Attila ja Leo I (Chronicon pictum, lähde: Wikipedia)

Sarja Rooman tuhosta jatkuu! Syyksi on esitetty myös erilaisia tauteja. Malaria on ollut yksi ehdotuksista. Malaria eli horkka on Plasmodium-sukuisen itiöeläimen aiheuttama tauti. Näitä  Plasmodium-itiöitä tunnetaan useita, ja niin malaria-tautejakin on erilaisia. Tauti leviää Anopheles-sukuisten hyttysten pistojen välityksellä.
Malaria oli alituinen seuralainen Italiassa antiikin aikana ja vielä antiikin jälkeen aina 1800-luvun lopulle saakka. Koska malariaa esiintyi erityisesti Rooman kaupungissa, sitä kutsuttiin ”roomalaiseksi kuumeeksi”. Antiikin ihmiset yhdistivät malarian suoalueisiin (esimerkiksi Rooman lähellä oleviin Pontisiin soihin). Sen sijaan he eivät yhdistäneet malarian yhteyttä hyttysiin. Sen sijaan malarian, kuten monien muidenkin tautien, aiheuttajaksi selitettiin saastunut ilma.
Vasta vuonna 1880 ranskalainen lääkäri Alphonse Laveran (1845–1922) selitti malarian aiheutuvan itiöeläimestä ja leviävän hyttysten välityksellä. Ennen Laveraniakin oli esitetty yhteys hyttysten ja malarian välillä, mutta teoria saastuneesta ilmasta pysyi vallitsevana teoriana Laveranin löytöön saakka. Laveran sai Nobelin lääketieteen palkinnon v. 1907. Kerrankin meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Malaria on kuitenkin edelleen maailmanlaajuisesti yksi pahimmista terveysongelmista.
Joidenkin ehdotusten mukaan malaria olisi merkittävästi edesauttanut Rooman valtakunnan romahtamista. Tässä herää tietysti kysymys, onko mitenkään todennettavissa, että malaria olisi erityisesti lisääntynyt myöhäisantiikissa. Tautia esiintyi Roomassa tasavallan ajoista myöhäisantiikkiin. Miksi juuri nyt malaria olisi ollut kohtalokas Länsi-Roomalle?
On arveltu, että Roomassa ja sen ympäristössä 400-luvulla riehunut malaria olisi saanut Italiaan hyökänneen hunnien johtajan Attilan muuttamaan mielensä ja jättämään Rooman rauhaan. Legendan mukaan Rooman piispa Leo I jumalallisella arvovallallaan sai Attilan kääntymään pois Rooman porteilla. Jos malariateoria pitää paikkansa, Attilan vakuutti pikemminkin pelko malariasta kuin piispa Leo. Tosin syitä saattoi olla monia muitakin: ehkä Attilalle maksettiin suojelurahaa tai sotajoukkoja ei yksinkertaisesti voitu huoltaa matkalla Roomaan; Italia kärsi nälänhädästä.

Recommended Posts