Tänään 7. joulukuuta vuonna 43 eaa. tapettiin Rooman kuuluisin puhuja Cicero. Rooman tasavallan lopun valtataisteluissa Cicero joutui voitokkaampien ja voimallisempien mahtimiesten jalkoihin. Marcus Antonius ja Octavianus (joka myöhemmin tunnetaan keisari Augustuksena) sopivat vallanjaosta, ja tässä yhteydessä Marcus Antonius sai tilaisuuden kostaa Cicerolle tämän pitämät puheet Antoniusta vastaan. Cicero-elämäkerrassaan Plutarkhos kertoo, että Ciceron huvilalle lähetettiin joukko sotilaita, ja ”pyövelit hakkasivat pään irti ja Antoniuksen erikoisesta käskystä ’kädet, jotka olivat kirjoittaneet Filippolaiset puheet’” (suom. Kalle Suuronen, Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Wsoy 1955).
Marcus Tullius Ciceron (106–43 eaa) toimintaa, teoksia ja jälkivaikutusta valotetaan artikkelikokoelmassa Tullius noster – Kirjoituksia Cicerosta, toim. Kalle Knaapi, Veli-Matti Rissanen ja Minna Seppänen (Faros, 2015). Cicero itse totesi, että ”se, joka ei tiedä, mitä on tapahtunut ennen hänen syntymäänsä, pysyy aina lapsena”, ja tämä sopii kirjan myös motoksi.
Cicero on antiikissa eläneistä ihmisistä ehkä se, jonka toiminnasta ja jopa yksityiselämästä tiedetään eniten – hänen omien teostensa ja muiden kirjoittajien mainintojen kautta. Cicero osallistui innokkaasti Rooman myöhäisen tasavallan politiikkaan – vaihtelevalla menestyksellä. Kirjan kahdessa artikkelissa pohditaan Ciceron poliittista uraa (Kaj Sandberg & Jyri Vaahtera; Jorma Kaimio). Parhaiten jälkimaailma muistaa hänet Catilinan salaliiton kukistajana, ja tästä sankarityöstään Cicero jaksoikin mainita lopun elämänsä. Muutenkaan Cicero ei ollut mikään vaatimaton mies. Plutarkhos kirjoittaa, kuinka Cicerolla ”oli tapana aina kehua ja tehostaa itseään. Ei voitu kohta enää mennä senaattiin, kansankokoukseen tai oikeuden istuntopaikalle joutumatta kuulemaan aina samaa vanhaa laulua Catilinasta ja Lentuluksesta” (suom. Kalle Suuronen).
Cicero oli monessa mukana, etenkin puhujana ja asianajajana (tätä roolia analysoi Olli Salomiehen artikkeli). Ammattipuhujan roolissa Cicero myös kirjoitti useita oppaita retoriikasta. Hän neuvoi, kuinka puhuja pystyi vaikuttamaan yleisöönsä, esimerkiksi viljelemällä huumoria puheissa (puhetaidosta kirjoittaa Toivo Viljamaa). Huumorin tehtävänä oli keventää tunnelmaa, torjua vastapuolen hyökkäystä ja vahvistaa omaa hyökkäystä. Lisäksi sillä voitiin synnyttää yleisössä hyvää mieltä ja suopeutta puhujaa ja hänen puolustamaansa asiaa kohtaan. Samoin huumorilla voitiin ohittaa asia-argumentit. Näiden keinojen käyttöä voi kukin tarkkailla myös nykyajan keskusteluissa.
Ciceron kirjallista työtä ja retoriikkaa analysoidaan artikkelikokoelman muissakin artikkeleissa. Anne Helttula pohtii kääntämistä Ciceron teoksissa, Veli-Matti Rissanen Ciceron valtavaa kirjeiden kokoelmaa ja Antti Lampinen Ciceron erilaisia tapoja hyödyntää vieraita kansoja (’barbaareja’) argumentoinnissaan. Kuten Lampinen toteaa, emme Ciceron puheista löydä hänen omaan ’vilpitöntä näkemystä barbaareista’, koska ’barbaareja’ käytetään milloin mihinkin tarkoitukseen nostattamaan yleisössä erilaisia tunteita. Ciceron kirjeitä on säilynyt mittava määrä, ja niiden perusteella voidaan tutkia hänen yksityiselämäänsä, kuten Minna Seppänen hänen vapaa-ajan viettoaan ja Mika Kajava hänen ruokapöytäänsä ja samalla roomalaista pitokulttuuria. Tietenkin Ciceron kirjeet paljastivat hänestä juuri sen verran kuin hän itse halusi.
Ciceron jälkivaikutuksen ensimmäiset 2000 vuotta ovat olleet melkoinen menestystarina. Hänen monet lausumansa (O tempora, o mores – ”Oi aikoja, oi tapoja”) ovat jääneet elämään jopa nykypäiviin saakka. Ciceron vaikutusta myöhempiin aikoihin käsittelee kolme artikkelia, Veli-Matti Rissanen Ciceron filosofisten teosten merkitystä jälkimaailmalle, Inkeri Kinnari hänen vaikutustaan Turun Akatemiassa 1700-luvulla, erityisesti väitöskirjoissa, ja Hannu K. Riikonen Cicerosta suomalaisessa tutkimuksessa, käännöksissä ja kouluopetuksessa. Ciceron latinasta kehkeytyi vuosisadoiksi standardi latinan kielelle, ja latinaksi kirjoittaneet oppineet uuden ajan alusta 1800-luvulle jäljittelivät hänen latinaansa. Kuten Riikonen toteaa, viime aikoina kiinnostus retoriikkaan on ollut nousussa, ja tämä on lisännyt myös kiinnostusta Ciceroon. Voimme puhua käännösten buumista. Cicero jatkaa seuraavalle vuosituhannelle.
