Tekijä: maijastina

Next week form Monday to Wednesday, I will attend the conference ”Recognition: its Theory, and Practice”, organised by Heikki J. Koskinen and Ritva Palmén. The conference is one of the conferences organised by our centre of excellence ”Reason and Religious Recognition”. at the University of Helsinki, and is held at Helsinki Collegium for Advanced Studies.
The conference will be full of philosophers specialised in the recognition theory (that is, the theory developed especially by the German philosopher Axel Honneth, although the theory of recognition, Anerkennung, has its roots in the German philosophy of Hegel and co.). See the programme here.
My paper is not about theory, but practice – in the past. I will discuss Roman citizenship, what  were the criteria for the recognition as a Roman citizen and how the privileges connected to the citizenship were maintained during the later Roman Empire (200–400 CE).

Kaikki varmaan muistavat Rooman syntymyytin ja sen susiemon, joka imetti kaksospoikia Romulusta ja Remusta! Sudella olikin erityisasema roomalaisessa maailmassa. Näin esittää tutkimuksessaan Mika Rissanen, joka väittelee huomenna Jyväskylän yliopistossa roomalaisten ja Latiumin lähikansojen suhtautumisesta susiin. Rissanen mm. osoittaa, että roomalaiset välttelivät väkivaltaa susia kohtaan (he eivät esimerkiksi metsästäneet susia eivätkä käyttäneet niitä eläintaisteluesityksissä, kuten monia muita petoeläimiä). Väitöskirjaan voi tutustua täällä. Rissanen on myös julkaissut Rooman susista yleistajuisen tietokirjan Rooma, suden kaupunki (Atena 2018).
Onnea väitökseen!

Maaliskuussa pidin esitelmän Vihan pitkät jäljet -hankkeen kaksipäiväisessä työpajassa Uhrin identiteetti. Esitelmien ja ryhmäkeskustelujen merkeissä pohdittiin vainoja, uhrin identiteettiä ja uhriutumisen strategista käyttöä. Vihan pitkät jäljet -tapahtumat ovat Turun yliopiston Argumenta-rahoituksella järjestettävä hanke.
Lyhennelmä esitelmästäni ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa” on nyt luettavissa projektin sivuilla.

Pohdin Rooman tuhoa Tiede-lehden artikkelissa ”Rooma kaatui rahapulaan”. Siellä selviää syy Rooman tuhoon. Vai selviääkö?
Ainakin artikkelistani voi lukea luettelon niistä 210 syystä, jotka Alexander Demandt oli ehtinyt kerätä vuoteen 1984 mennessä (Der Fall Roms. Die Auflösung des römischen Reiches im Urteil der Nachwelt).

Mikä tekee joistakin teksteistä pyhiä? kohudosentti ihmettelee. Ja mikä niissä nostattaa niin voimakkaita tunteita, että muutokset ja uudet tulkinnat melkein loukkaavat meitä? Nykyisten maailmanuskontojen pyhät tekstit ovat tietysti oma lukunsa, mutta nyt ei kohudosentti murehdi niitä.
Kun vuonna 2004 Troijan sodasta tehty Troy ilmaantui elokuvateattereihin, monet puhisivat ärsyyntyneinä. Kyllä, monet kreikkalaisen mytologian sankareista ja sankarittarista, kuten ylväs Andromakhe, oli aika lailla vesitetty. Lopputapahtumat oli muutettu siten, että juuri Andromakhe ja Helena johdattavat joukon troijalaisia salakäytävää pitkin pakoon. Pedattiinko näin jatko-osaa Troy 2, jossa troijalaiset jatkavat seikkailujaan? Lisäksi Briseis surmaa Agamemnonin. Aivan, ajatteli kohudosentti, myyttejä tulkitaan aina uudestaan ja uudestaan. Näin tehtiin antiikissakin, Troijan sodan sankareista ja heidän vaiheistaan liikkui monia erilaisia versioita. Pedattiin antiikissakin jatko-osia Troijasta selvinneille, voittajille ja voitetuille. Yksi näistä tunnetaan Vergiliuksen Aeneis-eepoksena.
Missä menee pyhien tekstien uudelleen tulkinnan raja? Kohudosentti uskaltautuu vihdoin katsomaan jo viime vuonna esitykseen tullutta sarjaa Anne with an E. Sarja perustuu L.M. Montgomeryn romaaniin Annan nuoruusvuodet, josta tässäkin blogissa tasaisin väliajoin hehkutetaan. Kyse on siis tärkeästä, ellei peräti pyhästä tekstistä.
Kohudosentti katsoo pari ensimmäistä jaksoa tyytyväisenä ja pitää monia tulkinnallisia uutuuksia tervetulleina. Näyttelijävalinnat ovat oivallisia. Annan näyttelijä on lahjakas ja uskottava, samoin kasvatusäiti Marilla (toisin sanoen, he vastaavat hyvin kohudosentin omia mielikuvia). Ajankuva ja orvon ihmisen avuttomuus julmassa maailmassa tuodaan vaikuttavasti esiin. Kyläyhteisön ennakkoluulot ja koulun ilmapiiri kuvataan myös erinomaisesti.
Mutta sitten, miksi näitä muutoksia juonessa? kohudosentti jyrähtää. Miksi ylimääräistä dramatisointia – tässä seuraa juonipaljastuksia – kuten Annan palauttaminen orpokotiin, Matthew’n itsemurhayritys ja kaupungin konnat, jotka lisäksi majoittuvat Vihervaaraan? Aivan turhaa, kirjan tarina kantaa riittävästi. Eikö ole tarpeeksi dramatiikkaa orpoudessa, koulukiusaamisessa, oppimisessa yhteisön tavoille, naiseksi kasvamisessa ja kuolemantaudeissa?

On kirjoja, joita lukee velvollisuudentuntoisesti, koska ajattelee, että aina ei pidä päästä helpolla ja ponnistelun myötä lukukokemus lopulta palkitsee.  Ryhdyin lukemaan Patrick Modianon Hämärien puotien kujaa (suom. Jorma Kapari, Wsoy 1979) tällainen urakka mielessä. Yllättäen kirja nappasi minut mukaansa täysin.
Seuraa juonipaljastuksia, joilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Miespuolinen päähenkilö etsii itseään. Mutta tärkeintä tässä on tunnelma, jonka unenomaisuuteen on helppo upottautua. Päähenkilö on menettänyt sodan aikana muistinsa ja ryhtyy etsimään pienten johtolankojen varassa omaa henkilöllisyyttään. Hän haastattelee, tutkii vanhoja valokuvia, pääseekin etsinnöissään eteenpäin, mutta kaiken aikaa lukijaa kalvaa epäilys, että miesparka on väärillä jäljillä.
Kun Modiano voitti vuonna 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, yleisö oli hämmentynyt. Harva oli kuullut Modianosta ennen palkintoa. Viipyilevää tyyliä ei pidetty mitenkään lukemaan houkuttelevana. Minä ihastuin Hämärien puotien kujaan täysin. Anja Salomiehen luonnehdinta Helsingin Sanomissa vuonna 1978  on todella osuva: ”Tunnelma muistuttaa voimakkaasti vanhoja ranskalaisia filmejä, joissa päähenkilöt vaelsivat äänettöminä sumussa, ja juurettomat, vähän rappeutuneet sivuhenkilöt lausuivat kahvilatiskin ääressä surumielisiä ajatuksia, joita kukaan ei kuunnellut”. Ehkä juuri tämän takia pidin Modianon kirjasta.
Aivan loppusivuilla tajusin ranskankielisen nimen Rue des boutiques obscures idean. Sehän on (myös) Via delle Botteghe Oscure Roomassa!
 

Olen lähettänyt Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan dekaanille Hanna Snellmanille seuraavan sähköpostin:
Kuulin uutisen, jonka mukaan antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian yliopistonlehtorin tehtävä lakkautetaan. Onko kyseessä jokin huono pila?
Järjellä ajatellen tämä ei voi olla mahdollista. Miksi humanistinen tiedekunta ryhtyisi tuhoamaan kokonaisen tärkeän oppiaineen? Klassillinen arkeologia on ollut kautta aikojen yksi Helsingin yliopiston parhaimmista investoinneista, käyttääkseni talouspuhetta. Saako missään muussa oppiaineessa niin pienellä panostuksella niin paljon tulosta, opetusta, tutkimusta ja näkyvyyttä maailmalla? Klassillisella arkeologialla on ollut iso vaikutus siihen, että Helsingin yliopistoon on syntynut ainutlaatuinen opiskelijoiden ja tutkijoiden kriittinen massa. Tästä asiantuntemuksesta ja osaamisesta ovat kehkeytyneet sellaiset menestystarinat kuin Jaakko Frösenin johtamat huippuyksiköt Aaronin vuoren kaivauksineen ja mainetta saanut Pompeji-projekti ja juuri syntynyt huippuyksikkö Ancient Near Eastern Empires, monista muista suomalaisista projekteista puhumattakaan.
Eivät kai edes taloushallintoihmiset kuvittele, että tällaiset projektit syntyvät tyhjästä? Projektien ja tutkijasukupolvien kasvamiseen tarvitaan vuosien ja vuosikymmenien kärsivällinen opetustyö. Myöhemmin tulee olemaan työlästä ja kallista korvata opetuksessa ja tutkimuksessa tapahtuva katkos.
Siinäkin mielessä päätös on outo, että Helsingin yliopisto on tällä hetkellä ainoa yliopisto Suomessa, jossa on järjestetty säännöllistä opetusta antiikin esineellisestä kulttuurista. Kursseille on osallistunut eri aineiden opiskelijoita, joten opetus ei ole palvellut vain latinan ja kreikan opiskelijoiden tarpeita, vaan historian, taidehistorian, yleisen arkeologian, kulttuurintutkimuksen, museologian, uskontotieteen ja monien muiden aineiden opiskelijoita. Ja laajemmasti ottaen kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita antiikin kulttuurihistoriasta ja sen jälkivaikutuksesta!
Miksi humanistinen tiedekunta haluaa surmata kultamunia munivan hanhen – jonkin pienen säästön takia? Säästöjä on varmasti tarpeen tehdä, mutta Helsingin yliopistossa on muita säästökohteita, joilla ei ole näin kohtalokkaita seurauksia kuin ainutlaatuisen ja menestyksekkään oppiaineen alasajo.
Jos nyt klassillisen arkeologian opetus rampautetaan yliopistonlehtoraatin lakkauttamisen myötä, vuosien työ valuu hukkaan. Humanistisen tiedekunta ampuu omaan jalkaansa.

Maaliskuu humahti hyvin työntäyteisenä. Viimeistelin kauan kestänyttä kirjoitustyötä, joka aivan viime vaiheessa sai lempinimen ’Casaubon’. Nimen tausta on George Eliotin romaanissa Middlemarch, jonka yksi tärkeä sivuhenkilö on surullinen tutkijahahmo Edward Casaubon. Hänestä voi lukea blogauksestani Muistiinpanot – uhka vai mahdollisuus?
Mutta en ole lymynnyt koko maaliskuuta tutkijankammiossani. Kuten olen moneen otteeseen urani aikana saanut huomata, tutkijan työ on todella monipuolista. Suureksi ilokseni olen saanut olla mukana kahdessa Argumenta-hankkeessa. Argumenta-hankkeet ovat Suomen Kulttuurirahaston rahoittamia yhteiskunnallista keskustelua ja myös tutkijoiden poikkitieteellisiä kohtaamisia edistäviä projekteja.
Ensimmäinen hanke Oikeudenmukaisuus ja sen vaihtoehdot globalisoituvassa maailmassa julkisti juuri artikkelikokoelmansa Oikeudenmukaisuuden ongelma (toim. Matti Häyry, Tuija Takala & Johanna Ahola-Launonen, Gaudeamus). Artikkelini siinä käsittelee Augustinuksen käsityksiä oikeudenmukaisuudesta (iustitia).
Toinen hanke on Turun yliopistossa järjestettävä Vihan pitkät jäljet -hanke. Maaliskuussa projekti järjesti Helsingissä kaksipäiväisen työpajan Uhrin identiteetti. Siinä esitelmien ja ryhmäkeskustelujen merkeissä pohdimme vainoja, uhrin identiteettiä ja uhriutumisen strategista käyttöä. Pidin työpajassa esitelmän ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa”.

Muutama viikko sitten kuulin surullisen uutisen Teivas Oksalan kuolemasta. Hän oli merkittävä antiikin kirjallisuuden tutkija ja monien klassikkojen suomentaja. Hän käänsi Vergiliusta, Horatiusta ja Liviusta ja julkaisi useita antiikin kirjallisuuden tutkimuksia ja yleisesityksiä. Eikä hän rajoittunut antiikin kirjallisuuteen, vaan hän tutki ja käänsi myös Runebergia ja viimeisinä vuosinaan Petrarcaa.
Minun tuttavuuteni Teivas Oksalan työhön alkoi jo lukiovuosina, kun opiskelin latinaa legendaarisista Ad fontes -oppikirjoista. Ne olivat niin kiehtovia, että ainakin osittain niiden ansiosta (tai takia) vaellan edelleen antiikin retkillä.
Teivas Oksalaan  itseensä tutustuin hänen luennoillaan Helsingin yliopistossa. Kaikkein mieleenpainuvimpia olivat hänen Kreikan kirjallisuuden ja Rooman kirjallisuuden kurssinsa, opintojeni alkuvaiheissa, ehkä joskus vuonna 1987 tai 1988. Täysin suvereenisti hän jylisi pitkät heksametripätkät Vergiliusta ja Homerosta ja teki vaikutuksen nuoreen opiskelijaan.

MEMORIAE AETERNAE

 

Ideas and Identities in Late Antiquity: Jews, Christians, and Muslims
A symposium organized by Maijastina Kahlos, Ilkka Lindstedt, Nina Nikki, and Riikka Tuori at the Helsinki Collegium for Advanced Studies, University of Helsinki, Finland, Monday–Tuesday, March 12–13, 2018.
The symposium will bring together scholars of late antique Judaism, Christianity, and Islam, with a special emphasis on the scholarly comparison of the religious traditions and application of modern theory to ancient texts and social realities. The chronological range of the symposium is approximately from the first to the eighth centuries CE and the geographical pivot is the Near East.
The symposium will address questions such as: How did Jews formulate their identities during this period and, on the other hand, how are they portrayed in Christian and Muslim literatures? How did religious and literary texts construct and maintain in-group identities of the three religious communities? What is the function of various outsiders, such as “pagans” and the Qurʾānic mushrikūn (“associators”), in this process? How did the religious communities interact socially in light of archaeological evidence? From a cognitive point of view, which particularities of Jewish, Christian, and Muslim ideas were crucial for drawing the boundaries to other religious groups and, furthermore, help explain their success (or the lack thereof) during the late antique period?
Venue: Helsinki Collegium for Advanced Studies, Fabianinkatu 24 a, 3rd floor Common Room
The symposium is open for students and researchers to participate as audience (no registration needed)
PROGRAMME
Monday, 12 March, 2018
9.45–10.00: Welcome & introductions
10.00–12.00: Session I
Raimo Hakola: Bi-Cultural Jewish and Christian Minority Identities in the Roman World
Antti Vanhoja: Rejection of Paul as a Means of Identity Construction – the Case of the Ebionites
Ulla Tervahauta: Violence, Ethnicity and Otherness in John Moschus’ Meadow: Christian and Jewish Identities in Byzantine Palestine
Nina Nikki: Discussant
1.30–3.00 PM: Session II
Holger Zellentin: Legal Hermeneutics and the Birth of Islam, Christianity and Judaism
Joonas Maristo & Anna-Liisa Tolonen: Maccabean Martyrs in Pharaoh’s Court? The Story of a Mother and Her Sons in Hadith Literature
Riikka Tuori: Discussant
3.00–4.00: Coffee break
4.00–6.00: Session III
Nicola Denzey Lewis: Discerning Religious Identities in Late Antique Rome: The Epigraphic Landscape
Eduard Iricinschi: Manichaeans and Christians in Fourth-Century Egypt: A Building-Block Approach to Understanding Hybrid Religious Identities
Antti Lampinen: A Merchant-Geographer’s Identity? Untangling the Layers of Religious Affinity in the Expositio totius mundi et gentium
Maijastina Kahlos: Discussant
 
Tuesday, 13 March, 2018
10.00–12.00: Session IV
Jaakko Hämeen-Anttila: Muslims, Sabians, or Zoroastrians? Defining the Place of Minority Religions in the Abbasid Empire
Janne Mattila: The School of al-Kindi and Sabianism
Abbas Bahmanpour: Shaykh Saduq (Ibn Babvayh): Tradionist or Reformer? Early Shiʿite Attitudes Towards the Quran
Jari Kaukua: Discussant
1.30–3.00: Session V
Iwona Gajda: TBA
Rick Bonnie: The Survival of Synagogues in Early Islamic Galilee
Kirsi Valkama: Discussant
3.00–4.00: Coffee break
4.00–6.00: Session VI
Maijastina Kahlos: Pagans and/or Christians? In Search for Local People in Fourth and Fifth Centuries
Mehdy Shaddel: From “False Pericopae” to “Satanic Verses”: The Doctrine of Scriptural Falsification between the pseudo-Clementina and the Quran
Ilkka Lindstedt: Jews, Christians, and Believers: Quran Surah 5 and Identity
Ismo Dunderberg: Discussant