On syytä avautua. Olen varannut kesälukemiseksi Carpelania ja Naipaulia, mutta olen retkahtanut vanhaan rakkauteen: Runotyttöihin.
Edellisestä lukukerrasta on runsaat 25 vuotta. En muistanutkaan, miten hauskoja kirjat olivat, täynnä ironiaa ja mehevää ihmiskuvauksia. Lapsena luin niitä paljon totisemmalla mielellä. Olen aina inhonnut suomennosta pieni runotyttö, alkukielellä päähenkilö on yksinkertaisesti Emily of New Moon.
Emilian opettaja herra Carpenter antaa aloittelevalle kirjoittajalle neuvoja:
– Tuhlaat sanoja, tyttö, syydät niitä liian runsaskätisesti. Säästeliäästi ja pidättyvästi – siinä sinulle ohjetta.
(L.M. Montgomery, Runotyttö maineen polulla, s. 16).
Emilian opettajan ohje on ehdottoman totta ja oikein. Laitan siitä itselleni muistutuslappuja kotiin ja töihin. Juuri äsken henkilökohtainen ediittorini kävi läpi viimeisimpiä tekstejä ja ruksasi punaisella kaikki adjektiivit ja pikkusanat.
Carpenterin mukaan kursiivia pitää välttää.