Tekijä: maijastina

It is my great pleasure to inform that Pagans and Christians in Late Antique Rome edited by Michele Salzman, Marianne Sághy and Rita Lizzi Testa has been published (Cambridge University Press 2015).
The articles of the book are based on the papers held in the conference in the Hungarian institute in Rome (Palazzo Falconieri) in 2o12.
The table of contents:
Part I. Senatorial Politics and Religious Conflict in Rome:
1. Constantine and the Roman senate: conflict, cooperation, and concealed resistance Michele R. Salzman
2. Beyond pagans and Christians: politics and intra-Christian conflict in the controversy over the Altar of Victory Robert Chenault
3. Were pagans afraid to speak their mind in a Christian world? The correspondence of Symmachus Alan Cameron
Part II. The Construction of New Religious Identities:
4. Christians and the invention of paganism in late antique Rome Thomas Jürgasch
5. Late antique divi and imperial priests of the late fourth and early fifth centuries Douglas Boin
6. Artis heu magicis: the label of magic in the fourth-century conflicts and disputes Maijastina Kahlos
7. Crowd behavior in late antique Rome Daniëlle Slootjes
Part III. Pagans and Christians: Coexistence and Competition:
8. Re-interpreting the cult of Mithras Jonas Bjørnebye
9. Making difference: the Carmina contra Paganos and the invention of late Roman paganism Dennis E. Trout
10. Poetry and pagans in late antique Rome: the case of the senator ’converted from the Christian religion to servitude to the idols’ Neil McLynn
11. Professiones gentiliciae: the collegia of Rome between paganism and Christianity Francesca Diosono
12. Reinterpreting pagans and Christians from Rome’s late antique mortuary evidence Nicola Denzey Lewis
13. On the form and function of Constantine’s circiform funerary basilicas in Rome Monica Hellström
14. Romanae Gloria plebis: Bishop Damasus and the traditions of Rome Marianne Sághy
15. Storytelling and cultural memory in the making: celebrating pagan and Christian founders of Rome Gitte Lønstrup Dal Santo
16. Rome and imagery in late antiquity: perception and use of statues Caroline Michel d’Annoville
17. What to do with Sacra Antiqua? A reinterpretation of the sculptures from S. Martino ai Monti in Rome Silviu Anghel
18. Hercules representations in fourth-century Christian context Levente Nagy
Concluding remarks: VRBS ROMA between pagans and Christians Rita Lizzi Testa.
 

Perjantaina 18.12.2015 väittelee Saara Kauppinen dialogimuodosta kreikankielisissä piirtokirjoitusepigrammeissa (”Dialogue Form in Greek Verse Inscriptions with Some Non-Inscriptional Parallels”).
Vastaväittäjänä on Joseph W. Day (Wabash College) ja väitöskirja kuuluu kreikan kielen ja kirjallisuuden alaan Helsingin yliopistossa.
Mikä on epigrammi? Aluksi epigrammi tarkoitti lyhyttä johonkin esineeseen kaiverrettua tai maalattua kirjoitusta, esimerkiksi hautakivessä. Sittemmin epigrammi on tarkoittanut lyhyttä runoa. Samuel Taylor Coleridge (1772–1834) kuvasi epigrammia näin:

What is an Epigram? A dwarfish whole;
Its body brevity, and wit its soul.

Kauppisen väitöskirja on luettavissa Helsingin yliopiston e-thesis-palvelussa.

Sarja Rooman tuhosta jatkuu! Syyksi on esitetty myös erilaisia tauteja. Malaria on ollut yksi ehdotuksista. Malaria eli horkka on Plasmodium-sukuisen itiöeläimen aiheuttama tauti. Näitä  Plasmodium-itiöitä tunnetaan useita, ja niin malaria-tautejakin on erilaisia. Tauti leviää Anopheles-sukuisten hyttysten pistojen välityksellä.
Malaria oli alituinen seuralainen Italiassa antiikin aikana ja vielä antiikin jälkeen aina 1800-luvun lopulle saakka. Koska malariaa esiintyi erityisesti Rooman kaupungissa, sitä kutsuttiin ”roomalaiseksi kuumeeksi”. Antiikin ihmiset yhdistivät malarian suoalueisiin (esimerkiksi Rooman lähellä oleviin Pontisiin soihin). Sen sijaan he eivät yhdistäneet malarian yhteyttä hyttysiin. Sen sijaan malarian, kuten monien muidenkin tautien, aiheuttajaksi selitettiin saastunut ilma.
Vasta vuonna 1880 ranskalainen lääkäri Alphonse Laveran (1845–1922) selitti malarian aiheutuvan itiöeläimestä ja leviävän hyttysten välityksellä. Ennen Laveraniakin oli esitetty yhteys hyttysten ja malarian välillä, mutta teoria saastuneesta ilmasta pysyi vallitsevana teoriana Laveranin löytöön saakka. Laveran sai Nobelin lääketieteen palkinnon v. 1907. Kerrankin meni palkinto oikeaan osoitteeseen. Malaria on kuitenkin edelleen maailmanlaajuisesti yksi pahimmista terveysongelmista.
Joidenkin ehdotusten mukaan malaria olisi merkittävästi edesauttanut Rooman valtakunnan romahtamista. Tässä herää tietysti kysymys, onko mitenkään todennettavissa, että malaria olisi erityisesti lisääntynyt myöhäisantiikissa. Tautia esiintyi Roomassa tasavallan ajoista myöhäisantiikkiin. Miksi juuri nyt malaria olisi ollut kohtalokas Länsi-Roomalle?
On arveltu, että Roomassa ja sen ympäristössä 400-luvulla riehunut malaria olisi saanut Italiaan hyökänneen hunnien johtajan Attilan muuttamaan mielensä ja jättämään Rooman rauhaan. Legendan mukaan Rooman piispa Leo I jumalallisella arvovallallaan sai Attilan kääntymään pois Rooman porteilla. Jos malariateoria pitää paikkansa, Attilan vakuutti pikemminkin pelko malariasta kuin piispa Leo. Tosin syitä saattoi olla monia muitakin: ehkä Attilalle maksettiin suojelurahaa tai sotajoukkoja ei yksinkertaisesti voitu huoltaa matkalla Roomaan; Italia kärsi nälänhädästä.

Osallistuin tällä viikolla Catanian yliopistossa Sisiliassa konferenssiin Poteri in crisi e identità collettive: religione e soluzioni strategiche (IV-VI secolo) (Valta kriisissä ja kollektiiviset identiteetit: uskonto ja strategiset ratkaisut 300-500 -luvuilla).
 

Teemana olivat kriisit myöhäisantiikissa, mutta konferenssin aikana tuli ilmi, että ainahan näitä kriisejä on.  Suomessa ilmeisesti oli tällä viikolla jokin hallituskriisi.
Catanian yliopisto on perustettu vuonna 1434 ja on yksi Italian vanhimpia.
Humanistiset tieteet on sijoitettu entiseen benediktiiniläisluostariin (Monastero dei Benedettini), joka tilat on muutettu yliopiston tiloiksi. Luostarin barokkiset puitteet ovat kieltämättä vaikuttavat:

 
 
 
 
 
 

Catania on tietysti vanha antiikin kaupunki, latinalaiselta nimeltään Catana. Jo ennen roomalaisia ja kreikkalaisia seudulla on pitkä historia, sillä siellä asui sikaneja, sittemmin sikuleja, ja foinikialaisetkin ehtivät paikalle.  Tässä antiikin aikainen teatteri.

 
 
 
 
 
 
 
Rooman vallan jälkeen Cataniassa ovat pitäneet valtaa mm. arabit, normannit ja espanjalaiset. On saniottu, että monien eri etnisten perinteiden kohtaaminen on tehnyt sisilialaisesta keittiöstä niin erinomaisen. Matkan jälkeen aion pitää vähän dieettiä.

Viime viikonloppuna pidetyn Historiantutkimuksen päivien herättämiä ajatuksia  Suomen Akatemian blogissa: ”Kaksi kulttuuria ja Ajankääntäjä”.
 

Tämä viikko menee luentojen ja esitelmien merkeissä (ja niitä valmistellessa) Tampereella ja Joensuussa. Tampereen yliopistossa luennoin monikulttuurisesta Roomasta.
Aion puhua mm. siitä, että Rooman valtakunta ei ollut kulttuurisesti yhtenäinen, vaan provinsseissa oli roomalaisen hallinnon lisäksi paikallisia kulttuureita. Roomaa voi hyvällä syyllä kutsua kansojen sulatusuuniksi.
Ei Rooma mikään antiikin onnela ollut – on syytä muistaa, että koko Rooman ns. suuruus perustui orjuuteen. Roomalaiset vallanpitäjät kuitenkin olivat tarpeen vaatiessa joustavia, esimerkiksi Rooman kansalaisuus oli provinssien vapaasyntyisten asukkaiden saavutettavissa. Tästä käytiin keisari Claudiuksen (41-54) aikana keskustelua, kun gallialaissyntyinen eliitti halusi myös Rooman senaattiin. Tätä vastustaville Claudius mainitsi puheessaan senaatissa:

“… otimme niihin [legiooniimme] mukaan provinssien vahvimpia. Sillä tavoin vahvistimme uupunutta valtakuntaamme, Onko meillä aihetta valittaa sitä, että Balbukset ovat muuttaneet tänne Hispaniasta ja muita yhtä kuuluisia miehiä Gallia Narbonensiksestä? Heidän jälkeläisensä elävät yhä ja rakastavat tätä maata yhtä paljon kuin mekin.” (Tacitus, Annales, 11.24, Iiro Kajannon suomennoksesta s. 285, muutoksin)

Rooman keisarikunta oli poliittinen kokonaisuus, jota keisari yhdisti. Provinssien asukkaat saattoivat (ainakin toisinaan) tuntea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, Rooman valtakuntaa (Imperium Romanum). Runoilija Rutilius Namatianus 400-luvun alussa kirjoitti Roomasta: ”sinä teit monista kansoista yhden isänmaan” (fecisti patriam diversis gentibus unam).
Joensuun yliopistossa järjestetään valtakunnalliset historiantutkimuksen päivät. Osallistun paneeliin ”Kielteisten mielikuvien rakentaminen uskonnollisista ja poliittisista vastustajista antiikissa”. Vaihteeksi puhun magiasta keinona mustamaalata uskonnollisia ja poliittisia kilpailijoita.

Syys-ja lokakuussa olen ollut tuupertua useamman määräpäivän puristukseen. Kaikenlaista jännittävää on tekeillä ja sitä haluaisi olla monessa mukana. Tutkijana ja kirjoittajana pitää myös opetella näkemään, missä jaksamisen rajat menevät.
Tänä viikonloppuna olen hakenut voimia runoudesta. Erään nuore(hko)n miehen mukaan suuri osa haluaa kirjoittaa runoja, mutta harva niitä lukea. No, minä olen niitä lukijoita. Pelastin jokin aika sitten pinon Arja Tiaisen runokokoelmia hyvään kotiin.
Arja Tiainen julkaissut 1970-luvulta lähtien. Kalastaja Merlin ja Jokainen yksinään paperin äärellä ovat 1980-luvulta. Vuodelta 2006 on Tää tojota ei lähe liikkeelle, josta autokoulun kanssa tuskailevat voivat ammentaa lohdutusta.

Toinen voimanlähde on A.S. Byattin Ragnarök. The End of the Gods (2011). Byattin Riivauksesta blogasin pari vuotta sitten. Ragnarök kertoo muinaisskandinaavisia myyttejä uudestaan lapsen näkökulmasta. Byatt kutoo mukaan toisen maailmansodan pelkoja ja nykyisten ekokatastrofien uhkia. Tai jokainen voi tulkita myyttejä omien tuntemustensa mukaan. Myytin luonteeseen kuuluu se, että se kerrotaan uudestaan ja se saa uusia muotoja. Kirjan lopussa Byatt taustoittaa myyttejä ja omia tulkintojaan.

Edelliseen blogaukseeni liittyen, Ylen Kultakuumeessa käymässämme keskustelussa viittasimme termiin ”kansainvaellukset”. Tämä perinteinen suomenkielinen termi on outo ja harhaanjohtava. Mielestäni siitä pitäisi luopua, samaan tapaan kuin tutkijat ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko ovat luopuneet suomenkielisestä termistä ”uskonpuhdistus” ja puhuvat sen sijaan reformaatiosta.
Suomen kielen kansainvaellukset on käännös saksalaisessa tutkimuksessa käytetystä termistä Völkerwanderung tai Völkerwanderungen (=kansojen vaellukset). 1800-luvun kansallisuusaatteilla erityisesti Saksassa oli huomattava vaikutus siihen, miten muuttoliikkeitä tulkittiin: tulokkaat nähtiin Saksan kansan edeltäjinä.
Nimitystä kansainvaellukset on tutkimuksessa arvosteltu, koska se antaa harhaanjohtavan kuvan kokonaisten, selkeästi muodostuneiden ja valmiiden kansojen vaelluksista. Lisäksi siihen liittyy mielikuva suurten ihmismassojen liikehdinnästä; lukumääriä on kuitenkin vaikea arvioida.
Tähän kuvitukseksi laittamani kartta selkeine nuolineen kuvastaa hyvin tätä vanhentunutta käsitystä kunkin yksiselitteisen kansan vaelluksesta. Esimerkiksi gootit on laitettu lähtemään yhtenä nuolena Etelä-Ruotsista. (Sivuhuomiona vielä, että Ruotsista vaellukselle lähteneiden goottien alkukotina ei ole mitään luotettavia todisteita, vaan käsitys on myöhemmin tuotettua poliittista mytologiaa).
Englannin kieleen on vakiintunut termi migrations (muutot, muuttoliikkeet, vaellukset), joka on neutraali; usein termi on muodossa barbarian migrations, jossa sana barbaarit tuo alentavan leiman. Romaanisissa kielissä puhutaan barbaarien invaasiosta (ransk. les grandes invasions, invasions barbares, ital. invasioni barbariche, esp. invasiones bárbaras). Nimityksissä heijastuu näkökulma, jossa uudet tulokkaat nähdään roomalaisten silmin tunkeutujina. Eri traditioissa siis nostetaan esiin erilaisia asioita.

Roomalainen historiankirjoittaja Ammianus Marcellinus kuvaa, kuinka gootit vuonna 376 ylittivät Rooman valtakunnan rajajokea Tonavaa

yötä päivää veneiden, lauttojen ja koverrettujen puunrunkojen päällä. Väkeä oli niin paljon, että vaikka joki oli kaikkein vaarallisimmillaan ja tulvi rankkasateiden takia, he yrittivät uida ja moni hukkui kamppaillessaan virran pyörteitä vastaan.”

Tästä alkoi keskustelumme Ville Vuolannon kanssa Yleisradion Kultakuumeessa tänään. Puhuimme myöhäisantiikin muuttoliikkeistä, ”kansainvaelluksista”, kuten niitä perinteisesti kutsutaan. Pohdimme muuttajien määriä, inhimillistä hätää ja Roomaa kansojen sulatusuunina.

Syksyihin liittyy yleensä paljon aloittamista. Miun syyskuuhuni liittyy opetusta, kansainvälisille opiskelijoille suunnattu kurssi ”Historical perspectives fo religion, conflict and dialogue” Helsingin yliopistossa. Toteutamme tämän yhdessä huippuyksikkömme Reason and Religious Recognition tutkijoiden kanssa. Itse puhun kreikkalais-roomalaisen maailman uskonnoista, konflikteista ja pyrkimyksistä dialogiin.
Ensi viikolla olen myös puhumassa oikeudenmukaisuudesta kristillisessä antiikissa Aalto-yliopiston luentosarjassa ”Oikeudenmukaisuus ¨ja sen vaihtoehdot globalisoituvassa maailmassa”.
Tästä olen luvannut puhua: ”Keskityn antiikin latinankielisen kristillisyyden merkittävimpään ajattelijaan Augustinukseen (354–430). Augustinus käsittelee oikeudenmukaisuutta erityisesti teoksessaan Jumalan valtio. Hänen mukaansa oikeudenmukaisuus (iustitia)on todellisen valtion perusta ja sen toiminnan edellytys. Mitä oikeudenmukaisuus sitten on? Esittelen luennossani Augustinuksen oikeudenmukaisuus-ajattelun pääpiirteitä, muun muassa hänen erottelunsa todellisen oikeudenmukaisuuden ja maanpäällisen elämän tarpeisiin soveltuvan ”vähäisemmän oikeudenmukaisuuden” välillä. Jumalan luoma luonnollinen järjestys on myös olennainen piirre Augustinuksen ajattelussa. Augustinusta ja muita kristillisiä ajattelijoita (esimerkiksi Lactantius) ei voida ymmärtää ilman aikaisempaa roomalaista taustaa. Sen vuoksi esittelen myös aikaisempia käsityksiä oikeudenmukaisuudesta esimerkiksi Ciceron ja Senecan kirjoituksissa. Käsittelen myös antiikin roomalaisten käsityksiä orjuudesta ja orjien kohtelusta.”

---