Jälleen kerran on se aika vuodesta. Yliopiston opettajat ja tutkijat tuskailevat Suomen Akatemian hakemusten kimpussa. Koko syyskuu on aika lailla menetettyä aikaa yliopistojen elämässä. Suomen Akatemian päätökset nostavat katkeruuden pintaan, jokaisella rannalle jääneellä on valitettavaa arvioinneista ja päätöksistä. Mutta ei mennä nyt siihen. Sen sijaan kohudosentti aivan ilmaiseksi antaa konsulttiapua Suomen Akatemialle siitä, miten ratkaista kolme kipukohtaa. Nyt kun kohudosentti itse ei ole hakemuksia tekemässä, hän voi tarkastella prosessia tarkastella ehkä rauhallisemmin.
1) Hakemusten tekemistä on helpotettava! Voimavarojen haaskaus on lopetettava!
Hakemusprosessi on liian raskas ja aivan turhan takia. Joka syksy lukemattomat hakijat ja heidän sidosryhmänsä käyttävät (lue: tuhlaavat) viikkokausia hakemusten merkillisiin yksityiskohtiin. Mikä valtava julkisen talouden ja ihmisyyden kannalta järkyttävä haaskaus joka vuosi! Jonakin vuonna tehtiin aineistonhallintasuunnitelmaa. Sinänsä varmasti tarpeellinen asia, mutta oliko se syytä tehdä hakemusvaiheessa? Eikö sellaisen voisi tehdä rahoituksen saatuaan?
Jonakin vuonna nuoret tutkijat etsivät epätoivoisesti Suomen ei-niin-valtaisalla tutkimuskentällä uutta yliopistoa hakemukselleen, koska Suomen Akatemia vaati liikkuvuutta. ’Liikkuvuus’ sitten johti usein varsin koomisiin paperin makuisiin manöövereihin, Helsingistä mentiin Jyväskylään, Oulusta Helsinkiin, jne. mutta vain teoriassa. Joka vuosi hakijat pyytävät yhteistyökumppaneiltaan sitoumuskirjeitä. Eikö näitä voisi myös todistaa rahoituksen saanut onnekas, eikä koko hakijoiden kolonna?
Joka vuosi hakijat laativat yksityiskohtaisia budjetteja, jotka hyväksytetään yliopistojen taloushallinnossa. (Taloushallinnon ihmisillä olisi varmasti muutakin tekemistä). Kohudosentin mielestä on nurinkurista, että esimerkiksi huippuyksikön aiehakemukseen riittää tuommoinen kuuden liuskan tutkimussuunnitelma, jossa pitäisi kuudessa sivussa pystyä selostamaan tutkimusidea, aikaisempi tutkimus, toteuttamissuunnitelma, aikataulu, odotetavissa olevat tulokset ja julkaisut, suorituspaikan erinomaisuus, tiimit ja tekijät. Mutta sen sijaan budjetti laaditaan hyvin yksityiskohtaisesti, indeksikorotuksia ja mitä kaikkea myöten. Jälleen kerran, eikö hakemuksessa voisi olla suuntaa antava budjetti, ja rahoituksen saanut tekisi sen perusteellisen budjetin?
2) Hakijoiden asemaa koskevat rajoitukset on purettava!
Kohudosentti myöntää, että tässä on ns. oma lehmä ojassa. Miksi tutkimusprojektien hakijoiden on oltava vakinaisessa (tai pitkäaikaisessa) työsuhteessa jossakin yliopistossa? Katsokaa yliopistoja ja kertokaa, kuinka monta vakinaista opettajaa/tutkijaa niissä ahertaa? Ei monta, ja tämä tarkoittaa sitä, että ne muutamat professorit ja yliopistonlehtorit sitten niitä hakemuksia väsäävät tai toimivat kumileimasimina (nimellisinä hakijoina), kun muut tekevät hakemuksen. Eikö tutkimuksen (ja sen julkisen talouden) kannalta olisi hyödyllistä saada kaikkien tutkijoiden voimat, pätevyys ja ideat käyttöön? Siten voisi nousta esiin uutta ja yllättävääkin.
Kohudosentti voi olla idealismissaan kovin yksinkertainen, mutta hän ajattelee, että olennaista ovat tutkimussuunnitelman laatu ja hakijan pätevyys. Vertaisarvioinnissa punnitaan, onko tutkimussuunnitelma tasokas ja toteutuskelpoinen ja hakija luotettava ja pätevä työssään. Mitä väliä silloin on sillä, onko hakija vakinaisesti jossakin yliopistossa ja sitoutuuko tämä instituutio tutkimuksen toteutuspaikaksi?
3) Luopukaa liiasta mutkikkuudesta!
Yleiskustannusosuus aiheuttaa kaaoksen. Hyvänen aika, luopukaa jo siitä ja kehittäkää parempi systeemi. Yksinkertaisinta olisi se, että Suomen Akatemia palkkaisi tutkijat, maksaisi palkkojen sivukulut, hoitaisi tutkijoille työskentelytilat yliopistoilla ja muutenkin kaiken käytännön byrokratian ja neuvottelun yliopistojen kanssa. Kaikki tämä sen jälkeen, kun rahoituspäätökset olisi tehty. Siten tämä merkillinen sirkus yleiskustannusosuuksista ja vääntö yliopistojen kanssa loppuisi. Tutkijat voisivat rauhassa keskittyä siihen, mihin heidät on koulutettu, minkä he osaavat ja mitä he rakastavat – tutkimukseen.
Ennen kuin tähän päästään – kohudosentti toivottaa jaksamista hakijoille!