Tekijä: maijastina

Tämä viikko menee luentojen ja esitelmien merkeissä (ja niitä valmistellessa) Tampereella ja Joensuussa. Tampereen yliopistossa luennoin monikulttuurisesta Roomasta.
Aion puhua mm. siitä, että Rooman valtakunta ei ollut kulttuurisesti yhtenäinen, vaan provinsseissa oli roomalaisen hallinnon lisäksi paikallisia kulttuureita. Roomaa voi hyvällä syyllä kutsua kansojen sulatusuuniksi.
Ei Rooma mikään antiikin onnela ollut – on syytä muistaa, että koko Rooman ns. suuruus perustui orjuuteen. Roomalaiset vallanpitäjät kuitenkin olivat tarpeen vaatiessa joustavia, esimerkiksi Rooman kansalaisuus oli provinssien vapaasyntyisten asukkaiden saavutettavissa. Tästä käytiin keisari Claudiuksen (41-54) aikana keskustelua, kun gallialaissyntyinen eliitti halusi myös Rooman senaattiin. Tätä vastustaville Claudius mainitsi puheessaan senaatissa:

“… otimme niihin [legiooniimme] mukaan provinssien vahvimpia. Sillä tavoin vahvistimme uupunutta valtakuntaamme, Onko meillä aihetta valittaa sitä, että Balbukset ovat muuttaneet tänne Hispaniasta ja muita yhtä kuuluisia miehiä Gallia Narbonensiksestä? Heidän jälkeläisensä elävät yhä ja rakastavat tätä maata yhtä paljon kuin mekin.” (Tacitus, Annales, 11.24, Iiro Kajannon suomennoksesta s. 285, muutoksin)

Rooman keisarikunta oli poliittinen kokonaisuus, jota keisari yhdisti. Provinssien asukkaat saattoivat (ainakin toisinaan) tuntea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, Rooman valtakuntaa (Imperium Romanum). Runoilija Rutilius Namatianus 400-luvun alussa kirjoitti Roomasta: ”sinä teit monista kansoista yhden isänmaan” (fecisti patriam diversis gentibus unam).
Joensuun yliopistossa järjestetään valtakunnalliset historiantutkimuksen päivät. Osallistun paneeliin ”Kielteisten mielikuvien rakentaminen uskonnollisista ja poliittisista vastustajista antiikissa”. Vaihteeksi puhun magiasta keinona mustamaalata uskonnollisia ja poliittisia kilpailijoita.

Syys-ja lokakuussa olen ollut tuupertua useamman määräpäivän puristukseen. Kaikenlaista jännittävää on tekeillä ja sitä haluaisi olla monessa mukana. Tutkijana ja kirjoittajana pitää myös opetella näkemään, missä jaksamisen rajat menevät.
Tänä viikonloppuna olen hakenut voimia runoudesta. Erään nuore(hko)n miehen mukaan suuri osa haluaa kirjoittaa runoja, mutta harva niitä lukea. No, minä olen niitä lukijoita. Pelastin jokin aika sitten pinon Arja Tiaisen runokokoelmia hyvään kotiin.
Arja Tiainen julkaissut 1970-luvulta lähtien. Kalastaja Merlin ja Jokainen yksinään paperin äärellä ovat 1980-luvulta. Vuodelta 2006 on Tää tojota ei lähe liikkeelle, josta autokoulun kanssa tuskailevat voivat ammentaa lohdutusta.

Toinen voimanlähde on A.S. Byattin Ragnarök. The End of the Gods (2011). Byattin Riivauksesta blogasin pari vuotta sitten. Ragnarök kertoo muinaisskandinaavisia myyttejä uudestaan lapsen näkökulmasta. Byatt kutoo mukaan toisen maailmansodan pelkoja ja nykyisten ekokatastrofien uhkia. Tai jokainen voi tulkita myyttejä omien tuntemustensa mukaan. Myytin luonteeseen kuuluu se, että se kerrotaan uudestaan ja se saa uusia muotoja. Kirjan lopussa Byatt taustoittaa myyttejä ja omia tulkintojaan.

Edelliseen blogaukseeni liittyen, Ylen Kultakuumeessa käymässämme keskustelussa viittasimme termiin ”kansainvaellukset”. Tämä perinteinen suomenkielinen termi on outo ja harhaanjohtava. Mielestäni siitä pitäisi luopua, samaan tapaan kuin tutkijat ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko ovat luopuneet suomenkielisestä termistä ”uskonpuhdistus” ja puhuvat sen sijaan reformaatiosta.
Suomen kielen kansainvaellukset on käännös saksalaisessa tutkimuksessa käytetystä termistä Völkerwanderung tai Völkerwanderungen (=kansojen vaellukset). 1800-luvun kansallisuusaatteilla erityisesti Saksassa oli huomattava vaikutus siihen, miten muuttoliikkeitä tulkittiin: tulokkaat nähtiin Saksan kansan edeltäjinä.
Nimitystä kansainvaellukset on tutkimuksessa arvosteltu, koska se antaa harhaanjohtavan kuvan kokonaisten, selkeästi muodostuneiden ja valmiiden kansojen vaelluksista. Lisäksi siihen liittyy mielikuva suurten ihmismassojen liikehdinnästä; lukumääriä on kuitenkin vaikea arvioida.
Tähän kuvitukseksi laittamani kartta selkeine nuolineen kuvastaa hyvin tätä vanhentunutta käsitystä kunkin yksiselitteisen kansan vaelluksesta. Esimerkiksi gootit on laitettu lähtemään yhtenä nuolena Etelä-Ruotsista. (Sivuhuomiona vielä, että Ruotsista vaellukselle lähteneiden goottien alkukotina ei ole mitään luotettavia todisteita, vaan käsitys on myöhemmin tuotettua poliittista mytologiaa).
Englannin kieleen on vakiintunut termi migrations (muutot, muuttoliikkeet, vaellukset), joka on neutraali; usein termi on muodossa barbarian migrations, jossa sana barbaarit tuo alentavan leiman. Romaanisissa kielissä puhutaan barbaarien invaasiosta (ransk. les grandes invasions, invasions barbares, ital. invasioni barbariche, esp. invasiones bárbaras). Nimityksissä heijastuu näkökulma, jossa uudet tulokkaat nähdään roomalaisten silmin tunkeutujina. Eri traditioissa siis nostetaan esiin erilaisia asioita.

Roomalainen historiankirjoittaja Ammianus Marcellinus kuvaa, kuinka gootit vuonna 376 ylittivät Rooman valtakunnan rajajokea Tonavaa

yötä päivää veneiden, lauttojen ja koverrettujen puunrunkojen päällä. Väkeä oli niin paljon, että vaikka joki oli kaikkein vaarallisimmillaan ja tulvi rankkasateiden takia, he yrittivät uida ja moni hukkui kamppaillessaan virran pyörteitä vastaan.”

Tästä alkoi keskustelumme Ville Vuolannon kanssa Yleisradion Kultakuumeessa tänään. Puhuimme myöhäisantiikin muuttoliikkeistä, ”kansainvaelluksista”, kuten niitä perinteisesti kutsutaan. Pohdimme muuttajien määriä, inhimillistä hätää ja Roomaa kansojen sulatusuunina.

Syksyihin liittyy yleensä paljon aloittamista. Miun syyskuuhuni liittyy opetusta, kansainvälisille opiskelijoille suunnattu kurssi ”Historical perspectives fo religion, conflict and dialogue” Helsingin yliopistossa. Toteutamme tämän yhdessä huippuyksikkömme Reason and Religious Recognition tutkijoiden kanssa. Itse puhun kreikkalais-roomalaisen maailman uskonnoista, konflikteista ja pyrkimyksistä dialogiin.
Ensi viikolla olen myös puhumassa oikeudenmukaisuudesta kristillisessä antiikissa Aalto-yliopiston luentosarjassa ”Oikeudenmukaisuus ¨ja sen vaihtoehdot globalisoituvassa maailmassa”.
Tästä olen luvannut puhua: ”Keskityn antiikin latinankielisen kristillisyyden merkittävimpään ajattelijaan Augustinukseen (354–430). Augustinus käsittelee oikeudenmukaisuutta erityisesti teoksessaan Jumalan valtio. Hänen mukaansa oikeudenmukaisuus (iustitia)on todellisen valtion perusta ja sen toiminnan edellytys. Mitä oikeudenmukaisuus sitten on? Esittelen luennossani Augustinuksen oikeudenmukaisuus-ajattelun pääpiirteitä, muun muassa hänen erottelunsa todellisen oikeudenmukaisuuden ja maanpäällisen elämän tarpeisiin soveltuvan ”vähäisemmän oikeudenmukaisuuden” välillä. Jumalan luoma luonnollinen järjestys on myös olennainen piirre Augustinuksen ajattelussa. Augustinusta ja muita kristillisiä ajattelijoita (esimerkiksi Lactantius) ei voida ymmärtää ilman aikaisempaa roomalaista taustaa. Sen vuoksi esittelen myös aikaisempia käsityksiä oikeudenmukaisuudesta esimerkiksi Ciceron ja Senecan kirjoituksissa. Käsittelen myös antiikin roomalaisten käsityksiä orjuudesta ja orjien kohtelusta.”

---

Viime viikon konferenssin viriketulvaa sulatellessa menee varmasti pitkään. Samoin oman aikansa ottavat käynnit Erfurtin museoissa ja kirkoissa.
Erfurt on ottanut tietysti kaiken irti Martti Lutherista, joka opiskeli Erfurtin yliopistossa ja sittemmin oli munkkina Erfurtin augustinolaisluostarissa. Opastetulla kierroksella Augustinerklosterissa meille esiteltiin ”Lutherin munkkikammiota”.
 
 
Kaupunginmuseossa on myös oma hyvin taustoitettu Luther-osionsa, jossa tuotiin esiin myös se, miten Lutheriakin mytologisoidaan ja tuotteistetaan; siellä sai mm. ihailla näitä Luther-sukkia. Anger-museossa on erinomainen näyttely ”Kontroverse & Kompromiss”, jossa kerrotaan Erfurtin katolisten ja protestanttien yhteiselosta. Näyttelyssä on mm. Lutherin kirjoituksista julkaistu nide, jonka nimiölehdessä on ollut kirjoittajan kuva, mutta kuva on maalattu piiloon. (Syytä ei aivan varmasti tiedetä, mutta kyseessä on voinut olla sensuuri, eräänlainen damnatio memoriae, muiston tuhoaminen).
Erfurtin surullisiin vaiheisiin kuuluvat toistuvat juutalaisvainot, niin keskiajalla kuin 1900-luvulla. Vanha, välillä ravintolana ja tanssisalina käytetty synagoga on 2000-luvulla restauroitu museoksi. Museossa voi myös ihailla vuonna 1998 alueen kaivauksissa löytynyttä ”Erfurtin aarretta”, jonka vaikuttavin esine on juutalainen vihkisormus. Vihkisormuksessa on kaksi yhteenliitettyä kättä ja siinä lukee ”Masel tov” (”Paljon onnea”).
Juutalaisvainoista 1900-luvulla  synagogamuseo ja kaupunginmuseo kertovat velvollisuudentuntoisesti. Erfurtin teollisuus toimitti krematorioita ja kaasukammioita lähellä sijaitsevalle Buchwaldin keskitysleirille.
 
 
Samoin Erfurtin museot tekevät tiliä DDR-menneisyyden kanssa, kuten vierailu Erinnerungsort Andreasstrasse -museossa osoittaa. Tämä ”muistamispaikka” on Stasin entinen toimipiste. Yläkerrassa esitellään sellejä ja erityssellejä, joissa poliittisia vankeja kuulusteltiin. Vähällä piti, ettei vierailija itse joutunut paniikin valtaan. Muissa kerroksissa voi tutustua DDR:n historiaan ja arkeen ja ihmetellä Stasin salakuuntelulaitteita ja muita urkintavälineitä. Mieleen muistuu yksi parhaimmista näkemistäni elokuvista, Das Leben der Anderen (Muiden elämä). Näyttelyiden jälkeen sai kirjoittaa ajatuksiaan ja muistojaan seinään. Yksi vierailijoista on tiivistänyt minunkin toiveeni: ”Ei koskaan uudestaan!”

IAHR-konferenssin yhteydessä järjestettiin osallistujille ekskursioita, vaihtoehtoina retki Eisenachiin Lutherin jalanjäljillä ja käynti Weimarissa runoilijoiden merkeissä.
Minun ’pyhiinvaellukseni’ suuntautui Weimariin. Ohjelmaan kuului kaupungin esittelyä ja käynti museoksi muutetussa Goethen kotitalossa. Koko kaupunki pursui Goetheä. Mainio oppaamme oli onneksi sopivan kriittinen Weimarin isoa poikaa kohtaan ja nosti esiin myös muita runoilijoita. Goethe-museossa oli Goetheä edestä ja takaa, istumassa ja seisomassa, kotitalossa saattoi ihailla työhuonetta ja vaunutalliakin.
Tässä mm. Goethen saappaat.
 
 

 

 
 
 
 
Tässä Goethestä eri aikoina tehtyjä pystejä.
 
 
 
 
 
Museokauppa on hyvin varustettu. Goethe on tuotteistettu juomalaseja, hilloja, sinappeja ja keittokirjoja myöten. Myönnän, että sorruin muutamiin hassuihin ostoksiin (museokaupat ovat heikkouteni), en kuitenkaan näihin piparkakkumuotteihin (kuvassa). Itselleni yritän selittää, että teen tämän kaiken ironisesti.
Mutta kaikkiaan kaupungin Goethe-hömpötys alkoi hermostuttaa. Runoilija, joka muistuttaa ihmisen olemisesta: ”Warte nur, balde / Ruhest du auch” (Odota vain, kohta, rauhoitut itsekin), on keskellä mitä suurinta levottomuutta ja suurmiespaatosta. Onneksi museon seinillä oli myös runoja muistuttamassa, että lopulta ja oikeasti pitäisi olla lukemassa kirjoja. Tässä on runo, josta minun runojen lukemiseni joskus aikoja sitten alkoi:

 
 

Next week I will take part in the huge international conference on History of Religion in Erfurt – with some 1300 other participants … The conference is organised by IAHR (International Association for the History of Religions). This means that the variety of research papers range from Antiquity to modernity. Antiquity is well presented, there will be many panels on Greco-Roman and Christian stuff going on at the same time.
I will give my paper in the panel ”Defining religious minorities in a pre-global world (Antiquity and Late Antiquity)” which has been convened by Alessandro Saggioro (Sapienza Università di Roma) and Mar Marcos (Universidad de Cantabria):

Santiago Montero Herrero, Diego M. Escámez de Vera, Universidad Complutense, Madrid (Spain)
Minorities and divination practices in the Roman Empire
Luca Arcari, Università di Napoli Federico II (Italy)
’Minority’ as a practice of self-definition in Second Temple Judaism (Dead Sea Scrolls, 1 Enoch)
Mar Marcos, Universidad de Cantabria (Spain)
When Christians claimed for Religious Freedom: the Rhetoric of the “New Race”
Emiliano Rubens Urciuoli, Università di Torino Silent majorities claiming “minority rights”. Weakness and strength of small numbers in Tertullian’s rhetorical strategy
Maijastina Kahlos, University of Helsinki (Finland)
Minority Report – ‘Minorities’ and ‘majorities’ in argumentation in the Late Antique inter-religious and intra-religious disputes
Alessandro Saggioro – Sapienza Università di Roma (Italy)
Sine suffragio. Exclusion of religious minorities in the Theodosian code
Gian Franco Chiai, Freie Universität Berlin (Germany)
Christiani adversos Christianos in late antique Asia Minor

• The abstract of my paper Minority Report – ‘Minorities’ and ‘majorities’ in argumentation in the Late Antique inter-religious and intra-religious disputes:

In course of the fourth century, Christianity was gradually shifted from a minority position to the majority one or at least to the strong minority in the Roman Empire. Greco-Roman religions (called ‘paganism’ by Christian writers) were gradually shifted to the minority position or the weakened majority. It is impossible to define the proportions of religious groups in the Roman Empire; at best we can speak of guesstimates. The same applies to the proportions and power relations between the Nicene and other Christian groups (e.g., Homoians or ‘Arians’ as they were called by the Nicene Christians). In certain areas and at specific times, the Homoians held the upper hand while the Nicene Christians were at risk of being marginalized. Nevertheless, for the most part of the fourth century, the Nicene Christians were setting the boundaries for the normative orthodoxy.
This paper will discuss the argument of the majority position in the inter- and intra-religious disputes in the fourth and fifth centuries. Jerome of Stridon, for instance, rejoices the expansion of Christianity in the city of Rome. Augustine of Hippo derides ‘pagans’ who according to him were a small minority living in fear and shame. Isidore of Pelusium and Theodoret of Cyrrhus declared that ‘paganism’ no longer existed. Furthermore, the triumph of Christianity over paganism was exulted in the imperial legislation. I will not take any stand on which religious group or sect was in majority or minority in the Empire at a particular moment. Instead, I will study, for instance, for what purposes was the majority position argued for and what kinds of arguments and rhetorical techniques were used. What was the background of these claims and who were the audience?

Tällä viikolla Oxfordissa on käynnissä patristiikan tutkimuksen konferenssi (Seventeenth International Conference on Patristics Studies). Patristiikka on antiikin kristinuskon tutkimusta. Englanniksi olisi nykyään kohdallisempaa käyttää termiä early Christian studies. Käytännössä tutkittava aikakausi on myöhäisantiikkia (200-800). Meneillään on valtava määrä yksittäisiä esitelmiä ja työpajoja. Osallistujia on kuulemma liki tuhat.
Itse osallistun työpajaan ”Religious Conflict and Diplomacy”, jonka on ideoinut ja koonnut Wendy Mayer:

Religious Conflict and Diplomacy Workshop
Session 1 – Wednesday August 12
Chair: Christine Shepardson
1. Silke-Petra Bergjan
“The Tomus ad Antiochenos and its context: A document of religious conflict in Antiochia”
2. Chris De Wet
“Religious Conflict, Zealotism, and Masculinity in John Chrysostom”
3. Wendy Mayer
“Ordinary sermons for extraordinary times: Preaching, the subconscious, and the exacerbation of conflict”
4. Justin Pigott
“The Role of Conflict and Authority in the Genesis of Canon 28”
Session 2 – Thursday August 13
Chair: Maijastina Kahlos
1. Pauline Allen
“Post-mortem polemics: the literary persecution of Severus of Antioch (512-518)”
2. Christine Shepardson
“Representing the Saints: John of Ephesus’s Lives and the Polarization of the Chalcedonian Conflict”
3. Marek Jankowiak
”Reading between the lines: Diplomacy and Conflict at the Sixth Ecumenical Council (680-1)”
4. Damien Casey
“Mohammad the Eschatological Prophet”
Session 3 – Friday August 14
Chair: Wendy Mayer
1. Maijastina Kahlos
“Heresy Test and the Barbarian Other: Fourth-century Bishops and Goths”
2. Hajnalka Tamas
“Hagiography, Liturgy, and Orthodoxy in 5th and 6th Century Aquileia”
3. Geoffrey Dunn
“Ecclesiastical Conflict between Rome and Constantinople in the Early Fifth Century: Diplomatic Efforts to Resolve the Dispute about Perigenes of Corinth”
4. Chiara Tommasi
“Early Chinese Christianity and its Diplomatic Strategies (7th-8th cent.)”
 
 

Kirjoja ilmaantuu salaperäisellä tavalla kotiin. Eräänä päivänä hyllyssä komeili tällainen kirjasarja, kaikesta päätellen täysin korkkaamattomia kaikki osat. Sarja oli tuotu kirjaston kierrätyspisteeseen, ja nuore(hko)n miehen oli pakko pelastaa se hyvään kotiin.
Jäin lukemaan ensimmäistä osaa. Sieltä löytyi helmi 1700-luvulta, tuntemattoman runoilijan kirjoittama ylistyslaulu viinalle, samalla valituslaulu viinanpolton kieltämisestä (”Winasta walitus wirsi runo raukan kuolemasta”). Vaikka juhannuksesta on jo aikaa, laitetaan siitä muutama säe näytteeksi:

Suru särkepi sydämet
Murhe mieltä murtelepi;
Kosk’ on piput pinan alla
Kaicki pannut kahleissa;
Kuin on wina kuoletettu
Kadotettu kaunis juoma;
Jok’ oli joukosa ilona,
Rawindona rahwaassa;
Hywä Herrain howissa,
Talonpoikaingin talossa
Paras kaickein parissa:
Lohdutti suruiset mielet,
Ilahutti itkewäiset.
Soi se mielen, andoi kielen;
Toi se puhen toimellisen.
Wilusti wäristyneitä,
Wäristi wilustuneita
Teki wielä taitawasti
Ystäwät wihollisixi,
Wihamiehet ystäwäxi.
(Suomen kirjallisuuden antologia 1, Helsinki: Otava, 1963, s.  394).

Sitten on myönnettävä, että minäkin toin hyllyntäytettä. Tämä sarja oli kirjaston poistokirjoissa: