Jotkut asiat eivät näytä muuttuvan. Kun katselee uutiskuvia Aleksei Navalnyin tueksi järjestetyistä mielenosoituksista, ei voi olla ajattelematta analogiaa Rooman ja kolmannen Rooman välillä.
Myrkyt eivät kuulu vain nykyajan itsevaltiaiden työkalupakkiin. Nyt voi tosiaan kirjoittaa klassisella kliseellä: ”Jo muinaiset roomalaiset …” Varhaisen keisarikauden myrkytystapaukset ovat surullisenkuuluisia. Vanhempi polvi varmaan muistaa Robert Gravesin romaanin Minä, Claudius (I, Claudius) ja siihen perustuvan televisiosarjan. Myrkytyksistä kertoo roomalainen historiankirjoittaja Tacitus, jonka pessimistiseen maailmankuvaan Gravesin romaanikin pitkälti perustuu.
Tacitus kirjoittaa, kuinka keisari Tiberiuksen aikana keisariperheen lupaavin jäsen, kansan suosikki ja voittoisa sotapäällikkö Germanicus yllättäen sairastui ja lopulta kuoli 33-vuotiaana. Sairautensa aikana Germanicus uskoi vakaasti olevansa myrkytyksen uhri. Lisäksi hänen talostaan löytyi
”lattiasta ja seiniltä … niitä tutkittaessa ihmisruumiin jätteitä, loitsuja, manauksia, lyijylevyjä, joihin oli kaiverrettu Germanicuksen nimi, puoliksi palaneiden ruumiin osien visvaista tuhkaa sekä muita taikaesineitä” (Tacitus, Annales 2.69, suom. Iiro Kajanto).
Germanicuksen kuolemaan jälkeen senaattori Calpurnius Pisoa syytettiin myrkyttämisestä ja taikakeinojen käyttämisestä. Oikeudenkäynnin vielä kestäessä Piso teki kotonaan itsemurhan. Pison vaimoa Munatia Plancinaa syytettiin myös, mutta keisari Tiberius vapautti hänet. Plancina oli keisarin äidin Livian hyvä ystävä. Siksi Tiberius ”teki Plancinan puolesta surkuteltavan vetoomuksen väittäen äitinsä pyytäneen Plancinalle armahdusta” (Tacitus, Annales 3.17, suom. Iiro Kajanto)
Germanicuksen kuolema sai Rooman kansan kiihkeän surun ja vihan valtaan. Tacitus kertoo myös, miten huhuttiin Livian ja Plancinan salaisista keskusteluista ja siitä, miten
”Germanicus ja Drusus [Germanicuksen isä] oli tuhottu sen takia, että he olivat pyrkineet palauttamaan Rooman kansalle vapauden (libertas), jossa kaikilla olisi samat oikeudet” (Tacitus, Annales 2.82, suom. Iiro Kajanto).
Tacitus raportoi myös muita huhuja: Pisolla olisi ollut asiakirja, jossa itse keisari Tiberius antoi ohjeita Germanicuksen varalta. Piso ei ehkä tehnytkään itsemurhaa, vaan hänet murhattiin, ennen kuin hän ehti esittää todistetta oikeudessa.
Tämä ei ollut ainoa myrkyttämiseen ja magiaan liittyvä tapaus. Ensimmäisen vuosisadan alussa sisällissodan voittaja Octavianus, joka historiankirjoituksessa tunnetaan Augustuksena vakiinnutti valtansa, mutta vallan periytyminen ja säilyminen samassa suvussa ei ollut mitenkään itsestäänselvää. Senaattorisuvut kilpailivat vimmaisesti vallasta. Augustuksen ja Tiberiuksen suku, Julius-Claudiukset, pyrki varmistamaan oman sukunsa perilliset valtaan (ja samaan aikaan suvun sisällä käytiin valtataistelua). Livia oli imperiumin vaikutusvaltaisin nainen, ensin Augustuksen puolisona, sitten keisari Tiberiuksen äitinä. Kuten edellä nähtiin, hän käytti auktoriteettiaan pelastaakseen ystävänsä ja liittolaisensa Plancinan oikeudenkäynniltä.
Germanicuksen tapaus osoittaa myös, että roomalaiset uskoivat magian tehoon. Magiaa käytettiin aseena poliittisessa kilpailussa vallasta mutta myös magiasta syyttäminen ja oikeudenkäynnit olivat keino, jota käytettiin kilpailijoita vastaan. Valtaa tavoittelevat senaattorit olivat kiinnostuneita tulevaisuudesta, joten erilaisia ennustajia käytettiin selvittämään, kuinka kauan vallassa oleva keisari vielä eläisi. Keisarin kohtalon selvitteleminen oli majesteettirikos. Senaattori Libo Drusus sai syytteen siitä, että oli kysellyt kaldealaisilta tähdistäennustajilta tulevaisuudesta. Hänkin teki itsemurhan.
Tacitus mainitsee useita syytöksiä, joita nostettiin myrkyttämisistä, loitsujen ja kirousten käytöstä ja ennustuksista. Mielenkiintoista on, että syytetyissä oli useita senaattoriperheiden naisia (Lollia Paulina vuonna 49; Claudia Pulchra vuonna 26; Domitia Lepida vuonna 54; Junia Lepida vuonna 65).
Tacitus kertoo myös keisariperheeseen liittyvistä huhuista. Keisari Claudiuksen puoliso Agrippina nuorempi käytti Locusta-nimisen myrkkyasiantuntijan palveluita. Locustan valmistamalla hitaasti tappavalla myrkyllä Agrippina sitten marinoi herkulliset sienet, jotka Claudius söi ateriallaan. Keisari kuitenkin alkoi oksentaa, ja
”kerrotaan, että yrittäessään näennäisesti auttaa keisaria oksentamaan Agrippina työnsi nopeasti vaikuttavaan myrkkyyn kastetun höyhenen alas tämän kurkusta” (Tacitus, Annales 12.67, suom. Iiro Kajanto).
Tacituksen kuvaukset perustuvat historiallisiin tapauksiin, mutta hän ei ollut tietenkään puolueeton tarkkailija. Hän kirjoitti turvallisesti vuosikymmenien päästä Julius-Claudiusten rauhattomasta ajasta. Kuvaavaa Tacituksen tyylille on vihjailla, kertoa huhuista, esittää arveluja muka ottamatta kantaa niiden paikkansapitävyyteen ja antaa vastuun siirtyä lukijalle.
