Muutama vuosi sitten ilmestyi pieni helmi, Keisari Augustus. Yksinvaltiaan elämä ja teot (Basam books, 2009) Pekka Tuomiston suomentamana ja toimittamana.
Kyse on yhdestä Rooman historian kuuluisimmasta piirtokirjoituksesta ja propagandatekstistä, Res gestae. Siinä keisari Augustus elämänsä loppupuolella kertoo saavutuksistaan, luettelee voittojaan sisällissodissa ja ulkoisia vihollisia vastaan käydyissä sodissa, listaa saamiaan kunnianosoituksia, järjestämiään juhlia ja näytäntöjä ja kustantamiaan rakennushankkeita.
Augustus mainitsee itselleen edullisia asioita, jättää paljon sanomatta ja esittää erinäisiä historiallisia tapahtumia aika lailla vapaasti kotiin päin tulkiten. Hän esimerkiksi ilmoittaa armahtaneensa ”kaikki armoa anovat kansalaiset” sisällissodan jälkeen. Kuten Tuomisto  tarkentaa, tämä ”ei aivan pidä paikkaansa, kun muistellaan Perusian tuhoamista ja Filippoin taistelua ja Brutuksen päätä Caesarin patsaan juurella” (s. 48).
Augustuksen tekstin vastapainona on hyvä lukea Tuomiston perusteellisia ja aika ajoin kuivan huumorin maustamia selityksiä ja taustoituksia. Esimerkiksi kommentoidessaan Augustuksen projektia, jossa Sibyllan kirjat puhdistettiin epäaitona pidetyistä kohdista, Tuomisto huomauttaa, että ”jäljelle jäänyt osuus oli yllättävästi erittäin suosiollinen hänen ajamalleen roomalaisia perusarvoja korostavalle yhteiskunnalliselle ohjelmalle” (s. 71).

Recommended Posts

4 Comments

  1. Res Gestaen tekstihän on hakattu mm. Augustuksen temppelin seiniin Ankarassa. Näin hän jatkoi jo etenkin egyptiläisten ja assyrialaisten kunikaiden tapaa kirjoittaa teoistaan kiveen.

  2. Totta, ja Ankaran piirtokirjoitus on parhaiten säilynyt kaikista niistä kopioista, joita teetettiin ympäri valtakuntaa.

  3. Vien ensi keväänä opiskelijoita mm. Ankaraan ja otan selvää josko temppeliä & piirtsaria nyt pääsisi katsomaan lähempää — se on ollut kauan romahdusvaarassa ja rakennustelineitten peittämänä. Voit vinkata opiskelijoillesi että kannattaa tiirailla FIMEn ilmoituksia kun haku aukeaa ilmeisesi ensi kuussa.


Vastaa käyttäjälle Sanna Aro Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *