Tekijä: maijastina

Vihan pitkät jäljet -hankkeen tutkijat keskustelevat Ylen Kulttuuriykkösessä. Mukana puhumassa hankkeen koordinaattori Karoliina Sjö, 1970-luvun median saamelaiskuvaa tutkiva Niina Siivikko ja minä (antiikista tietysti) sekä Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen.
Kuunneltavissa Yle Areenassa, täällä.

Ensi viikonloppuna järjestetään 25. myöhäisantiikin seminaari Tvärminnessä (Finnish symposium on Late Antiquity), teema ”Seafaring, Mobility and the Mediterranean in Late Antiquity”. Olisi hauskaa olla mukana, koska tämä olisi pitkään aikaan ensimmäinen kerta ilman järjestelytehtäviä. Se jää tänä vuonna väliin, koska juuri samana viikonloppuna suuntaan Pariisiin kollokvioon ”Rutilius Namatianus, aristocrate païen en voyage et poète”.
Jostakin syystä lähestulkoon kaikki, joille olen innoissani selittänyt kansainvälisestä Rutilius Namatianukselle omistetusta kokoontumisesta, ovat hörähtäneet tai hymyilleet huvittuneesti. Useimmille Rutilius Namatianuksesta nousee mielikuvia jonkin perhoslajin tieteellisestä nimestä tai Harry Potter -kirjojen sivuhenkilöstä. Myönnettäköön, ettei Rutilius Namatianus ole antiikin latinalaisen runouden maineikkaimpia nimiä. Mutta hän kirjoitti (osittain säilyneen) runoelman Re reditu suo eli ’Paluumatka’ vuoden 417 paikkeilla. Rutilius on gallialaissyntyinen senaattori, joka on toiminut korkeana virkamiehenä Roomassa. Nyt hän palaa kotiseudulleen ja kuvaa matkantekoa pitkin Italian rannikkoa. Gootit ovat hävittäneet Italian ja Gallian maaseutua, ja näitä tuhoja Rutilius kuvaa. Mutta tämän lisäksi hän kehottaa lukijoitaan jälleenrakennukseen ja vakuuttaa, että tehdään Roomasta jälleen mahtava.
Abstract
“Rutilius Namatianus and his Barbarians: Desperate escapism or confident universalism?”
The starting point of my paper are Rutilius Namatianus’ verses v. 1.63 (Fecisti patriam diversis gentibus unam; “From many different peoples you have made one fatherland”) and v. 1.139 (Illud te reparat, quod cetera regna resolvit; “You are restored by ills that ruin other realms”). Rutilius follows the many conventions of Roman universalism in the preceding Latin literature. He is keen to emphasize the Roman might and assure his readers of that the barbarian Goths will eventually bow their necks to the Romans – at the same time as he complains about ravaged fields on his route. I will discuss Rutilius’ portrayal of ‘barbarians’ as well as his image of the Roman patria.
 
 

Lukupiirissä luimme Juha Hurmeen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen kirjan Niemi. Minulle jäi lukukokemuksesta hieman ristiriitainen olo. Kirjahan on sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, ja Hurme tuo hauskasti ja voimakkaasti esiin omia henkilökohtaisia tuntemuksia Suomenniemen historiasta. Yksi kirjan monista ansioista on jo sen nimi Niemi: Hurme ei kutsu nykyisin Suomeksi kutsutun alueen asukkaitta suomalaisiksi, koska ’Suomi’ ja ’suomalaiset’ nykyisin ymmärrettyinä käsitteinä ilmaantuvat vasta kirjan kuvaamien aikojen jälkeen. Parhaimmillaan Hurme on kirjoittaessaan kansanrunoudesta ja musiikista.
Sitten niihin ristiriitaisiin tunnelmiin. Taidan olla aika ilonpilaaja, kun Finlandia-palkinnosta ja ylistävistä kritiikeistä huolimatta ihmettelen, mitä Niemen iloittelevan ja irrottelevan kerronnan jälkeen jää käteen. Kun riisuu rehevän puhekielen ja voimasanat, on ainakin Suomenniemen menneisyyteen jonkin verran perehtyneen näkökulmasta jäljellä sieltä täältä kaavittua yleistietoa, jota on maustettu mehevillä lohkaisuilla. Monet kohdat ovat aika kliseisiä. Esimerkiksi Augustinusta koskevat huomiot on kopsattu Bertrand Russellin filosofian historiasta. (Vaikka minulla onkin Augustinuksen kanssa vuosia kestänyt viha-rakkaus -suhde, ansaitsee hän mielestäni silti reilumman kohtelun kuin jonkin vanhentuneesta yleisesityksestä poimitun heiton – jos häntä nyt Suomenniemen historiassa yleensä pitää käsitellä).
Haluan nähdä Niemen viehätyksen kulttuurin porttiteorian valossa. Porttiteoriasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja arvellut, että kevyempi kama, esimerkiksi viihde, voi houkutella rankempien tuotteiden pariin, esimerkiksi historiaan ja kirjallisuuteen. Mutta mietin myös, miksi en saman tien lukisi mieluummin historiantutkijoiden kirjoittamia teoksia Suomenniemen menneisyydestä. Esimerkiksi Anu Lahtinen ja Mirkka Lappalainen ovat kirjoittaneet sujuvasti, elävästi ja asiantuntevasti – Pohjolan prinsessoista, Flemingien valtataisteluista, noitavainoista, kuninkaista ja kansasta 1500-1600-luvuilla.
Liittyykö narinani nyt jonkinlaiseen historiantutkijoiden oman reviirin puolustamiseen? Saattaa ehkä alitajuisesti näin ollakin. Koska Juha Hurme on kulttuuripiirien ihailema nykyajan shamaani, kaikki hänen kirjoittamansa aiheuttaa kummaa hypetystä. Herättäisikö kenenkään muun omakohtaisilla lohkaisuilla siivitetty pitkitetty historia-essee näin suurta huomiota? Ja miksi kirjan piti saada juuri kaunokirjallisuuden palkinto?
 

Elokuussa kirjoitin pelistä, jota Vihan pitkät jäljet -Argumenta-hankkeessa valmisteltiin. Peli julkistettiin Tutkijoiden yössä Turun yliopistolla ja myös Turun kirjamessuilla toissa viikolla. Peliä voi nyt kokeilla myös täällä.
Turun kirjamessuilla olin mukana paneelissa, jossa julkistettiin myös hankkeessa koottu kirja. Siihen on toimitettu artikkeleiksi hankkeen seminaareissa pidettyjä esitelmiä. Kirjassa kohtaavat historia ja tämä päivä. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta pohtii, onko anteeksiantaminen mahdollista, ja historioitsija Satu Lidman kirjoittaa raiskausoikeudenkäynneistä menneisyydessä. Kansainvälisen oikeuden professori Elina Pirjatanniemi valottaa tilanteita, joissa uskonnonvapaus ristiriitaan muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Kulttuurihistorioitsija Reima Välimäki avaa keskiaikaisten polemiikkien perintöä ja antaa muutaman keskiajan tutkijan ohjeen nykykeskusteluunkin. Tässä yksi, jota itse aion noudattaa: ”Kunnioita asiantuntijuutta, omaasi ja muiden. Jos vetoat tutkimukseen, tee se huolellisesti ja lue ensimmäistä populaaria tiedeuutista pidemmälle.” Loput ohjeet voi lukea kirjasta, täällä.
Kirjassa on mukana myös esitelmääni perustuva artikkeli ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa” . Luettavissa myös projektin sivuilla

Vielä yksi raportti konferenssimatkalta, jonka yhteydessä pääsimme tutustumaan uusiin arkeologisiin kaivauksiin Salar-nimisen kaupungin alueella, lähellä Granadaa. Alueella on kaivettu esiin roomalaisen huvilan rauniot.
Salarin villa Romana on ajoitettu pääosin 100-200-luvuille, mutta merkkejä asumisesta on vielä 300-500-luvuilta. Se on ollut todella ylellinen rakennuskokonaisuus, sillä jäljellä on rakenteita nymphaeumista eli näyttävästä lähteiden ja vesialtaiden kokonaisuudesta ja jäänteitä upeista mosaiikeista, kuten tästä merenjumalattaresta tai nereidistä:

Kaivaukset jatkuvat edelleen. Juuri viime kesänä kaivettiin esiin uusia rakenteita ja mosaiikkeja, kuten laaja metsästyskohtaus, josta tässä osa:
Varsinaisen kaivausalueen lisäksi pääsimme tutustumaan Salarin kaupungissa museoon tai keskukseen, jossa esiteltiin roomalaisten huviloiden historiaa erinomaisen pedagogiseen tyyliin. Museossa oli mm. roomalaisen huvilan pienoismalli, josta saattoi irrottaa katon ja kurkistaa huoneisiin.

Lisäksi rekonstruoidun huvilan pienoismallin alla oli malli kaivetuista jäänteistä, joita saattoi verrata rekonstruktioon.
Oivallinen opetusväline lapsille. En voinut olla huokailematta: olisinpa lapsena saanut leikkiä tällaisella nukkekodilla!

Granadan yliopistossa järjestetään konferenssi myöhäisantiikin historiankirjoituksesta ”Escribir historia en la Hispania tardoantigua – Writing History in Late Antique Iberia. Historiographical praxis in Hispania from the 4th to the 7th century”. Oma esitelmäni on kristitystä historiankirjoittajasta Orosiuksesta 300-400 -lukujen  vaihteessa ja hänen tavastaan käyttää ’barbaareja’ argumentoinnissaan (”Orosius, Barbarians, and the Christian success story”).
Ennen konferenssin alkua on ollut aikaa käydä läpi Granadan museoita. Granadassa on tietysti Alhambra, kaikkien linnoitusten ja palatsien äiti. Olen käynyt siellä aikaisemmin, joten päätin etten edes yritä tunkea mukaan turistitungokseen. Muissa kohteissa on ollut rauhallisempaa. Yksin matkustamisessa on se etu, että voi halutessaan koluta niin monta museota ja monumenttia kuin haluaa ja jaksaa. Ei tarvitse neuvotella muiden kanssa, onko erityistä kiinnostusta vierailla arkeologisessa museossa, inkvisitio-näyttelyssä, muutamassa arabiaikaisessa palatsissa, kylpylässä tai kauppapaikassa, parissa katolisessa kirkossa ja luostarissa ja andalusialaisessa etnografisessa museossa.

Inkvisitio-näyttely (Museo de los Olvidados) ei ole herkkämielisille. Näyttelyyn on kerätty kattava kokoelma kidutus- ja teilausvälineitä. Menemättä yksityiskohtiin voi todeta, että ihmisen kiduttamiseen on kaikkina aikoina löytynyt runsaasti mielikuvitusta. Siinä mielessä giljotiini on ollut armollinen mestausväline. Se ei ole Ranskan suuren vallankumouksen keksintöä, vaan tunnetaan jo aikaisemmilta vuosisadoilta. Joseph-Ignace Guillotin vaati, että kaikkien mestattavien tuli tasaveroisesti saada mahdollisimman nopea ja kivuton kuolema – aikaisemmin nopea mestaus oli ylhäisön etuoikeus, muut joutuivat käymään läpi tuskallisemmat tavat.
Inkvisitio-näyttelyssä kerrotaan, kuinka Isabella Kastilialainen ja Ferdinand Aragonialainen yhdistivät voimansa avioliitolla ja valloittivat arabien hallitseman Al-Andalusin alueen. Valloituksen jälkeen alkoivat juutalaisten ja arabien pakkokäännytykset ja karkotukset ja omaisuuden takavarikointi. Erityisesti Ferdinand oli kiinnostunut hoitamaan raha-asiansa kuntoon. Juutalaisten ja muslimien lisäksi espanjalainen inkvisitio vainosi myös muita katolisesta kristinuskosta poikkeavia ryhmiä ja muutenkin poikkeavia ihmisiä.

Museo de los Olvidados -rakennus kuului aikanaan juutalaiselle suvulle, ja siksi museossa on myös pysyvä sefardijuutalaisten elämän näyttely. Juutalaisia lähti Espanjasta suuret määrät mm. Lontooseen, Amsterdamiin ja silloin Turkin valtakunnan alueelle. Yksi lähteneiden jälkeläinen oli kirjailija Elias Canetti, joka syntyi Rustshukissa, Bulgariassa ja puhui ensimmäisenä kielenään ladinoa. (Hän sittemmin asui Englannissa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa ja kirjoitti saksaksi; olen lukemassa hänen muistelmaromaaniensa sarjaa, mutta tästä joskus myöhemmin lisää).

Museo de los Olvidadosin jälkeen voikin sitten mennä tutustumaan Granadan tuomiokirkkoon ja miettiä, mistä katoliset kuninkaalliset (los reyes católicos) saivat varat massiiviseen rakentamiseen.

Olin juuri konferenssimatkalla Málagan yliopistossa. Konferenssi oli neljän espanjalaisen tutkimusprojektin ja yhteistyökumppanien kokoontuminen teemalla Religious Rivalry and Disputes in Late Antiquity. Neljän tutkimusprojektien johtajat muuten ovat kaikki naisia. Itse pidin esitelmän myöhäisantiikin piispojen ja pipamiesten erimielisyyksistä – siitä, mikä on oikeanlaista uskonnonharjoitusta, otsikolla ”Bishops and Local People in Debate and Rivalry in Late Antiquity”.
Täytyy myöntää, että suomalaisen iskelmämusiikin takia minulla on ollut pientä epäluuloa Málagan kaupunkia kohtaan. Näistä ennakkoluuloista pääsee eroon tutustuessaan Málagan hienoon arkkitehtuuriin ja menneisyyteen, esimerkiksi yläkuvassa olevaan roomalaisaikaiseen teatteriin (taustalla näkyy arabiaikainen alcazaba eli linnoitus) ja Málagan historialliseen museoon. Museossa on muiden osastojen ohella hyvä arkeologinen osasto, jossa edetään esihistoriasta foinikialaisten ja karthagolaisten kauden myötä roomalaisten, visigoottien ja arabien aikoihin.

Jo foinikialainen kaupunki Malaka oli tärkeä kauppasatama. Roomalaisaikaan kaupunki tunnettiin erityisesti garumin eli mausteisen kalaliemen tuotannosta. Málagan yliopiston rakennuksesta, jossa konferenssimme pidettiin, on kaivettu altaita, joissa garumia valmistettiin:

Museossa oli niiden tavanomaisten veistosten, hautakivien ja sarkofagien esillä satamakaupungin kauppaan ja arjen elämiseen liittyvää aineistoa, kuten myllynkiviä, kalastustyökaluja ja tämä väline punnitsemiseen:

Vanhaa epigraafikkoa ilahduttavat nämä jostakin suuresta julkisesta piirtokirjoituksesta irronneet kirjaimet ja välimerkit:

Ensi viikolla Tieteiden talolla keskustellaan kirjasta Keisarit ja kurtisaanit. Perhe, valta ja seksi antiikin Roomassa (toim. Jussi Rantala, SKS 2018). Tilaisuuden järjestää Suomen Historiallinen Seura. Tarkemmat koordinaatit: ma 10.9.2018 klo 17 alkaen, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, Sali 505.
Olen luvannut esitellä ja kommentoida kirjan artikkeleita. Lisäksi kirjan kirjoittajista on alustamassa Ville Vuolanto (”Isän valta ja äidin rakkaus? Lapset, vanhemmat ja muu kotiväki myöhäisantiikissa”) ja Sanna Joska (”Sisarussuhteiden voima. Keisarillisten sisarusten kuvaukset Antoniusten ajalla”). Tilaisuudessa on myös aikaa keskustelulle ja kysymyksille.
Kirjan sisällysluettelo:

Johdanto Jussi Rantala
Vinoutuneita perhesuhteita antiikin Roomassa? Caligula ja hänen sukunsa Marja-Leena Hänninen
Lapsesta maailmanvalloittajaksi. Aleksanteri Suuren kasvuympäristö ja roomalainen kirjallisuus Jaakkojuhani Peltonen
Isänvalta ja äidinrakkaus? Lapset, vanhemmat ja muu kotiväki myöhäisantiikissa Ville Vuolanto
”Näpit irti lapsistani!” Opettajat syytettyinä seksuaalisesta hyväksikäytöstä Rooman
valtakunnassa Christian Laes
Yhtä suurta perhettä. Concordia ja Septimius Severuksen keisaripropaganda Jussi Rantala
Kuinka kasvaa kurtisaaniksi. Erotiikan ammattilaiset legendoissa ja todellisuudessa Katariina Mustakallio
Sisarussuhteiden voima. Keisarillisten sisarusten kuvaukset Antoninusten ajalla Sanna Joska
Keisariperheen uskolliset palvelijat. Pretoriaanien ja Julius-Claudiusten dynastian väliset suhteet osana keisarillista vallankäyttöä Janne Virkkula
Avioparit pyhän palveluksessa. Pappispariskunnat arkaaisten kuninkaiden seuraajina Rooman valtionuskonnossa Pia Mustonen
Virgo Vestalis Maxima. Papitar, sisar ja esikuva Outi Sihvonen

 

Syyskuussa (28.9) Turun yliopiston tutkijoiden yössä pääsee seuraamaan jännittäviä tiedettä popularisoivia avauksia. Vihan pitkät jäljet -hanke esittelee peliä, jossa pelaajat pääsevät historiaan tekemään valintoja.
Pelissä on joukko tilanteita, jossa pelaaja valitsee toimintatapansa. Millaisia ratkaisuja tekisit Rooman inkvisition noituusoikeudenkäynnissä; ristiretkellä Baltiassa; Rooman valtakunnassa keisarin sotilaiden kapinassa sotapäällikkö Stilichoa vastaan; Käkisalmessa metsänhenkien oikeudenistunnossa; tai 1600-luvulla ruotsalaisessa raiskausoikeudenkäynnissä? Peliä voi kokeilla tutkijoiden yössä sekä fyysisesti yliopistolla että virtuaalisesti tietokoneella. Tarkempia tietoja ohjelmasta täällä.
Minulla oli suuri ilo olla ehdottamassa ja kehittelmässä yhtä historiallista tilannetta pelin skenaarioksi. Arvaako kukaan, mikä se edellä mainituista on?

Loppuviikolla on oivallinen tilaisuus pörrätä antiikin ja keskiajan tutkimuksen merkeissä Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Samuli Simelius väittelee lauantaina 25.8. Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee Pompejin pylväskäytävin ympäröityjä puutarhoja eli peristyylipuutarhoja sosiaalisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Väitöskirja on luettavissa täällä. Vastaväittäjänä on  Steven Ellis (University of Cincinnati). Paljon onnea väitökseen! Vastaväittäjä Steven Ellis pitää myös vierailuluennon ”Context and Complexity in the Social and Structural Making of Pompeii” perjantaina Helsingin yliopistossa.
Antiikin jälkivaikutukseen voi tutustua humanistikreikan kollokviossa 23-25.8. ”Hu­man­ist Greek – Per­spect­ives for a New Field of Stud­ies”, jota ovat järjestämässä Tua Korhonen ja Erkki Sironen Helsingin yliopistossa.
Åbo Akademissa järjestetään kansainvälinen kollokvio ”Religious Polemics and Encounters in Late Antiquity: Boundaries, Conversions and Persuasion” 23-24.8. Itse osallistun kollokvioon esitelmällä ”Mimus religionis, mimicry and deviance: Late antique polemic against religious others”.
Tampereen yliopistolla järjestetään jo seitsemännen kerran antiikin ja keskiajan tutkijoiden konferenssi ”Passages from Antiquity to the Middle Ages”. Tänä vuonna teemana ovat naapurit ja muukalaiset, ”Neighbours or Strangers? Conflict, Negotiation, and Collaboration in Multicultural Communities”. Pidän itse esitelmän ”How to recognize a heretic? Goths and Romans in the multicultural Empire”.
Nyt tietysti tarkkasilmäinen lukija voi ihmetellä, miten kukaan ehtisi olla kaikessa mukana kaikkialla kaikkien kanssa. Koska Hermionen ajankääntäjää ei ole vieläkään keksitty, itse laitan toivoni junamatkailuun kaupunkien välillä.