Tekijä: maijastina

Galenos (n. 130–201) oli antiikin maineikkaimpia lääketieteen uranuurtajia. Hippokrates (400-luvulla eaa.) on jälkimaailmalle tunnetumpi, mutta hänestä oli jo antiikin aikana tullut lähes myyttinen hahmo. Galenokselta on säilynyt valtaisa tuotanto erilaisia lääketieteellisiä kirjoituksia. Marke Ahonen on suomentanut kreikan kielestä niitä pienen valikoiman kokoelmassa Galenos. Lääkärin kirjoituksia sielusta (Basam Books 2019). Teosta kuvataan Galenos-suomennokseksi, ehkä turhankin vaatimattomasti, koska kirjasta melkein puolet on Marke Ahosen kirjoittama perusteellinen johdatus Galenoksesta lääkärinä, antiikin lääketieteestä ja käsityksistä sielusta. Samalla johdanto on jännittävä katsaus Galenoksen aikaan, jolloin Rooman imperiumi oli levittäytynyt koko Välimeren alueelle, ja Rooman kaupunki oli kasvanut kosmopoliittiseksi miljoonakaupungiksi.

Galenos oli Rooman keisari Marcus Aureliuksen aikalainen ja yksi hänen lääkäreistään. Mutta keisarin ja muiden silmäätekevien lisäksi hän hoiti aivan tavallisia potilaita, myös orjia. Vuosikymmenien käytännön työn ohella Galenos ehti opettaa ja kirjoittaa. Hän toimi myös gladiaattorien lääkärinä ja onnistui esimerkiksi parsimaan kokoon gladiaattorin, jonka sisuskalut olivat valuneet ulos haavasta. Galenos kirjoitti mm. ohjekirjan kätilöille kohdun rakenteesta, kirjoituksia ravitsemuksesta, prognoosin tekemisestä ja lääkeaineista.

Usein antiikin kreikkalaisesta tieteestä esitetään yksinkertaistuksia, joiden mukaan kreikkalaiset tieteilijät vain spekuloivat teoreettisesti luonnon ilmiöistä. Varmasti tätäkin parran päristelyä antiikin filosofien parissa riitti. Galenos sen sijaan perusti tutkimuksensa omin silmin havainnointiin ja käytännön potilastyöhön. Ihmisen anatomian tutkimista käytännössä kuitenkin rajoitti kreikkalais-roomalaisessa maailmassa vahvasti vallinnut tabu, jonka mukaan ihmisruumiiseen ei saanut kajota. Siksi Galenos tutki anatomiaa leikkelemällä eläviä ja kuolleita eläimiä, tavallisten kotieläinten ohella myös apinoita.

Tähän kokoelmaan Marke Ahonen laatinut käännöksen ja kommentaarin Galenoksen neljästä kirjoituksesta, ”Sielun tunteiden tunnistamisesta ja parantamisesta”, ”Sielun erehdysten tunnistamisesta ja parantamisesta”, ”Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista” ja ”Pienellä pallolla harjoittelemisesta”.

”Sielun tunteiden tunnistamisesta ja parantamisesta” on Marke Ahosen mukaan Galenoksen sielua käsittelevistä kirjoituksista populaarein ja käytännönläheisin, ja tekstistä löytää nykylukijallekin tuttuja ja universaaleja itsensä kehittämisen ohjeita. Päivittäin toistetaan ajatusharjoituksia, joilla voi koulia itseään positiivisempaan suuntaan. Ja kun ihmisen on itse vaikea tunnistaa omia virheitään, on hyvä etsiä itselleen lahjomaton ”valvoja”, joka huomauttaa virheistä. Sen verran toisenlainen antiikin yhteiskunta oli, ettei nykylukija, joka hermostuu pikkuasioista, ei käy niitä purkamaan puremalla ja potkimalla palvelijoitaan (tai oikeastaan, orjiaan). Nykylukija kyllä, siinä missä antiikin aikainen lukijakin, ”syö kakkua hieman holtittomasti” (s. 118).

Esseessään ”Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista” Galenos pohtii sitä, kuinka ihmissielun toiminnot ovat riippuvaisia kehon nesteiden ja lämpötilojen tasapainosta. Etsimällä sopivaa sekoitusta (kr. krasis, lat. temperamentum) kylmää ja kuumaa, kuivaa ja kosteaa voitiin vaikuttaa ihmisen terveydentilaan, myös henkiseen tasapainoon. Galenos kirjoittaa myös viinin vaikutuksesta ja toteaa, että se lievittää ”kaikenlaista tuskaa ja alakuloisuutta” ja ”sopivassa mitassa juotuna se hyödyttää suuresti ruoansulatusta, imeytymistä, veren muodostumista ja ravitsemusta, samalla kun se tekee sielun sekä lauhkeammaksi ja uskaliaammaksi” (s. 196–197).

”Pienellä pallolla harjoittelemisesta” on tähän kokoelmaan suomennetuista esseistä viehkein. Siinä Galenos antaa ohjeita liikunnan harrastamiseen, ja paras muoto on pienellä pallolla pelaaminen. Hän kirjoittaa: ”Ylistän siis eniten harjoitusta, joka pystyy tuottamaan ruumiille terveyttä, jäsenille sopusointuisuutta ja sielulle hyvettä – ja kaikki tämä saavutetaan pienellä pallolla harjoittelemalla” ja: ”Ei ole mikään pieni etu, että harjoitus kykenee hyödyttämään molempia, sekä ruumista että sielua, kumpaakin sen omassa hyveessä.” (s. 230–231). Koska pelaaminen on rajua, harjoitus täyttää kaikki liikunnalliset tarpeet. Galenoksen kuvaamaan peliin kuului useita pelaajia, siinä juostiin, heiteltiin palloa ja pyrittiin kaappaamaan vastapuolelta pallo jopa painiottein. Tämän tarkemmin tätä peliä ei tunneta.

I am happy to announce that the result of many years’ work is now out. My Religious Dissent in Late Antiquity has just been published in the Oxford Studies in Late Antiquity by Oxford University Press.

What is the book about?

This book challenges the many straightforward melodramatic narratives of the Christianisation of the Roman Empire, still prevalent both in academic research and in popular non-fiction works. Religious Dissent in Late Antiquity demonstrates that the narrative is much more nuanced than the simple Christian triumph over the classical world. It looks at everyday life, economic aspects, day-to-day practices, and conflicts of interest in the relations of religious groups.

Religious Dissent in Late Antiquity reconsiders the religious history of the late Roman Empire, focusing on the shifting position of dissenting religious groups – conventionally called ’pagans’ and ’heretics’. The period from the mid-fourth century until the mid-fifth century CE witnessed a significant transformation of late Roman society and a gradual shift from the world of polytheistic religions into the Christian Empire.

Religious Dissent in Late Antiquity addresses two aspects: rhetoric and realities, and consequently, delves into the interplay between the manifest ideologies and daily life found in late antique sources. It is a detailed analysis of selected themes and a close reading of selected texts, tracing key elements and developments in the treatment of dissident religious groups. The book focuses on specific themes, such as the limits of imperial legislation and ecclesiastical control, the end of sacrifices, and the label of magic. Religious Dissent in Late Antiquity examines the ways in which dissident religious groups were construed as religious outsiders, but also explores local rituals and beliefs in late Roman society as creative applications and expressions of the infinite range of human inventiveness.

See the table of contents and other details here.

Täällä jälleen museaalinen kirjeenvaihtajanne. Tällä kertaa nipistin aikaa konferenssista ja pakenin yhdeksi aamupäiväksi Oxfordin Ashmolean Museumin Pompeji-näyttelyyn ”Last Supper in Pompeii”.

Näyttelyn kantavana ideana ovat paitsi Pompejin kaupunki ja sen tuho Vesuviuksen tulivuoren purkauksessa vuonna 79 jaa., myös syöminen, juominen ja kuolema. Näytteillä on löytöjä Pompejista, Herculaneumista ja niiden lähiseuduilta, astioista, lampuista ja työkaluista aina seinämaalauksiin, mosaiikkeihin ja veistoksiin. Mukana on arjen historiaa valottavia löytöjä, kuten hiiltyneitä ruoka-aineita kuten tämä leipä:

Lapsille (ja lapsenmielisille) on järjestetty kilpailu, jossa voi osallistua roomalaiseen Master Chef-kilpailuun ja suunnitella pompejilaisen aterian. Vitriinissä esitellään hiiltyneitä oliiveja, taateleita, viikunoita, pähkinöitä, luumuja ja manteleita.

Roomalaisilla oli tapana lihottaa pähkinähiiriä (glirarium) ruukuissa, jossa otukset herkuttelivat tammenterhoilla ja pähkinöillä. Grillattu ja unikonsiemenillä ja hunajalla maustettu pähkinäpiiri oli roomalaisten suurta herkkua.

Näyttelyssä on esillä myös löytöjä roomalaisesta Britanniasta, myös paljon huomiota herättänyt stylus, kirjoituspuikko. Se on matkamuistona tuotu lahja, sillä puikkoon on kaiverrettu teksti: ”Olen tullut Kaupungista (=Roomasta). Tuon sinulle teräväkärkisen tuliaisen, jotta muistaisit minut”. Koska kirjoituspuikon kuvaaminen vitriinin läpi ei ihan onnistunut, kannattaa tutustua tähän Guardianin juttuun.

Huomenna suuntaan Oxfordiin, jossa pidetään legendaarinen konferensssi ”XVIII International Conference on Patristics Studies”. Sadat (ehkä 900?) myöhäisantiikin ja varhaisen kristinuskon tutkijat kokoontuvat viikoksi pitämään tieteellisiä esitelmiä. Luvassa on lähes 900 esitelmää.
Itse esiinnyn kaksiosaisessa paneelissa, jonka teemana on muuttoliike myöhäisantiikissa, ”Migration: Rhetoric and Reality in Late Antiquity”.
Oman esitelmäni on muodikkaasti nimeltään ”Handmaid’s tale in a fourth-century format: Ausonius and Bissula”. Vaikka Ausonius on myöhäisantiikin runoilijoista se sympaattisin, en aio päästää häntä helpolla.

Esitelmäni abstrakti

One form of migration in Late Antiquity was the traffic with slaves and captives of war. My paper will discuss one individual case that is conveyed by the poet Ausonius in fourth-century Gaul. Ausonius composed a small set of poems to his alumna Bissula who had probably been taken as captive during Valentinian I’s expedition in the Rhine region against the Alemanni in 368. Ausonius mentions Bissula as a spoil of war and of Suebian origin. Ausonius’ set of poems praise her as delicium, blanditiae, ludus, amor, voluptas (Aus. Biss. 4.1). Who was Bissula and what was her role in Ausonius’ household? Was she a foster child or a concubine? Was she even a historical person? The perspective to Bissula, the booty of war, is inescapably Ausonius’, the learned Roman aristocrat. Therefore, what we eventually can discuss is the Roman colonial gaze in Late Antiquity. In his delight of the Suebian girl, Ausonius depicts her as better than Roman ones – with exotic colouring of Occidentalism. I will also analyse the poem from the viewpoint of Romanization: Bissula becomes ambigua, by her origin and looks Rheno genita, by her language – and, it is implied, the adopted culture – Latin.

Tässä eräänä päivänä kohudosentti K kävi uimastadionilla. Vaikka hän ei ollut vielä edes uintiurakkansa puolivälissä, alkoi häntä jo uuvuttaa. Keski-ikäinen liikunnan harrastaja joutuu käymään ison taistelun, sillä hänen päänsä sisällä kamppailee eri suuntiin vetäviä ääniä.
Kohudosentti K: En kyllä jaksa. Taidanpa lopettaa.
Manageri K: Nyt et lopeta. Etkö muista, että joka kerta tulee tämä uupumus alkuvaiheessa. Se on tyypillinen elimistön reaktio. Nyt sinun täytyy vain päästä tämän hetken yli. Jaksaa jaksaa!
Kohudosentti K: Paskat minä mitään jaksan … Tämä on yhtä räpiköintiä.
Manageri K: Alussa aina tempoilet levottomasti ja kauhot vettä sotkuisesti. Sitten kumminkin lopulta löydät oman rytmisi ja alat nauttia uimisesta.
Kohudosentti K: Niin varmaan, masokistin nautintoa.
Manageri K: Jatka vaan.
Kohudosentti K: Ja nyt tulee koululaiset ja täyttää altaat …
Opettaja ohjaa koululaisia: ”Liukukaa pitkin vedoin”. Oppilaat kysyvät: ”Joko me saadaan lähteä?”
Manageri K: Siinä kuulit: Pitkin vedoin. Vedät pitkin rauhallisin vedoin. Vesi kantaa.
Kohudosentti K: Kaikki kiitävät minun ohitseni, nuokin nuoret salskeat ja leveäharteiset uimarit.
Manageri K: Anna mennä ohitse. Älä vertaile. Keskity vain omaan uimiseen. Tämä on sinun matkasi.
Kohudosentti K: Juu juu, tämä on minun matkani.
Manageri K: Pitkin rauhallisin vedoin.
Kohudosentti K: Juu, juu. Niin kuin Kummelin Timo Silakka sanoisi: ’Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu on kivaa’.

Niin, miksi lukeminen tekee onnelliseksi? Tätä pohtii Stefan Bollmann pienessä esseekokoelmassa Warum Lesen glücklich macht (Insel Verlag, 2013). Bollmann käy läpi eri aikakausien kokemuksia lukemisesta. Yksi näistä on initiaation kokemus. Meidät vihitään kokemukseen toisesta maailmasta. Bollmannin mielestä se, joka ei osaa lukea, näkee vain mitä hänen nenänsä edessä on. Se, joka osaa lukea, saa omiensa lisäksi toisen silmäparin. Lukeminen on myös vaarallinen hetki. Sitä on verrattu ennustamiseen, selvänäkemiseen tai taikuuteen.

Bollmann vertaa lukemista myös uudestisyntymiseen uskonnollisessa mielessä. Ehkä (länsimaisen) maailmanhistorian kuuluisin lukemiskohtaus on Augustinuksen Tunnustuksista, jossa tuskissansa piehtaroiva Augustinuksen kuulee lapsen äänen, joka kehottaa: Tolle, lege (Ota, lue!) ja hän tarttuu lähimpään kirjaan, joka johtaa hänen kääntymykseensä. Augustinuksen kuvausta on usein verrattu antiikissa suosittuun tapaan ennustaa arpomalla nostetuista tekstikohdista.

Lukeminen tekee meidät onnellisiksi, koska rakennamme lukemastamme merkitystä elämäämme. Tämä on osa mantiikkaa, selvänäkemistä ja ennustamista, jossa luomme merkityksiä lukemastamme juuri meidän omaan elämäämme. Lukeminen kuitenkin myös muuttaa jatkuvasti kuvaa meistä itsestämme. Se kuuluu siis oman itsemme ylösrakentamiseen, jota toteutetaan esimerkiksi kertomalla sosiaalisessa mediassa lukemisesta.