Kategoria: Blogi

Tulevalle kirjalle on annettu vihdoin vihreää valoa. Kustantaja lähetti näytteen kansista. Kun se tuntuu olevan maan tapa, teen kuroset ja pistän kansikuvan tähän.
Maijastina Kahlos

Tänä aamuna keskustelin Likan kanssa hyödystä. Hän totesi minulle, että minun pitäisi ryhtyä (!) lääkäriksi. Lääkäri on hyödyllinen, koska hän auttaa muita ihmisiä. Muita tarpeellisia ihmisten auttajia ovat palomies, poliisi, opettaja, korjaaja ja rakentaja. Ei käy kieltäminen.
Historian tutkimista ja kirjojen kirjoittamista Likka ei pitänyt erityisen hyödyllisinä. Koetin vakuuttaa hänelle, että kaikki hyöty ei ole käsin kosketeltavaa.
Juhlavasti lisäsin, että kaikkien tekemisten vaikutukset eivät näy heti, vaan ehkä joskus viidenkymmenen vuoden päästä. Yritin vielä: ihmiset eivät ymmärrä itseään ja nykyisyyttään, jos he eivät tunne menneisyyttä. Likka ei ollut erityisen vakuuttunut.
Maijastina Kahlos

Maailmassa on myös kaunista, hyvää ja oikeaa. On esimerkiksi Rakkautta & Anarkiaa, joka vuosi toisensa jälkeen tuo näytille elokuvia, joita ei muuten näkisi.
Olisinko muuten koskaan päässyt näkemään thaimaalaista elokuvaa (englanniksi Wonderful Town), joka kertoo kahden ihmisen (ei niin sujuvasta) selviytymisestä arjessa tsunamin jälkeen. Tai olisinko itkenyt nähdessäni eteläkorealaisen elokuvan (englanniksi Secret Sunshine)?
Tai olisinko eilen päättänyt mennä katsomaan ranskalaista dokumenttielokuvaa C’est dur d’être aimé par des cons pilakuvalehti Charlie Hebdon oikeudenkäynnistä, joka seurasi Muhammad-pilakuvien julkaisemista? Sain nähdä, miten aroista asioista ei vaieta hyssytellen, vaan niistä keskustellaan – vuolaasti, kiivaasti ja käsiä heilutellen.
Kiitokset Rakkaudelle & Anarkialle!
Maijastina Kahlos

Lueskelen kirja-arvostelua varten Fik Meijerin Gladiaattoreita (Otava 2008, suom. Sanna van Leeuwen). Välistä rajua luettavaa, mutta sinänsä opettavainen muistutus tuolla yläilmoissa viihtyvälle antiikintutkijalle siitä, mitä roomalainen maailma myös oli. ”Haavoja, korinaa ja verta kaikkialla” (Pseudo-Quintilianus, Declamationes 9.6). Rujoa.
Mikä järkyttää eniten? Tietenkin kuvaukset ja pohdinnat ihmisten välisistä taisteluista ja julkisista teloituksista ovat ikäviä. Kaiken eniten kuitenkin ravistavat kuvaukset eläintaisteluista. Että eläimetkin pitää sotkea mukaan ihmisten huvituksiin. Villieläinten pyydystäminen ja rahtaaminen näytäntöihin oli iso bisnes. Rooman valtakunnan vauraimmassa vaiheessa keisareiden näytöksissä teurastettiin tuhansia eläimiä. Mikäli roomalaisten kirjoittajien antamiin lukuihin on uskomista, Colosseumin avajaisnäytännöissä tapettiin 9000 eläintä ja Trajanuksen joissakin näytännöissä 11 000 eläintä.
Maijastina Kahlos

Huh, onneksi en ruvennut lukemaan tätä kirjaa yksin mökillä, metsän keskellä. Nimittäin Virve Sammalkorven Metsän keskellä majaa (Gummerus 2003). Romaani kertoo kahdesta naisesta ja lapsesta mökki-idyllissä. Sitten tulee vieras mies taloon.
Ahdistava kokemus, mutta tehokasta, oli vain luettava eteenpäin.  Sammalkorpi kuvaa hyvin siskosten suhdetta ja ymppää kummitustarinoita osaksi kerrontaa. Puolivälin kohdalla aloin nähdä painajaisia. Melkein jätin kesken, mutta onneksi en, koska loppupuoli onnistui kaikesta surusta huolimatta olemaan jotenkin lohdullinen.
Maijastina Kahlos

Parnasson uusimmassa numerossa (4 /2008) kerrotaan suru-uutisesta. Tammi on lakannut julkaisemasta Olympos-sarjaa. Olympos-sarjasta oli tullut maineikas, ja siinä on julkaistu monen monta suomennosta antiikin kirjallisuuden klassikoista. Nyt se sitten loppui.
Syy Olympos-sarjan lopettamiseen on se, että se ei kannattanut. Eikö edes Harry Potterin menestyksen siivin voitu hoitaa vähemmän kannattavaa kustannustoimintaa – kulttuuritekona, kuten joissakin kustantamoissa julkaistaan ei niin voittoa tuottaavaa runoutta?
No niin, syy on tietenkin meissä kaikissa, kuten Parnasson päätoimittaja Papinniemi toteaa. Olympos-sarjan kutakin teosta olisi pitänyt saada myytyä noin tuhat kappaletta. Me emme ostaneet riittävästi. Minäkin myönnän. Mahdoinko ostaa yhtään niistä kappaleista kirjahyllyssäni täyteen hintaan? Muutamasta olen kirjoittanut kirjaesittelyn ja siis saanut ilmaisen arvostelukappaleen. Loput olen hamunnut kaiken maailman Kirjatoreilta alennushintaan. Häpeällistä!

Olen ihminen, joka tarvitsee 8-10 tuntia yöunta ja on kymmenen maissa jo aivan rättiväsynyt. Sen takia Rooma-sarjan toista kautta on pakko seurata jälkijunassa, aina seuraavana päivänä. No, eiväthän nämä tarinat vanhene … Viime viikolla Hesari noteerasi toisen kauden alkamisen, kuvatekstissä komeili, ei Marcus Antonius, vaan Mark Antony. Näin siis aina vain anglistuvassa maailmassamme.
Jotkut selviävät vähemmälläkin yöunella kuin tuo 8-10 tuntia. Keisari Julianus kuulemma selvisi minimaalisella yöunella ja omisti yönsä – filosofian lukemiseen. Näin siis Ammianus Marcellinuksen mukaan. Maailmanhistoria tuntee paljonkin noita vähäunisia ihmisiä – Napoleonista lähtien. Aina ei ole hyvä, jos on liian aikaansaava ja selviää vähällä unella.

Huh, allegoriat on järjestyksessä ja esitelmä kirjoitettu. Huomenna suuntaan St Andrewsin yliopistoon konferenssiin (Normativity, Ideology and Reception).
Huomaanpa yliopiston nettiesittelystä, että St Andrews on Skotlannin vanhin yliopisto, perustettu v. 1413. Toivottavasti parin päivän vierailun aikana ehtisi nähdä muutakin kuin luentosalien seinät.

Höh, missä olivat nämä kuumat päivät silloin, kun pidin lomaa ja makoilin viihteeseen retkahtaneena? Nyt sen sijaan hikoilen nahkeassa lämmössä, kun pitäisi tuottaa lennokasta tekstiä allegorioista myöhäisantiikissa. Tarkemmin sanottuna siitä, miten myöhäisantiikissa kiisteltiin siitä, kenen pyhät kirjoitukset kelpasivat allegoriseen tulkintaan. Eli tuolloin käytiin kilpailua siitä, kenellä on valta tulkita tekstejä. Kesällä ei voi olla ajattelematta, että onko mitään elämälle vieraampaa kuin allegorioiden syvemmät tasot, huh.
Onneksi antiikki on tässä ja nyt, käsin kosketeltavana. Ylen Teemalla menee sarja Summa summarum – latina Suomessa. Tänään nähtiin toinen osa, jossa työväenopiston opiskelijat valmistivat opettajansa Tuulikki Elon roomalaisia ruokia.

Loppukesä on kulunut lukemisen merkeissä.
Sain loppuun Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijän (1972), eikä siinä mennyt kuin kolme kesää 🙂 . Syynä se, että välillä käsittely oli sen verran rankkaa, että lukeminen kävi ylivoimaiseksi ja välillä jäi kesken. Toiseksi: tyyli ja pituus ottivat voimille. Kustannustoimittajan tiukka ote (=lyhentäminen) olisi kyllä tehnyt kirjasta tehokkaamman.
Sen sijaan Hannu Väisäsen Toiset kengät (2007) hujahti ennätysvauhtia. Ja tuotti mielihyvää ja hykertelyä. Erityisen osuva on kuvaus teini-iän maailmantuskasta.
Välipalana meni Pentti Holapan Norsun ääni (2003). Minusta runot olivat aivan liian oppineita ollakseen runoutta, näin. Ja ehkä tämä kokoelma uppoaa minuun kun (toivottavasti) elän Holapan ikäiseksi.
Miguel de Unamunon Usvan (1914) kanssa oli myös tekemistä. Unamunokin oli yöpöydällä vuoden päivät. Yliarvostettu teos, mutta välillä ihan hupaisaa pohdintaa ja ivailua (mm. kaiken maailman tutkimusten parissa näpertelijöistä).
Salama oli työvoitto, Väisänen riemukas yllätys, Holappa lievä pettymys ja Unamuno yhtä utua. Sitten on tunnustettava retkahdus tuonne viihdekirjallisuuden puolelle. Voih, miksi sellaiset tiiliskivet Harry Potter ja Feeniksin kilta ja Harry Potter ja puoliverinen prinssi humahtivat muutamassa päivässä, kun Salamaa piti tahkoa monta kesää?