Tekijä: maijastina

Marttiina Fränti-Pitkäranta väittelee ensi keskiviikkona 17.2.2016 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Mittayksiköistä, maa-alojen mitoista ja arkkitehtonisista mittasuhteista antiikin Roomassa – Metrologis-terminologinen tutkielma latinankielisten lähteiden ja arkeologis-arkkitehtonisen kuva-aineiston pohjalta”. Väitös kuuluu antiikin kielten ja kulttuurien alaan.
Väitöskirjassa selvitetään antiikin roomalaisten mittayksikköjä ja mittausmenetelmiä. Lähteinä on käytetty ennen kaikkea Vitruviusta, mutta myös  Varroa, Pliniusta, Columellaa, Frontinusta, Balbusta, Pseudo-Balbusta, Festusta, Boëthiusta, Isidorusta, Pseudo-Boethiusta ja Gerbertusta. Väittelijä kuvaa menetelmäänsä  kielellis-matemaattis-visuaaliseksi ja näkökulma on arkkitehdin.
Vastaväittäjänä on dosentti Jorma Kaimio, Helsingin yliopisto, ja kustoksena on professori Olli Salomies.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa täällä.
Paljon onnea väitökseen!
 

Kaikki kirjoittajat ovat varmasti kokeneet saman kuin minäkin: vaeltavan sielun ongelman. En puhu nyt sielunvaelluksesta, josta monet antiikin kreikkalaiset filosofitkin spekuloivat.
Tarkoitan sitä tilannetta, kun pitäisi jaksaa työstää tekstiä ja se alkaa puuduttaa. Silloin kirjoittajan mieli halajaa tuleviin kirjoitusurakoihin, jotka tuntuvat paljon houkuttelevammilta kuin tuo edessä oleva sepustus. Ja silti tietää, että teksti paranisi, kun vain jaksaisi vielä hioa sitä vielä hetken. Juuri sillä hetkellä uusia ideoita sinkoilee enemmän kuin ikinä muulloin. Viime viikon tekstien editoinnin lomassa useammankin artikkelin ideat vilahtivat ohi – osa ehkä jäi mieleenkin.
Keisari Hadrianus (76-138) runoili pienestä levottomasta sielusta runossaan Animula vagula blandula, mutta se ei liity näihin kirjoitusongelmiin. Mutta rauhaton sielu oli keisarikin.
 

Perjantaina 15.1.2016 Timo Korkiakangas väittelee aiheesta ”Subject
Case in the Latin of Tuscan Charters of the 8th and 9th Centuries” eli
subjektin sijamuodosta 700- ja 800-luvun toscanalaisten asiakirjojen
latinassa. Vastaväittäjänä on Francesco Rovai Pisan yliopistosta.
Väitöskirja on luettavissa täällä.
Onnea väitökseen!

Kohudosentti oli paluumatkalla Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden varjojuhlasta, kun hän tapasi Kansalaisen.
Kansalainen: Mistä olet tulossa noin kiihtyneenä?
Kohudosentti: Olin osoittamassa mieltäni yliopiston varjojuhlassa akateemisen sivistyksen ja tutkimuksen puolesta ja kaiken maailman dosentteja vihaavia idiootteja vastaan.
Kansalainen: Eikö dosentin pitäisi olla tekemässä tutkimustöitänsä? Vai onko mielenosoituksissa juokseminen kohudosenttien työtä?
Kohudosentti: Tämä on nyt niin tärkeä asia, että haluan olla osoittamassa mieltäni, vaikka tässä olisi vielä viisi dead linea odottamassa ennen joulua. Tämä on sitä yhteiskunnallista vaikuttamista.
Kansalainen: Vai niin. Eikö tuo ole vain dosenttien laiskuutta?
Kohudosentti: Kuule, olen tehnyt 15-tuntisia työpäiviä, mutta olen luvannut puolisolleni, että tästä eteenpäin lyhennän työpäivät 10 tuntiin. Lupasin, että ensi vuonna jopa pidän kesäloman.
Kansalainen: Ai sen kesä-, heinä- ja elokuun? Onhan teissä dosenteissa niitäkin, jotka väsäävät yhtä artikkelia kuudetta vuotta.
Kohudosentti: No, on myönnettävä, että näitä on. Mutta ei kaikkia dosentteja voi leimata muutaman saamattoman takia.
Kansalainen: Ja ylimielisiä kyllä dosentit ovat ja koko yliopistoväki.
Kohudosentti: Miten niin muka?
Kansalainen: Eikö tuolla teidän yliopistolaisten varjojuhlassa juuri julistettu sitä, miten erinomaisia te olette? Olette niin täynnä itseänne, mukamas joku kansakunnan valiojoukko ja etuvartio ja mitä kaikkea.
Kohudosentti: Mutta mehän olemme, valo tässä maailmassa, sivistämme ihmisiä, jos he vain antaisivat meidän sivistää itseään. Ja olemme kriittisiä.
Kansalainen: Tosi kriittisenä etuvartiona yliopistolaiset olivatkin silloin 70-luvulla. Yliopisto täynnä taistolaisia idiootteja.
Kohudosentti: No, ne olivat niitä äänekkäimpiä mellastajia …
Kansalainen: Ja 30-luvulla varsinaisia äärioikeistolaisia valopäitä koko yliopisto.
Kohudosentti: No, eivät suinkaan kaikki, vaan ne äänekkäimmät …
Kansalainen: Ja entäs nyt? Tosi kriittinen oli sekin teidän mielenilmauksenne, jossa toivotettiin innovaatiot jonnekin ruumiinonkaloihin. Olisi luullut, että yliopistolaiset olisivat älykkäitä, sivistyneitä ja turvautuisivat argumentointiin, eikä alatyyliseen herjanheittoon.
Kohudosentti: No, juu, myönnetään, että se oli infantiilia, mutta emme me kaikki ole niin lapsellisia. Ne olivat taas niitä äänekkäitä kiivailijoita.
Kansalainen: Kaikkialta muualta leikataan, mutta yliopistoista ei sitten saisi leikata mitään. Oletteko niin etuoikeutettuja? Miksi juuri teiltä ei saisi vähentää mitään?
Kohudosentti: Mutta meiltä vähennetään aivan valtavasti. Meidät on ajettu todella ahtaalle. Suuri määrä ihmisiä menettää työpaikkansa … Se on aivan kohtuutonta.
Kansalainen: Eivätkö muka muutkin ihmiset ole menettämässä työpaikkojaan? Vai oletteko te jossain erikoisasemassa? Ja sitten te valitatte, kun teidän täytyy raportoida tekemisistänne. Miksi te saisitte puuhailla omianne ilman, että teidän työntekoanne valvottaisiin? Kaikki muutkin ihmiset tekevät selkoa siitä, mitä saavat töissänsä aikaan palkkansa eteen.
Kohudosentti: Hei, se on akateemista vapautta. Ei tutkimus voi kukoistaa, jos on joku isoveli valvomassa. Sellainen näivettää tutkimuksen täysin.
Kansalainen: Akateeminen vapaus erikseen, mutta kyllä minulla on veronmaksajana oikeus tietää, miten minun maksamiani veroja käytetään. Ettei niillä vain hengailla henkevästi jossain Pariisin kahviloissa, ja sitten ei synny mitään muuta tulosta kuin jotain pubiretoriikkaa.
Kohudosentti: Mutta minä olen aivan kyllästynyt raportoimaan kaiken aikaa tuloksistani. Miten voi muka tutkimusta tai taidetta mitata? Se on aivan naurettava ajatus. Samoin ne julkaisujen pisteyttämiset ja yliopistojen kansainväliset rankingit ovat aivan absurdeja.
Kansalainen: No, eivät ne olekaan mikään totuus. Kyllä minä sen tajuan. Mutta onko sinulla joku parempi vaihtoehto? Se, että teidän tutkijayhteisönne eli te kavereiden kesken sopisitte, kuka on missäkin nyt saanut aikaan eniten ja on pätevin työnhaussa?
Kohudosentti: Älä viitsi, sellaista en todellakaan halua, se vain johtaisi kavereiden suosimiseen!
Kansalainen: Se kai olisi sitä kuuluisaa yliopiston yhteisöllisyyttä. Hyvä veli -verkostot ja kaveria ei jätetä, eikö niin, ja sopivin ohittaa pätevän. Ja poliittisesti kunnon kaveri on parempi kuin joku, jonka poliittiset mielipiteet ei ole teille sopivia. Saunakaveri pääsee töihin, vaikka ei ole julkaissut mitään mainittavaa pariin kymmeneen vuoteen. Joku sopiva nokkelikko pääsee töihin, koska kavereiden mielestä hänellä on edessä loistava tulevaisuus. Ajattele esimerkiksi Etelä-Afrikkaa, siellä siirryttiin yliopistoissa raportointiin juuri sen takia, että haluttiin kitkeä pois korruptio ja nepotismi. Tuollaisissa sisäänlämpiävissä instituutioissa kuin yliopisto on aina suuri vaara, että päädytään kavereiden suosimiseen.
Kohudosentti: Tuo on kyllä julmetun totta. Mutta ei sen parempi ole sekään, että ulkopuolelta tulevat, yliopistoasioista täysin tietämättömät ihmiset tulevat huseeraamaan yliopistolle ja sotkevat asiat.
Kansalainen: Joskus kyllä voi olla parempi, että tulee joku ulkopuolinen, joka ratkoo teidän yliopistolaisten hiekkalaatikkotappeluitanne. Ulkoa tulevalla kontrollilla olisi voitu välttää monet väärinkäytökset, kuten sellaiset tilanteet, joissa jotkut tutkijat savustetaan ulos joltakin laitokselta vain sen takia, että he tutkivat jotakin ei-sopivaa aluetta tai aikakautta.
Kohudosentti: Mutta emme halua tänne mitään typeriä innovaatioita ja konsultteja. Olen kyllästynyt tähän loputtomaan uudistamiseen, haluan työrauhaa!
Kansalainen: Jos työrauha tarkoittaa sitä, että saatte kähmiä asioitanne rauhassa keskenänne, niin sellaista työrauhaa en veronmaksajana voi hyväksyä. Ja mitä pahaa on innovaatioissa? Luuletko, että mikään olisi kehittynyt paremmaksi, jos ei mitään ikinä muutettaisi. Vai olisitko jäänyt mieluummin 1800-luvun tilanteeseen, kun naisilla ei ollut yliopistolle mitään asiaa.
Kohudosentti: Öh, no, tuossa tapauksessa muutos oli tietysti hyvä. Mutta muutos voi johtaa myös huonompaan. Ei muutos sinänsä ole mikään itseisarvo.
Kansalainen: No, ei tietenkään. Mutta kun te yliopistolaiset olette niin hemmetin sisäänlämpiävää vanhakantaista porukkaa, jolle perinteet ovat jokin itsestään selvä perustelu. Tuossakin teidän varjojuhlassanne vain hehkutettiin, miten erinomaisia te olette olleet sukupolvesta toiseen. Muistatteko te koskaan sitä, kuka on maksanut viulut, teidän elitisminne ja teidän akateemiset juhlanne? Luuletteko te, että teidän erinomainen tietoon ja viisauden tavoitteluun pohjautuva kulttuurinne liikuttaa ketään teidän yliopistonne ulkopuolella, jos te vain hymisette sitä keskenänne eikä kukaan saa teidän mutinoistanne tolkkua? Teillä on velvollisuuksia teitä ylläpitävää yhteiskuntaa kohtaan.
Kohudosentti: Tuo on kyllä totta. Mutta on kohtuutonta väittää, että me vain hymisemme keskenämme. Me popularisoimme tiedettä, tervetuloa vain lukemaan dosenttien kirjoittamia kirjoja.
Kansalainen: Teidän pitää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ymmärrettävällä tavalla, eikä vain jäädä lipittämään punaviiniä Punavuoreen.
Kohudosentti: Punaviiniä Punavuoressa, höpö höpö. Cavaa Kruununhaassa! Emmekö muka ole osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun? Mutta ei ole kovin palkitsevaa, jos sitten some-keskusteluista saa lukea, että tällaisista dosenteista pitäisi hankkiutua eroon.
Kansalainen: Tuollainen on tietenkin täysin sopimatonta ja tuomittavaa. Minulla ainakaan ei ole mitään dosentteja vastaan, jotkut parhaista ystävistänikin ovat dosentteja. Mutta kun kerta te yliopistolaiset olette niin kriittisiä, niin miksi ette kohdista kriittistä tarkastelua itseenne? Mikä se sellainen intellektuelli on, joka ei pysty itsekritiikkiin?
Kohudosentti: Siinä olet kyllä oikeassa. Yliopistolaisten olisi syytä katsoa itseään peilistä.
 

It is my great pleasure to inform that Pagans and Christians in Late Antique Rome edited by Michele Salzman, Marianne Sághy and Rita Lizzi Testa has been published (Cambridge University Press 2015).
The articles of the book are based on the papers held in the conference in the Hungarian institute in Rome (Palazzo Falconieri) in 2o12.
The table of contents:
Part I. Senatorial Politics and Religious Conflict in Rome:
1. Constantine and the Roman senate: conflict, cooperation, and concealed resistance Michele R. Salzman
2. Beyond pagans and Christians: politics and intra-Christian conflict in the controversy over the Altar of Victory Robert Chenault
3. Were pagans afraid to speak their mind in a Christian world? The correspondence of Symmachus Alan Cameron
Part II. The Construction of New Religious Identities:
4. Christians and the invention of paganism in late antique Rome Thomas Jürgasch
5. Late antique divi and imperial priests of the late fourth and early fifth centuries Douglas Boin
6. Artis heu magicis: the label of magic in the fourth-century conflicts and disputes Maijastina Kahlos
7. Crowd behavior in late antique Rome Daniëlle Slootjes
Part III. Pagans and Christians: Coexistence and Competition:
8. Re-interpreting the cult of Mithras Jonas Bjørnebye
9. Making difference: the Carmina contra Paganos and the invention of late Roman paganism Dennis E. Trout
10. Poetry and pagans in late antique Rome: the case of the senator ’converted from the Christian religion to servitude to the idols’ Neil McLynn
11. Professiones gentiliciae: the collegia of Rome between paganism and Christianity Francesca Diosono
12. Reinterpreting pagans and Christians from Rome’s late antique mortuary evidence Nicola Denzey Lewis
13. On the form and function of Constantine’s circiform funerary basilicas in Rome Monica Hellström
14. Romanae Gloria plebis: Bishop Damasus and the traditions of Rome Marianne Sághy
15. Storytelling and cultural memory in the making: celebrating pagan and Christian founders of Rome Gitte Lønstrup Dal Santo
16. Rome and imagery in late antiquity: perception and use of statues Caroline Michel d’Annoville
17. What to do with Sacra Antiqua? A reinterpretation of the sculptures from S. Martino ai Monti in Rome Silviu Anghel
18. Hercules representations in fourth-century Christian context Levente Nagy
Concluding remarks: VRBS ROMA between pagans and Christians Rita Lizzi Testa.
 

Perjantaina 18.12.2015 väittelee Saara Kauppinen dialogimuodosta kreikankielisissä piirtokirjoitusepigrammeissa (”Dialogue Form in Greek Verse Inscriptions with Some Non-Inscriptional Parallels”).
Vastaväittäjänä on Joseph W. Day (Wabash College) ja väitöskirja kuuluu kreikan kielen ja kirjallisuuden alaan Helsingin yliopistossa.
Mikä on epigrammi? Aluksi epigrammi tarkoitti lyhyttä johonkin esineeseen kaiverrettua tai maalattua kirjoitusta, esimerkiksi hautakivessä. Sittemmin epigrammi on tarkoittanut lyhyttä runoa. Samuel Taylor Coleridge (1772–1834) kuvasi epigrammia näin:

What is an Epigram? A dwarfish whole;
Its body brevity, and wit its soul.

Kauppisen väitöskirja on luettavissa Helsingin yliopiston e-thesis-palvelussa.

Sarja Rooman tuhosta jatkuu! Syyksi on esitetty myös erilaisia tauteja. Malaria on ollut yksi ehdotuksista. Malaria eli horkka on Plasmodium-sukuisen itiöeläimen aiheuttama tauti. Näitä  Plasmodium-itiöitä tunnetaan useita, ja niin malaria-tautejakin on erilaisia. Tauti leviää Anopheles-sukuisten hyttysten pistojen välityksellä.
Malaria oli alituinen seuralainen Italiassa antiikin aikana ja vielä antiikin jälkeen aina 1800-luvun lopulle saakka. Koska malariaa esiintyi erityisesti Rooman kaupungissa, sitä kutsuttiin ”roomalaiseksi kuumeeksi”. Antiikin ihmiset yhdistivät malarian suoalueisiin (esimerkiksi Rooman lähellä oleviin Pontisiin soihin). Sen sijaan he eivät yhdistäneet malarian yhteyttä hyttysiin. Sen sijaan malarian, kuten monien muidenkin tautien, aiheuttajaksi selitettiin saastunut ilma.
Vasta vuonna 1880 ranskalainen lääkäri Alphonse Laveran (1845–1922) selitti malarian aiheutuvan itiöeläimestä ja leviävän hyttysten välityksellä. Ennen Laveraniakin oli esitetty yhteys hyttysten ja malarian välillä, mutta teoria saastuneesta ilmasta pysyi vallitsevana teoriana Laveranin löytöön saakka. Laveran sai Nobelin lääketieteen palkinnon v. 1907. Kerrankin meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Malaria on kuitenkin edelleen maailmanlaajuisesti yksi pahimmista terveysongelmista.
Joidenkin ehdotusten mukaan malaria olisi merkittävästi edesauttanut Rooman valtakunnan romahtamista. Tässä herää tietysti kysymys, onko mitenkään todennettavissa, että malaria olisi erityisesti lisääntynyt myöhäisantiikissa. Tautia esiintyi Roomassa tasavallan ajoista myöhäisantiikkiin. Miksi juuri nyt malaria olisi ollut kohtalokas Länsi-Roomalle?
On arveltu, että Roomassa ja sen ympäristössä 400-luvulla riehunut malaria olisi saanut Italiaan hyökänneen hunnien johtajan Attilan muuttamaan mielensä ja jättämään Rooman rauhaan. Legendan mukaan Rooman piispa Leo I jumalallisella arvovallallaan sai Attilan kääntymään pois Rooman porteilla. Jos malariateoria pitää paikkansa, Attilan vakuutti pikemminkin pelko malariasta kuin piispa Leo. Tosin syitä saattoi olla monia muitakin: ehkä Attilalle maksettiin suojelurahaa tai sotajoukkoja ei yksinkertaisesti voitu huoltaa matkalla Roomaan; Italia kärsi nälänhädästä.

Osallistuin tällä viikolla Catanian yliopistossa Sisiliassa konferenssiin Poteri in crisi e identità collettive: religione e soluzioni strategiche (IV-VI secolo) (Valta kriisissä ja kollektiiviset identiteetit: uskonto ja strategiset ratkaisut 300-500 -luvuilla).
 

Teemana olivat kriisit myöhäisantiikissa, mutta konferenssin aikana tuli ilmi, että ainahan näitä kriisejä on.  Suomessa ilmeisesti oli tällä viikolla jokin hallituskriisi.
Catanian yliopisto on perustettu vuonna 1434 ja on yksi Italian vanhimpia.
Humanistiset tieteet on sijoitettu entiseen benediktiiniläisluostariin (Monastero dei Benedettini), joka tilat on muutettu yliopiston tiloiksi. Luostarin barokkiset puitteet ovat kieltämättä vaikuttavat:

 
 
 
 
 
 

Catania on tietysti vanha antiikin kaupunki, latinalaiselta nimeltään Catana. Jo ennen roomalaisia ja kreikkalaisia seudulla on pitkä historia, sillä siellä asui sikaneja, sittemmin sikuleja, ja foinikialaisetkin ehtivät paikalle.  Tässä antiikin aikainen teatteri.

 
 
 
 
 
 
 
Rooman vallan jälkeen Cataniassa ovat pitäneet valtaa mm. arabit, normannit ja espanjalaiset. On saniottu, että monien eri etnisten perinteiden kohtaaminen on tehnyt sisilialaisesta keittiöstä niin erinomaisen. Matkan jälkeen aion pitää vähän dieettiä.

Viime viikonloppuna pidetyn Historiantutkimuksen päivien herättämiä ajatuksia  Suomen Akatemian blogissa: ”Kaksi kulttuuria ja Ajankääntäjä”.