Olen viimeistelemässä kirjaani Roomalaiset ja barbaarit, joka ilmestyy maaliskuussa. Kirjaa varten halusin myös selvittää sitä, miten roomalaisia ja barbaareja on kuvattu viime vuosina elokuvissa. On siis tullut uppouduttua toga-elokuvien lajiin. Yksi näistä The Eagle (Kotka) vuodelta 2011, ja se sijoittuu roomalaisten valloittamaan Britanniaan. Pääosassa on roomalainen upseeri Marcus Flavius Aquila, jonka nimi Aquila tarkoittaa kotkaa. Aquilaa esittää Channing Tatum, jolla valitettavasti on läpi koko elokuvan vain yksi ja sama ilme. Selvittelin elokuvan taustaa ja selvisi, että elokuva perustuu Rosemary Sutcliffin lasten seikkailuromaaniin The Eagle of the Ninth (vuodelta 1954).

Elokuvan juoni on yksinkertainen. Eletään vuotta 140. Kaksi vuosikymmentä aikaisemmin roomalaisten Yhdeksäs legioona on kadonnut Britannian pohjoisosissa, jossakin Hadrianuksen muurin tuolla puolen eli nykyisessä Skotlannissa. Aquila lähtee etsimään legioonan mukana kadonnutta sotamerkkiä, joka on kotkan kuva. Hänen motiivinsa on henkilökohtainen, sillä 9. legioonassa palvellut Aquilan isä on kadonnut sotamerkin mukana. Aquila nuorempi haluaa palauttaa sukunsa kunnian.

Rooman historiasta tiedämme, että sodassa menetettyjen armeijan sotamerkkien palauttaminen oli roomalaisille kunniakysymys. Esimerkiksi Marcus Licinius Crassus menetti sodassa parthialaisia vastaan (53 eaa.) roomalaisten sotamerkit, ja Augustus kerskasi Res gestae -piirtokirjoituksessa, että hän hankki ne takaisin. Samoin Germanicus lähti Reinin taakse Germaniaan kostamaan roomalaisten tappion Teutoburgin taistelussa (vuonna 9 jaa.) ja hankkimaan takaisin sotamerkit, jotka roomalaiset olivat taistelussa menettäneet.

Elokuvan ja kirjan taustalla on tosiaankin historiallinen legioona nimeltä Legio IX Hispana. Aikaisempi tutkimus (esimerkiksi antiikintutkimuksen mammutti Theodor Mommsen 1900-luvun alussa) arveli legioonan tuhoutuneen kokonaan sotaretkellä Britanniassa, koska vuoden 120 jälkeen siitä ei ollut mainintoja lähteissä. Nykytutkimuksen valossa tämä ei ehkä pidäkään paikkansa, sillä Nijmegenistä löytyneet piirtokirjoitukset mainitsevat 9. legioonan vuoden 120 jälkeenkin; legioona ilmeisesti sijoitettiin Reinin rajaseudulle. Asiasta kuitenkin kiistellään edelleen.

The Eagle -elokuvassa paikallinen kelttiläinen alkuperäisväestö on tärkeässä osassa. He ovat roomalaisten vihollisia. Vaaralliselle matkalleen Hadrianuksen muurin tuolle puolen (siellä väijyy kammottavia piktejä, jotka ovat kelttejäkin pahempia) Aquila ottaa mukaan orjansa Escan. Esca on briganttien päällikön poika, joka on joutunut sotavangiksi ja sen myötä orjaksi. Esca vihaa roomalaisia valloittajia, mutta pitkän matkan aikana Aquila ja Esca lopulta ystävystyvät.

Matkalla Aquila ja Esca tapaavat erään Guernin, joka osoittautuu yhdeksi 9. legioonan eloonjääneistä sotilaista. Guern on jäänyt asumaan selgovien heimon luo. Kotka-sotamerkki löytyy lopulta kaikkein villeimmän heimon, hyljekansan (”Seal People”) luota. Seuraa taka-ajoa ja taistelua, ja kadonneen legioonan eloonjääneet veteraanitkin tuosta noin vain ilmaantuvat paikalle apuun. Kuvaavaa roomalaisen ja barbaarin väliselle ystävyydelle on, että sotahaavojen uuvuttama Aquila vapauttaa Escan ja valtuuttaa tämän viemään sotamerkkiä Rooman alueelle. Esca ei jätä Aquilaa pulaan, vaan lähtee hakemaan apua. Voitettuaan taistelun Aquila palauttaa sotamerkin Rooman armeijan komentajalle.

Recommended Posts