Elokuussa kirjoitin pelistä, jota Vihan pitkät jäljet -Argumenta-hankkeessa valmisteltiin. Peli julkistettiin Tutkijoiden yössä Turun yliopistolla ja myös Turun kirjamessuilla toissa viikolla. Peliä voi nyt kokeilla myös täällä.
Turun kirjamessuilla olin mukana paneelissa, jossa julkistettiin myös hankkeessa koottu kirja. Siihen on toimitettu artikkeleiksi hankkeen seminaareissa pidettyjä esitelmiä. Kirjassa kohtaavat historia ja tämä päivä. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta pohtii, onko anteeksiantaminen mahdollista, ja historioitsija Satu Lidman kirjoittaa raiskausoikeudenkäynneistä menneisyydessä. Kansainvälisen oikeuden professori Elina Pirjatanniemi valottaa tilanteita, joissa uskonnonvapaus ristiriitaan muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Kulttuurihistorioitsija Reima Välimäki avaa keskiaikaisten polemiikkien perintöä ja antaa muutaman keskiajan tutkijan ohjeen nykykeskusteluunkin. Tässä yksi, jota itse aion noudattaa: ”Kunnioita asiantuntijuutta, omaasi ja muiden. Jos vetoat tutkimukseen, tee se huolellisesti ja lue ensimmäistä populaaria tiedeuutista pidemmälle.” Loput ohjeet voi lukea kirjasta, täällä.
Kirjassa on mukana myös esitelmääni perustuva artikkeli ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa” . Luettavissa myös projektin sivuilla

Recommended Posts