Viime kesänä blogasin Christa Wolfin romaanin innoittamana Medeian tarusta. Olinkin ajankohtaisen aiheen parissa, sillä pian sen jälkeen ilmestyi Antti Oikarisen ja Maija-Leena Kallelan suomennos Senecan näytelmästä Medeia (Basam Books 2013). Samassa teoksessa on myös suomennos Senecan Thyesteestä.
Molemmat myytit ovat kreikkalaisen taruston rankimpia. Medeia päätyy traagisten vaiheiden jälkeen tappamaan miehensä uuden vaimon sukulaisineen ja lopulta omat lapsensa. (Antiikin Kreikassa tunnettiin myytistä myös versio, jonka mukaan korinttilaiset surmasivat Medeian lapset ja vierittivät sitten syyn Medeian niskoille). Seneca kuvaa voimakkain vedoin itsetuhoista ihmistä, joka haluaa tuhota samalla kaikki muut:

Vain se tuo minulle rauhan / jos näen kaiken hautautuneena raunioihin kanssani; / hävitköön kaikki kanssani. Tuhoutuva haluaa vetää mukanaan kaiken muunkin. (Medeia, suom. Oikarinen ja Kallela, s. 42)

Thyesteen myytti kertoo veljesvihasta ja valtataistelusta Argoksen kuningassuvun veljesten Atreuksen ja Thyesteen välillä. Veljekset ovat taistelleet ja tehneet vääryyttä toisilleen vuosien ajan. Atreus kostaa Thyesteelle surmaamalla tämän pojat ja syöttämällä nämä juhla-ateriana pahaa-aavistamattomalle Thyesteelle. Stoalainen Seneca viittasi näytelmällään oman aikansa Rooman väkivaltaan ja valtataisteluihin. Hänen säkeensä voi ymmärtää kannanotoksi aikakauden keisarivaltaan:

Kuninkaaksi ei tee rikkaus, / ei tyroslaisten vaatteiden väri, / ei kuninkuuden tunnus otsalla, / eivät kullasta kiiltävät kattohirret, / Kuningas on se, joka luopunut pelosta / ja raivon täyttämän sydämensä pahuudesta; / hän on se, jota hillitön kunnianhimo / tai malttamattoman rahvaan alati horjuva / suosio ei liikuta (Thyestes, suom. Oikarinen ja Kallela, s. 96).

 

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.