Luin J. M. Coetzeen vuonna 1999 ilmestyneen Elizabeth Costellon monenlaisten tuntemusten vallassa. Olin vähän aikaa sitten vaikuttunut Coetzeen romaanista Barbaarit tulevat (Waiting for the Barbarians, 1980), joten Elizabeth Costellon kohdalla oli jo jonkinlaisia odotuksia.
Ensimmäinen reaktio Elizabeth Costelloa aloittaessa oli närkästys: eihän tämä ole mikään romaani, vaan esseekokoelma. Kirjan nimihenkilö on kirjailija, joka kiertää maailmaa mm. pitämässä esitelmiä ja keskustelemassa. Nämä on sitten koottu tähän kirjaan, ja suuri osa käsittelee kirjallisuutta. Pöh! Mikä on sen pitkäpiimäisempää kuin lukea kirjallisuus- ja kirjailijapohdintoja fiktiossa? (Tähän pitkäpiimäisyyteen syyllistyi myös Ian McEwan Lauantaissa, joka on muuten kelpo romaani).
Pidemmälle lukiessa ilmeisesti hyväksyin tuon essehtimisen ja aloin nauttia kielestä ja sen rytmistä, oivallisista huomioista ja kuivasta huumorista. Eikä kaikki ole pelkkää kirjallisuuspuhetta. Mukana on pohdintoja eläinten kohtelusta (nämä ujutettuna päivälliskeskusteluksi). Nimihenkilö vertaa eläinten teurastamista ja hyödyntämistä keskitysleireihin (eläinkeskusteluissa aika ajoin hyödynnetty analogia):
”It is as if I were to visit friends, and to make some polite remark about the lamp in their living room, and they were to say, ’Yes, it’s nice, isn’t it? Polish-Jewish skin it’s made of, we find that’s best, the skins of young Polish-Jewish virgins’. And then I go to the bathroom and the soap wrapper says, ’Treblinka – 100 % human stearate.’ Am I dreaming, I say to myself? What kind of house is this?” (Coetzee, Elizabeth Costello, Lesson 4: The Lives of Animals: The Poets and the Animals, s. 115)
Tunnistan itsekin vastaavan tunteen, joka tulee kun seuraan esimerkiksi television kokkiohjelmia, joissa hehkutetaan vaikkapa vasikanleikettä. Tämä tuntemus ei kuitenkaan estä minua käyttämästä kymmenen vuotta sitten ostamiani nahkakenkiä (ei muuten Elizabeth Costelloakaan) tai ajoittain sortumasta mustaanmakkaraan.
Coetzee laittaa Elizabeth Costellon myös pohtimaan humanismia yleensä ja antiikin kulttuurin perintöä. Tämä on kreikkalaisen kulttuurin kuva:
”Hellas: half-naked men, their breasts gleaming with olive oil, sitting on the temple steps discoursing about the good and the true, while in the background lithe-limbed boys wrestle and a herd of goats contentedly grazes. Free minds in free bodies. More than an idealized picture: a dream, a delusion But how else are we to live but by dreams?” (Coetzee, Elizabeth Costello, Lesson 5: The Humanities in Africa, s. 132)
No comment yet, add your voice below!