Koetin paikallistaa lainauksia – onko tuo ensimmäinen kuitenkin kirjeestä 9.205? Jos näin, mietin, että keitä nuo ”idolorum namque cultores uel aruspicum atque sortilogorum” varsinaisesti olivat? Pakanoita vai väärin toimivia kristittyjä? Ja mahtaisivatkohan nuo 4.26 rustici olla tarkemmin rajattu joukko?
Joka tapauksessa mielenkiintoisesti erilaisia periaatteita kuin ne, millä G evästi Britannian lähettejään.
Kiitos oikaisusta, Jesse!
On aika mahdotonta tarkentaa, keitä Gregorius tarkoittaa. Gregorius esim. käyttää ’pakanoita’ (pagani, gentiles ym) monella tavalla, joista osa kaiketi viittaa vanhojen kulttien harjoittajiin ja osa kristittyihin, joita hän kurmuuttaa eri syistä. On siis pakanoita ja ’pakanoita’.
Mielenkiintoista on juuri tuo toiminnan sopeuttaminen olosuhteiden mukaan. Britanniaan näyttävät sopineen toiset keinot, Sardiniaan toiset. Politiikkaa …
Comments are closed for this article!