Platon, Plotinus ja heitä seurannut platonilainen traditio ovat menneet pahasti metsään. Sielun ja ruumiin erottelu on aivan höpöhöpöä. Olen nyt empiirisesti todistanut tämän. Kun hikijumpassa tai lihasharjoittelussa antanut itsestään kaikkensa, tulee pisteeseen, jolloin kaikki hengen ja kehon erottelut käyvät hyödyttömiksi. Henki ja keho ovat yhtä.
On kulunut melkein vuosi siitä, kun heräsin liikkumaan, kun kirjoitustyöläisen perusvaivat, hartiasäryt ja hiirikäsi alkoivat kiusata. Nyt julistan liikunnan ilosanomaa vastakääntyneen kiihkolla: tuon nautinnon, hengen ja kehon yhteyden, eteen kannattaa ponnistella. Ainoa haitta on se, että niin kuin kaikkiin huumeisiin, tähänkin syntyy riippuvuus.
Rajojen häviämisestä hengen ja kehon välillä kirjoitti myös Riikka Pulkkinen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessa (joulukuu 2006).
Menu
2 Comments
Lienevät yhtä. Vaan sen minä tiedän, ettei ole parempaa tapaa päästä eroon päivän harmin- ja kiukunaiheista kuin purkaa ne liikunnan avulla ulos. Mielenkiintoista sinänsä, että niin hikoillessa kuin itkiessä irrottaa itsestään suolaa – sitäkö suuttumus on?
Ehkä antiikin lääketieteellisillä kirjoittajilla on asiasta omat teoriansa 🙂
Comments are closed for this article!