20
Suomen kansan muinaisia loitsurunoja Elias Lönnrotin kerääminä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1880) kertoo entisajan ihmisen huolenaiheista. Loitsuilla haettiin lievitystä erilaisiin vaivoihin, hyönteisten pistoihin, käärmeen puremiin, paleltumiin, syyhyyn ja synnytystuskiin. Karkotettiin luteita ja torakoita. Samoin lausuttiin voimasanoja karjan suojelemiseksi, metsästys- ja kalastusonnen hankkimiseksi ja jopa painajaisten karkottamiseksi. Lemmennostatus oli yksi merkittävimpiä hankkeita.
Myös entisajan huolena oli yhteisöjä repivä viha. Kokoelmassa on runsas valikoima on vihotussanoja, joilla loitsitaan vihat pois. Sopii hyvin nykyajan vihaa tihkuvaan ilmapiiriin, myös tänne vihapuhetta täynnä olevaan internetiin. Tässä kolmiosaisessa loitsussa viha noidutaan todella kauas – ensimmäisessä osiossa pois lähiseudulta, toisessa vielä kauemmas ja kolmannessa aivan tavoittamattomiin. Sinne hävitkööt vihat!
Vie pois vihasi tästä,
Muunne kanna karvahasi;
Visko viitahan vihasi,
Haikeasi haavistohon,
Heleähän heinikkohon,
Kulon kultaisen sekahan,
Tahi kaiva kankahasen,
Maaperähän mättähäsen,
Tuulimurtojen sekahan,
Karasmättähän sisähän!
Et siellä sijoa saane,
Tuonne sie vihasi visko,
Tuonne tunge turmiosi,
Tuonne vammasi vajota,
Turjan koskehen kovahan,
Palavahan pyörtehesen,
Mennä viiletelläksensä
Pohjattomahan merehen,
Suuhun rautaisen matehen,
Merinauan nauttehesen!
Et siellä sijoa saane,
Tuonne vieretä vihasi,
Tuonne aja ailahasi,
Tuiman tunturin laelle,
Vaaran vankan liepehelle,
Tuulen tuljuteltavaksi,
Vilun ilman vietäväksi,
Ahavan ajeltavaksi,
Pimeähän Pohjolahan,
Päivättömille perille!