Täällä jälleen museaalinen kirjeenvaihtajanne. Kävin viime viikonloppuna Tampereen kaupunginmuseon Vapriikin Ostia-näyttelyssä. Tällä viikolla sitten selvisi, että se olikin aivan viimeinen hetki käydä näyttelyä katsomassa, sillä kaikki museot suljetaan nyt toistaiseksi korona-pandemian takia. Olin hyvin liikuttunut näyttelystä, jo ilman tätä korona-pandemian tuomaa dramatiikkaa.
Näyttely kertoo antiikin Rooman satamakaupungista Ostiasta ja myös keisariaikana rakennetusta uudesta satamasta Portuksesta. Näyttelyssä tuodaan monipuolisesti esiin kaikkia mahdollisia elämän alueita Ostian asukkaiden elämästä, kaupasta, ammateista, ravinnosta, vaatteista, perheistä ja kuolemasta. Näytteillä on ainutlaatuinen valikoima esineistöä, reliefejä, mosaiikkeja, veistoksia ja piirtokirjoituksia, joita ei yleensä (ehkä koskaan) ole lainattu museoihin Italian ulkopuolelle.
Näin tuodaan antiikin historia ja kulttuuri lähelle nykyihmistä. Kuten useissa aikaisemmissa blogauksissa olen julistanut, museaalinen kirjeenvaihtaja lapsekkaassa innossaan nauttii pedagogisella otteella tehdyistä näyttelyistä. Ostia-näyttelyssä voi istahtaa Mithran pyhäkköön tunnelmoimaan, seurata antiikin koululaisten oppituntia tai tanssiesitystä ja käydä istunnolla antiikin latrinassa eli vessassa.
Samoin voi seurata, kuinka Portuksen satamaa kuvaava reliefi, joka on meidän aikoihimme säilynyt yksivärisenä, värjäytyy kirjavaksi. Reliefi oli antiikin aikana värikkääksi maalattu.
Ostian lähellä oli myös kenttiä, joista kerättiin suolaa. Näyttelyssä on esillä suolakenttien työntekijöiden hautausmaalta löydetty vainajan luuranko. Sitä tutkittaessa on selvinnyt, että vainaja oli 30-35-vuotias mies, joka on (kulumien perusteella) tehnyt raskasta työtä koko ikänsä. Mielenkiintoisinta on se, että vainajalla oli ollut synnynnäinen sairaus, jonka takia hänen yläleuan nivelnastat ovat kiinni ohimoluussa. Tämä esti leuan liikkumisen ja suun avautumisen, mutta hänelle tehtiin etuhampaat poistamalla reikä suuhun, jolloin häntä on voitu ruokkia, luustosta päätellen monipuolista ravintoa. Hänestä siis pidettiin huolta, hän kasvoi aikuiseksi ja teki töitä.
Miten näyttely saatiin aikaan? Sitä ovat olleet tekemässä Arja Karivieren ja Katariina Mustakallion johtama tutkimusprojekti Tampereen yliopistosta, Suomen Rooman instituutti ja Tampereen kaupunginmuseo.
Näyttelyyn liittyy myös yli 400-sivuinen upeasti kuvitettu kirja Ostia. Portti Roomaan (toim. Arja Karivieri ja Marjo Meriluoto). Kirjan tieteellisissä suomenkielisissä artikkeleissa käydään läpi Ostian topografiaa, kaivaushistoriaa, hallintoa, väestöä, tietenkin kauppaa ja totta kai roomalaisia teitä. Kirjoittajina on suomalaisia ja ulkomaisia Ostia-tutkijoita. Samaan tapaan kuin näyttelyssä, kirjan artikkelit tuovat monipuolisesti esiin satamakaupungin arkea, johon kuului perhe-elämää, orjia, ilotaloja, monia erilaisia uskontoja ja magiaa.
Tällä hetkellä erityisinä kiinnostukseni kohteina ovat barbaarit ja orjat, joten kiinnitin heti huomiota orjan kaulapantaan ja useisiin barbaarikuvauksiin.
Orjan kaulapannassa 300-luvulta lukee: Tene me ne fugia(m), fugio eli ”Pitele minua, etten karkaisi. Minä karkailen”. (Tästä kertoo Sanna Joskan ja Ville Vuolannon artikkeli orjuudesta).
Roomalaiset kuvasivat voitettuja ja vangeiksi kahlehdittuja barbaareja reliefeissä, veistoksissa ja rahoissa (Näistä kertoo Ria Berg artikkelissaan). Tässä esimerkiksi pienoisveistos daakialaisesta sotavangista. Kuvaukseen on kerätty kaikki barbaarin stereotyyppiset piirteet: pitkät housut, hapsureunainen viitta, pitkät hiukset ja pitkä parta.