Tekijä: maijastina

Arduum palailee lomalta. Kesää on vietetty jonkin verran kirjojenkin parissa.
Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki (1977) oli sen verran eeppinen (lue: pitkä ja viipyilevä), että se parissa vierähti enemmänkin aikaa. Sitkeys jälleen palkittiin: mietin edelleen kirjan teemoja, mm. taakkoja, joita vanhempien ja isovanhempien ja isoisovanhempien mukana jokaiselle kertyy kannettavaksi. Kristina Carlsonin Maan ääreen (1999) melankoliassaan kolahti oikein kunnolla.
Ystävien innostamana tartuin Tomas Tranströmeriin ja uppouduin muutamaan kokoelmaan (Totuuden kynnys – Surugondoli, suom. Caj Westerberg; Eläville ja kuolleille, suom. Brita Polttila). Samoin ahmaisin pari Sirkka Turkkaa. Nousevan auringon talo (1997) on mahtava ja liikuttava, mutta Niin kovaa se tuuli löi (2004) ei oikein herättänyt intohimoja.
Mitä olisi kesäloma ilman nostalgista vaipumista tyttökirjoihin. Tänä vuonna vuorossa ovat olleet L. M. Montgomeryn Anna-kirjat. Lapsena lukiessa taisi ohi mennä merkittävä kohta: Annan kasvattiäiti Marilla katsoo liikuttuneena Annaa, joka on huomaamatta kasvanut pikkutytöstä neidoksi. Nyt samaisen kohdan ymmärtää aivan uudella haikealla tavalla.
Arduum tunnustaa lukeneensa työhön liittyviä kirjoja ”lomalla”. Milloin tutkija oikeastaan on lomalla ja milloin töissä? Lomalla yleensä jaksaa ja ehtii lukea parhaiten alansa kirjallisuutta.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen voittajaa jännitetään. Mustekala Paul ennusti, että Espanja voittaa välierissä Saksan, ja ennustus meni nappiin. Paul ennustaa valitsemalla jonkun joukkueen lipulla varustetun ruokapurkin.
Roomalaisilla oli monenlaisia tapoja tutkailla tulevaisuutta ja jumalien tahtoa. Tulevaa sotamenestystä tiedusteltiin tarkkailemalla pyhien kanojen syömätapoja (de tripudiis -menetelmä). Jos kanat eivät syöneet, tai levittelivät siipiään, tai karkasivat pois tai huusivat vimmatusti, jotain epäsuotuisaa oli luvassa. Suotuisampaa oli jos, kanat söivät halukkaasti. Niiden suusta tippuneista muruista voitiin tulkita yhtä ja toista.
Kuvitelma eläinten kyvystä ennustaa (samoin kuin sokkona arpominen ja lasten ennuslahjat) liittyy toiveeseen jostakin puolueettomasta tuomiosta. Roomalaisista tiedämme, että aika ajoin ennustamisia manipuloitiin eri tavoin. Kanojen syömiseen voitiin vaikuttaa pitämällä niitä sopivasti nälässä. Mitenkähän mustekala Paulin tapauksessa?

Väitöskirjani Vettius Agorius Praetextatus – A Senatorial Life in Between (2002) on nyt julkaistu italiaksi. Kirjan kustantaja on Victrix. Italiankielinen versio on saanut nimen Vettio Agorio Prestestato – Una vita senatoriale nella transizione.
My doctoral dissertation Vettius Agorius Praetextatus – A Senatorial Life in Between (2002) has been translated into Italian. The publisher is Victrix. The Italian version is called Vettio Agorio Pretestato – Una vita senatoriale nella transizione.

Tämä juhannus sujuu töiden merkeissä. Osallistun Frankfurtin yliopiston järjestämään kollokvioon ”Ausbreitung von Religionen und Neutralisierung von gesellschaftlichen Räumen” (Uskontojen leviäminen ja yhteiskunnallisen tilan neutralisaatio).
Kollokviossa käsitellään neutraaleja tiloja eri uskontojen välillä, eri aikakausien yhteiskunnissa. Itse puhun myöhäisantiikista otsikolla ”Grey Areas in Late Antiquity? Urban Celebration, Greek Education and the Roman Emperor”.

Antiikin uhraamisten jälijillä edelleen. Guy G. Stroumsan The End of Sacrifice (2009) on englanninkielinen laitos alunperin ranskaksi julkaistusta teoksesta La fin du sacrifice (2005). Ranskalainen alkuteos on koottu Stroumsan Collège de Francessa pitämästä esitelmäsarjasta.
Stroumsan kirjan kantava idea on nostaa juutalaisuudessa tapahtuneet muutokset antiikin uskontohistorian keskiöön. Vuoden 70 Jerusalemin hävitys on käännekohta. Sen jälkeen juutalaisuus ja juutalaisuuden vanavedessä antiikin muut uskonnot (kristinusko mukaanlukien) kääntyvät ulkoisista rituaaleista kohtii sisäisempiä muotoja. Tämä merkitsee uhraamisen rituaalin vähittäistä häviämistä ja pyhien tekstien nousua.
Näin lyhyesti selitettynä kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta Stroumsan perusteluihin kannattaa tutustua. Tosin kovin tiivis on Stroumsan kirjakin (vain 136 sivua) ja vetää välillä mutkat suoriksi. Hämmentävä mutta innostava lukukokemus.

Viime kuukausina olen tutkaillut kreikkalaisen Themistioksen puheita. Themistios (n. 317-388) oli konstantinopolilainen filosofi ja puhuja. Hän oli myös useamman 300-luvun keisarin epävirallinen neuvonantaja. Themistios osallistui aktiivisesti päivänpolitiikkaan ja piti ylistyspuheita keisareille.
Toiset filosofit eivät oikein arvostaneet Themistiosta eivätkä hyväksyneet hänen kiinteitä suhteitaan keisarihoviin. Themistios oli siis eräänlainen myöhäisantiikin Pekka Himanen. Puheissaan Themistios esitti yleviä ajatuksia ihanteellisesta hallinnosta, hyveestä ja uskonnonvapaudesta. Tutkijat edelleen kiistelevät, missä määrin Themistios vaikutti keisareiden Jovianuksen, Valentinianuksen ja Valensin uskontopolitiikkaan ja missä määrin hän toimi keisareiden puhetorvena.
Joka tapauksessa Themistios muistetaan erityisesti puheestaan (oratio 4) Jovianukselle. Siinä hän vetoaa, että keisarin on pidettävä uskontojen tasapainossa valtakunnassaan. Keisarin piti pysyä puolueettomana uskontojen välillä.

Keittelin raparpereista kiisseliä ja yhtäkkiä halusin selvittää, mikä raparpereissa oli ongelmallista (vastaus: oksaalihappo). Tapani mukaan eksyin varsinaisesta ruuanlaitosta pohtimaan raparperi-sanan etymologiaa.
Raparperi on lainattu tietysti ruotsin kielestä (rabarber). Sieltä etenemme latinaan, jossa on rhabarberium ja rheubarberium. Taustalla on kreikan sana rha tai rheon, jolla viitattiin lääkkeenä käytetyn raparperi-kasvin juureen. Tämä on taas mahdollisesti saanut nimensä Volga-joesta, jonka kreikankielinen nimi oli Rha. On ehdotettu, että jälkiosa tulisi kreikan sanasta ’barbaros’ eli barbaari.
Raparperi on siis barbaarijuuri. Kuulostaa jollain tapaa kansanetymologialta, mutta miksipä ei. Näin sanaa selitetään pienen otannan perusteella sekä netissä tekemissäni hauissa että kahden etymologisessa sanakirjassa, kuten Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004), s. 1025.

Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksessa syntynyt tuhkapilvi ja sen aiheuttama kaaos ovat helpottaneet. Tuhkapilvestä tulee tietysti mieleen antiikintutkijoita ja luonnontieteilijöitä askarruttanut vuoden 536 ”sumupilvi”.
Muutamat myöhäisantiikin kirjoittajat puhuvat vuosien 536-537 erikoisista sääilmiöistä. Prokopioksen mukaan aurinko himmeni vuoden ajaksi. Cassiodorus mainitsee sumupilven.
Tutkijat ovatkin ehdottaneet selitykseksi tulivuoren purkausta tai komeetan törmäystä tai lähiohitusta. Mahdollinen tulivuori olisi voinut olla Krakatau (nykyisessä Indonesiassa). Epävarmaa kuitenkin on, miten laajasta ilmastollisesta mullituksesta oli kyse.
Aiheesta lisää: Antti Arjava, ’Vuoden 536 salaperäinen pilvi – länsimaiden perikato?’, Tieteessä tapahtuu 7 (2002).

Filosofia.fi tiedottaa, että ranskalainen filosofian historian tutkija Pierre Hadot (1922-2010) on kuollut. Hadot tunnetaan parhaiten teoksista Philosophie comme manière de vivre (2002, Filosofia elämäntapana) ja Qu’est-ce que la philosophie antique (1995), joka on juuri suomennettu ja ilmestyy piakkoin nimellä Mitä on antiikin filosofia? (niin & näin -sarja 2010).
Itse törmäsin ensimmäisen kerran Pierre Hadot’n tekemisiin väitöskirjaa tehdessäni. Hadot on tutkinut erityisesti myöhäisantiikin platonilaisuutta, ns. uusplatonilaisuutta, mm. Plotinosta ja Porfyriosta. 300-luvun lopun platonikon Marius Victorinuksesta Hadot julkaisi oppineet tiiliskivet Porphyre et Victorinus (1968) ja Marius Victorinus, recherches sur sa vie et ses oeuvres (1971).

Ovidius (Fasti 3.523-542) kertoo, miten tavalliset roomalaiset viettivät 15.3. Anna Perennan juhlaa ulkoilemalla Tiberin rannoilla.
Kansa kerääntyi sinne tänne nurmikentille istuskelemaan ja juomaan. Osa jopa pystytti telttoja, toiset tekivät majoja. Jotkut virittelivät togiaan keppien päälle aurinkosuojiksi. Sitten ihmiset lämpenivät auringosta ja viinistä. He rukoilivat yhtä monta elinvuotta kuin joivat viinimukillista. Sitten intouduttiin laulamaan sesongin suosituimpia lauluja ja tanssimaan. Paluu kotiin sujuu horjahdellen.
Näin siis antiikin Roomassa, maaliskuussa. Me valmistaudumme vapun juhliin hyytävässä säässä …